Rakas päiväkirja!
Olen nykyään niin onnellinen, tuntuu että voisin leijua ilmassa, liitää pilvien päällä suloisissa purppuran värisissä unelmissa päivästä toiseen.
Mikä minut sitten on saanut onnelliseksi?
Minulla on ihana mies, jonka kanssa jaamme upean asunnon hienon kaupungin keskustassa. Asunto on uusi ja halpa, kaikki palvelut ovat lähellä.
Me opiskelemme molemmat sitä alaa, jota halusimmekin. Meillä on siis ns. unelma opiskelupaikat. Minulla on enää vuosi koulua jäljellä.
Me käymme molemmat töissä tienaamassa elantoa pikku perheellemme. Viihdyn töissä oikein hyvin välillä. Olen asiakaspalvelu työssä ja pidän siitä oikein paljon. Kivaa, kun saa asikkaan tyytyväiseksi.
Minulla on pari hyvää harrastusta. Liikuntaa ja rentouttavaa. Harrastaminen on kivaa. Niiden kautta saa irrottautua arjesta muutamaksi tunniksi ja hemmotella itseään.
Lisäksi meillä jää vielä aikaa toisillemme. Yhteistä kulta aikaa. Hoidamme kotiamme ja teemme arkiaskareita yhdessä. Hemmottelemme toinen toisiamme. Laitamme yhdessä hyvää ruokaa, jonka jälkeen ruokalepo ihanassa sängyssä. Sen jälkeen voi vaikka käpertyä kullan kainaloon katsomaan televisiota.
Ja kuinka kaiken kruunaa se, että Hän on illalla vierässäni. Nukkuu yön ihan lähelläni ja aamulla, kun aukaisen silmäni, näen Hänet ensimmäisenä. Saan toivottaa Hänelle hyvää päivän jatkoa ja antaa suukon, ennen kuin lähdemme omille teillemme.
Kyllä elämä on ihanaa!

Vastaukset 1
Vanhimmat
...siis toivotan onnea onnelaan. Olkoon onni ikuinen, aurinko ainainen. Menköön niin ja vieläkin paremmin... Kiitosta iloisista uutisista.!