Tupakoitsijaa eivät hellarit kasta

mutta kuitenkaan "uudestisyntyminen" helluntailaiseksi ja "uskovien kaste" ei poista ihmisestä muita syntejä. Kateutta, riidanhalua, ylemmyydentunnetta, itsekkyyttä, vallan tavoittelua, ahneutta, kärsimättömyyttä.

Tupakointi aiheuttaa terveydellisiä haittoja ihmiselle itselleen, mutta miten se voi olla este uskovien kasteelle menoon? Vai pitääkö hellarien kasteelle mennessä olla synnitön? =D
361391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Tiedät varmaan itsekin, että helluntalaiseksi syntymällä ei muutu mikään, mutta kun synnytään Jumalan lapseksi, niin synnitkin saadaan anteeksi ja jopa unohdetaan.

Varmaan tiedät, että tuossa "ristin juurella" joka ainut synti poistetaan ja kaikki on saatu anteeksi, mutta asia on eri kun lähdetään siitä taapertamaan tätä uskon taivalta, mitä syntejä ei "raaskinut" jättää ristille.

Asiahan on nykyään niin, että miellä täällä svennelässä kastetaan tupakoitsijatkin, joka on minusta henkilökohtaisesti väärin.

Minulle henkilökohtaisesti tupakin poltto on synniksi tullut ja näen, että Kristus vapauttaa ihmisen kaikesta synnistä.

En kylläkään voi syylistää ketään, enkä tuomita, mutta omakohtaisen elämäni perusteella tuon ajatuksia esiin, siten kuin raamatusta olen ohjeita saanut.

Liha ei myöskään tässä ajassa pyhity, sekin olis hyvä muistaa, vaikka se tulisi ristille päivittäin viedäkkin, jopa useinkin.

Jos siis ihminen on synnin orjuudessa, kuten minä olin ennen uskoon tuloani ja pössyttelin pari paketti päivässä, niin tajusin huonolla järjellänikin, että tekisin pilkaa, jos kasteelle menisin, mutta jokainen taplatkoon tyylillään, kun kaikki eivät himoistaan edes halua luopua.

Äänestä
  • Mulla omakohtainen kokemus.Ennen kasteelle menoa lopetin tupakan polton ja kysyttiinkin siitä.
    Kaikki meni hyvin,mutta tilalle tulee joku muu himo.Aloin syämään jotain hyvää,makeisia, suklaata,muutenkin alkoi paino nousta,ylen söin.
    Vakavaa syntiä sain tilalle,ja se oli epäterveellistä vai mitä.Pilkkasinko Jumalaa,kun vaihdoin syntiä toiseen syntiin?

    Äänestä

  • toiseen kirjoitti:

    Mulla omakohtainen kokemus.Ennen kasteelle menoa lopetin tupakan polton ja kysyttiinkin siitä.
    Kaikki meni hyvin,mutta tilalle tulee joku muu himo.Aloin syämään jotain hyvää,makeisia, suklaata,muutenkin alkoi paino nousta,ylen söin.
    Vakavaa syntiä sain tilalle,ja se oli epäterveellistä vai mitä.Pilkkasinko Jumalaa,kun vaihdoin syntiä toiseen syntiin?

    Jumala sanoi jo eka pariskunnalle, että syökää...

    Ehkä toiset vain laiskistuu vanhuuttaan, ettei liikunta meinaa maistua ja kun sit huomaa linjojen muutoksen, niin sit ei enää jaksa liikkua, kun paikoissa alkaa muut jarrut estämään.

    Ylen syöntiä voi vältää, kun uhraa rahansa Jumalan valtakunnan työhön, samalla kun tietää että Herra antaa tarpeellisen määrän ruokaakin, eiks se oo ihan raamatullinen neuvo?

    Saas nähdä joko joku kiivastuu.

    No tupakan polton lopettamisesta on hyötyä, kopa siihen ettei tartte "nuohota" kanavia, kun sekin homma on lisensillä.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Ei mulle oo sentää sapuskaa kotiin tuotu,kyllä olisin nälkään kuollu,ois joku päinvastoin ollu hyvillään.
    Kasteen jäläkeen ratkesin tupakoimaan kuitenkin,sitä kesti 25 vuotta.Mutta jumala on ihmeellinen,pani henkilön luokseni kaukaa 800 kilometrin päästä.Kun tämä uskova tuli sitten kyläilemään,kehoitin häntä pitämään nuhtelun tupakan poltostani.Sovimme siinä että lopetan,en ole sen jäkeen tupakoinu,se oli Jumalan lahja minulle,kamppailinhan tupakasta pois 25 vuotta kun siihen lankesin.Opetus oli minulle kova,ei kannata leikkiä jos olin jo päässyt kerta vapaaksi.2 vuotta nyt täysin vapaa tupakasta,Jumalan vapauttamana.

    Äänestä

  • Mikä on liha?

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Jumala sanoi jo eka pariskunnalle, että syökää...

    Ehkä toiset vain laiskistuu vanhuuttaan, ettei liikunta meinaa maistua ja kun sit huomaa linjojen muutoksen, niin sit ei enää jaksa liikkua, kun paikoissa alkaa muut jarrut estämään.

    Ylen syöntiä voi vältää, kun uhraa rahansa Jumalan valtakunnan työhön, samalla kun tietää että Herra antaa tarpeellisen määrän ruokaakin, eiks se oo ihan raamatullinen neuvo?

    Saas nähdä joko joku kiivastuu.

    No tupakan polton lopettamisesta on hyötyä, kopa siihen ettei tartte "nuohota" kanavia, kun sekin homma on lisensillä.

    Job 20:20
    Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

    Fil. 3:19
    heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

    Luuk. 12:45-46
    Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.

    Luuk. 21:34
    Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta.

    Room. 7:7
    Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".

    Room. 13:13-14
    Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.

    Room. 13:9
    Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Äänestä

  • AlpoAhola kirjoitti:

    Mikä on liha?

    ja sen mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan:

    Gal. 5:17
    "Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte."

    Room. 8:7
    "sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan."

    Room. 7:23
    "mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on."

    Room. 6:23
    "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

    Room. 8:6
    "Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;"

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Ovatko luettelemasi lihan töitä, hedelmiä? Sanoisin, että turmeluksessa siinnyt ja syntynyt on liha. Liha on siis syntiturmelus ja luonnollinen vihollisuus Jumalaa vastaan. Siis kaikki miehestä siinneet ja vaimosta syntyneet ovat liha. Kaikissa sitten on liha luonnostaan ja vasta ajallisessa kuolemassa uskovaisilta liha eroaa. Koska lapsissakin on liha, niin hekin kuolevat. Synnin palkka on kuolema. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Emme ole siis syntiset siksi, että teemme syntiä, vaan olemme siksi syntiset, kun olemme luonnostaa Jumalan vihan lapset.

    Äänestä

varo väkevää helluntain henkivaltaa, jota johtaa entinen ylienkeli

Äänestä

miksei voisi kastaa jos polttaa, siis en tieda sellaista seurakuntaa. Kai niita on, en sita vaita. Niin, eihan meista kenestakaan taydellisia tule vaikka tulemmekin uskoon. Se tapahtuu vasta taivaassa. Kuitenkin Jumala hyvaksyy meidat tallaisina ja haluaa suhdetta itsensa ja meidan valille.

Äänestä
  • kasteessa sammuu.

    Äänestä

  • Nähdä ihmisen tulevaa elämää ja sydäntä ja sisintä jonka Herra näkee. Vaikka olemme nähneet miljoonien ihmisten tulevan uskoon ja pääsevän eroon riippuvuuksistaan emme voi kuitenkaan uskoa että Jumala vapauttaisi joskus jonkun joka sillä hetkellä polttaa,juo,narkkaa ja tekee ties mitä. Ihmisinä me osaamme katsoa vain ihmisen ulkoista olemusta ja sen hetkistä tilaa jossa hän sillä hetkellä elää kun hänet tapaamme. Mista voimme tietää että kerran uskoontullut,tupakoimisen,juomisen ja sun muun lopettanut ei joskus luopuisi ja palaisi samalle tielle uudelleen? Kastamme hänet sen hetkisen näkemämme tilanteen mukaan. Mutta saatamme olla autaan tietämättömiä siitä että tämä henkilö onkin kahden vuuden päästä uskonsa kieltänyt ja ties mitä. Mutta JUmalalta sekään ei ole salassa.

    Meidän tehtävämme ei ole muu kuin kertoa elävää sanomaa ihmisille ja laskea heidät Herran käsiin. Herransa edessä he sitten joko seisovat tai kaatuvat. Toisen tie ei ole meidän vallassamme.

    Äänestä

  • Ex-Baalinpalvoja kirjoitti:

    Nähdä ihmisen tulevaa elämää ja sydäntä ja sisintä jonka Herra näkee. Vaikka olemme nähneet miljoonien ihmisten tulevan uskoon ja pääsevän eroon riippuvuuksistaan emme voi kuitenkaan uskoa että Jumala vapauttaisi joskus jonkun joka sillä hetkellä polttaa,juo,narkkaa ja tekee ties mitä. Ihmisinä me osaamme katsoa vain ihmisen ulkoista olemusta ja sen hetkistä tilaa jossa hän sillä hetkellä elää kun hänet tapaamme. Mista voimme tietää että kerran uskoontullut,tupakoimisen,juomisen ja sun muun lopettanut ei joskus luopuisi ja palaisi samalle tielle uudelleen? Kastamme hänet sen hetkisen näkemämme tilanteen mukaan. Mutta saatamme olla autaan tietämättömiä siitä että tämä henkilö onkin kahden vuuden päästä uskonsa kieltänyt ja ties mitä. Mutta JUmalalta sekään ei ole salassa.

    Meidän tehtävämme ei ole muu kuin kertoa elävää sanomaa ihmisille ja laskea heidät Herran käsiin. Herransa edessä he sitten joko seisovat tai kaatuvat. Toisen tie ei ole meidän vallassamme.

    Minulta ovat helluntailaiset vaatineet todellista parannusta ja todellista itseni antamista Jeesukselle. Minut on määritelty armon varkaaksi ja uudestisyntymättömäksi uskovaiseksi, kun olen tunnustava luterilainen.

    Äänestä

  • Ex-Baalinpalvoja kirjoitti:

    Nähdä ihmisen tulevaa elämää ja sydäntä ja sisintä jonka Herra näkee. Vaikka olemme nähneet miljoonien ihmisten tulevan uskoon ja pääsevän eroon riippuvuuksistaan emme voi kuitenkaan uskoa että Jumala vapauttaisi joskus jonkun joka sillä hetkellä polttaa,juo,narkkaa ja tekee ties mitä. Ihmisinä me osaamme katsoa vain ihmisen ulkoista olemusta ja sen hetkistä tilaa jossa hän sillä hetkellä elää kun hänet tapaamme. Mista voimme tietää että kerran uskoontullut,tupakoimisen,juomisen ja sun muun lopettanut ei joskus luopuisi ja palaisi samalle tielle uudelleen? Kastamme hänet sen hetkisen näkemämme tilanteen mukaan. Mutta saatamme olla autaan tietämättömiä siitä että tämä henkilö onkin kahden vuuden päästä uskonsa kieltänyt ja ties mitä. Mutta JUmalalta sekään ei ole salassa.

    Meidän tehtävämme ei ole muu kuin kertoa elävää sanomaa ihmisille ja laskea heidät Herran käsiin. Herransa edessä he sitten joko seisovat tai kaatuvat. Toisen tie ei ole meidän vallassamme.

    Tämän keskustelun ulkopuolella sain juuri kuulla määritteen uskostani ja se on: että en usko todellisesti, vaan uskon uskovani. En nyt sitten enää tiedä miten minun pitäisi helluntailaisten mielestä uskoa, sillä kun mielestäni uskon Raamatun mukaisesti syntien anteeksisaamiseen yksin Jeesuksen ansion tähden, niin se nyt sitten onkin määritelty uskomiseksi omaan uskoon. En viitsinyt alkaa taistelemaan asiassa, vaan viittasin kintaalla sanoen: hyvä on ja ajattelin tuoda asian tähän keskusteluun ikään kuin rikaksi rokkaan.

    Onkohan tällainen toisen uskon tyhjäksi tekeminen kovinkin yleistä.

    en minäkään helluntailaisten määräysten mukaan usko vaikka kuulunkin helluntaiseurakuntaan. Minä uskon niin kuin Raamattu sanoo, että Jumala arvostaa jokaista, joka häntä etsii, riippumatta siitä, miten pitkälle kukin on päässyt löytämisessään:

    Ps. 9:10
    (9:11) "Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra."

    Ps. 22:26
    (22:27) "Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti."

    Ilmeisesti niin on meneteltävä, ettei toisten arvioinneista paljon välitä mitään. Paras on Sanasta uskoa ja siitä haettava todistus uskolle ja omalletunnolle. Kyllä haisteltavia tuulia riittää, jos jokaista tuulta seuraa. Tässä sitten kyllä annan myös tunnustustakin. Minulla on useita helluntailaisystäviä, jotka ovat vahvasti sitoutuneet raamatullisuuteen ja eivät ole tunteiden varassa. Heidän kanssaan käymät keskustelut ovat olleet hyödyllisiä, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät olekaan olleet niin kuin itse olen ymmärtänyt. Siis joistain erilaisista käsityksistä huolimatta on kyetty keskustelemaan kiihkottomasti.

    Äänestä

Minä olen ihmetellyt miksi helluntaiseurakunnan pääoven eteen on ilmaantunut tupakkakuppi, joka on täynnä tumppeja. Kolmena päivänä olen ohi siitä kävellyt ja ihmetellyt. Onko asennoituminen tupakointiin muuttunut?

Äänestä
  • Se on siellä varmasti siksi, että vastapäätä seurakuntaa tai sen vieressä sijaitsee joku firma, jonka työntekijät ovat lutherilaisia. Kun työpaikoilla ei enää saa tupakoida, he tulevat ulos tupakalle. Jollei lähellä ole tuhkakuppia, he neppaavat tumppinsa kadulle tai jopa helluntaiseurakunnan tontille.

    Luulen, että ihan lähimmäisenrakkaudesta seurakunta on laittanut tämän tuhkakupin, että lutherilaiset voivat siihen tumpata ja että tumpit eivät pilaa seurakunnan pihaa. Helluntailainen ei itseään tupakalla saastuta.

    Äänestä

  • takia? kirjoitti:

    Se on siellä varmasti siksi, että vastapäätä seurakuntaa tai sen vieressä sijaitsee joku firma, jonka työntekijät ovat lutherilaisia. Kun työpaikoilla ei enää saa tupakoida, he tulevat ulos tupakalle. Jollei lähellä ole tuhkakuppia, he neppaavat tumppinsa kadulle tai jopa helluntaiseurakunnan tontille.

    mie oon sellainen hellari joka poltan röökiä.tulin 3.5 vuotta sitten uskoon.olin alkoholisti.työpaikka meni.laskut jäivät maksamata ym.sitten tulin uskoon.viina jäi pois.oon käynyt kasteella.kaikki mun seurakunnassa tietää että poltan.entäs sitten.jumala on antanut voimaa että kun oon kokouksissa ym ym.ei mee tupakkia.ei poltele yhtään sisuksia.tulin äsken rukous/ylistys kotipiiristä.sama juttu.vaikea sanoa miksi poltan.on muutaman kerran tuhottu aski.rukoiltu ym .niin no.en koe oleva huonompi hellari.

    Äänestä

  • takia? kirjoitti:

    Se on siellä varmasti siksi, että vastapäätä seurakuntaa tai sen vieressä sijaitsee joku firma, jonka työntekijät ovat lutherilaisia. Kun työpaikoilla ei enää saa tupakoida, he tulevat ulos tupakalle. Jollei lähellä ole tuhkakuppia, he neppaavat tumppinsa kadulle tai jopa helluntaiseurakunnan tontille.

    Luulen, että ihan lähimmäisenrakkaudesta seurakunta on laittanut tämän tuhkakupin, että lutherilaiset voivat siihen tumpata ja että tumpit eivät pilaa seurakunnan pihaa. Helluntailainen ei itseään tupakalla saastuta.

    huh...mitä juttua...helluntaiseurakunnassa on hirveä määrä "salapolttajia" ja alkon käyttäjiä,mutta niistä ei puhuta julkisesti...mulla o tästä vaikka kuinka paljon kokemuksia..enää en kuulu siihen lafkaan....tyypillistä tollanen juttu,että luterilaiset tekee sitä ja tätä...et voi olla tosissasi...tyypillístä hellareiden itsekehua..vaikka metsä kyllä oikeesti nähään puilta...huh..huh....

    Äänestä

Tärkeintä ennen kastetta on se, että on muodollisesti jumalinen. Toisin sanoen: Ei harrasta sellaisia syntejä, jotka näkyvät tai kuuluvat ulospäin, kuten tupakointi, juopottelu tai seksisynnit. Muilla, sisäisillä synneillä ei ole niin väliä.

Äänestä
  • ettei se saastuta ihmistä, mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee sisältä ulos eli sydämestä.
    Tupakan savu ja viinaryypyhän menevät suusta sisään eivätkä tämänpaikan mukaan saastuta ihmistä. - Vai kuinka?

    Tupkoivan helluntailaisen on kuitenkin viisainta tumpata sätkänsä ennen kastealtaaseen menoa. Sammuu se kuitenkimn upotuskasteessa.

    Äänestä

  • Siinähän sanotaan kirjoitti:

    ettei se saastuta ihmistä, mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee sisältä ulos eli sydämestä.
    Tupakan savu ja viinaryypyhän menevät suusta sisään eivätkä tämänpaikan mukaan saastuta ihmistä. - Vai kuinka?

    Tupkoivan helluntailaisen on kuitenkin viisainta tumpata sätkänsä ennen kastealtaaseen menoa. Sammuu se kuitenkimn upotuskasteessa.

    Peräreiästäkö sinä sauhuttelet ulos, vai korvistako sulla savu nousee???

    Eikö ole tosi, että jos uskovainen nähdään tupakoivan, niin muutama uskosta osaton muistuttaa ,"polttaahan sekin", "tiedätkö se uskovainen poltti tupakkaa".

    Eikös ole niin, että uskomattomat tietää "mikä on syntiä"?

    Voit kyllä lohduttaa itseäsi, ei Jumalan lapset ole täydellisiä, vielä täällä maanpäällä taapertaessa.

    ulos tuleva savu on se mikä saastuttaa ihmisen? Siis sama asia kuin sydämestä lähtevät pahat ajatukset, - - .
    Jos uskosta osaton muistuttaa, että "polttaahan sekin" tai että "tiedätkö uskovainen poltti tupakkaa", niin siihenhän voi sanoa , että tiedän! Entäs sitten?

    Ei kai tupakanpoltto tai polttamattomuus ole mikään uskon mittari. Tupakoivia ja tupakoimattomia löytyy niin uskovaisista kuin ateisteistakin.

    Äänestä

  • ja sieraimista kirjoitti:

    Minulle todella tuli tupakan poltto synniksi ja Jeesus minut siitä vapautti, eikä ole mielihaluja tullut.

    Kyllä tuollanen myrkky pitäs muillekin selvitä, ettei kait se voi Jumalan tahto olla, itseään savustaa ja keuhkonsa pilata, joskus aiemmin ajattelin jopa, että poltaisiko Jeesus tupakkaa?, no nämä näitä minun mietteitäni.

    Toisaalta näyttää siltä, että maailma kieltää tupakan polton kohta joka paikassa ja uskovat aloittavat.
    Monet hyväksyvät, tosin heistä suurin osa on niitä, jotka eivät ole kyenneet lopettamaan, edes Kristuksen avulla.

    Kerron lopuksi tuon kiitos aiheen, ettei minun tarvitse enää polttaa, missä minä olisin kun ei saisi kohta missään polttaa, minä kun olin niin orja, että minun piti poltaa melkein koko ajan.

    Kyllä saan olla kiitollinen, kun ei tarvitse terveyttään enempää heikentää, tupakan ja viinan avulla.

    Siunatut yöunet ilman nikotiinia, Jeesuksen seurassa raittius kestää.

    Aikoinaan Arkkiatri Arvo Ylpön veli Aarne Ylppö joka toimi Konnunsuon vankilassa opettajana ja joka oli myös voimakas evankeliumin julistaja, kertoi eräässä todistuksessaan, että jos Jumala olisi tarkoittanut ihmisen tolttamaan tupakkaa, niin kylläkai Hän olisi ihmiselle valmistanut siihen tarkoitukseen niskaan myös "korsteenin"! :)

    Minulla on tuosta Ylpön Aarnesta kertova kirja hyllyssäni vuodelta -61!

    Itse kun sain armon tulla Jeesukseen uskovaksi, niin olin polttanut tupakkaa tuolloin jotain 21-22 vuotta ja kun Jumala siis kosketti "sydäntäni", niin muistaaksen noin 2-3 päivää tämänjälkeen Hän vuodatti niin voimakkaan Pyhän Hengen voiman ylleni, että tuo todella vahvasti minua hallinnut riippuvuus poistui kertaheitolla ja ihan koin sen sisimmässäni, että nyt Herra vapautti minut siitä lopullisesti! Aikaa tuosta tapahtumasta on kulunut nyt jo 26 vuotta ja koskaan ei ole edes käynyt mielessä tapakan sytyttäminen suuhuni tai käydä ostamassa "saunapulloa"!!

    Tapahtuma oli siis kokemus joka oli aivan voimakas sisäinen kokemus! Koin selvästi, että minusta otettiin tuo tupakka ja alkoholi pois joista olin hyvin riippuvainen!

    Eihän ihminen tietysti synnittömäksi tule, mutta Pyhä Henki on juuri sitävarten uskoville lähetetty voimaksi ja "vartijaksi", että voimme turvata Pyhän Hengen voimaan jos Hän minkäkin asian synniksi ilmoittaa! Ja varmasti ilmoittaa jos joku asia selkeästi on Jumalan tarkoitusperiä vastaan!

    Joudumme usein, jopa aivan päivittäin tekemään tiliä Herralle virheellisistä sanoistamme ja tunnereaktioistamme lähimmäisiämme kohtaa, mutta juuri siksihän Herra Pyhän Henkensä uskoville avuksi lähettikin!

    Jos ihminen uskoontultuaan "tekee täyttä totta" uskonsa suhteen, niin Herra näkee tämän ja täyttää hänet Hengellään ja ihminen saa voiman irtaantua virheellisistä asioista ja vääristä sidonnaisuuksistaan missä sitten on sisimmässään sidoksissa ollutkin!

    Tuo Pyhän Hengen "valvontatehtävä" uskovan elämässä jatkuu läpi koko uskonelämän ajan, aina hautaan asti ja siitäkin eteenpäin! Kiitos Jumalalle! :)

    Siunausta - Frihet!

    Äänestä

on kaksi helluntaiseurakuntaa, joissa kummassakaan tupakointi ei ole este kasteelle. Uskon että näitä löytyy muualtakin Suomesta.

Äänestä
  • jotka ottivat sanan vastaan ne kastettiin..näin alkuseurakunnassa...
    kuka ottaa Jeesuksen vastaan Herranaan hänet kastetaan..
    ei siinä syntejä kysellä vaan onko valmis ottamaan vastaan sen mitä Jumala tarjoaa..vapautusta synneistä..uutta elämää...
    kukapa ei haluaisi..
    on vain sellaisia jotka ei usko yksin Jumalan voimaan ,vaan ensin yrittää itse vapautua synneistään ja sitten omilla teoillaan kelpuuttaa itsensä Jumalalle...
    sanan mukaan kuitenkin jokainen ihmisen oma teko on kuin likainen vaate Jumalan edessä..

    siis ne kastetaan jotka ottaa sanan vastaan...siis uskovat Jumalaan..ja Jumalan voimaan vapauttaa synnistä...

    Helluntaihenkisillä taitaa olla pienen tutkistelun paikka ..onko raamattua tulkittu oikein vai onko koko usko omaa tekemistä..vai kuljetaanko uskon tiellä ja annetaan Jumalan tehdä tahtonsa mukaan..sillä hän vahvistaa sanansa ...toki jäljittelijä henkiäkin on..se vain vaatii omia tekoja joilla ei ole Jumalan siunausta...
    vaatii uskollisuutta ihmisille...("seurakunnalle")vaatii sille sopivaa ulkoista synnittömyyttä...ulkokultaisuutta..sydän saa olla Jumalasta irti kunhan on kiinni "seurakunnassa"...suulla pitää kunnioittaa Jeesusta mutta sydän pitää olla kuuliainen "seurakunnan" nimelle..

    Äänestä

  • keskustelua sillä kirjoitti:

    jotka ottivat sanan vastaan ne kastettiin..näin alkuseurakunnassa...

    JOS NYT PAKKO KASTEEN PUOLELLA OLLAAN, NIIN EI SILLO TARTE KASTELTAVALTA TURHIA KYSELLÄ, KU VÄHISSÄ NIILLÄ NE SANAT SIINÄ VAIHEESSA ON.

    Eihän vauvoilla synti sanoina ainakaan ulos tule, joten ehkä sekin puoltaa pakko-kastetta.

    Muuten vauvoilta tulee monenlaista suustakin, joten kannattaa olla varovainen uusien pukujensa kanssa, ei ne kaikkea siltä pepun puolelta ulosta,.

    Olen iloinen, kun taas kaste-juhla meilläkin järjestetään, ihan on kastettavat itse pyytäneet, kunhan aika saadaan sopimaan, sellasta tää on.

    Harvoin tuntuu vain kaste-tilaisuuksia olevan, tämäkin on vasta toinen tänä vuonna.

    Eivät synny vauvat sätkä suussa, eivät. Kerropa kuitenkin, miksi Jumala on luonut ihmisaivot sellaisiksi, että aivoissa on reseptoreja, joiden ainoa tehtävä on ottaa vastaan sellaisia ainesosia, joita on vain tupakassa ja hashiksessa.

    Äänestä

  • vastaus. kirjoitti:

    Paholaisen omilla onkin aivoissaan tällaisia reseptotreita! Tupakoitsijat ja hashiksen käyttäjät ovat syntyneet kidutettaviksi helvetissä!!! he eivät olekaan koskaan kuuluneet pelastettavien lukuun!! vain Helluntalaiset pelastuu!!!!!

    Äänestä

  • HerätettyN25 kirjoitti:

    Paholaisen omilla onkin aivoissaan tällaisia reseptotreita! Tupakoitsijat ja hashiksen käyttäjät ovat syntyneet kidutettaviksi helvetissä!!! he eivät olekaan koskaan kuuluneet pelastettavien lukuun!! vain Helluntalaiset pelastuu!!!!!

    Toivottavasti erotat itsekin, että tuo ei ole Kristuksen palvelijan puhetta.

    Äänestä

  • qwe kirjoitti:

    Toivottavasti erotat itsekin, että tuo ei ole Kristuksen palvelijan puhetta.

    Selvä provokaatio ja vitsihän tuo olikin. Sama tyyppi on harrastanut sitä ennenkin.

    Äänestä

Kun tulin uskoon, poltin tupakkaa.
Jeesus täytti minut Pyhällä Hengellä kotonani 3 päivää uskoontuloni jälkeen, vaikka siis poltin.
Kristukselle kelpasin - miksei siis kasteelle voisi mennä? "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Apt. 10:47

Noin kuukauden päästä pääsin eroon tupakasta, ikävä kyllä sitten kokeilin yhden - ja siitä lähtien olen asian kanssa taas kamppaillut. Tämä on ollut kova paikka itselleni. Koen suurta riittämättömyyttä toisten uskovien rinnalla, koska tiedän miten asiaan suhtaudutaan. Silti olen Jeesuksen oma ja Hän on johdattanut minua, opettanut minua ja armoittanut minua. Olen yrittänyt kovasti eroon. Mutta ei minulla ole voimia itsessäni tästä eroon.

Sydämestäni toivon ja myös uskon, että eräänä päivänä pääsen tästä eroon. Jos koet - niin muista minua rukouksin!

Äänestä

tunnustuksen mukaan olet siis edelleen tupakan orja. Tupakan himo on naulinnut sinut kiinni oveensa. Olet orjaksi myyty mies ja vaihtanut "runsaat lahjat" tupakan himoon!

5. Moos. 5. luku
12 "Jos joku veljesi, hebrealainen mies tai nainen, on myynyt itsensä sinulle ja palvellut sinua kuusi vuotta, niin päästä hänet seitsemäntenä vuotena luotasi vapaaksi,
13 ja kun päästät hänet luotasi vapaaksi, niin älä lähetä häntä tyhjin käsin.
14 Vaan sälytä hänen selkäänsä runsaasti lahjoja laumastasi, puimatantereeltasi ja kuurnastasi; anna hänellekin siitä, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.
15 Muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vapahti sinut. Sentähden minä tänä päivänä annan sinulle tämän käskyn.
16 Mutta jos hän sanoo sinulle: 'En tahdo lähteä luotasi', koska hän rakastaa sinua ja sinun perhettäsi ja koska hänen on ollut sinun luonasi hyvä olla,
17 niin ota naskali ja pistä se hänen korvansa läpi oveen; olkoon hän sitten sinun orjasi ainiaan

Äänestä

on jumalan miehiä, jotka tupakoivat ja jumala käyttää heitä, mutta eihän se polttaminen ole suositeltavaa. onhan monilla uskovilla monia heikkouksia ja siteitä, mutta taivaan tietä pitää vaan yrittää taivaltaa. toisaalta tietyissä piireissä seuroissa opitaan polttamaan, eikä tupakkaa pidetä kahvia kummempana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

qwe kirjoitti:

mutta kuitenkaan "uudestisyntyminen" helluntailaiseksi ja "uskovien kaste" ei poista ihmisestä muita syntejä. Kateutta, riidanhalua, ylemmyydentunnetta, itsekkyyttä, vallan tavoittelua, ahneutta, kärsimättömyyttä.

Tupakointi aiheuttaa terveydellisiä haittoja ihmiselle itselleen, mutta miten se voi olla este uskovien kasteelle menoon? Vai pitääkö hellarien kasteelle mennessä olla synnitön? =D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu