Luin juuri Hanna-Leena Hemmingin EU-aiheisen Blogin hänen kotisivuiltaan, joka oli otsikoitu 'Neuvostoliitto???'. Kokonaista kolme kysymysmerkkiä.
Jos joku ei tiedä, niin Rouva Hemming on Kokoomuksen kansanedustaja Uudeltamaalta ja kovasti EU-myönteinen.
Mutta itse asiaan.
Blogissaan rva Hemming ihmettelee aluksi, miksi jotkut poliitikot piiloutuvat kansanäänestyksen 'taakse' EU:n perustuslaki asiassa, kun asia hänen mielestään 'kuuluu' yksinomaan palkkapoliitikoille.
Eli ilmeisesti pitää päättää nyt, että kansa ehtii unohtaa päätöksen ennen 2007 eduskuntavaaleja, 100 vuotisvaaleja, joissa teemanakin on hauskasti: "Eduskunta 100 vuotta "Oikeus ääneen - luottamus lakiin. Sata vuotta suomalaista kansanvaltaa."." Se Hemmingin uskosta kansanvaltaan.
Seuraavaksi hän kertoo meille syyn, miksi hän valitsi EU:n vuonna 1995. Neuvostoliiton pelko! Hanna-Leena Hemming, kansanedustaja (Kok) valitsi EU:n, koska hän pelkäsi Neuvostoliittoa! Anteeksi jos toistan itseäni, mutta tuo on jo aika uskomatonta. Neuvostoliitto nimittäin hajosi jo vuonna 1992!
Jos pelkää asioita, joita ei ole olemassa, on kyseessä irrationaalinen pelkotila tai fobia. Tämä on psykiatrian näkemys. Jos tekisi valtiohallinon päätöksiä fobian perusteella, ei todellakaan kannattaisi pyrkiä eduskuntaan. Tai ainakaan kenenkään ei kannattaisi äänestää sellaista ihmistä eduskuntaan.
Tämä on ilmeisesti samaa realismia, mitä rva Hemming käytti KOP:in Kansainvälisten Pankkitointen Hallinto-Osastojen sihteerinä. Samainen pankki sittemmin haudattiin juuri Kansainvälisten Pankkitointensa takia...
Viimeiseksi Kansanedustaja Hemming valittaa siitä, että EU mielletään 'käyrien kurkkujen'-virastoksi, jossa käsitellään merkityksettömiä asioita ja tuhlataan rahaa älyttömiin lapsellisuuksiin.
Mikä onkaan Hemmingin ratkaisu? Miten tästä pääsee eroon? No Hallituksen pitää aloittaa media-kampanja tälläistä uutisointia vastaan.
Loistava ratkaisu, joka osoittaa todeksi väitteen: "Pieni Suomi VOI vaikuttaa EU:ssa.". Ilmeisesti kyseinen vaikutus ilmenee peittelynä ja valehtelemisena, eli kerrotaan kansalle että EU ei tee huonoja päätöksiä tai ei kerrota EU:n huonoja päätöksiä kansalle.
Tämähän korjaakin EU:n älyttömyydet ja samalla osoittaa mihin pieni Suomi todella pystyy: Ei poistamaan isompiensa älyttömyyksiä, mutta peittelemään ja valehtelemaan niistä.
Ihan näyttää olevan turhaa tuo kansanedustaja Hemmingin Neuvosto pelko. Hän osaa jo thedä päätöksiä Breshnevin itsevaltiudella, on paranoidinmpi, kuin Stalin ja aikoo tuoda Suomen tiedotukseen TASS:in rehellisyyden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.