vanhalla mantereella. Roomalaiset epäilivät kristittyjä kapinaliikkeen valmistelusta, koska suuri määrä orjia ja muita yhteiskunnan alimpiin sosiaaliryhmiin kuuluvia kääntyi kristityiksi.
Roomassa oli tapana uhrata keisarin suojelushengelle, mutta hallitsijoita pidettiin jopa puolijumalina. Keisarinpalvonta oli sekä uskonnollinen että isänmaallinen velvollisuus.
Kristinuskon vastustajat syyttivät kristittyjä siitä, että näillä oli toinen herra ja mestari kuin keisari. Kristittyjen kuvaton jumalanpalvelus sekä vetäytyminen virallisen uskonnon harjoituksesta herättivät syytteen ateismista ja poliittisesta epäluotettavuudesta.
Kansan keskuudessa liikkui mielikuvituksellisia huhuja siitä, mitä kristityt tekivät salaisissa kokouksissaan. Kristittyjä alettiin syyttää kannibalismista, salaisista vihkimysmenoista ja muista epäilyttävistä kulttitoimista.
Syynä siihen oli ehtoollisjumalanpalvelus, Jeesuksen ruumiin ja veren ateria, jolta kaikki muut kuin todelliset seurakunnan jäsenet olivat poissuljettuja.
Minkä tahansa vähemmistöryhmän tavoin kristityistä tehtiin helposti syntipukkeja onnettomuuksien sattuessa. Näin tapahtui myös silloin, kun keisari Neroa epäiltiin Rooman palosta vuonna 64. Nero siirsi syyn kristittyjen niskoille. Tällöin alkoi ensimmäinen kristittyjen vaino. Se oli kuitenkin paikallinen eikä valtakunnallinen.
Kristittyjen vainot kestivät 60- luvulta 300-luvulle. Kun keisari Domitianus vainosi kristittyjä 90-luvulla, syntyi Uuden testamentin viimeinen kirja, Ilmestyskirja. Aluksi vainot olivat satunnaisia, kunnes keisari Trajanus antoi vuonna 112 ensimmäisenä ohjeet siitä, miten kristittyjä tuli kohdella.
Kristittyjä ei pitänyt etsiä, mutta jos joku tiedettiin sellaiseksi, häntä rangaistiin kuolemalla. Rangaistuksen saattoi välttää luopumalla uskostaan ja uhraamalla pakanajumalille.
Kristityistä, jotka annettiin ilmi ja jotka kuitenkin kieltäytyivät luopumasta uskostaan, tuli marttyyreita eli veritodistajia, ja he pitivät loppuun asti kiinni alkuperäisestä uskostaan ja pitävät.
Turust
Roomassa oli tapana uhrata keisarin suojelushengelle, mutta hallitsijoita pidettiin jopa puolijumalina. Keisarinpalvonta oli sekä uskonnollinen että isänmaallinen velvollisuus.
Kristinuskon vastustajat syyttivät kristittyjä siitä, että näillä oli toinen herra ja mestari kuin keisari. Kristittyjen kuvaton jumalanpalvelus sekä vetäytyminen virallisen uskonnon harjoituksesta herättivät syytteen ateismista ja poliittisesta epäluotettavuudesta.
Kansan keskuudessa liikkui mielikuvituksellisia huhuja siitä, mitä kristityt tekivät salaisissa kokouksissaan. Kristittyjä alettiin syyttää kannibalismista, salaisista vihkimysmenoista ja muista epäilyttävistä kulttitoimista.
Syynä siihen oli ehtoollisjumalanpalvelus, Jeesuksen ruumiin ja veren ateria, jolta kaikki muut kuin todelliset seurakunnan jäsenet olivat poissuljettuja.
Minkä tahansa vähemmistöryhmän tavoin kristityistä tehtiin helposti syntipukkeja onnettomuuksien sattuessa. Näin tapahtui myös silloin, kun keisari Neroa epäiltiin Rooman palosta vuonna 64. Nero siirsi syyn kristittyjen niskoille. Tällöin alkoi ensimmäinen kristittyjen vaino. Se oli kuitenkin paikallinen eikä valtakunnallinen.
Kristittyjen vainot kestivät 60- luvulta 300-luvulle. Kun keisari Domitianus vainosi kristittyjä 90-luvulla, syntyi Uuden testamentin viimeinen kirja, Ilmestyskirja. Aluksi vainot olivat satunnaisia, kunnes keisari Trajanus antoi vuonna 112 ensimmäisenä ohjeet siitä, miten kristittyjä tuli kohdella.
Kristittyjä ei pitänyt etsiä, mutta jos joku tiedettiin sellaiseksi, häntä rangaistiin kuolemalla. Rangaistuksen saattoi välttää luopumalla uskostaan ja uhraamalla pakanajumalille.
Kristityistä, jotka annettiin ilmi ja jotka kuitenkin kieltäytyivät luopumasta uskostaan, tuli marttyyreita eli veritodistajia, ja he pitivät loppuun asti kiinni alkuperäisestä uskostaan ja pitävät.
Turust
Vastaukset 13
Vanhimmat
ALKUKIRKOSTAAN eivätkä nähneet tarvetta perustaa mormonikirkko! Heidän ansiostaan kristinusko ei luopunut vaan voitti Rooman pakanauskonnon.
mutta kirkosta luovuttiin. Sittemmin kristinuskoa käytettiin tosi väärin. Esim. julmat ristiretket olivat ja muut uskonsodat olivat sellaista väärinkäyttöä. Se ei ollut enää Kristuksen kirkko, vaan jotain aivan muuta.
Silti yksittäisillä ihmisillä saattoi olla aivan oikeita käsityksiä.
kirkkoa on eri henkilöiden ja hallitsijoiden toimesta käytetty vallan välikappaleena väärin erityisen törkeästi. Itse kirkko ei kuitenkaan ole mistään luopunut ja pääosa sen jäsenistöstä on aina ollut avoimia sekä kuuliaisia, palvellen kuuliaisina Jumalaa sekä maallista esivaltaa siten kuin Hänen sanassaan evankeliumissa on aina opetettu.
Turust
Kristinuskon nimissä mormonit harjoittivat iljettävää moniavioisuutta, opettivat verisovitusta, polkivat mustaihoisia, jne, jne.
Se ei ollut enää Kristuksen kirkko, vaan jotain aivan muuta.
On todella törkeää, mitä kaikkea kristinuskon nimissä on tehty!
Miksi et pidä iljettävänä VT:n aikaista moniavoisuutta? - Tai ehkä pidätkin, mutta Herra ei pitänyt!
Verisovitusta ei ole koskaan sovellettu kirkon tomesta. Sitä on vain käsitelty, koska se mainitaan Raamatussa.
Mustaihoisia ei ole koskaan poljettu. He ovat aina olleet tervetulleita kirkkomme toisin kuin moniin muihin kirkkoihin.
Kirkkomme nimissä ei ole tehty mitään törkeää. Yksityiset jäsenet ovat voineet syyllistyä yhteen jos toiseenkin.
Jos sinusta pikkutyttöjen pakottaminen moniavioisten vanhojen tai keski-ikäisten pukkien lisävaimoiksi ei ollut iljettävää ja törkeää, se kertoo sinun arvomaailmastasi.
Ei voi syyttää vain yksittäisiä jäseniä siitä, jos he noudattavat KIRKON ANTAMIA ohjeita, jopa "käskyjä".
Kaikki tapahtui vapaaehtoisesti ja noiden sinetöityjen omasta toivomuksesta usein vasta kauan ko. kirkon johtotehtävissä olleen kuoleman jäkeen. Kysymyksessä oli ns. henkiavioliitot.
Tutustupa hieman tyttöjen itsensä päiväkirjoihin niin tiedät miten "vapaaehtoista" touhu oli. Ei todellakaan ollut kysymyksessä "sinetöityjen" oma toivomus eikä vasta miehen kuoleman jälkeen. Olihan noitakin, muytta nyt ei ollut kysymys niistä.
Etkö todellakaan tiedä kuinka monta vaimoa esim. Smithillä ja Youngilla oli heidän eläessään? Etkö todellakaan tiedä, että kysymys ei ollut mistään "henkiavioliitoista"? Etkö tiedä kuinka monta lasta Youngilla oli vaimojensa kanssa?
Jos tietämyksesi kirkkosi todellisesta historiasta on noin alhaisella tasolla, suosittelen, että perehdyt ensin kirkkosi historiaan ja palaat vasta sitten tänne keskustelemaan!
aina molempien "kyllä". Sitä ei voi pakottaa sanomaan. Viittaat päiväkirjoihin. Mitkä ovat lähteesi ja millä olet todennut niiden luotettavuuden?
Luuletko, etten ole perillä aviolittojen lukuisuudesta? Johtavassa asemassa oleviin sinetöinnit olivat suurelta osalta henkiaviolittoja heidän kuolemansa jälkeen.
Käytännössähän vanhemmat painostivat tyttäriään näiden vastusteluista huolimatta. Ankaran uskonnollisen kurin alaisena käytännössä ei voi sanoa ei. Itseasiassa psykologisesti ei edes tarvita ankaraa painostusta vaan omien vanhempien mielipide painaa, vaikka nämä eivät ankaria olisikaan.
Itse esim. menin rippikouluun "vapaaehtoisesti", vaikka sitä inhosin todella paljon. Vanhempani eivät todellakaan olleet tiukkoja uskovaisia (isäni ei edes uskovainen ollenkaan), mutta ajattelin kiltisti heille mahdollisesti ympäristöstä tulevia paineita, jos antavat poikansa lipsua tuosta kaikkien "velvollisuudesta".
Aikuisena erosin kirkosta eivätkä vanhempani ole sanoneet poikkipuolista sanaa. Uskomattomalle jo edesmenneelle isälleni lapseni kastamattomuus saattoi olla vähän vaikea pala. Minulle hän ei maininnut, mutta äidilleni oli sanonut: "No eikös sitä kasteta?" Ehkä hän ajatteli ympäristön reaktiota, mm. uskovaisen vävynsä, jota minäkin vähän pelolla ajattelin. Lähipiirin miellyttämisen halu on ihmisellä yleensä hyvin vahva.
Vastaavanlaisia kokemuksia on muillakin tuntemillani henkilöillä.
Käytännössä ympäristön paine tuohon aikaan tuossa uskonnollisessa yhteisössä on ollut huomattavasti voimakkaampi kuin nykyajan lepsussa luterilaisuudessa.
Jos et itse osaa löytää päiväkirjamerkintöjä ja muita dokumentteja (esim. Emma Smithin mielipiteitä) en ryhdy sinua auttamaan. Luulisi, että pitkään mormonina olleena olisit jo tutustunut noihinkin puoliin.
Unohdin vastata viestisi loppuosaan.
>Luuletko, etten ole perillä aviolittojen lukuisuudesta? Johtavassa asemassa oleviin sinetöinnit olivat suurelta osalta henkiaviolittoja heidän kuolemansa jälkeen.
Näyttää siltä, että et ole perillä avioliittojen lukuisuudesta. Voin valistaa sinua, että esim. Brigham Youngilla oli 47 vaimoa eivätkä kysymyksessä olleet henkiavioliitot hänen kuolemansa jälkeen. Lapsia oli pitkästi yli sadan.
Minä ymmärrän opin kristikunnassa tapahtuneesta luopumuksesta siten, että vaikka kristinuskon perusopit säilyivät, niin muutoksia tehtiin monessa asiassa. Esimerkiksi Turustin mainitsema "kuvaton jumalanpalvelus" vaihdettiin kuvalliseen silloin kun mukaan jumalanpalveluksen otettiin mukaan erilaisia ikoneja ja pyhimysten patsaitta.
Monet kuolivat marttyreinä vainon aikan, mutta oli myös sellaisia, jotka alistuivat suitsuttamaan keisarin suojelushengelle ja halusivat palata sen jälkeen kirkkoon. Se synnytti kirkon sisällä mielipide-eroja, kun joidenkin mielestä tälläiset "luopiojäsenet" olisi pitänyt ottaa takaisin ja toisten mielestä sellaisten kohdalla ei ollut paluuta.
Moni marttyyreinä kuolleet muuttivat kirkon luonnetta ja oppeja kirjallisuudella. Esim. Justinus Marttyyri toi filosofian kristinuskoon.
on kaikkineen varsin erikoislaatuinen episodi kirkkohistoriassa. Lopulta muslimit ovat omaksuneet yksin tuon täydellisen kuvattomuuden.
Turust