Enkelit ja Jeesus

Haluan sanoa tälle uudelle palstalle sellaisen tärkeän asian, että Enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka on lähetetty ensisijassa palvelemaan pelastuksen perijöitä uskovia. Kaikki sellainen opetus, jossa puhutaan enkeleistä ILMAN JEESUSTA KRISTUSTA, se on täysin harhaan johtavaa. Amerikassa on kerran esitetty ja Suomessakin sellainen Enkeli-sarja jossa enkelit tekivät kaikenlaisia ihmeitä ihmisille. Mutta sarjassa ei puhutta mitään Jeesuksesta. Tämä on ihan raamatun vastainen juttu. Enkelit palvelevat ja koroittavat ensisijaisesti Jeesusta Kristusta ja tottelevat Jumalan käskyjä. Kyllä enkelit tietysti voivat varjella myös uskosta osattomia, mutta vasta kun ihminen tulee uskoon, hän saa myös olla osallinen enkelien palvelusta. Tämä on uskovien perintö-osuus.
8938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllä ovat satuolentoja. Älä levitä valheitasi herkkämielisten keskuuteen.

Äänestä
  • Eivät ole satuolentoja. Itse olen saanut paljonkin henkilökohtaisia viestejä niiltä (siis enkeleiltä).

    Äänestä

  • jenny. kirjoitti:

    Eivät ole satuolentoja. Itse olen saanut paljonkin henkilökohtaisia viestejä niiltä (siis enkeleiltä).

    Mistä tiedät että viestit ovat enkeleiltä?
    Ainiin, sinä uskot että viestit ovat enkeleiltä, sehän riittää...sinulle.

    Äänestä

  • Jesses34 kirjoitti:

    Mistä tiedät että viestit ovat enkeleiltä?
    Ainiin, sinä uskot että viestit ovat enkeleiltä, sehän riittää...sinulle.

    näyttäisi olevan se, etteivät he ole itse nähneet. Oman näkemisen ulkopuolista maailmaa ei siis uskota olevan olemassakaan. Ai niin, toki kukin saa pyöriä niin pienissä ympyröissä kuin haluaa ja katsoa, ettei oman näköpiirin ulkopuolista elämää ole lainkaan.

    Muuten olen useasti nähnyt enkeleitä. Eivät ole noudattaneet minun haluani katsella heitä. Ovat tulleet huomattavasti korkeamman voiman sanelemina. Eivät ole myöskään kysyneet, uskonko vai en. Aina olen saanut päättää, mihin tulokseen näkyni jälkeen päädyn.

    Äänestä

Onko Jeesus antanut sinulle enemmänkin tietoa enkeleistä. Minulle Hän on kertonut, että lopunajan enkeleitä on valmistumassa työhönsä. Heitä siis on jo maan päällä.

Enkelit eivät suostu ottamaan edes kiitosta ihmisiltä, vaan kaiken he haluavat Jumalalle antaa. He eivät ikinä korota itseään, mutta Jeesusta he korottavat. Itsessään he eivät tee mitään, vaan kaiken minkä tekevät, tekevät Jeesuksessa.

Äänestä
  • Tuon mitä kirjoitit, siihen yhdyn täysin. Eniten olen saanut tietoa enkeleistä, kirjasta Enkelit puhuvat minulle. Kannattaa ehdottomasti hankkia kyseinen kirja, jos haluaa lisää ymmärrystä ja tosi-tietoa heistä.

    Äänestä

  • Sword-of-the-spirit kirjoitti:

    Tuon mitä kirjoitit, siihen yhdyn täysin. Eniten olen saanut tietoa enkeleistä, kirjasta Enkelit puhuvat minulle. Kannattaa ehdottomasti hankkia kyseinen kirja, jos haluaa lisää ymmärrystä ja tosi-tietoa heistä.

    Onko tämä kirja "Enkelit puhuvat minulle" uusi kirja niin, että on saatavissa kirjakaupoista.

    Raamattu kertoo, miten enkelit tulevat johtamaan lopunajalla seurakuntia ja nämä seurakunnat ovat jo koostumassa Jeesuksessa.
    Kiinnostavaa uutta aikaa ja uuteen tutustumista. Tunnetkin jo varmasti Malaki 3, jossa kerrotaan, miten Jumala tulee liitonenkeleineen temppeliinsä ja puhdistaa omansa. Tässä kohdin kyllä monet ajattelevat liitonenkelin olevan Jeesus, muuta on todella kyse enkeliliitosta, lopunajan enkeleistä. Tempaus lähestyy ja profetiat toteutuvat kovalla vauhdilla. Sakarias ja Daniel kertovat myös näistä lopunajan enkeleistä. Daniel kertoo, että he ovat niitä taidollisia opettajia, jotka johtavat monet vanhurskauteen.

    Äänestä

  • vinkistä! kirjoitti:

    Kirjasta on uusi painos. Tässä ohessa linkki, mistä voit tilata kirjan. Selaa luetteloa, niin löydät kirjan loppupuolelta
    http://www.patmos.fi/kirjat.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sword-of-the-spirit kirjoitti:

Haluan sanoa tälle uudelle palstalle sellaisen tärkeän asian, että Enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka on lähetetty ensisijassa palvelemaan pelastuksen perijöitä uskovia. Kaikki sellainen opetus, jossa puhutaan enkeleistä ILMAN JEESUSTA KRISTUSTA, se on täysin harhaan johtavaa. Amerikassa on kerran esitetty ja Suomessakin sellainen Enkeli-sarja jossa enkelit tekivät kaikenlaisia ihmeitä ihmisille. Mutta sarjassa ei puhutta mitään Jeesuksesta. Tämä on ihan raamatun vastainen juttu. Enkelit palvelevat ja koroittavat ensisijaisesti Jeesusta Kristusta ja tottelevat Jumalan käskyjä. Kyllä enkelit tietysti voivat varjella myös uskosta osattomia, mutta vasta kun ihminen tulee uskoon, hän saa myös olla osallinen enkelien palvelusta. Tämä on uskovien perintö-osuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu