Pyhien sotien, Allahin nimeen tehtyjen terroristi-iskujen, pakkokäännytysten ja noitavainojen aina keskiajalta tähän päivään, kuoripoikia hyväksikäyttäneiden pastoreiden ja kotirauhaani vainoavien Jehovan todistajien ympäröimänä alkavat päreeni hiljalleen hiiltyä.
Voi toki olla, että eri uskontojen opinkappaleet itsessään puhuvat rauhan, rakkauden ja lähimmäisen kunnioittamisen puolesta, mutta annas olla kun ihminen tarttuu moisiin teksteihin (jotka muuten ovat nekin ihmisten kirjoittamia...)!
Luvassa on ehtaa uskonnolla ratsastamista, omien tarpeiden ja vallanhalun tyydyttämistä milloin minkäkin jumaluuden nimissä, puhumattakaan niistä, jotka jättävät koko elämänsä aikana tutustumatta elämään ja itseensä yksilönä omilla aivoillaan ajatellen, eläen koko elämänsä niinkuin "Pyhässä Kirjassa" sanotaan...
Kuinka toteutuu esim. Jeesuksen kehoitus rakastaa lähimmäistä kuin itseään? Kristityt kyllä antavat itselleen oikeuden uskoa Pyhään Kolminaisuuteensa, he rakastavat itseään niin, että antavat itsensä pitää tätä uskontoa ainoana oikeana. Mutta mitä jos joku valitseekin toisen tien, vieläpä ei-kristillisen?
Ei muuta kuin raamatulla päähän! Lähimmäistä ei rakasteta edes sen vertaa, että annettaisiin hänen tehdä omat maailmankatsomukselliset päätöksensä.
Missä vaiheessa ihmisestä tuli niin heikko, että hän lakkasi uskomasta itseensä? Omiin kykyihinsä kehittyä henkisenä, ajattelevana yksilönä, kykyynsä tehdä hyvää ja rakastaa?
Voi toki olla, että eri uskontojen opinkappaleet itsessään puhuvat rauhan, rakkauden ja lähimmäisen kunnioittamisen puolesta, mutta annas olla kun ihminen tarttuu moisiin teksteihin (jotka muuten ovat nekin ihmisten kirjoittamia...)!
Luvassa on ehtaa uskonnolla ratsastamista, omien tarpeiden ja vallanhalun tyydyttämistä milloin minkäkin jumaluuden nimissä, puhumattakaan niistä, jotka jättävät koko elämänsä aikana tutustumatta elämään ja itseensä yksilönä omilla aivoillaan ajatellen, eläen koko elämänsä niinkuin "Pyhässä Kirjassa" sanotaan...
Kuinka toteutuu esim. Jeesuksen kehoitus rakastaa lähimmäistä kuin itseään? Kristityt kyllä antavat itselleen oikeuden uskoa Pyhään Kolminaisuuteensa, he rakastavat itseään niin, että antavat itsensä pitää tätä uskontoa ainoana oikeana. Mutta mitä jos joku valitseekin toisen tien, vieläpä ei-kristillisen?
Ei muuta kuin raamatulla päähän! Lähimmäistä ei rakasteta edes sen vertaa, että annettaisiin hänen tehdä omat maailmankatsomukselliset päätöksensä.
Missä vaiheessa ihmisestä tuli niin heikko, että hän lakkasi uskomasta itseensä? Omiin kykyihinsä kehittyä henkisenä, ajattelevana yksilönä, kykyynsä tehdä hyvää ja rakastaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haha! Onpa sul kyl kivat näkemykset? Taidat sitte ite varmaa olla joku narkkari? Tutkisit vähän asioita tarkemmin ennen ku tällästa roskaa tänne lähetät
Pyhien kirjojen ihnteet eivät toteudu ihmisten alhaisen tiedostamistason vuoksi. Otan nyt vain yhden kohdan tekstistäsi "rakastaa Jumalaa niin kuin itseään". Kommentoin siis vain tätä kohtaa. Yleensä ihmiset sekottavat Jumalan rakkauden siihen maalliseen rakkauteen, joka peilaa subjektin ja objektin välistä suhdetta. Jumalan rakkaus on hyvin erikoinen, se kohdistuu koko luomakuntaan ja sen piiriin kuuluvat sekä ystävät että viholliset. Erikoista on myös se, että Jumala antaa tuon rakkauden kenelle tahtoo, tässä tulee esiin tiedostaminen.Jeesus asetti lapsen malliksi, koska lapsi ei aseta ennakkoehtoja, hän tiedostaa kaiken neutraalina, ei hyvänä eikä pahana. Ihmisen on lupa tehdä itse omat maailmankatsomukselliset päätöksensä. Silloin ei kuitenkaan pidä syyttää raamattua siitä, että huonosti tiedostavat ihmiset ovat tulkinneet sitä väärin.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, etteivät ns.pyhien kirjojen ihanteet toteudu ihmisten teoissa. Vanhaa sanontatapaa lainaten, ihmiset lukevat näitä pyhiä kirjoja "kuin piru raamattua".
Teksteistä luetaan vain ne kohdat, jotka tukevat ihmisen omien tarpeiden täyttämistä.
Haluan siis korjata, mikäli ilmaisin mielipiteeni liian puutteellisesti: "Pyhät Kirjat" sisältävät paljon hienoja ajatuksia ja rakkauteen ja rauhaan tähtääviä ohjenuoria, mutta harva ihminen niitä tosielämään soveltaa - ainoastaan, mikäli ne auttavat toisten mielipiteiden kumoamisessa.
Mainitsemastasi Jumalan rakkaudesta olen suhteellisen jäävi keskustelemaan, oli se sitten kuinka erikoista tahansa, sillä olen tässä elämässä kokenut vain "maallista" rakkautta, joka kylläkin on toisinaan tuntunut hyvinkin taivaalliselta ;)
Tarkoitit kahden ihmisen,siis subjektin ja objektin välistä rakkautta. Se ei ole kokonaisvaltaista, puhun ns. autuuden tunteesta. Otetaan esimerkki, joku puhuu kielillä. mene vaikka helluntaiseurakuntaan. Sitten haastattele henkilöä, jonka kuulit juuri puhuvan kielillä tuossa seurakunnassa, koska et itse ymmärtänyty tuosta puheesta mitään. Ilmeisesti kyseinen henkilö koki puheensa aikana juuri tuon autuuden tunteen.Voit pyytää häntä kertomaan,millaiset olivat fiilikset transsin aikana. Sitä on vaikea selittää, se pitää itse kokea.
Oletko itse kokenut "kielillä puhumisen" aiheuttamaa tunnetta? Kirjoituksestasi päättelin ettet (saatan toki olla väärässäkin), kun tyydyit epäilemään/olettamaan että kielillä "armolahjan" kautta puhuva henkilö kokee autuuden tunteen.
Minulle läheisteni rakastaminen on riittävän kokonaisvaltainen tunne. Koen olevani heidän lähellään vastavuoroisessa vaikutussuhteessa - painotan tätä sanaa: konkreettisesti. Jumalan rakkaus pysyy aina ja vain mielen tasolla. Psykofyysisesti sen kyllä saattaa "tuntea"kin.
Jokainen "onnenpotku" voidaan toki kääntää "Jumalan siunaukseksi" -> "Jumalan rakkaudeksi", mutta sattuu niitä hyviä asioita muillekin kuin uskovaisille. (Tähän voi tietysti kommentoida, ettei "maallikko" ymmärrä kyseessä olevan jumalallisen siunauksen ja rakkauden osoituksen)
Jumalallinen autuaaksi tekevä rakkaus on kyllä hieno ajatus, mutta henkilökohtaisesti en ole sellaista niin voimakkaana kokenut, että se saisi minut todella uskomaan itseensä.
Kielillä en ole puhunut, mutta jumalan rakkauden (armon)olen kokenut, tosin se kesti vain n. pari viikkoa. Ensimmäisen kerran törmättyäni kielillä puhujiin,kokemus oli minulle pelottava. Myöhemmin olen glossolaliaan tottunut. Olen samaa mieltä kuin Paavalikin, että kielillä puhuja rakentaa vain omaa jumalasuhdettaan. Jos sinulla on Raamattu tutustu asiaan 1. Kor. 14. luku, varsinkin jakeet: 6 - 11.