GALLUPPIA

Itse olen miettinyt juuri näitä samoja asioita viime aikoina. Miksi uskon? Mihin perustan uskoni? Entä jos uskoni perustuukin valheeseen?

Olen tullut siihen tulokseen, että ainoa todellinen asia, mikä pitää minua uskossa on Paavalin sanojen mukaan:

Room. 8:15-16

-- Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.

Usko tulee Jumalalta, eikä ihmisen oma uskottelu kanna mihinkään. Ainoa asia mikä pitää uskossa on nöyrä asenne Jumalan edessä: "Herra, minun oma uskoni ei kanna, joten kanna sinä minua." Usko on lahjan vastaanottamista, eikä se vaadi uskottelua tai itselleen valehtelmista.

Aikaisemmin vakuuttelin ja perustelin uskoani itselleni kokemuksilla. Olin saanut kokea voimallisen Pyhällä Hengellä täyttymisen, rukoillut kielillä ja jopa profetoinut. Paavalin sanoin jouduin heittämään kaiken tämän roskana menemään, sillä niihin turvautumalla olin menettää uskoni. Nyt perustan uskoni ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön, ja rukoilen, että se perusta pysyy, eikä mikään saa sitä horjumaan. Tältä pohjalta ihmeet ja merkit ainoastaan kirkastavat Kristusta, eivätkä ole edes osana perustusta.

Siunausta.

1. Jumalan rakkaus veti puoleensa. Uskovana voi huomata huiman eron sydämmessään siihen aikaan kun ei vielä uskossa ollut. Uskovana olo ei ole niin rauhaton eikä levoton vaan voi turvata johonkin korkeampaan.

2. Ajattelen, siis olen. Siinäpä se vastaus kait. Varmaan ajattelit kyllä että miten voi olla varmoja että Jumala on? Vastaus on sukua ensimmäisen vastaukselle, eli kun uskoon tulee niin Jumala tulee sun sydämmees ja tuo sellaisen levon ja rauhan sinne. Sen voi monet huomata jo ulkoisesta olemuksesta. Oon paljon, myös omallakohdallani, kohdannut tapauksia kun jotkut ihmettelevät uskovan kuin heijastavan jotain yliluonnollista rauhaa ja kasvojen ikään kuin loistavan.

3. On ihmeitä tapahtunut. Pelastus lienee niistä suurin ja merkittävin.