Operaatio: Pelastetaan erektio
Uusi tutkimus antaa naisille keinon pitää kultansa hengissä pidempään. Popsi porkkanaa - pelasta pippelisi -teema voi ehkä saada miehen lenkkipolulle ja irti eläinrasvasta tehokkaammin kuin vanha "tämä on terveellistä" -nalkuttaminen.
Penis nimittäin viheltää pelin poikki, jos kroppaan kasataan liikaa rasvaa, viinaa ja tupakkaa.
- Tutkimme tiettyjen kansantautien yhteyttä erektiohäiriöön ja myös löysimme sen. Verenpaine, diabetes, rasva-aineenvaihdunnan häiriö eli dyslipidemia ja metabolinen oireyhtymä lisäävät erektiohäiriöitä, urologian erikoislääkäri Pekka Kunelius kertoo.
Suomalaistutkimuksen tulokset ovat selkeät. Kansantautejamme potevista miehistä keskimäärin 75 prosenttia kärsii myös potenssiongelmista 60-vuoden kieppeillä.
Normaalisti 60-vuotiaista noin 60 prosentilla on jonkinlaisia ongelmia erektionsa kanssa. Kansantautimme nostavat lerpahtamisriskiä merkittävästi.
- Huolestuttavaa tässä on se, etteivät miehet kuitenkaan tunnu valmiilta muuttamaan elintapojaan edes erektionsa takia, Kunelius ihmettelee.
Miehet luottivat vahvimmin lääkehoitoon. Alkoholi, tupakka, liikunta ja ruokavalio katsottiin jonkun verran erektioon vaikuttaviksi, mutta vähemmän kuin pillerit.
http://www.iltasanomat.fi/naiset/tanaan.asp?id=1171551&es=1

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.