Tarkoitusko siis on kirjoittaa novellille alku josta minä/muut jatkavat osa osalta?
Viimeksi kirjoitin joskus yläasteen äikäntunnilla joten kaikki kritiikki on tervetullutta.
Käytävä
---------------------------------------------------
Kaiku.
Tuo loppumaton, keskittymisen tuhoava ja viimeisenkin ajatuksen säikeen katkaiseva kaiku.
Miksi tällaisessa rakennuksessa on niin laitosmaiset käytävät? Mietin itsekseni.
Miksi lattia on betonia ja seinät kolkkoja?
Miksi ilmassa leijuu laitosmaista hajua?
Ja tuo kaiku! Jos pysähdyn, enkä enää astele niin kaiku lakkaa, mutta eteenpäin on mentävä. Askel askeleelta kohti sitä paikkaa, sitä aikaa jossa tunnen tukehtuvani, jossa hikeni virtaa. Paikkaa jossa muutun pöljäksi, puhun mitä sattuu!
Mutta minun on vain mentävä, askel askeleelta eteenpäin.
Tämä voi olla se päivä joka muuttaa loppuelämäni.
Tänä iltana hymylleni ei ole loppua eikä ilollani ja helpotuksellani rajoja. Tai ehkä olen kuin minua ei olisikaan, maan alle vajonneena raukkana. Surkeana itsestäni ja tilastani.
Mitä minä sanon? Mitä minä teen?
Edessä on elämäni treffit, nyt on tosi kyseessä!
Käytävä
4
277
Vastaukset
- scarabaeus
Kaiku kuin uni.
Unissani aloin sulkea ja avata portteja, joista en saanut selvitettyä itselleni, mitä oli tapahtumassa. Tiesin vain, että olin alkanut menettää kykyäni vihata ja rakastaa. Kun on rakastunut korviaan myöten, niin silloin ikävät asiat eivät ole pinnassa. Nyt ikävät asiat valtasivat mieleni päivä toisensa jälkeen. Eletyn elämäni kerrostumat velloivat ja punoutuivat ajatuksissani sekavana vyyhtenä. Muistin, kuinka pari vuotta sitten tavatessani vaimoni annoin hänelle illan päätteeksi käyntikorttini. Hän ojensi sen rennolla ranneliikkeellä takaisin. Ottaessani kortin takaisin ajattelin, että minuunhan kuhmua ei tule, vaikka löisit kuinka lujaa. Sitä mieltä olin silloin. Mutta nyt käsitin, että hän oli varsinainen paskiainen. Juonitteleva, ilkeä nainen, joka yhdistää vallan ja erotiikan. Nehän ovat niitä arkipäivän pieniä julmuuksia, joita ilman jotkut eivät tule toimeen. Jouduin hänen kutomaansa seittiin yhä tiukemmin. Hän oli minulle kuin suloisen myrkyllinen mysteerio. Hän oli taitavasti tarttunut minuun riuskasti kuin jätesäkkiin, jonka voisi sopivan tilaisuuden tullen heittää roskikseen. Siinä elämäntilanteessa ei tullut mieleenikään, että tiukka päätökseni pitää hänestä kiinni ehkä tuleekin olemaan umpikuja, josta joudun etsimään takaovea päästäkseni ulos ja vapaaksi.
Hätkähdin ja tunsin sisälläni riipaisevaa tuskaa. Niin kaukana, niin järjettömän kaukana toisistamme.
Olin kuin takametsässä, jossa kaikki ovetkin näyttivät takaovilta, ja ihmiset kaikkoavat takaovista kuka minnekin. Nyt minäkin halusin yhä kiihkeämmin avata ovet, toinen toisensa perään, ja luikerrella mahdollisimman nopeasti ulos.
Avasin lähimmän takaoven ja pihalla luikkiessani kuulin, kun hän huusi parvekkeelta perääni jotakin, mitä en enää kuullut. Mielessäni vastasin hänelle:
- Ihan vain vinkiksi Sinulle voin kertoa, että jos jää pohtimaan mitä pitäisi tehdä, tai minne pitäisi kulkea, ei saa aikaan paljoakaan.- J.J
Kuljeksin öisiä katuja, täyden kuun valaisemia.
Mietin mitä tekisin seuraavaksi, mihin menisin.
Katselin kujilla ja roskiksien nurkilla makaavia ihmisiä, kodittomia. Kauhu valtasi minut.
Jospa se julma nainen vie omaisuuteni, jospa hän ei jätä minulle mitään! Ajattelin että väsymys on sekoittanut pääni, sillä eihän sellaista voinut sattua minulle. Eihän minusta vain tule koditonta!
Kuljeksin katuja ja kujia ilman päämäärää, ajatuksissani vain seuraava liikkeni. Mitä tekisin? Minne menisin?
Pubiin!
Sanoi ääni päässäni.
Oluthan se sinua rauhoittaa, se tuo helpotuksen, kuiski tuo ääni. Astelin kohti lähintä pubia.
Pubi oli oikein viihtyisä, ainakin sellaisen mielestä joka viihtyy sakeassa tupakansavussa, ainaisessa puukon pelossa ja hämärässä valaistuksessa.
Oluen tilattuani astelin varjoisaan nurkkapäytään jossa ehkä saisin itseni rauhoittumaan.
Ajatukseni alkoivat jälleen vaellella tulevassa, mitä tekisin...
Sen naisen, sen syöjättären luo en enää palaa.
Se olisi viimeinen naula arkkuuni. - scarabaeus
J.J kirjoitti:
Kuljeksin öisiä katuja, täyden kuun valaisemia.
Mietin mitä tekisin seuraavaksi, mihin menisin.
Katselin kujilla ja roskiksien nurkilla makaavia ihmisiä, kodittomia. Kauhu valtasi minut.
Jospa se julma nainen vie omaisuuteni, jospa hän ei jätä minulle mitään! Ajattelin että väsymys on sekoittanut pääni, sillä eihän sellaista voinut sattua minulle. Eihän minusta vain tule koditonta!
Kuljeksin katuja ja kujia ilman päämäärää, ajatuksissani vain seuraava liikkeni. Mitä tekisin? Minne menisin?
Pubiin!
Sanoi ääni päässäni.
Oluthan se sinua rauhoittaa, se tuo helpotuksen, kuiski tuo ääni. Astelin kohti lähintä pubia.
Pubi oli oikein viihtyisä, ainakin sellaisen mielestä joka viihtyy sakeassa tupakansavussa, ainaisessa puukon pelossa ja hämärässä valaistuksessa.
Oluen tilattuani astelin varjoisaan nurkkapäytään jossa ehkä saisin itseni rauhoittumaan.
Ajatukseni alkoivat jälleen vaellella tulevassa, mitä tekisin...
Sen naisen, sen syöjättären luo en enää palaa.
Se olisi viimeinen naula arkkuuni.siis tätä ei olekaan jatkettu…
(Hei kirjoittajat! Tarinat syntyvät kirjoittamalla.
Hei kirjoittajat! Mitä enemmän kirjoitat sitä enemmän kirjoitat… eikö se niin mene…
niin mä ainakin kuvittelen, mutta kerro, jos olen väärässä.)
Okay.
jatkuu…
__________________
Minulle on periytynyt Äitini kaipuu menneeseen kulta-aikaan, joka sai niin hänet kuin minutkin matkaamaan mielikuvamaailmaan: isoihin kulisseihin, mysteerinäytelmiin etsimään mielihyvää ja yhteisymmärrystä. Vaikka sanotaan, että en ole kömpelö kertomaan mistään, mutta tässä kohdassa tulevatkin esiin tunteet. Äiti!
On parasta antaa myrskyn tulla sisälleni. Kun irtaudun menneestä, niin tiedän, että aika on yhtä mittaamaton taakse- kuin eteenpäin.
Elämäni… Oli aika, jolloin johdin tätä kaikkea rautaisella kädellä. Läheisteni mielestä olin täysin tunteeton niin eläinten kuin ihmistenkin kärsimyksiä kohtaan. Omasta mielestäni asetin tavoitteita, joita pidin realistisina. Maalasin meidän kaikkien tulevaisuutta kuin suurelle kankaalle. En käsittänyt, kuinka typerältä näytin siinä silmät ammollaan, hymy kuin mielenvikaisella, ja ryhti kuin seipäännielleellä. Parransänki peitti jykevän leukani, silmäni tuijottivat pistävästi liekeillä kuin tulimyrsky, jossa raudoitetut betonitalot kuoriutuvat ja jättävät jälkeensä vain kasan raunioita. Aikani oli pysähtynyt ja todellisuuteni hämärtynyt.
Tunteet.
Mitä kertoisin Äidistäni? Kaupunkilaistyttö slummialueelta. Ei todellakaan mikään verevä ja tervehenkinen maalaistyttö. Kaukana ,kaukana siitä.
Tuntui, että koko maailmani romahti kun hän yllättäen kuoli. Minun kuolematon Äitini.
Äiti oli kiihkeä pesän kuningatar. Hän oli niin vieraanvarainen, että väkeä virtasi sisään lähes taukoamatta hänen legendaariseen keittiöönsä. Keittiö kuin yhteisymmärrys. Keittiö kuin jatkuvasti alkava viikonloppu, ja suunnitelmat huomisesta picknickretkestä emigranttien kellastuneita perinteitä noudattaen.
Äiti! Sinä olet minun lähelläni kaikissa näissä savuisissa loukoissakin, vaikka minun on yhä vaikea hahmottaa tätä kaaosta. Mutta sen tiedän, että olipa tämä sitten näytelmän alku- vai loppuosaa, niin minulle on yhdentekevää vaikka tässä mysteerinäytelmässä vihollisille jätettäisiin vain poltetut kylät. Ja jos jotain olen Sinulta Äiti oppinut, niin nyt tiedän ainakin sen, että minun on aika antaa tilaa uudelle. Ja näissä kylissä minua ei enää kuljetetakaan kuin pässiä narussa.
Äiti! Sinähän annoit esimerkinkin minulle, mutta pitkässä juoksussa unohdin.
Kertoisitko uudelleen Äiti, mistä löytäisin sen minulle niin ominaisen raivopäisen uhon? Mistä minä nyt löytäisin tunteen palon, sielukkuuden, hyväntahtoisuuden, aitouden ja energian?
---------------
jatka Sinä … - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
siis tätä ei olekaan jatkettu…
(Hei kirjoittajat! Tarinat syntyvät kirjoittamalla.
Hei kirjoittajat! Mitä enemmän kirjoitat sitä enemmän kirjoitat… eikö se niin mene…
niin mä ainakin kuvittelen, mutta kerro, jos olen väärässä.)
Okay.
jatkuu…
__________________
Minulle on periytynyt Äitini kaipuu menneeseen kulta-aikaan, joka sai niin hänet kuin minutkin matkaamaan mielikuvamaailmaan: isoihin kulisseihin, mysteerinäytelmiin etsimään mielihyvää ja yhteisymmärrystä. Vaikka sanotaan, että en ole kömpelö kertomaan mistään, mutta tässä kohdassa tulevatkin esiin tunteet. Äiti!
On parasta antaa myrskyn tulla sisälleni. Kun irtaudun menneestä, niin tiedän, että aika on yhtä mittaamaton taakse- kuin eteenpäin.
Elämäni… Oli aika, jolloin johdin tätä kaikkea rautaisella kädellä. Läheisteni mielestä olin täysin tunteeton niin eläinten kuin ihmistenkin kärsimyksiä kohtaan. Omasta mielestäni asetin tavoitteita, joita pidin realistisina. Maalasin meidän kaikkien tulevaisuutta kuin suurelle kankaalle. En käsittänyt, kuinka typerältä näytin siinä silmät ammollaan, hymy kuin mielenvikaisella, ja ryhti kuin seipäännielleellä. Parransänki peitti jykevän leukani, silmäni tuijottivat pistävästi liekeillä kuin tulimyrsky, jossa raudoitetut betonitalot kuoriutuvat ja jättävät jälkeensä vain kasan raunioita. Aikani oli pysähtynyt ja todellisuuteni hämärtynyt.
Tunteet.
Mitä kertoisin Äidistäni? Kaupunkilaistyttö slummialueelta. Ei todellakaan mikään verevä ja tervehenkinen maalaistyttö. Kaukana ,kaukana siitä.
Tuntui, että koko maailmani romahti kun hän yllättäen kuoli. Minun kuolematon Äitini.
Äiti oli kiihkeä pesän kuningatar. Hän oli niin vieraanvarainen, että väkeä virtasi sisään lähes taukoamatta hänen legendaariseen keittiöönsä. Keittiö kuin yhteisymmärrys. Keittiö kuin jatkuvasti alkava viikonloppu, ja suunnitelmat huomisesta picknickretkestä emigranttien kellastuneita perinteitä noudattaen.
Äiti! Sinä olet minun lähelläni kaikissa näissä savuisissa loukoissakin, vaikka minun on yhä vaikea hahmottaa tätä kaaosta. Mutta sen tiedän, että olipa tämä sitten näytelmän alku- vai loppuosaa, niin minulle on yhdentekevää vaikka tässä mysteerinäytelmässä vihollisille jätettäisiin vain poltetut kylät. Ja jos jotain olen Sinulta Äiti oppinut, niin nyt tiedän ainakin sen, että minun on aika antaa tilaa uudelle. Ja näissä kylissä minua ei enää kuljetetakaan kuin pässiä narussa.
Äiti! Sinähän annoit esimerkinkin minulle, mutta pitkässä juoksussa unohdin.
Kertoisitko uudelleen Äiti, mistä löytäisin sen minulle niin ominaisen raivopäisen uhon? Mistä minä nyt löytäisin tunteen palon, sielukkuuden, hyväntahtoisuuden, aitouden ja energian?
---------------
jatka Sinä …jatkakaa myös tätä
olis kuilua vielä riittämiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713548
Tekisi niin mieli laittaa sulle viestiä
En vaan ole varma ollaanko siihen vielä valmiita, vaikka halua löytyykin täältä suunnalta, ja ikävää, ja kaikkea muuta m851568Miksi ihmeessä?
Erika Vikman diskattiin, ei osallistu Euroviisuihin – tilalle Gettomasa ja paluun tekevä Cheek251289- 1581232
Pitääkö penkeillä hypätä Martina?
Eivätkö puistonpenkit ole istumista varten.Ei niitä kannata liata hyppäämällä koskaa likaantuvat eikä siellä kukaan niit1941003- 35981
Erika Vikman diskattiin, tilalle Gettomasa ja paluun tekevä Cheek
Erika Vikman diskattiin, ei osallistu Euroviisuihin – tilalle Gettomasa ja paluun tekevä Cheek https://www.rumba.fi/uut16963Kuinka kauan
Olet ollut kaivattuusi ihastunut/rakastunut? Tajusitko tunteesi heti, vai syventyivätkö ne hitaasti?58852Maikkarin tentti: Orpo jälleen rauhallinen ja erittäin hyvä, myös Purra oli hyvä
Lindtman ja Kaikkonen oli kohtalaisia, sen sijaan punavihreät Koskela ja Virta olivat taas heikkoja. Ja vastustavat jalk92804- 62765