mitäpä mieltä olette näistä amerikkalaisista asiantuntijoista jotka kutsuvat maansa johtomiehiä hulluiksi?
Vastaukset 21
- jahvetti
Mitäs mieltä sinä olet niistä suomalaisista jotka haukkuvat maamme presidenttiä ja ministereitä?
- syystä
Haukkua saa kun on syytä ja syytä todellakin on. Edes kekkosen aikaan ei ollut ministereinä näin kertakaikkisen avutonta sakkia. Niin ja saatikka pressana joka nyt onkin kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
- reliikki.
syystä kirjoitti:
Haukkua saa kun on syytä ja syytä todellakin on. Edes kekkosen aikaan ei ollut ministereinä näin kertakaikkisen avutonta sakkia. Niin ja saatikka pressana joka nyt onkin kaikkien aikojen pohjanoteeraus.
Onko Suomi siis slaavimaa, orjakansaa, joka odottaa, että kaikki tulee ylhäältä? Tarvitsemmeko uudelleen itsevaltiaan, Kekkosen, joka valitsee juoksupoikansa?
- kamala
reliikki. kirjoitti:
Onko Suomi siis slaavimaa, orjakansaa, joka odottaa, että kaikki tulee ylhäältä? Tarvitsemmeko uudelleen itsevaltiaan, Kekkosen, joka valitsee juoksupoikansa?
Ajatteleppa jos suomessa olisi selkärankaiset valtionjohdossa nykyisten lierojen sijasta.
Kekkone oli kekkonen, aikansa itsevaltias mutta hän ajatteli välillä kansankin parasta mitä nämä nykyiset eivät tee muulloin kuin aivan vaalien alla ja silloinkin vain tyyliin "pitäisi" "pitäisi".
Minä en voi millään ymmärtää kuka ja minkävuoksi antaa vaaleissa näille uunoille valtakirjan johtaa maatamme.. perikatoon. - reliikki.
kamala kirjoitti:
Ajatteleppa jos suomessa olisi selkärankaiset valtionjohdossa nykyisten lierojen sijasta.
Kekkone oli kekkonen, aikansa itsevaltias mutta hän ajatteli välillä kansankin parasta mitä nämä nykyiset eivät tee muulloin kuin aivan vaalien alla ja silloinkin vain tyyliin "pitäisi" "pitäisi".
Minä en voi millään ymmärtää kuka ja minkävuoksi antaa vaaleissa näille uunoille valtakirjan johtaa maatamme.. perikatoon.Se on sitä demokraattista vallankäyttöä. Kaikki v-mäiset ja kovat päätökset tehdään niin, että niiden tekijää ei pystytä osoittamaan sormella. Siihen menee enemmän aikaa ja kaikki tehdään rahavallan ehdoilla. Asiat naamioidaan niin, että tähän on tahtomattamme AJAUDUTTU, kun talous on mikä on.
Mutta auta armias kun tulee mitätönkin positiivinen päätös. Kyllä sille löytyy vastuullisia keulakuvia.
- ovat ns. usanisteja
mien määrittelet sanan merkityksen?
En minä ainakaan tuollaista sanaa mistään löydä, olenko siis yhtä eksyksissä sanakirjani kanssa kuin edesmennyt Urheilu-Tietäjäjä Tshetshenian mappinsa kanssa?- levitoi ilmassa
tai öljypatjan päällä, eikä sillä siten ole suoranaista yhteyttä maahan. Näin iranmikes on antanut ainakin ymmärtää.
- maapallokartta oli
levitoi ilmassa kirjoitti:
tai öljypatjan päällä, eikä sillä siten ole suoranaista yhteyttä maahan. Näin iranmikes on antanut ainakin ymmärtää.
epätoivoisten etsimisten jälkeen lähes puhkikulunut, päätti sankarimme ja idolimme luovuttaa haalistuneen pallon potkupalloksi työväen potkupojille, jotta nämäkin saisivat inspiraatiota hieman enemmän apaattiseen elämäänsä ja pysyttelemästä pois näpistelemästä karkkeja kaupoista sekä sytyttelemästä ruohikkopaloja.
Tiesinhän, että kyllä sentään iranmikesissä on humaanisuutta ja ymmärtämystä. - määritellyt
joten kait se on joku mörkö syksyisen metsän siimeksessä. Mutta kuten kaikki havaitsemme, niin nythän on kait kevät. Vai onko pikkupioneerien kalenterit nyt ajan tasallaa?
- esiintyy
amerikan vihamielisyyttä joka on hulluuden puolella ilman nimittelemättä johtomiehiä!
Onko se joku trendi, niin kuin on tuhopoltotkin?- olen havaitsevani
voimakasta USA-myönteisyyttä olevan ilmassa, mistä sitten johtuneekin. Joka tapauksessa suuntaus on selkeä ja osoittaa hyvin, että trendi on kait kait villityksenä saavuttanut matkansa pään.
- usan hullut
johtajat jatkavat marssiaan Irakista Iraniin.Niin kauan kuin heidän annetaan jatkaa vallassa hulluus jatkuu. Saattaa jatkua heidän jälkeenkin, Usassa on monesti onnistuttu valitsemaan johtajiksi hulluja, ja silloin kun tässä on epäonnistuttu on vähemmän hullut presidentit murhattu tai yritetty murhata.
- edesmenneen
Nikitan kertomus Lavrenti Berijasta, kun tämä oli koomassa ollutta Stalinia käynyt ilkkumassa vuoteellaan. Diktaattori oli aukaissut silmänsä jä ja liikahtanut, jolloin Lavrenti oli vaistomaisesti nöyrtynyt suutelemaan kättään, vaikka toinen oli jo todellisuudessa manan majoilla. Sitä se pelko teettää edelleenkiin ja palvonnan kohteita löytyy aina uusia.
Samana vuonna Berija kohtasi kohtalonsa uhriensa lailla teloituskomppanian edessä. - Rane (alkup.)
aasiantuntijat ovat johtajistaan oikeassa. Johtajat ovat (bush) perseestä ja syvältä sieltä!
- realisteja
ja loogisesti ajattelevia meilläkin. Ihan jopa Tarja Halosen kiusaksi asti, Lipposesta nyt puhumattakaan.
- Suomi siinä
kärjessä vasta hulluja ovatkin lobatessaan ja lennellessään muuttolintujen ja päättömien kanojen tavoin millon minnekin ja hapuillen omista edustajapaikoistaan Brysselissä. Irti EU.n laittomasta liitosta ja heti, tai vastuulliset kansakunnanoikeuteen.
- ihan ok
vaikka en edelleenkään tiedä , mitä ne oikein ovat?
Vaikuttaa siltä, että palstan huumorintajuisimmat ja järkevimmät kirjoittajat ovat joidenkin vasemmistolaisten mielestä niitä usanisteja, kun he eivät millään suostu osallistumaan rakkikoiramaiseen USA:n haukkumiseen, vaan uskaltavat välillä jopa kritisoida Venäjää sen sotarikoksista Tshetsheniassa.
Tasapuolinen ja rohkea asennoituminen vääryyksiin, joita venäläiset ja äärimuslimit tehtailevat omilla tahoillaan nähdään vasemmistolaiskirjoittajien taholta vaaralliseksi amerikkalaismyönteisyydeksi, jolloin heidän on käytettävä usanisti-nimitystä, vaikka itse edustavatkin pro-terroristeja ihaillessaan Irakin ja ääripalestiinalaisten itsemurha-ym.iskuja...- ja älykkyys
Hitman-1 kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että palstan huumorintajuisimmat ja järkevimmät kirjoittajat ovat joidenkin vasemmistolaisten mielestä niitä usanisteja, kun he eivät millään suostu osallistumaan rakkikoiramaiseen USA:n haukkumiseen, vaan uskaltavat välillä jopa kritisoida Venäjää sen sotarikoksista Tshetsheniassa.
Tasapuolinen ja rohkea asennoituminen vääryyksiin, joita venäläiset ja äärimuslimit tehtailevat omilla tahoillaan nähdään vasemmistolaiskirjoittajien taholta vaaralliseksi amerikkalaismyönteisyydeksi, jolloin heidän on käytettävä usanisti-nimitystä, vaikka itse edustavatkin pro-terroristeja ihaillessaan Irakin ja ääripalestiinalaisten itsemurha-ym.iskuja...todellakin kulkevat rintarinnan, mutta teidän kanssanne sillä ei ole mitään tekemistä. Olette pönttöpäitä!
- (ex)Veijari-77
Jaa, sanoisin että Bushistit ovat ahneita, moraalittomia lastenmurhaajia. Hulluja he eivät kyllä ole. Hullut ovat sympaattisempia. Bushin hallinto kuuluisi narunjatkeeksi, vaikka yleensä en kuolemantuomiota kannatakaan.
- munakarvapää
kovinkaan väärässä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111383
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.106516Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e99474- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?117466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410
