Onko MAP-kirkko varakas

Päinvastoin kuin useimmat kirkot, MAP-kirkko ei julkaise vuotuista talouskertomusta edes omien jäsentensä saataville. Jotkut lehtien toimittajat ovat keränneet tietoa kirkon omaisuudesta. Time-lehti antoi taannoin seuraavat yksityiskohdat kirkon taloudesta:

Kirkon materiaaliset voitot ylittävät jopa sen saavutukset evankelioimisessa. Myöhempien Aikojen Pyhien hierarkian osoittaman epätavallisen yhteistyön avulla (mikä tarjosi joitakin taloudellisia lukuja ja harvinaisen mahdollisuuden tarkastella kirkon liiketoimintaa) TIME on onnistunut määrittelemään kirkon tavallisuudesta poikkeavan taloudellisen vaihtelun. Sen nykyinen omaisuus kohoaa vähintään 30 miljardiin dollariin. Jos se olisi yhtiö, sen arvioilta 5.9 miljardin dollarin vuosittaiset bruttotulot sijoittaisivat sen puoliväliin Fortune 500:n asteikkoa vähän Union Carbiden ja Paine Webberin ryhmän alapuolelle, mutta suuremmaksi kuin Nike ja the Gap. (Time, 4.8.1997, s .52)

MAP-kirkon rinnalla toimii hyvää tulosta tekevä
sijoitusyhtiö.
MAP-kirkko on oikeastaan liikelaitos, jos tämä yhtiö tulevaisuudessa puretaan, niin kuka on se instanssi, kuka kerää fyffet liiveihinsä, tuskimpa Jeesus, vaikka onkin nimellisesti kirkon omistaja.
521680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

luteri kerää valtionveroa, lahkot "kiristää" jäseniltään kymmenyksiä, mafia rötöstelee joten pata kattilaa soimaa.

Äänestä
  • kuuluu samaan kastiin mafian kanssa.

    Äänestä

  • map-kirkko kirjoitti:

    kuuluu samaan kastiin mafian kanssa.

    katolinen ja mafia ovat jossain yhteistyössä joillakin tasoilla mutta ei koske tavallisia hurskaita kirkonjäseniä, MAP-kirkko vain kuuluu ryhmään, joka kerää rahaa jäseniltään, mutta ei sentään ole mafia.

    Äänestä

  • keräämisestä verottajalle summan jolla voidaan maksaa noin 400 virkailijan palkka. Kirkon kaikille työtekijöille maksetaan heidän opintojaan ja virkavuosiaan vastaava palkka, joka on kokonaisuudessaan mahdollisine luontaisetuineen verotettavaa tuloa.

    Mafia eikä tiedustelupalvelu yhteyksiä ei ainakaan yleisesti tiedetä ev.lut. kirkolla olevan. Tosin ulkomaisten tiedustelupalveluiden lonkerot ovat käsittämättömän laajat.

    Turust

    Äänestä

  • suojelurahastoon kirjoitti:

    katolinen ja mafia ovat jossain yhteistyössä joillakin tasoilla mutta ei koske tavallisia hurskaita kirkonjäseniä, MAP-kirkko vain kuuluu ryhmään, joka kerää rahaa jäseniltään, mutta ei sentään ole mafia.

    ja kusetusta on. Map-kirkko huijaa rahaa jäseniltään ja jos eivät maksa, map-temppeliin ei pääse ja taivaspaikka jää saamatta.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    keräämisestä verottajalle summan jolla voidaan maksaa noin 400 virkailijan palkka. Kirkon kaikille työtekijöille maksetaan heidän opintojaan ja virkavuosiaan vastaava palkka, joka on kokonaisuudessaan mahdollisine luontaisetuineen verotettavaa tuloa.

    Mafia eikä tiedustelupalvelu yhteyksiä ei ainakaan yleisesti tiedetä ev.lut. kirkolla olevan. Tosin ulkomaisten tiedustelupalveluiden lonkerot ovat käsittämättömän laajat.

    Turust

    ...2006 on 1,4-2 % paikkakunnasta riippuen, joten MAP-kirkon 10 %:iin vielä matkaa.

    Äänestä

  • kirkoissa... kirjoitti:

    uskonnot ja raha ovat naimisissa keskenään.

    Äänestä

  • kirkoissa... kirjoitti:

    ...2006 on 1,4-2 % paikkakunnasta riippuen, joten MAP-kirkon 10 %:iin vielä matkaa.

    on ainakin siinä, että lahjoitukset MAP-kirkolle ovat vapaaehtoisia. Melkoinen ero on myös siinä, että yhteisöveroa joutuvat maksamaan myös mormonit ev.-lut. kirkon hyödyksi, mutta ev.-lut. kirkon jäsenet eivät maksa mitään MAP-kirkolle.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    jotka edelleen palauttavat osan verosta alueensa seurakunnille, nykyisin korvamerkittynä hautausmaiden ylläpitoon, kaikille niille yhteisöille jotka hautausmaita ylläpitävät.

    Näin voidaan sanoa kansankirkkomme lopulta tuottavan taloudellista hyötyä myös mormonikirkon jäsenistölle joka saa ostaa hautapaikkansa samaan hintaan kuin kansankirkonkin jäsenet.

    Henkilökohtaisesti kyllä kannan mielihyvin korteni kekoon mormonien saattamiseksi maan poveen muiden vertaisina.

    Minulle on epäselvää maksaako MAP kirkko yhteisöveroa. Yksityiset henkilöthän sitä eivät maksa vaan, kuten nimikin sanoo tuloa tuottavat yhteisöt.

    Hautausmaa businesta on kehuttu hyväksi liiketoiminnaksi, vaan eipä siihen vaan juurikaan löydy halukkaita liikemiehiä.

    Turust

    Äänestä

  • roskaa kirjoitti:

    ja kusetusta on. Map-kirkko huijaa rahaa jäseniltään ja jos eivät maksa, map-temppeliin ei pääse ja taivaspaikka jää saamatta.

    varsinaisesta huijauksesta. Kaikelle toiminnalle yleensä on saatava kohtuullinen kate jotta toiminta on mahdollista. Toki markkinataloudessa palvelut voidaan ja pitääkin kilpailuttaa. Nykyisin monet haluavat ostaa usein kovallakin rahalla varsin erikoisia palveluja ja kaikki voi toimia aivan hyvien tapojen sekä lainsäädännön mukaisesti.

    Turust

    Äänestä

  • kirkoissa... kirjoitti:

    ...2006 on 1,4-2 % paikkakunnasta riippuen, joten MAP-kirkon 10 %:iin vielä matkaa.

    jopa 2.25% ....

    Eikä tuosta todellakaan ole pitkä matka 10%, JOKA on VAPAAEHTOINEN ....

    Keskimäärin jos asiaa katsotaan koko jäsenistän kannalata niin MAP-Kirkon jäsenet maksavat 3.3% "kirkollisveron"...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    ...kun se temppelilupa ja korotus ovat edelleenkin kytketty kymmenysten maksuun. :-)

    Eli selkokielellä: "Lompsa auki jos taivaspaikka kiinnostaa..."

    Äänestä

  • Maitoa Ennen Lihaa kirjoitti:

    että temppelikelpoisuuteen kuuluu paljon muutakin kuin kymmenykset? Ne osoittavat uskoa, mutta eivät ole ainoa ehto suosituksen saamiseen.

    Ei sitä kenenkää nole pakko käydä temppelissä ja kuten Tapanikin totesi, niin tuohon temppelikelpoisuuteen kuuluu paljon muutakin kuin vain kymmennysten maksaminen.

    Edeleenkin valtionkirkko riistää ilman vapaaehtoisutta jäseniltään rahaa "veron" muodossa...

    Jos et siis maksa (toisaalta minkäänlaista valintaahan tuosa ei ole ..) et saa olla edes jäsen... Meillä jos ei maksa saa silti olla jäsen... :-)

    Äänestä

  • Maitoa Ennen Lihaa kirjoitti:

    ...kun se temppelilupa ja korotus ovat edelleenkin kytketty kymmenysten maksuun. :-)

    Eli selkokielellä: "Lompsa auki jos taivaspaikka kiinnostaa..."

    Sen saavat kaikki, eivät vain ne jotka maksavat kymmennykset.. Kaikki siis pääsevät Taivaaseen ;-)

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että temppelikelpoisuuteen kuuluu paljon muutakin kuin kymmenykset? Ne osoittavat uskoa, mutta eivät ole ainoa ehto suosituksen saamiseen.

    Kymmenysten maksaminen on YKSI edellytys korotukseen.

    Äänestä

  • Maitoa Ennen Lihaa kirjoitti:

    ...kun se temppelilupa ja korotus ovat edelleenkin kytketty kymmenysten maksuun. :-)

    Eli selkokielellä: "Lompsa auki jos taivaspaikka kiinnostaa..."

    ...sen temppeliluvan yhtenä ehtona on se, että maksat kuuliasiesti täydet kymmenykset.

    Kuuluu siihen kaikkea muutakin, mutta ELLET maksa, ET pääse temppeliin ETKÄ saa korotusta.

    Miksi tätä asiaa nyt pitää vääntää ja kääntää?

    Äänestä

  • Maitoa Ennen Lihaa kirjoitti:

    ...sen temppeliluvan yhtenä ehtona on se, että maksat kuuliasiesti täydet kymmenykset.

    Kuuluu siihen kaikkea muutakin, mutta ELLET maksa, ET pääse temppeliin ETKÄ saa korotusta.

    Miksi tätä asiaa nyt pitää vääntää ja kääntää?

    Eihän sitä kierretä, vaan koetetaan saada oikeisiin suhteisiinsa. Kymmenykset eivät todellakaan ole ainoita ehtoja päästä temppeliin. Siveellinen puhtaus on ehkä jopa tärkeämpää eikä viisauden sanan rikkojakaan saa suositusta ilman parannusta. On myös muita ehtoja, mutta sinä haluat jostain syystä takertua vain yhteen.

    Ilman kymmenysten maksua ei ole asiaa korotukseen. Turhaa tähän yhteyteen on määritellä kaikkia muita ehtoja.

    Että se siitä maksujen vapaaehtoisuudesta...

    Äänestä

  • Viimeistään nyt kirjoitti:

    Ei ketään korotukseen pakoteta...

    Joten vapaaehtoista on.

    Vai pääseekö sinun mielestäsi korotukseen ilman että maksaa kymmennykset?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Ei ketään korotukseen pakoteta...

    Joten vapaaehtoista on.

    Vai pääseekö sinun mielestäsi korotukseen ilman että maksaa kymmennykset?

    Jos sinut viedään Stalinin eteen ja kysytään mielipidettäsi kommunismista, saat toki aivan vapaaehtoisesti kertoa vilpittömän mielipiteesi. Ei sinua pakoteta jatkamaan maallista vaellustasi...

    Kysymys oli siis käytännön valintamahdollisuuksista, jos oppinne olisi totta.

    >Vai pääseekö sinun mielestäsi korotukseen ilman että maksaa kymmennykset?

    Korotus liittyy teidän oppiinne, ei minun.

    Ketään ei täällä maanpällä tapeta sen takia ettei halua maksaa kymmennyksiä... Jos et usko että se auttaa, niin et sitten maksa....

    "Kysymys oli siis käytännön valintamahdollisuuksista, jos oppinne olisi totta."

    Ketään ei uskonnossa pakoteta... Se kuuluu uskomme luonteeseen, koska kysessä on usko ei *tieto* totuudesta....

    ">Vai pääseekö sinun mielestäsi korotukseen ilman että maksaa kymmennykset?
    Korotus liittyy teidän oppiinne, ei minun."    

    Noh, kysystään toisin, uskotko että meillä on mahdollisuus päästä Taivaaseen (ts. uskotko Jumalaan tms. Korkeimpaan Voimaan...)?

    Eihän maallinen tappaminen ole mitään siihen verattuna, että korotus jää saamatta! Kai sinä sen ymmärrät?

    Kysymyshän on siitä, että jos ihminen USKOO mormonismiin, hän myöskin USKOO, että ellei maksa kymmenyksiä, korotukseen ei ole asiaa. Hänen on siis pakko maksaa kymmenykset, koska hän USKOO, että muutoin ei pääse korotukseen.

    Psykologisesti hänen on siis pakko maksaa kymmenykset, koska jos hän on mormoni, hän HALUAA korotukseen.

    Tuliko vihdoin selväksi?

    Minun uskollani tai uskomattomuudellani ei ole tässä asiassa merkitystä.

    Minulle tuo asia...

    Mutta sinun uskollasi on merkitystä sikäli että ymärrät siten että jos uskot johonkin niin silloin on PAKKO tehdä tuoin uskon eteen jotakin.. Jos noin sen haluat sanoa.

    Vapaaehtoisuudesta on kysymys. Jos joku uskoo pääsevänsä korotukseen ilman kymmennysten maksamista, niin silloin ko. henkilö ei maksa kymmennyksiä ... tai voi siltikin maksaa...

    "Tuliko vihdoin selväksi?"

    Minuölle ko. asia on aina ollut selvä. Monelle uskovalle ei ole ollut...

    "Minun uskollani tai uskomattomuudellani ei ole tässä asiassa merkitystä."

    Kyllä sillä on jos uskot johonkin... Eli uskotko johonkin Korkeimpaan vai et?

    >Vapaaehtoisuudesta on kysymys. Jos joku uskoo pääsevänsä korotukseen ilman kymmennysten maksamista, niin silloin ko. henkilö ei maksa kymmennyksiä ... tai voi siltikin maksaa...

    Nyt oli kysymys mormoneista. Jos joku mormoni ei usko, että korotukseen voi päästä ilman kymmenyksiä, silloin hän ei usko mormonien opetuksia eli hän ei olekaan oikea mormoni.

    Siis jos joku on mormoni ja hän uskoo mormonien opetuksia, hänen on pakko maksaa kymmenykset päästäkseen korotukseen.

    >Kyllä sillä on (merkitystä) jos uskot johonkin... Eli uskotko johonkin Korkeimpaan vai et?

    Ei sillä ole merkitystä sen suhteen, että onko mormonien pakko maksaa kymmenykset uskoakseen pääsevänsä korotukseen. Jos olisin mormoni, asialla olisi minulle henkilökohtaista merkitystä, muuten ei.

    Sillä on. Sillä sipuli.

    Nyt on kysymys siitä, että onko kymmenystenmaksamattomuuspelottelulla mormoneille henkilökohtaista merkitystä vai ei.

    Viimeisimmät kappaleet vaihtoivat paikkaa. Siis piti olla:

    uskosta. Se on melkoinen uskoa koetteleva asia etenkin, jos rahat ovat tiukalla. Jos on vähän tuloja, ei 10% ole paljon. On osoittautunut, että joilakin suurituloisilla on jopa suurempia vaikeuksia maksaa kymmenyksiä kuin pienituloisilla. Kaikille kymmenykset ovat kasvattava periaate.

    Eräs pankkimies sanoi, että jos kymmenysten maksaminen saa aikaan, että ihminen alkaa suunnitella talouttaan, niin jo sen vuoksi kymmenysten maksaminen kannattaa.

    Omalla kohdallani totesin, että käytin enemmän nautintoaineisiin kuin sittemmin kymmenyksiin. Iloa sain monin verroin enemmän.

    Kysymys siitä mitä on pakko tehdä tai olla tekemättä päästäkseen Taivaaseen on universaali ongelma, siitä on siis turha tehdä sellaien ongelma joka olisi vain ja ainoastaan "mormoneilla"...

    "Nyt oli kysymys mormoneista. Jos joku mormoni ei usko, että korotukseen voi päästä ilman kymmenyksiä, silloin hän ei usko mormonien opetuksia eli hän ei olekaan oikea mormoni."

    Ei pidä paikkaansa. Moni MAP-Kirkon jäsen uskoo silti olevansa oieka mormoni, samoin kuin mormonitkin... Mormonilahkojahan on tusinoittain...

    "Siis jos joku on mormoni ja hän uskoo mormonien opetuksia, hänen on pakko maksaa kymmenykset päästäkseen korotukseen. "

    Ja minä todensin sen että uskoit mihin tahansa, minkä tahansa uskonnon piirissä niin silloin on "pakko" tehdä uskonsa mukaisesti.

    "Jos olisin mormoni, asialla olisi minulle henkilökohtaista merkitystä, muuten ei."

    RAUTALANGASTA: Haluasin tietää vastauksen esittämääni kysymykseen, koska silloin voin osoittaa että sinunkin on "pakko" tehdä jotakin uskosi eteen/takia... Joten on hölmöä tulla tänne osittelemaan sormellan meitä ja sanoa että "pakotamme" ihmisiä johonkin... Get it?

    "Nyt on kysymys siitä, että onko kymmenystenmaksamattomuuspelottelulla mormoneille henkilökohtaista merkitystä vai ei."

    No vaikka olisi kysymys tästä niin oeltat tuossa että kysessä on pelottelupuhuttelu ... sitähän se ei ole, joten vastaus kysymyskeesi on että ei ole merkitystä...

    >Kysymys siitä mitä on pakko tehdä tai olla tekemättä päästäkseen Taivaaseen on universaali ongelma, siitä on siis turha tehdä sellaien ongelma joka olisi vain ja ainoastaan "mormoneilla"...

    Nyt ei ollut kysymys minkään muun kirkkokunnan tai uskonnon edustajien tavaaseenpääsystä, vaan mormonien korotukseen pääsystä.

    Vai väitätkö, että minkä tahansa uskonnon edustajat pääsevät taivaaseen, jos maksavat kymmenytkset mormonikirkolle? No, tulkinta sekin...

    >Ja minä todensin sen että uskoit mihin tahansa, minkä tahansa uskonnon piirissä niin silloin on "pakko" tehdä uskonsa mukaisesti.

    Okei, jos jonkun uskonto sanoo, että on seisottava päivittäin viisi minuuttia päällään päästäkseen taivaaseen, se on hänen ja hänen uskontonsa ongelma. Nyt oli kysymys siitä, että mormoneille opetetaan, että päästäkseen korotukseen heidän täytyy maksaa kymmenykset. Siitä tässä nyt keskustellaan eikä kenenkään päälläänseisomisesta. Vai haluatko perustella hölmöilyä muiden hölmöilyllä?

    >RAUTALANGASTA: Haluasin tietää vastauksen esittämääni kysymykseen, koska silloin voin osoittaa että sinunkin on "pakko" tehdä jotakin uskosi eteen/takia... Joten on hölmöä tulla tänne osittelemaan sormellan meitä ja sanoa että "pakotamme" ihmisiä johonkin... Get it?

    Kysymys on siitä, että minun ei tarvitse maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle, koska EN USKO, että päästäkseni korotukseen minun täytyisi maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle. Get it? Minun ei ole pakko tehdä uskoni eteen/takia YHTÄÄN MITÄÄN. Get it?

    Minä: "Nyt on kysymys siitä, että onko kymmenystenmaksamattomuuspelottelulla mormoneille henkilökohtaista merkitystä vai ei."

    Sinä: "No vaikka olisi kysymys tästä niin oeltat tuossa että kysessä on pelottelupuhuttelu ... sitähän se ei ole, joten vastaus kysymyskeesi on että ei ole merkitystä..."

    Siis mormoneille ei ole mitään merkitystä sillä, että pääsevätkö he korotukseen vai eivät? Haluatko sinä itse korotukseen vai et?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    uskosta. Se on melkoinen uskoa koetteleva asia etenkin, jos rahat ovat tiukalla. Jos on vähän tuloja, ei 10% ole paljon. On osoittautunut, että joilakin suurituloisilla on jopa suurempia vaikeuksia maksaa kymmenyksiä kuin pienituloisilla. Kaikille kymmenykset ovat kasvattava periaate.

    Eräs pankkimies sanoi, että jos kymmenysten maksaminen saa aikaan, että ihminen alkaa suunnitella talouttaan, niin jo sen vuoksi kymmenysten maksaminen kannattaa.

    Omalla kohdallani totesin, että käytin enemmän nautintoaineisiin kuin sittemmin kymmenyksiin. Iloa sain monin verroin enemmän.

    >Maksaminen on osoitus uskosta.

    On se tietysti sitäkin, itseasiassa juuri sitä. Kun uskoo, että päästäkseen korotukseen on maksettava kymmenykset, silloin maksaa, vaikka rahasta olisi miten tiukkaa.

    Sinun alkoholi- ja tupakkaongelmasi olisivat voineet ratketa muutenkin kuin joutumalla ojasta allikkoon...

    Äänestä

  • Viimeistään nyt kirjoitti:

    >Kysymys siitä mitä on pakko tehdä tai olla tekemättä päästäkseen Taivaaseen on universaali ongelma, siitä on siis turha tehdä sellaien ongelma joka olisi vain ja ainoastaan "mormoneilla"...

    Nyt ei ollut kysymys minkään muun kirkkokunnan tai uskonnon edustajien tavaaseenpääsystä, vaan mormonien korotukseen pääsystä.

    Vai väitätkö, että minkä tahansa uskonnon edustajat pääsevät taivaaseen, jos maksavat kymmenytkset mormonikirkolle? No, tulkinta sekin...

    >Ja minä todensin sen että uskoit mihin tahansa, minkä tahansa uskonnon piirissä niin silloin on "pakko" tehdä uskonsa mukaisesti.

    Okei, jos jonkun uskonto sanoo, että on seisottava päivittäin viisi minuuttia päällään päästäkseen taivaaseen, se on hänen ja hänen uskontonsa ongelma. Nyt oli kysymys siitä, että mormoneille opetetaan, että päästäkseen korotukseen heidän täytyy maksaa kymmenykset. Siitä tässä nyt keskustellaan eikä kenenkään päälläänseisomisesta. Vai haluatko perustella hölmöilyä muiden hölmöilyllä?

    >RAUTALANGASTA: Haluasin tietää vastauksen esittämääni kysymykseen, koska silloin voin osoittaa että sinunkin on "pakko" tehdä jotakin uskosi eteen/takia... Joten on hölmöä tulla tänne osittelemaan sormellan meitä ja sanoa että "pakotamme" ihmisiä johonkin... Get it?

    Kysymys on siitä, että minun ei tarvitse maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle, koska EN USKO, että päästäkseni korotukseen minun täytyisi maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle. Get it? Minun ei ole pakko tehdä uskoni eteen/takia YHTÄÄN MITÄÄN. Get it?

    Minä: "Nyt on kysymys siitä, että onko kymmenystenmaksamattomuuspelottelulla mormoneille henkilökohtaista merkitystä vai ei."

    Sinä: "No vaikka olisi kysymys tästä niin oeltat tuossa että kysessä on pelottelupuhuttelu ... sitähän se ei ole, joten vastaus kysymyskeesi on että ei ole merkitystä..."

    Siis mormoneille ei ole mitään merkitystä sillä, että pääsevätkö he korotukseen vai eivät? Haluatko sinä itse korotukseen vai et?

    "Nyt ei ollut kysymys minkään muun kirkkokunnan tai uskonnon edustajien tavaaseenpääsystä, vaan mormonien korotukseen pääsystä. "

    Kyllä ja ei. Perusongelma koko kysysmyksessä on se että onko PAKKO tehdä jotkain päästäkseen Taivaaseen/Korotukseen.

    Mutta yritin selittää tuota siten, että pyysin sinua kertomaan sen uskotko johonkin vai et... Et ole suostunut vastaamaan.. Pitääkö minun olettaa että vastaamattomuutesi johtuu siitä että uskot ja tiedät että silloin sinun PITÄÄ tehdä jotakin, siis pelkkä usko ei riitä? Mutta ei, en oleta mitään...

    "Vai väitätkö, että minkä tahansa uskonnon edustajat pääsevät taivaaseen, jos maksavat kymmenytkset mormonikirkolle? No, tulkinta sekin... "

    Miksi oletat minun väittävän jotakin??? Olisiko parempi kysyä ja saada vastaus tuohonkin kysymykseen jos se vaivaa? Onhan aika selvää että kymmennysten maksaminen on (YKSI!) edellytys Korotukseen pääsyyn... Kyse siis ei ole enään siitä...

    "Okei, jos jonkun uskonto sanoo, että on seisottava päivittäin viisi minuuttia päällään päästäkseen taivaaseen, se on hänen ja hänen uskontonsa ongelma."

    AIVAN.

    "Nyt oli kysymys siitä, että mormoneille opetetaan, että päästäkseen korotukseen heidän täytyy maksaa kymmenykset."

    Minusta tuo että kymmenykset tulee maksaa on ollut erittäin selvää KOKO ajan...

    "Siitä tässä nyt keskustellaan eikä kenenkään päälläänseisomisesta. Vai haluatko perustella hölmöilyä muiden hölmöilyllä?""

    Ei, vaan tuoda esille sen että VAIKKA jotkut väittävät että usko riittää, niin oikeasti sekään ei riitä (edes) heidän elämässään...

    "Kysymys on siitä, että minun ei tarvitse maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle,..."

    Ei kukaan ole koskaan sanonutkaan että sinun täytyy maksaa kymmenykset mormonikirkolle... Kysymykseni pointti on se että tiedän sen että mihin itse uskot... Onko sinusta kohtuutonta se että keskutelijaosapuolet tietävät sen että mihin kukin uskoo, edes jollakin tasolla???

    "...koska EN USKO, että päästäkseni korotukseen minun täytyisi maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle. Get it?"

    En sitä kysynytkään, vaan kysin vain sen että mihin sinä uskot, uskotko edes Jumalaan?

    "Minun ei ole pakko tehdä uskoni eteen/takia YHTÄÄN MITÄÄN. Get it?"

    No Get It, koska et vieläkään vastanut kysymykseeni ...

    "Siis mormoneille ei ole mitään merkitystä sillä, että pääsevätkö he korotukseen vai eivät?"

    Et ymmärätänyt vastaustani... Itse kysymyksessäsi oletat että kysessä on pelottelupuhuttelu - sehän ei pidä paikaansa... Joten millään "pelottelupuhuttelulla" ei ole merkitystä... Se mitä kymmennyspuhuttelu kellekin merkitsee on ihan jokaisen oma asia... Minulle se merkitsee sitä että voin tarkistaa sen että kaikki lahjoittamani varat on vastaanotettu oikein.

    "Haluatko sinä itse korotukseen vai et?"

    Totta kai.

    Asia on selvä. Mormonien korotukseen pääsyn yksi edellytys on kymmenysten maksaminen. Joskus on opetettu myös, että moniavioisuus on yksi edellytys.

    Jos jonkun muun uskonsuunnan mukaan pitää tehdä jotakin (esim. hyvää lähimmäisille) päästäkseen taivaaseen, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä mormoneilta vaaditaan. Voihan asioita toki huvin vuoksi vertailla, mutta muilla on muiden edellytykset (tai sitten ei ole mitään ulkoisia edellytyksiä), mormoneilla mm. kymmenykset edellytyksenä.

    >Pitääkö minun olettaa että vastaamattomuutesi johtuu siitä että uskot ja tiedät että silloin sinun PITÄÄ tehdä jotakin, siis pelkkä usko ei riitä? Mutta ei, en oleta mitään...

    No kun minä vastasin jo, että minun ei pidä tehdä yhtään mitään.

    >Ei, vaan tuoda esille sen että VAIKKA jotkut väittävät että usko riittää, niin oikeasti sekään ei riitä (edes) heidän elämässään...

    Olet oikeassa siinä, että voi olla uskovia, jotka sanovat että usko riittää, mutta silti käytännössä vaativat muutakin (mm. kaste).

    Edelleenkin haluaisin pitää keskustelun mormoneissa, koska sehän on ainoa oikea uskonsuunta. Jos muut tekevät virheitä, mitäpä me noista vääräuskoisten tekemisistä välitämme silloin kun puhumme mormonismista.

    >Onko sinusta kohtuutonta se että keskutelijaosapuolet tietävät sen että mihin kukin uskoo, edes jollakin tasolla???

    On kohtuutonta. Keskustellessani muinoin paljonkin jehovantodistajien kanssa, he yrittivät samaa taktiikkaa eli kääntää kysymyksen kysymyksen esittäjän uskonkäsityksiin.

    Kuitenkin kysyjä voi edustaa monien eri näkemysten omaavia ihmisiä (ateisteista hinduihin) ja itse kysymys on jehnujen kanssa keskusteltaessa kuitenkin jehnujen näkemyksistä ja uskosta ja morkkujen kanssa keskusteltaessa morkkujen näkemyksistä ja uskosta.

    >Et ymmärätänyt vastaustani... Itse kysymyksessäsi oletat että kysessä on pelottelupuhuttelu...Se mitä kymmennyspuhuttelu kellekin merkitsee...

    No en kyllä tarkoittanut kymmenyspuhuttelua vaan opetusta yleensä.

    Onko kysymyksessä pelottelu, jos sanotaan, että ilman kymmenystenmaksua ei ole asiaa korotukseen? Sitä voi kukin miettiä? Mitkä ovat opetukseen uskovan vaihtoehdot?

    Minä: "Haluatko sinä itse korotukseen vai et?"

    Sinä: "Totta kai."

    Tuossa on se oleellinen ero välillämme. En minä ajattele taivaaseen tai korotukseen tai johonkin vastaavaan pääsystä ollenkaan samalla tavalla. Jos ystäväni, viholliseni tai nettivastaväittäjäni ei myös pääse, miksi minäkään sinne hinkuisin. Jos joku haluaa erotella jyvät akanoista, mieluiten sitten olen siellä akanoiden joukossa, koska en hyväksy tuollaista erottelua.

    Tuossa vastaus siihen, että miksi minun ei tarvitse tehdä mitään johonkin päästäkseni (tuonpuoleisessa). Mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö voisi kissaa silittää. Teen sitä siksi, että se nauttii siitä.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    "Nyt ei ollut kysymys minkään muun kirkkokunnan tai uskonnon edustajien tavaaseenpääsystä, vaan mormonien korotukseen pääsystä. "

    Kyllä ja ei. Perusongelma koko kysysmyksessä on se että onko PAKKO tehdä jotkain päästäkseen Taivaaseen/Korotukseen.

    Mutta yritin selittää tuota siten, että pyysin sinua kertomaan sen uskotko johonkin vai et... Et ole suostunut vastaamaan.. Pitääkö minun olettaa että vastaamattomuutesi johtuu siitä että uskot ja tiedät että silloin sinun PITÄÄ tehdä jotakin, siis pelkkä usko ei riitä? Mutta ei, en oleta mitään...

    "Vai väitätkö, että minkä tahansa uskonnon edustajat pääsevät taivaaseen, jos maksavat kymmenytkset mormonikirkolle? No, tulkinta sekin... "

    Miksi oletat minun väittävän jotakin??? Olisiko parempi kysyä ja saada vastaus tuohonkin kysymykseen jos se vaivaa? Onhan aika selvää että kymmennysten maksaminen on (YKSI!) edellytys Korotukseen pääsyyn... Kyse siis ei ole enään siitä...

    "Okei, jos jonkun uskonto sanoo, että on seisottava päivittäin viisi minuuttia päällään päästäkseen taivaaseen, se on hänen ja hänen uskontonsa ongelma."

    AIVAN.

    "Nyt oli kysymys siitä, että mormoneille opetetaan, että päästäkseen korotukseen heidän täytyy maksaa kymmenykset."

    Minusta tuo että kymmenykset tulee maksaa on ollut erittäin selvää KOKO ajan...

    "Siitä tässä nyt keskustellaan eikä kenenkään päälläänseisomisesta. Vai haluatko perustella hölmöilyä muiden hölmöilyllä?""

    Ei, vaan tuoda esille sen että VAIKKA jotkut väittävät että usko riittää, niin oikeasti sekään ei riitä (edes) heidän elämässään...

    "Kysymys on siitä, että minun ei tarvitse maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle,..."

    Ei kukaan ole koskaan sanonutkaan että sinun täytyy maksaa kymmenykset mormonikirkolle... Kysymykseni pointti on se että tiedän sen että mihin itse uskot... Onko sinusta kohtuutonta se että keskutelijaosapuolet tietävät sen että mihin kukin uskoo, edes jollakin tasolla???

    "...koska EN USKO, että päästäkseni korotukseen minun täytyisi maksaa kymmenyksiä mormonikirkolle. Get it?"

    En sitä kysynytkään, vaan kysin vain sen että mihin sinä uskot, uskotko edes Jumalaan?

    "Minun ei ole pakko tehdä uskoni eteen/takia YHTÄÄN MITÄÄN. Get it?"

    No Get It, koska et vieläkään vastanut kysymykseeni ...

    "Siis mormoneille ei ole mitään merkitystä sillä, että pääsevätkö he korotukseen vai eivät?"

    Et ymmärätänyt vastaustani... Itse kysymyksessäsi oletat että kysessä on pelottelupuhuttelu - sehän ei pidä paikaansa... Joten millään "pelottelupuhuttelulla" ei ole merkitystä... Se mitä kymmennyspuhuttelu kellekin merkitsee on ihan jokaisen oma asia... Minulle se merkitsee sitä että voin tarkistaa sen että kaikki lahjoittamani varat on vastaanotettu oikein.

    "Haluatko sinä itse korotukseen vai et?"

    Totta kai.

    ...Joskus on opetettu myös, että moniavioisuus on yksi edellytys."

    Minkä totetuminen on täysin mahdolista nykyaikanakin... Esim. jos vaimosi kuolee ja menet uudestaan naimisiin... Ei siis tarvitse olla moniavoinen "yhtäaikaa"... Mutta tämä riittää tästäkin, on meinaan juteltu ko. aiheesta aikeisemmin ihan riittävästi..

    "Jos jonkun muun uskonsuunnan mukaan pitää tehdä jotakin (esim. hyvää lähimmäisille) päästäkseen taivaaseen, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä mormoneilta vaaditaan."

    Ei siis sillä ole merkitystä että MITä pitää tehdä vaan että MIKSI pitää tehdä... Tämä meinaan unohtuu sopivasti fundamentaalisimmilta Kristityiltä tälläkin palstaalla kun halutaan osoittaa että mormonismi on "teokojen" uskonto...

    "No kun minä vastasin jo, että minun ei pidä tehdä yhtään mitään."

    Et itse asiaas ole vastannut. Kysymykseni oli että uskotko johonkin "Korkeimpaan Voimaan"... En kysynyt sitä että pitääkö sinun jotakin tehdä...

    "Edelleenkin haluaisin pitää keskustelun mormoneissa, koska sehän on ainoa oikea uskonsuunta."

    Kyllä näin, siis en halua vertailla sitä että miten muut uskovat, vaan sitä MIKSI uskovat ja MIKSI pitää jotakin tehdä... EL iasiaa pintaa syvemmältäkin katsoen ja vertaillen sitä samaa mekaniikkaa joka toimii kaikissa uskonnoissa... Olivat ne sitten oikeassa tai eivät.

    "Jos muut tekevät virheitä, mitäpä me noista vääräuskoisten tekemisistä välitämme silloin kun puhumme mormonismista."

    Edeleenkin, en ole kiinonstunut siitä MITÄ muut joutuvat tekemään vaan MIKSI joutuvat, vaikka sanovat uskon riittävän.

    (minä)>Onko sinusta kohtuutonta se että keskutelijaosapuolet tietävät sen että mihin kukin uskoo, edes jollakin tasolla???
    (sinä)On kohtuutonta. Keskustellessani muinoin paljonkin jehovantodistajien kanssa, he yrittivät samaa taktiikkaa eli kääntää kysymyksen kysymyksen esittäjän uskonkäsityksiin.

    Minä en yritä mitää taktiikkaa, vaan haluan:
    - osoittaa sne että vaikka joku sano ousokn riittävän, se EI VOI pitää paikaansa
    - tutustua eri ihmisiin ja heidän taustoihinsa...

    Minusta että ei suostu vastaanmaan simppeliin kysymykseen keskutelussa, kuvastaa vähintäänkin ylimielistä suhtautumista toisen ajatusmaailmaan.

    "Kuitenkin kysyjä voi edustaa monien eri näkemysten omaavia ihmisiä..."

    Siis, hetkinen... Yksi keskuteluja siis toimi vain kirjurina mahdollisesti mondelle henkillölle jotka eivät halua nettiin koskea???

    "...(ateisteista hinduihin) ja itse kysymys on jehnujen kanssa keskusteltaessa kuitenkin jehnujen näkemyksistä ja uskosta ja morkkujen kanssa keskusteltaessa morkkujen näkemyksistä ja uskosta."

    Mutta vaikka keskutelen tuttujeni kansas mistä tahansa, uskonto mukaanlukien, niin tunnen ja tiedän heidän tastansa... Miksi siis ei täällä keskuteluryhmissä voi olla samoin. Sehän vaan lisää suvaistevaisuutta ja toistemme ymmärtämistä... Vaikka sanotaankin että tieto lisää tuskaa niin sehän ei oikeasti pidä ainakaan tässä tapauksessa paikaansa.

    "No en kyllä tarkoittanut kymmenyspuhuttelua vaan opetusta yleensä."

    No, vaikka opetuksessa sanotaan että kymmennysten maksaminen on jonkinlainen palovakuutus, niin ei sekään minusta mitään pelottelua ole...

    "Onko kysymyksessä pelottelu, jos sanotaan, että ilman kymmenystenmaksua ei ole asiaa korotukseen? Sitä voi kukin miettiä? Mitkä ovat opetukseen uskovan vaihtoehdot?"

    Onko kysymyksessä pelottelu kun sanotaan että pitää uskoa? Näin yleistäen koko asia... Rajanveto on meidän jokaisen oma asia... Ja se joka pelotteluksi ko.a sina tuntee ahdistuu ja tuo ahdistus sitten joskus purkautuu, jos sitä ei ota tarpeeksi ajoissa esille.

    Sinä: "Haluatko sinä itse korotukseen vai et?"
    Minä: "Totta kai."
    Sinä:Tuossa on se oleellinen ero välillämme. En minä ajattele taivaaseen tai korotukseen tai johonkin vastaavaan pääsystä ollenkaan samalla tavalla. Jos ystäväni, viholliseni tai nettivastaväittäjäni ei myös pääse, miksi minäkään sinne hinkuisin. Jos joku haluaa erotella jyvät akanoista, mieluiten sitten olen siellä akanoiden joukossa, koska en hyväksy tuollaista erottelua.

    Ok.

    "Tuossa vastaus siihen, että miksi minun ei tarvitse tehdä mitään johonkin päästäkseni (tuonpuoleisessa)."

    Ok.

    "Mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö voisi kissaa silittää. Teen sitä siksi, että se nauttii siitä."

    Ok.

    Äänestä

  • Viimeistään nyt kirjoitti:

    >Maksaminen on osoitus uskosta.

    On se tietysti sitäkin, itseasiassa juuri sitä. Kun uskoo, että päästäkseen korotukseen on maksettava kymmenykset, silloin maksaa, vaikka rahasta olisi miten tiukkaa.

    Sinun alkoholi- ja tupakkaongelmasi olisivat voineet ratketa muutenkin kuin joutumalla ojasta allikkoon...

    kun liityi MAP-kirkkoon. Olin yrittänyt tupakkalakkoa kerran jos toisenkin, mutta vasta palautetusta evankeliumista sai riittävän motivaation. Tiedän, että monet ovat onnistuneet lopettamaan muutenkin, mutta minä tarvitsin kirkon. Alkoholi ei ollut ongelmani. Kahvista huomasin sen sijaan olleeni yllättävän riippuvainen.

    Suurin helpotus tuli kuitenkin kirkon selkeiden oppien omaksumisesta. Sain kaikkiin uskontoa koskeviin kysymyksiini riittävän selvät vastauksen eli löysin uskonnollisen totuuden tien. Kaikkea en tiedä vieläkään, mutta todella riittävästi uskoakseni.

    Äänestä

"Päinvastoin kuin useimmat kirkot, ..."

Eipä pidä paikaansa ... Miksi haluat levittää moista? Asiasta voi keskutella asiallisesttikin, ilman vääriä tietoja.

Äänestä

"MAP-kirkon rinnalla toimii hyvää tulosta tekevä
sijoitusyhtiö. "

Tiedätkö miksi toimii ja tiedätkö miten uskonnolliset yhteisöt saavat verovapauden?

Ihan inhottaa henkilöhyökkäys, mutta olet ihan oikeasti tutkinut asiaa vai lainaatko vian jostakin tekstiä?

"Päinvastoin kuin useimmat kirkot, MAP-kirkko ei julkaise vuotuista talouskertomusta edes omien jäsentensä saataville."

Eipä tämäkään pidä paikaansa... Brittien saaren MAP-Kirkosta saa finanssitiedot helposti....

Äänestä
  • >Eipä tämäkään pidä paikaansa... Brittien saaren MAP-Kirkosta saa finanssitiedot helposti....

    Entä Suomen? Entä USA:n? Saako tietoja? Jos ei niin miksi?

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    >Eipä tämäkään pidä paikaansa... Brittien saaren MAP-Kirkosta saa finanssitiedot helposti....

    Entä Suomen? Entä USA:n? Saako tietoja? Jos ei niin miksi?

    Koska niin ei ole pakko tehdä?

    Suomen tunnusluvut luetaan vuorovuosina Helsingin tai Tampereen vaarnan konferenssiin yhteydessä.

    Lukuja on muutama, mutta niistä saelviää olennainen:

    - kirkon tulot ja kirkon varallisuus Suomessa.

    Mitä tietoja haluasit tietää?

    No kerropa ensialkuun vaikkapa kirkon tulot ja varallisuus Suomessa.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    No kerropa ensialkuun vaikkapa kirkon tulot ja varallisuus Suomessa.

    Olisit käynyt kuuntelemassa Helsingin ja Tampereen Vaarnojen kokoukset ;-)

    Ja toisekseen muistan vain tulot n. 1,8 Milj. EUR...

    Se riitti mulle.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Olisit käynyt kuuntelemassa Helsingin ja Tampereen Vaarnojen kokoukset ;-)

    Ja toisekseen muistan vain tulot n. 1,8 Milj. EUR...

    Se riitti mulle.

    Seuraavaksi kiinnostaa tietää, että paljonko tuosta 1,8 milj. eurosta lähetetään Amerikkaan ja paljonko jää Suomeen.

    Käytännössähän se taitaa olla niin, että kaikki lähetetään Amerikkaan ja osa palautetaan. Paljonko palautetaan? Mihin se käytetään? (Vastaukseksi riittää prosentuaalinen jako.) Mihin käytetään Amerikkaan jäävä osuus?

    noin 500 000 euroa.

    Tapani vastasikin jo....

    Mutta käynnöstä olet oikeassa, kaikki rahat lähetetään Ameriikkaan (tai ainakin Saksaan? - Pitääkin kysyä tästä...).

    Palautettava raha köytetään:
    - kiinteistöjen ylläpitoon.
    - palkkoihin.
    - seurakunnan ja vaarnan toimintojen kulujen kattamiseksi.
    - muihin kuluihin.

    Minkäänlaista prosentuaalista arvioita en osaa sanoa siitä että kuinka nuo varat jakautuvat eri toimintojen kesken, mutta siinä juuri auttaa mm. se tieto miten Englannissa tuo toimii (eli tunnetaan tilanne Engalnnista ja voidaa sitä soveltaa Suomeen)... Ei muuta kuni alat tutkia: http://www.charity-commission.gov.uk/registeredcharities/ScannedAccounts/Ends51/0000242451_ac_20040331_001_01_e.pdf

    IRAnon taisi olla se joka tuon linkin tänne alunperin postasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    noin 500 000 euroa.

    No hyvä. Suomen pitäisikin erota epäedullisesta EU:sta ja liittyä MAP-kirkkoon;-)

    ..ainakaan MAP-kirkkoon, eikä luultavammin moneen muuhunkaan kirkkoon voi liittyä kuin ihminen..

    Ainakaan upotuskaste ei valtiolle onnistu, paitsi kenties Antartikselle..

    EU:sta voi kukin olla mitä mieltä lystää.

    Äänestä

  • etkös tiedä, että kirjoitti:

    ..ainakaan MAP-kirkkoon, eikä luultavammin moneen muuhunkaan kirkkoon voi liittyä kuin ihminen..

    Ainakaan upotuskaste ei valtiolle onnistu, paitsi kenties Antartikselle..

    EU:sta voi kukin olla mitä mieltä lystää.

    että lopussa oli ;-)

    Se tarkoittaa vitsiä.

    Sitäpaitsi Antarktis ei ole valtio.

    Sitäpaitsi Antarktiksen upotuskaste ei onnistu sen helpommin kuin muidenkaan saarten tai mantereiden.

    Sitäpaitsi nimimerkkini ei ole ????????? vaan ???????

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    että lopussa oli ;-)

    Se tarkoittaa vitsiä.

    Sitäpaitsi Antarktis ei ole valtio.

    Sitäpaitsi Antarktiksen upotuskaste ei onnistu sen helpommin kuin muidenkaan saarten tai mantereiden.

    Sitäpaitsi nimimerkkini ei ole ????????? vaan ???????

    Atlantista..

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Tapani vastasikin jo....

    Mutta käynnöstä olet oikeassa, kaikki rahat lähetetään Ameriikkaan (tai ainakin Saksaan? - Pitääkin kysyä tästä...).

    Palautettava raha köytetään:
    - kiinteistöjen ylläpitoon.
    - palkkoihin.
    - seurakunnan ja vaarnan toimintojen kulujen kattamiseksi.
    - muihin kuluihin.

    Minkäänlaista prosentuaalista arvioita en osaa sanoa siitä että kuinka nuo varat jakautuvat eri toimintojen kesken, mutta siinä juuri auttaa mm. se tieto miten Englannissa tuo toimii (eli tunnetaan tilanne Engalnnista ja voidaa sitä soveltaa Suomeen)... Ei muuta kuni alat tutkia: http://www.charity-commission.gov.uk/registeredcharities/ScannedAccounts/Ends51/0000242451_ac_20040331_001_01_e.pdf

    IRAnon taisi olla se joka tuon linkin tänne alunperin postasi.

    500 000 € paljoakaan herranhuonetta rakenneta. Paljolta tuo silti tuntuu.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    500 000 € paljoakaan herranhuonetta rakenneta. Paljolta tuo silti tuntuu.

    Turust

    Tuskin riittävät kaikki vuosien aikana Suomessa maksettujen kymmenysten ylijäämät kustantamaan lokakuussa valmistuvaa temppeliä asuntoloineen ja tontteineen. Venäjältä ja Baltiasta on ylijäämää kertynyt tuskin lainkaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    noin 500 000 euroa.

    Niinhän se on, että MAP-kirkko toimii kuin liikelaitos.

    Suomessa on toiminut jo vuosikausia amerikkalainen bussiyhtiö tappiolla, samoin monessa muussa Euroopan maassa. Kun yritys tekee emämaassa rutkasti voittoa, se voi tulevaisuutta ajatellen suostua tekemään pitkäänkin tappiota ulkomailla. Ainahan siinä kilpailijoita kuolee ja saadaan lisää asiakkaita ja kenties jonakin päivänä homma kääntyy kannattavaksi.

    Voi tosin olla, että vaikka tuo bussiyhtiö on jo saavuttanut jotain tavoitteita etelämpänä Euroopassa, Suomen toiminta ei muutu kannattavaksi, mutta yhtiön toiminta täällä on meidän matkustavaisten etu, vaikka yhtiö nuolisikin näppejään...

    Äänestä

  • tuollainenkin kirjoitti:

    Eli MAP-Kirko ei siinä ole mitenkään erillainen...

    MUTTA oikeasti. MAP-Kirkko on voittoa tuottamaton aattellinen järjestö joten se ei roimi kuten liikelaitos.

    Se sijoitusyhtiö joka on "Corp. of the Presidency..." toimii tietysti niinkuin liikelaitos..

    Äänestä

on maailman varakkain kirkko.

Turust

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirkko kirjoitti:

Päinvastoin kuin useimmat kirkot, MAP-kirkko ei julkaise vuotuista talouskertomusta edes omien jäsentensä saataville. Jotkut lehtien toimittajat ovat keränneet tietoa kirkon omaisuudesta. Time-lehti antoi taannoin seuraavat yksityiskohdat kirkon taloudesta:

Kirkon materiaaliset voitot ylittävät jopa sen saavutukset evankelioimisessa. Myöhempien Aikojen Pyhien hierarkian osoittaman epätavallisen yhteistyön avulla (mikä tarjosi joitakin taloudellisia lukuja ja harvinaisen mahdollisuuden tarkastella kirkon liiketoimintaa) TIME on onnistunut määrittelemään kirkon tavallisuudesta poikkeavan taloudellisen vaihtelun. Sen nykyinen omaisuus kohoaa vähintään 30 miljardiin dollariin. Jos se olisi yhtiö, sen arvioilta 5.9 miljardin dollarin vuosittaiset bruttotulot sijoittaisivat sen puoliväliin Fortune 500:n asteikkoa vähän Union Carbiden ja Paine Webberin ryhmän alapuolelle, mutta suuremmaksi kuin Nike ja the Gap. (Time, 4.8.1997, s .52)

MAP-kirkon rinnalla toimii hyvää tulosta tekevä
sijoitusyhtiö.
MAP-kirkko on oikeastaan liikelaitos, jos tämä yhtiö tulevaisuudessa puretaan, niin kuka on se instanssi, kuka kerää fyffet liiveihinsä, tuskimpa Jeesus, vaikka onkin nimellisesti kirkon omistaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu