Putin ryhtymästä voimatoimiin USA:ta vastaan

Putin varoitti USA:ta ryhtymästä voimatoimiin Irania vastaan
10.05.2006 11:56

Venäjän presidentti Putin sanoi vuotuisessa poliittisessa linjauksessaan Kremlissä, etteivät sotilaalliset toimet ratkaise Iranin ydinkiistaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui vuotuisessa linjapuheessaan asevarustelusta, korruptiosta ja kauppapolitiikasta. Hän varoitti Yhdysvaltoja hyökkäämästä Iraniin - mainitsematta tosin kummankaan valtion nimeä.

- Voimankäyttö johtaa harvoin toivottuun tulokseen, mutta usein sen seuraukset ovat jopa kauheammat kuin alkuperäinen uhka oli, hän sanoi.

Putin toivoi Venäjän ottavan puolustuspolitiikassa mallia Yhdysvalloista, missä puolustukseen käytetään 25 kertaa enemmän rahaa kuin Venäjällä. Hän lupasi myös lyhentää yleisen asevelvollisuuden kestoa.

Väestön väheneminen on Putinin mielestä Venäjän suurin ongelma, mutta myös korruptio hidastaa maan kehitystä.

Venäjän WTO-jäsenyys oli edelleen Putinin toivelistan kärjessä. Ruplan vaihtorajoitusten tulisi hänen mielestään poistua kesäkuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT-AFP)
7300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luu kurkkuun niile tyranneille!

Äänestä

Ihan hyvä veto Putinilta, vaikken ole varma muuttaako se tilannetta. George ei tykkää presidenteistä jotka pyrkivät saavuttamaan päämääränsä rauhanomaisin menetelmin, pitäisi päästä
tappamaan.

Äänestä
  • Onhan se kummallista, että Venäjä herättää joissain vanhoissa kommunisteissa sympatioita, vaikka se ei kommunismi olekaan. Ei se tosin ole demokratiakaan, vaan korkeintaan sellaisen totalitärismiin luisuva vaarallinen ja arvaamaton irvikuva.

    Äänestä

  • huohhh kirjoitti:

    Onhan se kummallista, että Venäjä herättää joissain vanhoissa kommunisteissa sympatioita, vaikka se ei kommunismi olekaan. Ei se tosin ole demokratiakaan, vaan korkeintaan sellaisen totalitärismiin luisuva vaarallinen ja arvaamaton irvikuva.

    mitä mitä? Usan toimintaahan kun arvotelevat vain vähä-älyiset ja kommarit, eiks joo? Eikö tervejärki ja ihmisen perusluonne toivo rauhan jatkuvan ja ihmishenkien säästyvän??

    Äänestä

Jos tekstissä lukee, että Putin varoittaa USA:ta ryhtymästä voimatoimiin, ei se tarkoita että Venäjä olisi ottamassa aloitteen ja ryhtymässä voimatoimiin USA:ta vastaan kuten otsikossasi annat ymmärtää.

Äänestä

"Putin varoitti USA:ta ryhtymästä voimatoimiin Irania vastaan"

USAn vastaus "Niin, mutta entä sitten, umpikorruptoitinut kommunismin konkurssi".

Äänestä
  • Väkiluvun pieneneminen on varmasti ongelma Venäjälle, mutta hyvä uutinen kaikille pienille naapurivaltioille.

    Ehdotus: Suomi ottaa osaa veli Putinin huoleen väkiluvusta ja lähettää mitä pikemmin kaikki Suomessa olevat venäläiset takaisin Venäjälle.

    Hallitus voisi jopa avustaa tätä toimintaa, naapuriavun nimissä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irania saa elää kirjoitti:

Putin varoitti USA:ta ryhtymästä voimatoimiin Irania vastaan
10.05.2006 11:56

Venäjän presidentti Putin sanoi vuotuisessa poliittisessa linjauksessaan Kremlissä, etteivät sotilaalliset toimet ratkaise Iranin ydinkiistaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui vuotuisessa linjapuheessaan asevarustelusta, korruptiosta ja kauppapolitiikasta. Hän varoitti Yhdysvaltoja hyökkäämästä Iraniin - mainitsematta tosin kummankaan valtion nimeä.

- Voimankäyttö johtaa harvoin toivottuun tulokseen, mutta usein sen seuraukset ovat jopa kauheammat kuin alkuperäinen uhka oli, hän sanoi.

Putin toivoi Venäjän ottavan puolustuspolitiikassa mallia Yhdysvalloista, missä puolustukseen käytetään 25 kertaa enemmän rahaa kuin Venäjällä. Hän lupasi myös lyhentää yleisen asevelvollisuuden kestoa.

Väestön väheneminen on Putinin mielestä Venäjän suurin ongelma, mutta myös korruptio hidastaa maan kehitystä.

Venäjän WTO-jäsenyys oli edelleen Putinin toivelistan kärjessä. Ruplan vaihtorajoitusten tulisi hänen mielestään poistua kesäkuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT-AFP)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu