Suomesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut hyvin epätasa-arvoinen maa.
Ei juurikaan ole enää mitään merkitystä kuinka paljon itse yrittää tehdä menestymisensä eteen, vaan se keitä henkilöitä tunnet. Esimerkiksi meidän perheemme on suhtellisen varaton ja omat lapseni olen joutunut patistamaan työn tekoon jo
heti 16- vuotta täytettyään eikä minulla ole ollut
ainuttakaan työpaikkaa heille ns. " pedata ". Vaikka lapseni on työpaikoissaan ihan hyvin menestyneet, viimeisimmästä työpaikastaan tyttäreni on sanonut kuinka pomon tuttavan lasta kohdellaan erilailla jkuin muita. Esimerkiksi kun on jotakin sanottavaa olisi, siitä ei mielellään sanota tai jos sanotaan sanotaan hyvin lempeästi ja mielyttävästi. Muille puolestaan voidaan jopa huutaa !
Ihmisistä on tullut myös aika itsekkäitä. Paljon laskelmoidaan sitä kenen kanssa kannattaa olla tekemisissä ja ketä kannattaa kohdella hyvin. Tänä
päivänä ns. hyvien perheiden lapset saavat suuren etumatkan verrattuna ns. tavallisten perheiden lapsiin, joissa monissa on akateemiset vanhemmat jotka pystyvät neuvoman lapsensa hyvin koulutielle ja useimmat tällaiset lapset tietävät heti saavansa suhteillansa ainakin jotakin työtä kun aikanaan valmistuvat.
Olen opettanut lapseni itse selviämään ja pikkupalkoilla mm. siivoamalla he ovat opintonsa rahoittaneet ja toisesta tulee nyt äidinkielen opettaja ja toisesta tomittaja, joten olen heistä ylpeä. Mutta tiedän myös paljon sellaisia perheitä jossa pääsee heti vanhempien suhteilla johonkin siistiin sisätyöhön ja sitten luetaan kokeisiin ja päästään lukemaan lääkäreiksi jne.
Ihmettelen mihin Suomesta on kadonnut oman yrittämisen arvostaminen ja ns. sisu ? Ja aika pitkälti tästä on tullut yhteiskunta jossa toiset saa ja toisille ei näytä jäävän kuin luu käteen, vaikken itse siinä tilanteessa olekaan.Niimpä tietyllä tavalla ymmärrän tämän makasiinien polton. Ehkäpä se on tietynlainen protesti tätä entistä eriarvoisempaa yhteiskuntaa vastaan. Kiinnostaisi myös tietää miten nämä nyt vähän alle kolmikymppiset nuoret joilla monille on pedattu paljon nenän eteen kestävät elämän kolhuja ja pettymyksiä ?
Onneksi omat lapset ovat kuitenkin menestyneet. Mitä mieltä olette ?
Ei juurikaan ole enää mitään merkitystä kuinka paljon itse yrittää tehdä menestymisensä eteen, vaan se keitä henkilöitä tunnet. Esimerkiksi meidän perheemme on suhtellisen varaton ja omat lapseni olen joutunut patistamaan työn tekoon jo
heti 16- vuotta täytettyään eikä minulla ole ollut
ainuttakaan työpaikkaa heille ns. " pedata ". Vaikka lapseni on työpaikoissaan ihan hyvin menestyneet, viimeisimmästä työpaikastaan tyttäreni on sanonut kuinka pomon tuttavan lasta kohdellaan erilailla jkuin muita. Esimerkiksi kun on jotakin sanottavaa olisi, siitä ei mielellään sanota tai jos sanotaan sanotaan hyvin lempeästi ja mielyttävästi. Muille puolestaan voidaan jopa huutaa !
Ihmisistä on tullut myös aika itsekkäitä. Paljon laskelmoidaan sitä kenen kanssa kannattaa olla tekemisissä ja ketä kannattaa kohdella hyvin. Tänä
päivänä ns. hyvien perheiden lapset saavat suuren etumatkan verrattuna ns. tavallisten perheiden lapsiin, joissa monissa on akateemiset vanhemmat jotka pystyvät neuvoman lapsensa hyvin koulutielle ja useimmat tällaiset lapset tietävät heti saavansa suhteillansa ainakin jotakin työtä kun aikanaan valmistuvat.
Olen opettanut lapseni itse selviämään ja pikkupalkoilla mm. siivoamalla he ovat opintonsa rahoittaneet ja toisesta tulee nyt äidinkielen opettaja ja toisesta tomittaja, joten olen heistä ylpeä. Mutta tiedän myös paljon sellaisia perheitä jossa pääsee heti vanhempien suhteilla johonkin siistiin sisätyöhön ja sitten luetaan kokeisiin ja päästään lukemaan lääkäreiksi jne.
Ihmettelen mihin Suomesta on kadonnut oman yrittämisen arvostaminen ja ns. sisu ? Ja aika pitkälti tästä on tullut yhteiskunta jossa toiset saa ja toisille ei näytä jäävän kuin luu käteen, vaikken itse siinä tilanteessa olekaan.Niimpä tietyllä tavalla ymmärrän tämän makasiinien polton. Ehkäpä se on tietynlainen protesti tätä entistä eriarvoisempaa yhteiskuntaa vastaan. Kiinnostaisi myös tietää miten nämä nyt vähän alle kolmikymppiset nuoret joilla monille on pedattu paljon nenän eteen kestävät elämän kolhuja ja pettymyksiä ?
Onneksi omat lapset ovat kuitenkin menestyneet. Mitä mieltä olette ?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa, että olet tukenut lapsiasi parhaimman mukaan. Itse hakkasin päätäni ns. seinään samalla tavalla, nyt minulla on ikää 25v ja oma yritys, joka laajenee jatkuvasti. Olen itse rakentanut onneni ja tuloni.
Suhteet olen luonut itse ja lisäksi olen työhullu. Kait se näin vaan elämä menee :)