Perkele!

Voithan myös ajatella asiaa näin; Suomen lakiin on kirjoitettu, että miehen tulee palvella valtiota joko asepalvelun tai siviilipalvelun muodossa. Jos ihminen ei tahdo asetta, hän voi valita siviilipalvelun.
Ei sen yhteisen hyvän vuoksi tehtävän työn (siviilipalvelus) uskoisi olevan kenenkään vakaumusta vastaan.

Kyse on täysin samasta asiasta kuin se, suostutko maksamaan veroja. Jos periaatteeni sanoo, että verotus on varkautta ja en sen takia maksa veroja, linnaan vaan. Jos periaatteeni sanoo, että vahvimman oikeus ja sen pohjalta teen jotain, mikä on laissa kielletty, linnaan.

Yksinkertaisimmillaan; Pidit veroista/asepalvelusta tai et, se kuuluu Suomen lakiin. Jos yrität tapella vastaan, olet rikollinen. Kaikki lait eivät voi kaikkia miellyttää, mutta jotta yhteiskunta toimisi, on niitä epämiellyttäviäkin toteltava.

Sen vuoksi tämä totaalikieltäytyjä ei ollut mitään muuta kuin rikollinen ja rikollisia kuolee viikottain vankiloissa.
Hän ei ansaitse hiljaista hetkeä.
4357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotta yhteiskunta toimisi?

Lakeja pitää muuttaa myös paremmiksi, että yhteiskunta toimisi paremmin. Mikään ei muutu, jos kaikki on vaan hiljaa. Sivarilaki taitaa olla jostain 30-luvulta.

Äänestä

myös naiset, ahvenanmaalaiset ja jehovan todistajat maksavat veroja. Verolaki ei ole syrjivä toisin kuin asevelvollisuuslaki.

Äänestä

Miksi ihmeessä laki on sitten niin huono, että sen voi kiertää lapsellisen helposti hankkimalla vapautuksen, jonka nykyisin saa pyytämällä?

Äänestä

Millaisessa yhteiskunnassa eläisimme, jos kukana ei muuttaisi asioita, eletään vain sen mukaan mitä joku käskee. Ei voida myöskään väittää että eduskunnan säätämät lait olisivat 100% oikeassa. Näin ei ole, emme ole menneen maailman lopputuote, olemme joskus historiaa ja lait muuttuvat tulevaisuudessakin.

Rikollinen oli orjuudesta kieltäytyjä, rikollinen oli vääräuskoinen ja joskus joku ihan tavallinen kansalainen, joka leimattiin esimerkiksi noidaksi. Tällä perusteella heidän piti siis vain alistua kohtaloonsa? Koska kaikki tämä luki nyt laissa.

Asioita voidaan ajatella myös näin.

Veroilla maksetaan yhteiskunta, ja toinen ihminen ei saisi pakottaa tai vaikeuttaa toisen ihmisen elämää ja veronmaksua, siksi lait turvaamaan sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bobibubi kirjoitti:

Voithan myös ajatella asiaa näin; Suomen lakiin on kirjoitettu, että miehen tulee palvella valtiota joko asepalvelun tai siviilipalvelun muodossa. Jos ihminen ei tahdo asetta, hän voi valita siviilipalvelun.
Ei sen yhteisen hyvän vuoksi tehtävän työn (siviilipalvelus) uskoisi olevan kenenkään vakaumusta vastaan.

Kyse on täysin samasta asiasta kuin se, suostutko maksamaan veroja. Jos periaatteeni sanoo, että verotus on varkautta ja en sen takia maksa veroja, linnaan vaan. Jos periaatteeni sanoo, että vahvimman oikeus ja sen pohjalta teen jotain, mikä on laissa kielletty, linnaan.

Yksinkertaisimmillaan; Pidit veroista/asepalvelusta tai et, se kuuluu Suomen lakiin. Jos yrität tapella vastaan, olet rikollinen. Kaikki lait eivät voi kaikkia miellyttää, mutta jotta yhteiskunta toimisi, on niitä epämiellyttäviäkin toteltava.

Sen vuoksi tämä totaalikieltäytyjä ei ollut mitään muuta kuin rikollinen ja rikollisia kuolee viikottain vankiloissa.
Hän ei ansaitse hiljaista hetkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu