Tilannetta elävä usko vs. ei-elävä usko kuvaisi mielestäni parhaiten vaikkapa kertomus ihmisen ja karhun kohtaamisesta.
Jos ihminen sattuisi kohtaamaan täytetyn karhun, jolla olisi mekaanisesti liikkuvat raajat ja keinotekoinen ääni, ja näin sen voisi nähdä jopa liikkuvan ja sen voisi kuulla ärjyvän ja karjahtelevan, mutta se olisi sittenkin kuollut, täytetty karhu. Vaikka me saattaisimme väistää ja naurahtaa sen hyökkäystä, me nauraisimme vain siksi, koska me tiedämme, ettei se ole todellinen.
Mutta kun karhu on elävä, kun me näemme sen kavahtavan takajaloilleen hyökkäykseen valmistautuen, kun me kuulemme sen karjahtavan raivosta ja tunnemme maan värähtelevän jalkojemme alla, kun näemme tappavan raivon välähtävän sen silmissä, me koemme jotakin, mitä me emme ikinä unohda, mikäli säilymme hengissä.
Vaikka vertaus menee ehkä liikaa suunnattoman järkytyksen ja pelon kokemisen puolelle, vaikka uskoontulo ei suinkaan sitä missään tapauksessa ole, niin kuitenkin yhtä vaikuttavalla tavalla Jumalan aito kohtaaminen, tulo elävään uskoon, jättää jälkensä sieluumme, jonka jälkeen kaikki toimintamme ja ajatuksemme kumpuavat elävästä sydämestä ja elävästä sielusta.
Tosin loppujen lopuksi on sanottava, että sanat sinänsä eivät kuitenkaan tarjoa aidosta uskoontulosta juuri mitään tietoa, mikäli et itse ole kokenut sitä.
Jos ihminen sattuisi kohtaamaan täytetyn karhun, jolla olisi mekaanisesti liikkuvat raajat ja keinotekoinen ääni, ja näin sen voisi nähdä jopa liikkuvan ja sen voisi kuulla ärjyvän ja karjahtelevan, mutta se olisi sittenkin kuollut, täytetty karhu. Vaikka me saattaisimme väistää ja naurahtaa sen hyökkäystä, me nauraisimme vain siksi, koska me tiedämme, ettei se ole todellinen.
Mutta kun karhu on elävä, kun me näemme sen kavahtavan takajaloilleen hyökkäykseen valmistautuen, kun me kuulemme sen karjahtavan raivosta ja tunnemme maan värähtelevän jalkojemme alla, kun näemme tappavan raivon välähtävän sen silmissä, me koemme jotakin, mitä me emme ikinä unohda, mikäli säilymme hengissä.
Vaikka vertaus menee ehkä liikaa suunnattoman järkytyksen ja pelon kokemisen puolelle, vaikka uskoontulo ei suinkaan sitä missään tapauksessa ole, niin kuitenkin yhtä vaikuttavalla tavalla Jumalan aito kohtaaminen, tulo elävään uskoon, jättää jälkensä sieluumme, jonka jälkeen kaikki toimintamme ja ajatuksemme kumpuavat elävästä sydämestä ja elävästä sielusta.
Tosin loppujen lopuksi on sanottava, että sanat sinänsä eivät kuitenkaan tarjoa aidosta uskoontulosta juuri mitään tietoa, mikäli et itse ole kokenut sitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ns. kuolleessa uskossa usko ei enää tunnu niin tärkeältä tai ainakin joitakin sen tukipilareita on mennyt nurin tai niitä ei ole omaksuttu lainkaan.
Tehän pilkkaatte uskollanne tervettä järkeä.
Useimmat meistä käyvät läpi murrosiässä (tai sen jälkeen) jonkinlaisen "henkisen heräämisen" vaiheen. Sen voi tulkita uskoontulona tai ihan vain tietoisuuden aukeamisena, aivojen kehittymisenä joka jatkuu vielä murrosiän jälkeenkin. Kokemus on hyvin muistettava ja yleensä tulee tulkittua kasvatuksen mukaan, mitä käsitystä sitten myöhemmin ehkä korjaillaan tai vahvistetaan, persoonallisuuden mukaan.
Hyvin usea meistä muistaa elävästi tuon hetken, kun vain "tajusi" jonkin olevan erilaista, elämän aukeavan aivan eri lailla, merkitsevän jotain. Joillekin nimitys tälle hetkelle on uskoontulo, minulle jotain aivan muuta. Kokemus itse on uskoakseni kuitenkin sama, tulkinta riippuu kokemuspohjasta jolle se esitetään.
***