Miksi...

Miksi ihmeessä, jos teidän täällä isänmaallisuudeksi kutsumanne ideologia / ajattelutapa on oikeasti paha ja mätä, ette argumentoiden kumoa vastaväittäjien väitteitä, vaan sen sijaan koko "Isänmaallisuus" foorumi on täynnä pelkkiä "Pekka Siitoin" ja "Isänmaalliset ovat väkivaltaisia hulikaaneja jotka eivät saa kuin pikkutytöiltä" -juttuja (näin esimerkiksi), joilla yritetään mustamaalata kansallismielisyys, isänmaallisuus ja näistä juontuvat ajatukset, kuitenkaan antamatta foorumin valtaosan ajatuksien vastaisille ajatuksille YHTÄÄN kunnollista, vakavasti otettavaa argumenttia.

Teidän täytyy esimerkiksi Pekka Siitoimen avulla yrittää saada oma näkemyksenne läpi, koska olette nihilistisiä "moraaliajattelijoita" ja paskiaisia, pelkureita, jotka eivät ole valmiitä tekemään oman isänmaansa hyväksi elettäkään. En halua haukkua, sanon vain, miten asiat ovat. Onko olemassa vain yksi ehdoton totuus? Ovatko valtamedian tyrkyttämät arvot aina ainoita oikeita sellaisia? Onko esimerkiksi kehitystyö; Afrikkaan lähetettävien miljoonien ja taas miljoonien, jotka eivät kuitenkaan ikinä tuo pysyvää muutosta, todella meidän moraalinen velvollisuutemme? Kuka määrittelee meille mikä on moraalisesti oikein, mikä väärin? Ei kukaan, kukaan ei voi sanoa meille esimerkiksi kansallismielisyyden olevan väärin: ette te, en minä.

Jos todella tunnette olevanne niin Suomen kansasta ja yleensä koko kulttuurista ja maasta etääntyneitä surkimuksia, perustelkaa edes kantanne, älkääkä kumotko jok'ikistä juttua lapsellisine postauksinne.

-Kormel
7292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voi vehnä. Koherentein postaus pitkään aikaan, jopa tämän kansakunnan vessanseinän mittapuulla.

Äänestä

Nigeriassa väestönlaskenta takkuilee? Onkohan niin, että eivät osaa selvittää, missä kulkee ihmisten ja eläinten välinen raja?!

Äänestä

Menepä nyt vaikka tuonne Pahuuden Sydämeen, eli www.kansallissosialismi.com/foorumi.
Sieltä sitten "vastaväittäjien osio" ja esitä tuo sama kysymys. Vastausten laadusta takaan etukäteen ainostaan sen, että tulevat olemaan melko paljon perustellumpia ja kattavampia kuin täällä mahdollisesti saamasi kommentit. Ei muuta, hyvää kesän alkua!

Äänestä
  • hintahtavaan joukkoon on mennä lattesta puhumaan. Täällä on sentään tosimiehiä keskustelemassa.

    Äänestä

Yritätkö nyt väittää, ettei keskustelu Pekka Siitoimesta kuuluisi tänne?

Äänestä
  • Pekestä Suomi24:lle kuuluvat ehdottomasti!

    Mutta mutta eivät niinkään tänne ISÄNMAALLISUUS -osastolle kuin joko MIELENTERVEYS -tai RUUANSULATUS KANAVAN(LOPPUPÄÄN)TOIMINTA -osastolle!



    Kiitos

    Äänestä

Todistitte taas ihan itse, että kanssanne ei voi keskustella eikä väitellä yhtään mistään. Tekstini ohitettiin lapsellisilla asiaankuulumattomilla kommenteilla, ja joku kehotti minua menemään kansallissosialistiselle foorumille vastaväittäjät-osioon, vaikka olen enemmän heidän puolellaan, ainakin tässä, kuin heidän vastustajiensa.

Hyvää loppuelämää Suomi24:n viisaille! Ja toivon jonkun tästä huomaavan, minkälaisia idiootteja ja omia mielipiteitä omaamattomia lapsia täällä kirjoittelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kormel kirjoitti:

Miksi ihmeessä, jos teidän täällä isänmaallisuudeksi kutsumanne ideologia / ajattelutapa on oikeasti paha ja mätä, ette argumentoiden kumoa vastaväittäjien väitteitä, vaan sen sijaan koko "Isänmaallisuus" foorumi on täynnä pelkkiä "Pekka Siitoin" ja "Isänmaalliset ovat väkivaltaisia hulikaaneja jotka eivät saa kuin pikkutytöiltä" -juttuja (näin esimerkiksi), joilla yritetään mustamaalata kansallismielisyys, isänmaallisuus ja näistä juontuvat ajatukset, kuitenkaan antamatta foorumin valtaosan ajatuksien vastaisille ajatuksille YHTÄÄN kunnollista, vakavasti otettavaa argumenttia.

Teidän täytyy esimerkiksi Pekka Siitoimen avulla yrittää saada oma näkemyksenne läpi, koska olette nihilistisiä "moraaliajattelijoita" ja paskiaisia, pelkureita, jotka eivät ole valmiitä tekemään oman isänmaansa hyväksi elettäkään. En halua haukkua, sanon vain, miten asiat ovat. Onko olemassa vain yksi ehdoton totuus? Ovatko valtamedian tyrkyttämät arvot aina ainoita oikeita sellaisia? Onko esimerkiksi kehitystyö; Afrikkaan lähetettävien miljoonien ja taas miljoonien, jotka eivät kuitenkaan ikinä tuo pysyvää muutosta, todella meidän moraalinen velvollisuutemme? Kuka määrittelee meille mikä on moraalisesti oikein, mikä väärin? Ei kukaan, kukaan ei voi sanoa meille esimerkiksi kansallismielisyyden olevan väärin: ette te, en minä.

Jos todella tunnette olevanne niin Suomen kansasta ja yleensä koko kulttuurista ja maasta etääntyneitä surkimuksia, perustelkaa edes kantanne, älkääkä kumotko jok'ikistä juttua lapsellisine postauksinne.

-Kormel

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu