Olenko nyt aivan väärässä, kun ajattelen ylpeyden olevan ateistiseen kulttuuriin kuuluva hyve, ja että tuohon ylpeyden ihannoitiin kasvatetaan pienestä pitäen?
Ollaan tosi ylpeitä omista ja lähipiirin saavutuksista, itsestä ja lähimmistä. Jos nöyryys ei olekaan enää hyve, niin eikö se enää olekaan ylpeyden vastakohta? Ja häpeäkö on?
Kaikista asioista ei voi olla ylpeä, jokaisella on myös vähemmän hohdokkaita hetkiä. Kun oma terveys horjuu raakasti, tai lähimmäisen tilasta on kadonnut kaikki hohto ja loistokkuus, mitä jää? Ylpeillään menneillä asioilla, myös kahden kesken tai pelkästään oman peilikuvan kanssa. Pidetäänkö kulissit pystyssä ja reipastellaan tutuille - meillähän menee lujaa. Onko kuolevan rakkaan kohtaamisessa sama meininki, sama poljento? Mitähän tuo rakas ajattelee, kun ollaan totuttu antamaan arvo silloin kun voidaan olla ylpeitä.
Täytyykö pitää tarinasta kiinni, sydän pakahtuen? Ollaanko omien lasten kuullen ylpeitä kaikista teoista ja saavutuksista, mistä nämä kokevat etteivät ikinä vastaaviin pysty. Minkä arvoisia he ovat ja miksi. Mitä he ovat tehneet, jotta heistä ollaan ylpeitä? Vai eikö ollakaan? Heitähän rakastetaan, he saavat kuulla.
Siis kumpi olikaan hyve?, he miettivät. Kumpikin, he sisäistävät, jos omaksuvat heille tarjotut arvot. Samalla heistä tuntuu jostakin syystä, että he eivät ole aivan yhtä arvokkaita ihmisinä kuin nuo, joista voidaan olla ylpeitä.
Kuolevalla on monasti aikaa tehdä samat johtopäätökset omasta arvostaan, mikä selittänee nykyiset vanhusten korkeat itsemurhaluvut.
Kun ihminen on ylpeillyt oman aikansa, paine kasvaa sekä tyylin muuttamiseksi että sen jatkamisen puolesta
- etteivät kasvot mene ja ylpeys kärsi.
Ollaan tosi ylpeitä omista ja lähipiirin saavutuksista, itsestä ja lähimmistä. Jos nöyryys ei olekaan enää hyve, niin eikö se enää olekaan ylpeyden vastakohta? Ja häpeäkö on?
Kaikista asioista ei voi olla ylpeä, jokaisella on myös vähemmän hohdokkaita hetkiä. Kun oma terveys horjuu raakasti, tai lähimmäisen tilasta on kadonnut kaikki hohto ja loistokkuus, mitä jää? Ylpeillään menneillä asioilla, myös kahden kesken tai pelkästään oman peilikuvan kanssa. Pidetäänkö kulissit pystyssä ja reipastellaan tutuille - meillähän menee lujaa. Onko kuolevan rakkaan kohtaamisessa sama meininki, sama poljento? Mitähän tuo rakas ajattelee, kun ollaan totuttu antamaan arvo silloin kun voidaan olla ylpeitä.
Täytyykö pitää tarinasta kiinni, sydän pakahtuen? Ollaanko omien lasten kuullen ylpeitä kaikista teoista ja saavutuksista, mistä nämä kokevat etteivät ikinä vastaaviin pysty. Minkä arvoisia he ovat ja miksi. Mitä he ovat tehneet, jotta heistä ollaan ylpeitä? Vai eikö ollakaan? Heitähän rakastetaan, he saavat kuulla.
Siis kumpi olikaan hyve?, he miettivät. Kumpikin, he sisäistävät, jos omaksuvat heille tarjotut arvot. Samalla heistä tuntuu jostakin syystä, että he eivät ole aivan yhtä arvokkaita ihmisinä kuin nuo, joista voidaan olla ylpeitä.
Kuolevalla on monasti aikaa tehdä samat johtopäätökset omasta arvostaan, mikä selittänee nykyiset vanhusten korkeat itsemurhaluvut.
Kun ihminen on ylpeillyt oman aikansa, paine kasvaa sekä tyylin muuttamiseksi että sen jatkamisen puolesta
- etteivät kasvot mene ja ylpeys kärsi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nöyrät saavat syödä kakkua tuonpuoleisessa, koska he syövät paskaa tämänpuoleisessa.
Koska ylpeät eivät suostu syömään paskaa, ei heille heru kakkuakaan.
Lasta kehutaan hyvän asian tehtyään ja torutaan väärän asian tehtyä, mutta rakastetaan ehdottomasti. Tästä syntyy oikean ja väärän ymmärrys sekä hyvä itsetunto.
Ystäväni pärjäsi hyvin urheilukilpailussa ja olin ylpeä, että juuri hän on minun ystäväni. Olin siis vilpittömästi iloinen hänen voitostaan. En suinkaan kadehtinut häntä. Tässä tapuksessa minä itse sain hetken paistatella hänen loistossaan. Enkä näe siinä mitään väärää, kunhan kunnia annetaan sille jolle se kuuluu.
"Kaikista asioista ei voi olla ylpeä, jokaisella on myös vähemmän hohdokkaita hetkiä. Kun oma terveys horjuu raakasti, tai lähimmäisen tilasta on kadonnut kaikki hohto ja loistokkuus, mitä jää?"
"Onko kuolevan rakkaan kohtaamisessa sama meininki, sama poljento? Mitähän tuo rakas ajattelee, kun ollaan totuttu antamaan arvo silloin kun voidaan olla ylpeitä. "
Ei ihmiset koe noin yksipuolisesti tunteitaan. Itse olen ylpeä isäni saavutuksista ja se on minun henkilökohtainen tuntemukseni. En minä kuolevalle isälleni hoe, että olen ylpeä sinusta. Vietän vapaa-aikani hänen luonaan. Luen hänelle lehdistä päivän tapahtumia, kun hän itse ei enää jaksa pitää
lehteä käsissään, tyhjennän pussukat virtsasta, jotka täyttyvät katetrin kautta huonosti toimivista munuaisista.
Annan hänen keskeytyksittä kertoa tuntemuksistaan ja tunteistaan ja välillä en voi muuta kuin halata häntä, kun enää ei ole sanoja.
Elämän ainutlaatuisuuden ymmärtäminen tuo nöyryyden elämää kohtaan. Itse haluan auttaa ja antaa hyvän elämän muille niillä resusseilla jota minulla on. Itse nautin elämästäni siten, että olen vapaa olemaan se mikä olen, vapaa tekemään sitä mitä haluan. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, toisille ovat toiset asiat.
"Kuolevalla on monasti aikaa tehdä samat johtopäätökset omasta arvostaan, mikä selittänee nykyiset vanhusten korkeat itsemurhaluvut. "
Yksinäisyys, suurkaupunkien välinpitämättömyys ja raha. Siinä sinulle itsemurhien syyt. Jokainen voi vaikuttaa näihin muuttamalla asennettaan, mutta haluja on vähän.
"Lasta kehutaan hyvän asian tehtyään ja torutaan väärän asian tehtyä, mutta rakastetaan ehdottomasti. Tästä syntyy oikean ja väärän ymmärrys sekä hyvä itsetunto."
Tämä pitää paikkansa.
"Ystäväni pärjäsi hyvin urheilukilpailussa ja olin ylpeä, että juuri hän on minun ystäväni. Olin siis vilpittömästi iloinen hänen voitostaan. En suinkaan kadehtinut häntä. Tässä tapuksessa minä itse sain hetken paistatella hänen loistossaan. Enkä näe siinä mitään väärää, kunhan kunnia annetaan sille jolle se kuuluu."
Voitko uskoa, että minäkin saatan kokea iloa ystäväsi ja sinun puolesta, iloita hänen voitostaan? Uskon, ja iloitsen myös ettet kadehtinut ystävääsi. Toivon sinun iloitsevan, toivon sinun olevan kiitollinen, toivon sinun olevan hyvilläsi ja kokevan tyytyväisyyttä niin omista kuin rakkaimpiesi saavutuksista, mutta ylpeys ei kuulu iloon.
"Ei ihmiset koe noin yksipuolisesti tunteitaan. Itse olen ylpeä isäni saavutuksista ja se on minun henkilökohtainen tuntemukseni"
"Annan hänen keskeytyksittä kertoa tuntemuksistaan ja tunteistaan ja välillä en voi muuta kuin halata häntä, kun enää ei ole sanoja.
Elämän ainutlaatuisuuden ymmärtäminen tuo nöyryyden elämää kohtaan. Itse haluan auttaa ja antaa hyvän elämän muille niillä resusseilla jota minulla on."
Kaikki tuossa on rakkaudellista ja sitä parasta inhimillisyyttä. Inhimillistä myös on, että kaiken hyvän antajaa ei muisteta, kun tätä kaikkea hyvää ajatellaan.
"Itse nautin elämästäni siten, että olen vapaa olemaan se mikä olen, vapaa tekemään sitä mitä haluan. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, toisille ovat toiset asiat."
1. Kor. 15:10
Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani. Room. 15:18; 1. Kor.
Paavali olisi ateistina ollut varmaan kovin ylpeä itsestään. Tuosta tekstistä voi päätellä ylpeyden oleva sitä mikä pitää ihmistä erossa Jumalasta.
"Elämän ainutlaatuisuuden ymmärtäminen tuo nöyryyden elämää kohtaan."
Tämän nöyryyden ymmärtäminen auttaa taistelemaan ylpeyttä vastaan.
"Yksinäisyys, suurkaupunkien välinpitämättömyys ja raha. Siinä sinulle itsemurhien syyt. Jokainen voi vaikuttaa näihin muuttamalla asennettaan, mutta haluja on vähän."
Luulin, että ylpeys ja itsensä korottaminen johtavat oman edun tavoitteluun ja ovat siten myös välinpitämättömyyden syitä. Tuntematon Lähimmäinen ei ole yhtä tärkeä kuin omat saavutukset.
Toivon sinulle kaikkea Jumalan hyvää.
Mutta sinun täytyy muistaa että me olemme ateisteja ja näimme maailman ateistisena eli... uskovaiset ovat sikamaisen "ylpeätä" jumalasta ja eivätkä pätkääkään kunnioita meitä, meille fanaattiset lain palvojat ovat "ei vältämättä sinä" niin h***** ylpeitä koska he tietävät totuuden eivätkä edes korvaansa letkauta sieltä ylhäältä.
ps.ja minä olen luonteeltani sellainen että kun näen tälläistä ylimielisyyttä niin voin pahoin.. ja alan vänkkäämään vastaan....eli niitä uskovaisia jotka nöyränä uskoo kunnioitan mutta niitä jotka kiihkona rupee "totuutta" huutamaan niin...
Kunnioitan ateisteja, kunnioitan heidän oikeuttaan olla eri mieltä. En silti voi kunnioittaa ateismia, koska uskon sen johtavan perikatoon.
Voltaire muotoili tunnetusti: "Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta puolustan oikeuttasi olla eri mieltä vaikka hengelläni."
Tuo teisti ja ateisti saattavat päästä yksimielisyyteen. Kristittyjen ykkösteisti eli sen vielä todeksi.
Tiukemmin otsikkoon:
Ajattelitko kristinuskon pohjautuvan lain palvontaan? No, siinä sinä olet väärässä. Jos et minua usko tässä asiassa, voit kysyä keneltä tahansa uskovalta tai tiedustella Raamatun kohtia. Paavalin kirjeissä tästä aiheesta kerrotaan laajalti.
"he tietävät totuuden eivätkä edes korvaansa letkauta sieltä ylhäältä."
Toistaiseksi tässä ollaan vielä uskon varassa;)
monesta kohdasta tässä keskustelussa. En tietenkään kiellä, etteikö sinulla olisi yhtä hyvin vastaavia tunteita ystäviäsi kohtaan. Minä näen ylpeyden esiintymisessä eri asteita. Vähän niin kuin rakkaus lapseen, puolisoon tai sairaalloisempi muoto riippuvuus ja mustasukkaisuus.
Ylpeys ei sinänsä ole paha tai huono. Jos ylpeytesi saa sinut nostamaan itsesi muiden yläpuolelle ja kohtelemaan muita huonompina, on tämä luonnollisesti huono asia.
"Luulin, että ylpeys ja itsensä korottaminen johtavat oman edun tavoitteluun ja ovat siten myös välinpitämättömyyden syitä."
Varmaankin olet osaltasi oikeassa. Minä puolestani näen luterilaisuuden osana rikastumisen tavoittelussa sekä hyveenä. Tietysti ennen luterilaisuuttakin tavoilteltiin rikkauksia.
Koetan selittää tuota luterilaisuuden työmoraalia.
Työteliäisyys jumalalle koettiin hyvänä, niin myös vaatimattomuus. Työtä tehtiin ja saaduilla tuloilla ei rehvasteltu, omaisuutta kertyi. Tunnollisista luterilaisista kasvoi porvarillisia kauppiaita (maatöillä ei niinkään rikastunut). Muutkin asenteet kuin uskonnollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa ja mm. porvari kaikesta huolimatta tavoitteli aatelisten elämäntyyliä ja heidän titteleitään.
Kun varallisuus kasvaa se antaa valtaa. Valtaa sanoa ei silloisille vallanpitäjille.
Luokkajako kansanryhmien välillä syventää kuilua maatyöläisiin nähden. Porvarit pitivät ja niin pitivät aatelisetkin itseään jumalan parhaimpina palvelijoina. Kuinka he muuten olisivat niin hyvinvoivia?
Huolimatta raamatun opetuksista jakaa hyvinvointia myös vähäosaisille (tai ainakin jossain kohdissa raamattua, kai?) ei ollut itsestään selvää. Roposia jaettiin ja köyhiä kaupunkilaisia tuettiin, mutta huonosti. Ne joilla omaisuutta oli hankkivat sitä lisää ja tyypilliseen tapaan turvasivat oman selustansa sekä jälkeläisensä sukulaisensa.
Jos kristillisetarvot ovat hyviä, niin miksi niistä aina lipsutaan ja luovutaan? Tätä taustaa vasten tulee ymmärretyksi kristittyjen väittämä perisynti. Itse näen asian pitkälti luonnollisena, biologisina ja kulttuurisina tapahtumina.
Vähän taisin horjahtaa sivupoluille, mutta koetetaan kuroa takaisin.
Monenlaisten kultturisten ja ihmiselle ominaisten tapojen seurauksena on päädytty tähän tilanteeseen, jossa suurissa ihmismassoissa esiintyy välinpitämättömyyttä. Edelleen ei mielestäni ole syy sinänsä siinä, että ihmiset jotenkin erityisesti olisivat "patologisesti" ylpistyneet.
Tässä esim...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000016193613
Niin usko ei ole sinun yksistään ja kaiken näköstä uskomuksia löytyy..ja joka "tosi" uskovaisesta paistaa alta lain palvonta vaikka ei hän sitä myöntäisi nimittäin he uskovat että jollei sitä totella niin perikato on edessä.
Ja väitätö sinä että näitä ei totuuden tietäjiä ei ole? niitä "kukkulan huipulla" seisojia löytyy kaikista ryhmistä ateisteista teisteistä jne...
En ole koneelle päässyt johonkin toviin, joten vastaus viivästyi hieman.
"Ylpeys ei sinänsä ole paha tai huono."
Jason toi näkemyksen, jonka mukaisesti ylpeys ei liity ateismiin. Mielestäni asia on laajempi kuin mitä liian yksioikoisesti voi olettaa.
Sinun näkemyksesi ylpeydestä vaikuttavat asiallisilta ja hyvin perustelluilta. Näkemyseroamme ei tokikaan tarvitse korostaa perusteettomasti, mutta haluan yliselittämisen sijaan kuitata asian Raamatun arvovallalla. Sekulaarisin perustein olet siis täysin oikeassa. Sensijaan Jumalaan uskovan on syytä myös uskoa lahjoihin ja Jumalalta saatuun hyvään, jolloin ylpeily kertoo siis uskon puutteesta.
Kommentoin vielä osia kirjoittamastasi.
"Minä puolestani näen luterilaisuuden osana rikastumisen tavoittelussa sekä hyveenä."
Luther vastusti anekauppaa ja juutalaisten toimintatapoja vastaan hän oli yhtälailla. En näe luterilaisuuden tarkoittavan rikkauksien tavoittelua, vaikka korkea työmoraali taisikin kuulua korkealle arvostamiinsa käsityksiinsä .
"Koetan selittää tuota luterilaisuuden työmoraalia.
Työteliäisyys jumalalle koettiin hyvänä, niin myös vaatimattomuus. Työtä tehtiin ja saaduilla tuloilla ei rehvasteltu, omaisuutta kertyi. Tunnollisista luterilaisista kasvoi porvarillisia kauppiaita (maatöillä ei niinkään rikastunut). Muutkin asenteet kuin uskonnollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa ja mm. porvari kaikesta huolimatta tavoitteli aatelisten elämäntyyliä ja heidän titteleitään.
Kun varallisuus kasvaa se antaa valtaa. Valtaa sanoa ei silloisille vallanpitäjille. "
"Porvarit pitivät ja niin pitivät aatelisetkin itseään jumalan parhaimpina palvelijoina. Kuinka he muuten olisivat niin hyvinvoivia?"
Wikistä: "Menestyksen teologia: pelastukseen predestinoidut voi tunnistaa jo tässä elämässä siitä, että Jumala siunaa heitä taloudellisella, yhteiskunnallisella ja sosiaalisella menestyksellä."
(Lähde;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalvinismi )
Kalvismin mukainen menesysteologia on kieltämättä (ja valitettavasti) saanut jalansijaa useissa kirkkopiireissä ja syystäkin suuri yleisö saa näppyjä esittäen tälläkin palstalla niin kovin tavallisia väitteitä saarnamiesten pyrkimyksistä lähinnä koviin tienesteihin.
"Huolimatta raamatun opetuksista jakaa hyvinvointia myös vähäosaisille (tai ainakin jossain kohdissa raamattua, kai?) ei ollut itsestään selvää."
Totta.
"Jos kristillisetarvot ovat hyviä, niin miksi niistä aina lipsutaan ja luovutaan?"
Eikö tuo mietelmä pikemminkin kerro ihmisen heikosta luonteesta ja siitä etteivät kaikki (tietenkään) toimi kristillisten arvojen mukaisesti? Pienet koululaisetkin rikkovat koulunsa sääntöjä ja arvoja, vaikka näitä ollaan heille niin kovasti teroitettu.
"Monenlaisten kultturisten ja ihmiselle ominaisten tapojen seurauksena on päädytty tähän tilanteeseen, jossa suurissa ihmismassoissa esiintyy välinpitämättömyyttä. Edelleen ei mielestäni ole syy sinänsä siinä, että ihmiset jotenkin erityisesti olisivat "patologisesti" ylpistyneet."
Vaikka et näe syy-yhteyttä ylpeyden ja välinpitämättömyyden välillä, pidän positiivisena että olet rekisteröinyt ajatuksen - ainakin jossakin määrin, jolloin jos ajatuksessa on perää, sinulla on paremmat edellytykset tehdä omat havaintosi näistä yhteyksistä.
Vielä, lämmin kiitos: Pidin kovasti tästä keskustelusta. Se todisti kuinka eri tavoin Jumalan olemassa oloon suhtautuvat voivat vertailla näkemyksiään hyvässä hengessä.
- Parasta toivoen.
kieltää sukulaisensakin, jos ne eivät ole hänelle tarpeeksi fiinejä. Apinat siis.
[Aion ottaa huomioon pelkästään tekstisi ensimmäisen kappaleen, koska loppu on ilmiselvän olkiukon kepittämistä.]
On aina hauska ajatella (olen kieroutunut yksilö), että jokin tietty ominaisuus on joko hyvä tai pahe. Joko-tai. Ei mitään muuta vaihtoehtoa.
Onko ylpeys pahe? Tietyn rajan jälkeen kyllä. Onko ylpeys hyve? Ennen tiettyä rajaa kyllä. Tuo raja on taas hyvin yksilöllinen ja se voidaan määrittää vain seuraamalla itseään. Kyseinen raja toimii myös rajana kusipäisyydelle.
On täysin erilaista ylpeyttä ajatella onnistumisen osasyynä olevan esim. omat taidot ja tiedot kuin nousta ylös ja huutaa kaikille "Minä olen tämän paikan parhain ja täydellisin olento ja ilman minua te pienet runkkarit ette selviäisi hetkeäkään!"
Ateismi ei sano mitään ylpeydestä. Ateismi on vain kannanotto omasta jumaluskostaan tai oikeastaan sen täydellisestä puuttumisesta. Ateistisen kulttuurin suhtautuminen ylpeyteen riippuu hyvin paljon kulttuurista itsestään kuin kulttuurin ateistisuudesta.
Kyllä ne uskikset monasti niitä ylpeitä ovat. Ylpeillään ennen kristityksi tuloa tehdyillä pahoilla teoilla. Ylpeillään omalla hyvyydellä. Ylpeillään omalla jumalalla. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin.
Ylpeys voi olla hyve tai pahe, riippuen siitä, mistä ylpeyttä tuntee. Hyveellistä ylpeyttä on olla iloinen hyvin suoritetuista teoista, mutta hunoa ylpeyttä on niillä kerskuminen ja itsensä korottaminen.
Jos olisin ylpeä, kuvittelisin omaavani ainoan oikean totuuden ja toisin ajattelijoiden olevan aina väärässä.
Jos olisin ylpeä, uskoisin mahtavan kaikkivaltiaan olennon luoneen koko maailmankaikkeuden ja säätäneen luonnonlait juuri tietynlaisiksi vain, jotta minä ja kaverini voisimme elää maapallolla.
Jos olisin ylpeä, pitäisin tietoisuuttani niin korvaamattomana jumalallisena asiana, että sen kerta kaikkiaan täytyy jatkua vielä kuolemani jälkeen.
Jos olisin ylpeä, saattaisin kuvitella, että mahtavan kaikkivaltiaan olennon siittämä poikapuolinen lapsi on kärsinyt muutaman tunnin, jotta minä saisin siitä jotakin etua itselleni.
Jos olisin ylpeä, kuvittelisin mahtavan kaikkivaltiaan olennon olevan niin kiinnostunut mielenliikkeistäni, että se tarkkailisi mieleni sisältöä herkeämättä.
Eipä taida tulla minusta ylpeää vielä pitkään aikaan.
Ylpeä olen ollut aina ja samalla tiukan itsekriittinen. Ylpeä voi olla monesta asiasta. Nöyryys jostain on ehkä suurinta ylpeyttä: nöyryys on piilotettua ylpeyttä, ylpeyden häpeää. Ylpeys ei ole mitään negatiivista. Sinäkin luultavasti olet ylpeä monesta asiasta mitä teet. Tai muuten olisit katuojassa vailla minkäänlaista omanarvontunnetta. Jos ei rakasta itseään, on hyvin vaikea myös rakastaa muita sinua rakastavia. Eli pää ylös ja rakastamaan itseä.
Kuvaa hyvin näitä apostoleja jotka ateistikeskustelua roskaavat.
Onneksi ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta senverran typerää sakkia että todellinen olemus näkyy läpi satunnaiselle kävijällekin.
Niin. Jos uskovalla olisi vähääkään nöyryyttää, hän myöntäisi olevansa epävarma suhteessa Jumalan olemassaoloon. Olen elämäni aikana törmännyt ainoastaan yhteen ihmiseen joka ei tiennyt onko Jumala olemassa, mutta uskoo kuitenkin näin. Hän ei siis missään vaiheessa sanonut tietävänsä, että Jumala on. Jonkinlainen agnostinen uskova, harvinainen tapaus. Monta agnostista ateistia taas tunnen.
Ylpeys on uskovaisten käyttämä termi, jolla he nimittelevät usein toisiaan. En ymmärrä, miten se voisi sopia meihin "taviksiin".
Mehän vain elämmme rauhassa emmekä pullistele uskovaisten tavoin, että "meilläpäs sitä on salattua tietoa jumalasta ja teitä odottavasta helvetistä, hähhähhää."
siitä etten pelaa ns. vajaalla pakalla.
Se ei tosin estä minua tuntemasta myötätuntoa ja -häpeää HH hihhulin sekä hänen mahdollisen läpiirinsä puolesta.