metsämuurahaisten tuhoaminen (pesän)

ONKO JOLLAKIN KOKEMUSTA RAIDIN MUURAHAISSIROTTEESTA.TARKOTAN SITÄ VALKOSTA JAUHOA.PESÄ ON 15 m PÄÄSSÄ TALOSTA JA MELKO KOOKAS.PIHA VILISEE MURKKUJA.MONTAKO PUSSIA PESÄÄN SIROTELLAAN.ONKO JOKU OIKEESTI SAANU HÄVITETTYÄ PESÄN TUOLLA MYRKYLLÄ TAI JOLLAIN MUULLA AINEELLA LOPULLISESTI ?. JOS, NIIN MILLÄ ? KIITTÄÄ VASTAUKSISTA
61858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vie ainakin maanpäällinen osa kaatikselle, kerää siihen aikaan, kun suurin osa on keossa ja senjälkeen vasta torjunta-aineen käyttöön.
Etsi täältä viestejä, niistä on kirjoitettu useastikin.

Äänestä
  • Sirotteiden teho perustuu siihen että niitä laitetaa n paikkaan josta murkut kävelevät pesäänsä. Sirotteen läpi puskevat muurahaiset vievät tahtomaattaan myrkkyä pesään sisään kuriireina, siellä se sitten alkaakin tappamaan otuksia.

    Jos pesä on iso tai suu-aukkoja ei löydy, voi käsittelyn teho kärsiä ja pesän tuhoaminen kestää. Mäntysuopaliuoksen käyttö on kemiallisia myrkkyjä turvallisempaa.

    Äänestä

  • Bioloogi kirjoitti:

    Sirotteiden teho perustuu siihen että niitä laitetaa n paikkaan josta murkut kävelevät pesäänsä. Sirotteen läpi puskevat muurahaiset vievät tahtomaattaan myrkkyä pesään sisään kuriireina, siellä se sitten alkaakin tappamaan otuksia.

    Jos pesä on iso tai suu-aukkoja ei löydy, voi käsittelyn teho kärsiä ja pesän tuhoaminen kestää. Mäntysuopaliuoksen käyttö on kemiallisia myrkkyjä turvallisempaa.

    Väitätkö tosiaan, että mäntysuovalla olet saanut murkkupesän tuhottua? Teoria poikkeaa todesta useinkin.
    Mäntysuopa alentaa veden pintajännitystä tässä tapauksessa ainosataan, joten vesi menee pesään paremmin sisälle ja murkut muuttavat korkeintaan muutaman metrin päähän, jossa samana on päivänä aikamoinen maanpäällinen keko, vai olenko väärässä.

    Äänestä

  • murkkujen metkuja kirjoitti:

    Moi,

    En ole metsämuuraihaisen pesää koskaan tuhonnut, ei ole ollut tarvetta moiseen. Kusiaispesät kukkapenkistä kyllä saivat lähdön kun suihkutti saippualiuoksella tarpeeksi. Eivät tulleet takaisin koko kesänä eikä näkynyt uusia pesiäkään ihan lähellä.

    Äänestä

Kaivoin montun ja oho, kaatu vahingossa noin 20 litraa aiv happoa sinne kuoppaan ja monttu kiinni.Seuraavana päivänä taas pesää auki monesta kohtaa ja raidin sirotetta kaksi purkkia ja taas pesä kiinni.Annoin olla muutaman päivän ja taas purkki raidia.Pesä noin 1.5 m halkasijaltaan.Ei ollu enään paljoo eloa pesässä.Tänään menin lapion kanssa ja lastasin 8 kpl 200 litran jätesäkkiä pesästä.Säkit loppu kesken ni kannoin saavilla suoraan peräkärryyn.kärry tuli aivan täyteen.vein lastin kaatopaikalle.Ostin Baition jauhoa ja sekotin veteen yhen purkin (15 l) ja kaatelin pesään.Nyt oottelen innolla kumpi on voittaja.Murkut vaiko minä ?

Äänestä
  • eli myrkyt näky tepsivän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

masa kirjoitti:

ONKO JOLLAKIN KOKEMUSTA RAIDIN MUURAHAISSIROTTEESTA.TARKOTAN SITÄ VALKOSTA JAUHOA.PESÄ ON 15 m PÄÄSSÄ TALOSTA JA MELKO KOOKAS.PIHA VILISEE MURKKUJA.MONTAKO PUSSIA PESÄÄN SIROTELLAAN.ONKO JOKU OIKEESTI SAANU HÄVITETTYÄ PESÄN TUOLLA MYRKYLLÄ TAI JOLLAIN MUULLA AINEELLA LOPULLISESTI ?. JOS, NIIN MILLÄ ? KIITTÄÄ VASTAUKSISTA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu