Muutama vuosi sitten muistaakseni Belgiassa,
murhattiin Van Gogh -niminen elokuvaohjaaja
äärimuslimien toimesta äärivasemmiston tuella.
Mitä teki media? Teki suunnilleen murhatusta
uhrista syyllisen. Entäpä nyt:
YLE teksti-TV 12.05
"132 Rasistinen kaksoismurha Belgiassa
Rasistinen väkivalta kuohuttaa Belgiaa.
Antwerpenissä ammuttiin eilen
afrikkalaistaustainen nainen........
....Aiemmin päivällä turkkilasisperäinen nainen
haavoittui...."
Siis länsimaalaisen murha ei ole rasistinen,
mutta turkkilaisperäisen haavoittaminen on
"rasistinen murha".
"Uutisessa" kerrotaan, että afrikkalaistaustaisen
naisen kanssa ammuttiin BELGIALAINEN lapsi. Ja
YLE toitottaa "rasistisesta kaksoismurhasta"
------
Ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun YLE
yrittää manipuloida kansaa "uutisillaan".
Internet -aikana kupla alkaa puhkeamaan, kun
"uutisten" todenperäisyyden voi tarkastaa monista
lähteistä. Mitä kaikkea propagandaa YLE on meille
syöttänytkään vuosikymmenet!
Miksi YLE sitten toimii näin? Olisiko syy siinä,
että YLE:ssä johdossa Suomessa on ruotsalainen
vähemmistö?
Laitan tähän vielä yhden esimerkin YLEn
manipuloinnista. Teksti on kopioitu eräältä
mielipidepalstalta:
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esiintyi 23.4. Maailmannäyttämöllä-ohjelmassa yhdessä kokoomusmeppi Alex Stubbin kanssa. Soini onnistui ohjelmassa todella hyvin.
Sen sijaan ylen tv-uutiset sortui pimennykseen ja propagandaan, kun se lähetyksessään 23.4. klo 18 näytti ohjelmasta pätkän, kertoen vain Stubbin mielipiteistä.
Kaiken huipuksi tv-uutiset näytti pätkän, jossa Stubb ehdotti, että unionikokouksia televisioitaisiin, mikä sinänsä on ihan hyvä idea. Samalla näytettiin katsojille Soinia, joka muka nauroi asialle. Tämä naurava Soini oli tökerösti irrotettu leikkaa ja liimaa menetelmällä ohjelman myöhemmästä kohdasta, jossa Soini nauroi Stubbin EU-Pohjois-Korea -vertaukselle.
Asia varmistui, kun tarkistin sen vielä nauhalta ja Ylen internetsivuilta, josta pystyy katsomaan sekä Maailmannäyttämöllä että tv-uutiset klo 20.30. Kuva Stubbin takaraivosta ja Stubbin ääni uutispätkässä (n. 7 min lähetyksen alusta) ovat eri yhteyksistä. Kuva on kohdasta 27 minuuttia 4 sekuntia ja ääni kohdasta 26 minuuttia 48 sekuntia Tätä sellaisen uutistenkatsojan, joka ei ole ohjelmaa nähnyt, on mahdotonta huomata, koska Stubbin suu ei näy vaan näkyy vain naurava Soini.
Stubb peräsi avoimuutta ja Soini kannatti sitä isänmaan edun nimissä, mutta Yle sen sijaan harrastaa mielikuvamanipulaatiota ja asioiden tietoista vääristelyä.
Yksi kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näin kansa Suomessa saa oikeaa tietoa EU:sta. Soini ja perussuomalaiset ovat kansan palveluksessa, mutta kenen palveluksessa Suomen yleisradio on? "

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos uhri olisi ollutkin belgialainen, asiasta olisi vaiettu täysin. Nyt uhrina oli maahanmuuttaja niin johan pääse oikein teksti-tv;n etusivulle.
Sekös rasisteja v***tuttaa!
PS on vaarallisin uhka suomalaiselle kolmikannalle joka on jakanut koko maan poliittisiin etuleireihin kansasta välittämättä. Ainoa suomalaisen kansan puolue. Kaikki keinot ovat siis sallittuja, tätä vaarallista uhkaa torjumaan!
Uhkan todellinen nimi on: kansan tahto! Millainen on maa, jossa kansan tahto koetaan vakavaksi uhaksi?
"Äärioikeistolaiseksi epäilty tappoi naisen ja lapsen Belgiassa
11.5.2006 21:33
Äärioikeistolaiseksi epäilty nuori mies tappoi torstaina afrikkalaissyntyisen mustan naisen ja valkoisen tytön Antwerpenissa Belgiassa."
------
Ei mitään mainintaa "rasistisesta
kaksoismurhasta"
YLEen on selvästi pesiytynyt länsimaalaisia ja
etenkin suomalaisia rasistisesti kohtelevia
soluttautujia. YLE rahastaa meitä suomalaisia
television omistamisesta ja ensi vuonna maksu
taas nousee. Eikö YLE vielä olekaan myyntikunnossa
ruotsalaisille, kun vielä pitää suomalaisilta
enemmän nyhtää?
Jos YLE on suomen Al-Jazeera, niin se on huomattavasti parempi asia kuin jos YLE olisi suomen FOX news. On välillänsä aika iso laatuero. Al-Jazeera selvästi pyrkii objektiiviseen journalismiin ja laittamaan argumentin argumenttia vastaan kuten pitääkin. FOX:in monet journalistit (ja FOX:in johto erityisesti) eivät puolestaan toimi journalistien tavoin, vaan USA:n hallinnon äänitorvena. FOX on syyllistynyt valehteluun, peittelyyn ja salailuun. Al-Jazeeran kaltaisten uutiskanavien ansiosta Irakista ylipäätään on mahdollista saada realistista kuvaa. Eipä siis mikään ihme että itse Donald Rumsfeldt hyökkäsi aiemmin Al-Jazeeraa vastaan puheissaan. USA:n armeija käyttikin sitten vähän kovempia ammuksia.
Al-Jazeeran toimintaan tietenkin vaikuttaa se, että naapurimaassa veljesmuslimeja kuolee jatkuvalla syötöllä, mutta hämmästyttävän hyvää työtä kykenevät silti tekemään. Ei ole turhaan alueen harvoja arvostettuja uutistoimistoja.
Al-Jazeeran toimittajia on terrorisminvastaisen sodan alettua kohdannut monet murheet. USA on tietoisesti pommittanut sen toimitiloja Irakissa, toimittajia on vangittu ja ammuttukin. Ei Al-Jazeeralla ennenkään ollut helppoa, sillä alueen yksinvaltaiset johtajat ovat ärsyyntyneet kanavan oivallisesta kirjoittelusta, mutta USA:n uuden politiikan suuntaviivat ovat taanneet myös Al-Jazeeran toimittajien kohdalla riskien kasvaneen entisestään. Surullinen tosiasia on, että viime vuodet ovat lisänneet muutenkin toimittajien kuolonlukujen määriä.
kymppiuutisten alareunassa "rasistinen kaksoismurha järkyttää Belgiaa" >:(