Olin hiljan piispallisessa palveluksessa avustamassa alttarissa.
Piispa toimitustyyli ja puheviestintä alttarissa
palautti valitettavasti mieleeni muistot armeijan sulkeisista 80-luvulta, kun joku kapiainen oli v-mäisellä päällä ja simputti varusmiehiä milloin mistäkin "oleellisesta".
Vielä mieleeni tuli Jeesuksen lause: "onko vai ihmimen sapattia vai sapatti ihmistä varten?".
Jumalanpalvelusjärjestys on hyvä asia, mutta missä menee sen raja että siitä tuleekin itsetarkoitus?
Päätin, jo usean negatiivisen piispallisen palveluskokemuksen jälkeen, että en enää jatkossa osallistu kyseisiin tapahtumiin.
Kysynkin, miksi kaikilla on hermot ilmiselvästi pinnassa ja koko kirkon valtaa hermostuneisuus, kun piispa tulee osallistumaan palvelukseen? Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Nyt ei näytä siltä.
Nimim. Despota tosiaan
Piispa toimitustyyli ja puheviestintä alttarissa
palautti valitettavasti mieleeni muistot armeijan sulkeisista 80-luvulta, kun joku kapiainen oli v-mäisellä päällä ja simputti varusmiehiä milloin mistäkin "oleellisesta".
Vielä mieleeni tuli Jeesuksen lause: "onko vai ihmimen sapattia vai sapatti ihmistä varten?".
Jumalanpalvelusjärjestys on hyvä asia, mutta missä menee sen raja että siitä tuleekin itsetarkoitus?
Päätin, jo usean negatiivisen piispallisen palveluskokemuksen jälkeen, että en enää jatkossa osallistu kyseisiin tapahtumiin.
Kysynkin, miksi kaikilla on hermot ilmiselvästi pinnassa ja koko kirkon valtaa hermostuneisuus, kun piispa tulee osallistumaan palvelukseen? Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Nyt ei näytä siltä.
Nimim. Despota tosiaan
Vastaukset 11
Vanhimmat
seurakuntaelämään, niin jokainen piispanpalvelus ei olisi seurakunnallinen tapaus. Ponomarina tai ipona en ole koskaan ollut, koska olen tyttöpuolinen, mutta on luonnollista, että hermostunut tunnelma tarttuu kaikkiin, papistoon, alttariavustajiin, kanttoriin, kuorolaisiin ja lopulta kirkkokansaan. Jos koet alttariapulaisena olon hankalaksi, niin etsi itsellesi jokin muu palvelustehtävä.
Samanlaisia kommentteja olen kuullut muiltakin ko. palveluksissa ponomareina ja ipoina toimineilta. Mikähän piispoja vaivaa??? Seurakuntalaisena olettaisi, että alttarissa myös käyttäydyttäisiin kaikkia kohtaan niin kuin Pyhässä paikassa luulisi tapahtuvan eli kunnioittavasti.
Huh, toivottavasti omat isäseni eivät ole moisia pirttihirmuja toimittaessaan!
Tässäpä oiva aihe piristämään esim Aamun Koittoa.
Painovirhe pääsi siihen Jeesuksen virkkeeseen, korjattuna se menee näin:
Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.
Mark.2:27.
Onpahan nyt kopioitu suoraan nettiraamatusta. ;]
Kerrankin oikeeta asiaa. Tässä taannoin olin läsnä piispallisessa palveluksessa ja hermostunut "fiilis" levisi melko nopeasti kirkkorahvaan puolellekin. Ei ollut lainkaan sitä mitä se joskus on ollut parhaimmillaan. Kireys ilmassa, hermoilu ja kiire. Tuli sellainen tunne, että piispa olisi ollut mieluummin jossain muualla. Ehkä vähemmän hermoilua ja enemmän rukouksellisuutta kehiin. Piispat seurakuntien arkeen mukaan, ei vain juhliin.
"Tuli sellainen tunne, että piispa olisi ollut mieluummin jossain muualla."
... sellainen tunne on muuten Suomessa hiippakunnasta täysin riippuvainen. Jossain sellaista tunnetta on enemmän kuin muualla.
Kun meillä Suomessa aina uhotaan Virosta, niin Toompean katedraali on tosiaan oiva esimerkki: seinällä on lista piispan (mp. Kornili, MP) toimittamista jumalanpalveluksista ja jos hän ei jossain jumalanpalveluksessa ole läsnä, listassa sanotaan, missä kirkossa / seurakunnassa hän tuolloin on. Munkin kai muutenkin pitää olla pyhinä kirkossa automaattisesti. EI siis looshissa tai jossain muualla "kokouksissa" tai "menoissa" tai "edustamassa"!
Mitenkähän tällainen lista toimisi vaikka Helsingin hiippakunnassa? (moderaattori Johannes, please, älä poista tätä!)
Muistan eräästä hiippakunnasta, eräästä katedraalista vuosien takaa suuren torstain jalkojenpesupalveluksen, jossa eräs piispa räyhäsi "Jeesuksena", repi vaatteitaan, möykkäsi ipoille ja jossa kuulin ulkopuolisten (luterilaisten) siunailevan, kuinka tällainen häväistys voi olla mahdollista.
Niin! Kuinka? Missä on vika?? Kirkkokansassako???
Piispalla on aina suuri vastuu, niin jumalanpalveluksessa kuin sen ulkopuolella. Joensuun vuosinani seurasin hiukan huvittuneena, miten kaupungin papit saattoivat ärhennellä toisilleen muulloin, mutta kun piispa ilmestyi kaupunkiin, papisto oli alttarissa kiltisti kuin koulupojat. Lisäksi piispan läsnäolo täytti kirkon aina ääriään myöten ja väkeä piisasi monin verroin enemmän kuin monina suurina kirkkojuhlina. Useimmat halusivat tietenkin vähintään saada piispan siunauksen ja mieluiten vaihtaa myös muutaman sanan hänen kanssaan.
Piispat ovat persoonia ja yksilöitä. Henkilöinä he ovat varsin erilaisia, mikä heijastunee myös siihen millainen ilmapiiri alttarissa vallitsee. Olen kuullut vanhemmalta pappissukupolvelta, että KP arkkipiispa Paavali edellytti toimittavalta papistolta rukouksellisuutta ja liturgista tinkimättömyyttä, jonka puitteissa alttarissa ei lausuttu ääneen yhtään ylimääräistä asiaankuulumatonta sanaa. Myönnän avoimesti ihailevani tällaista asennoitumista jumalallista liturgiaa kohtaan. Paavalin kohdalla se juonsi juurensa vuosiin Vanhassa Valamon luostarissa.
Minulla on sellainen tuntuma, että arkkipiispa Paavalin aikojen jälkeen liturginen järjestys on höltynyt. Kuten täällä todettiinkin, piispoilla on myös huonot hetkensä. Mutta tietenkin heidän paikkansa on nimenomaan kirkossa, "yhteiskuntasuhteiden hoitaminen" on toissijaista tämän rinnalla, vaikka kai sekin tärkeää.
Asialla on myös toinen puoli. Me emme aina osaa/kykene/halua/viitsi kunnioittaa piispallisen viran auktoriteettia. Jos ja kun näin on, on parempi pysyä kokonaan poissa kirkosta jonkin aikaa ja rukoilla asiaankuuluvaa nöyryyttä. Se kun on kristillinen hyve.
"Semmoisia ovat suitsutukset kuin suitsutettavatkin".
Kiitos Johannes! Joskus tosiaan kaipaa nk. "vanhoja aikoja". Kaipaan liturgista tinkimättömyyttä, rukouksellisuuutta ja vaatimatonta asennetta. Yhteiskunnalliset asiat tulisi pitää toisarvoisina, toki niihinkin on osallistuttava, mutta Kirkko on piispan paikka. Meillä on onneksi yksi piispa ylitse muiden, tässäkin asiassa. Tietysti kyseessä on henkilökohtainen mielipide, eihän kukaan koskaan voi, ei pysty eikä tarvitse kaikkia miellyttää.
"Me emme aina osaa/kykene/halua/viitsi kunnioittaa piispallisen viran auktoriteettia. Jos ja kun näin on, on parempi pysyä kokonaan poissa kirkosta jonkin aikaa ja rukoilla asiaankuuluvaa nöyryyttä. Se kun on kristillinen hyve. "
Viran auktoriteettia osaamme kyllä kunnioittaa, varmasti haluammekin. Ongelma voi syntyä siitä, jos virassa oleva henkilö ei ole aina virkansa tasolla. Tällöin myönnän avoimesti, että henkilöä en pysty kunnioittamaan mutta virka-asemaansa yritän kunnioittaa.
Kirkosta tällainen ei saa minua pysymään poissa; kuitenkin valitsen kirkkoni tarkoin - kuten aina.
Olen itse ollut pienenä ja vähän isompanakin alttariapulaisena aika monen piispan palveluksessa. Joukossa on ollut sekä kotimaisia että ulkomaisia esipaimenia. Näistä nykyisin virassa olevista, on kokemusta enää vain yhdestä - hän pääsee kyllä top kolmoseen mukavuuslistalla.
Joukkoon mahtuu pari vähän yrmympääkin tapausta, mutta suurimmalta osalta esipaimenet ovat olleet oikein leppoisia ukkeleita.
Niinpä, tietysti pitää muistaa, että piispatkin ovat vain ihmisiä. Voi olla nk. huono päivä, tai väsymystä tai flunssa tms. Piispana kilvoittelu ei aina ole helpoimmasta päästä.
Se on surkeaa, kun kansa tulee paikalle ja odottaa rukouksellista palvelusta ja kaikki meneekin pieleen. Onneksi seuraava vierailu voi ylittää kaikki odotukset ja niinhän yleensä on käynyt. (Onneksi on yksi piispa joka aina pelastaa).
Saamme sellaisia piispoja, kuin ansaitsemme.