Oli 30-luku. Suur-Suomi tähtäimes. Kommunistit uhkana. Totuus halusi puhua. Itsenäisyys piti säilyttää. Kommunismi piti murskata. Lapuan laki puhui. Lapua edusti oikeutta. Siksi Suomi säilyi Suomena. Vaara torjuttiin. Meillä on itsenäinen isänmaa.
Lapuan liike
gososola
151147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lapualla ei pilkata Jumalaa. Syntisiä voi olla. Ei jumalanpilkkaajia.
nimittäin AD varaosaliikkeessä on todella hyvä palvelu. Vai mitä? :) :)
oli tuhota Suomen itsenäisyyden köyhiin ja lailliseen yhteiskuntaan kohdistuvalla terrorismilla. Kansalaissodan aikaiset haavat taas tulehtuivat Lapuanliikkeen niitä sorkkiessa. Itsenäisen Suomen pelasti Presidentti Svinhufvud ja maan hallitus, joka lopetti Lapuanliikkeen ja laittoi antoi Lapuanliikkeen johdolle vankeusrangaistuksen. Jos Lapuanliikkeen tavoite lopettaa SDP:n toiminta kuten kommunisteille tehtiin, niin siitä olisi seurannut sellainen kriisi, että Suomi ei olisi rikkonaisena selvinnyt talvisodasta Neuvostoliittoa vastaan. Valkoisella Suomella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia sodassa ilman taistelevaa työläistä.
Työläinen ja olympiavoittaja Lauri Koskela edusti seuratasolla ensin Lapuan Ponnistusta ja sen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 1930 Lapuan Virkiää. Hän kaatui korpraalina 3.8.1944 Äyräpään Vuosalmella.
Ei tule vähätellä Lapuanliikeen ja IKL:n merkitystä Suomen itsenäsyyden säilyttämiseksi ja sosialismin torjumiseksi 30-luvulla.
kaukana vapaasta EU vei lopunkin vapauden, vei jopa markkamme.
Kamalaa kun IKL on vielä netissäkin edustettuna, myydään siis historiaa (tavaroita) IKL museossa. Lähinnä koko IKL kulttuuri on suuri musta pilkku Lapuan historiassa.
sitä riskiä Suomen itsenäisyydelle, minkä lapualaishihhulit saivat aikaan. Suomen kansan selkäranka onneksi on muualla ja koko kansa taisteli yhtenä miehenä ja naisena talvisodassa. Hyvä vitsihän rintaman ankeissa oloissa lapualaisuus varmaankin on ollut ja siltä osin parantanut puolustustahtoa.
Raamattua kun lukee niin "jumala" saa ihan inhimillisiä piirteitä nimittäin vaikuttaa ihan narsistilta.
Aamoksenkirjaa kun lukee niin "jumala" saa nationalistisen massamurhaajan piirteitä ja vaikuttaa ihan ihmiseltä.
Vielä 2010 vuonnakin jotkut pellet pitää lap.liike paitaa ja kiihkoillaan aivan suupielet vaahdos! käykää vaikka välil edes helsingis jos maailman katsomus vaikka sais jo uutta näkökenttää.
mennä helesinkihin kun ne iriootit kantaa kaikemmaailman terroristipaitoja. Leniiniä, taalinia ja cheche -paitoja. Hyi olokhon!
kyllähän kosolankin toiminta täytti kaikki terrorismin merkit muilutuksineen ja tuona
sokean oman näkemyksen ajamisena...onneksi tuo fasismi saatiin kukistettua ja
suomi demokraatiseksi.
Samahan tuo on kumpi määrää, kommunistit tai äärioikeistolaiset. Sama lopputulos
olisi ollut.
on verinen ja karu. Suomi on ollut vielä hiljakkoin kehitysmaa ja se näkyy myös teoissa. Sisällisotia, joista ei saa kauniita tekemälläkään. Niistä on vaiettu kauan ja hävettykin. Suomi on ollut ja on edelleen julma ja raaka maa, historiakin on vielä varsin lyhyt eikä se ole kaunista kesäkerrottavaa lapsenlapsenlapsille tai ulkomaalaisille kesävieraille. Mutta totta se vain on. Itse en ainakaan ole ylpeä maamme menneisyydestä, mutta minkäs tehdylle enää mahdat. Suomen lähihistoria on suorastaan brutaalin häpeällinen. Kiitos siitä kiihkoilijoiden.
eri mieltä. Suomen lähihistoria on kehitys- ja selviytymistarina vieraan vallan alaisuudesta uhrausten kautta nykyisenlaiseen unioni-itsenäisyyteen. Jälkiviisas voi aina olla ja toki parannettavaa edelleen loytyy.
Taisi muuten olla sellainen selviytymistarina, että itse aiheutettiin suurimmat ongelmat, joista sitten "selviydyttiin" jotenkuten mutta suurin uhrauksin. Kaikista selviytymisen menetelmistä ei ole vieläkään päästy yksimielisyyteen.
Omana aikanaan lapualaisuus oli edistyksellistä. Stalin itärajan takana tapatti ihimisiä enemmän kuin hitleri. Käytännön ihimisille tämä oli vaikeaa sulattaa. Lapualla on myös kylä nimeltään Raamattu.