Terrorismi on

Keskustellaan terrorismista.
39888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Yhden pikkulevikkisen lehden julkaiseman pilakuvan takia siviilien naisten ja lasten uhkaileminen verisillä iskuilla sekä niiden toteuttaminen on politiikkaa?

Vilkaiseppa politiikan määritelmää. (Vihje: Polite=kohtelias)

Äänestä
  • Se on kyllä totta, että melko pienen mittakaavan asiasta nousi melko iso vastareaktio, mutta toisaalta, siitä vasta riemu repeäisi, jos hesarin kannessa poseeraisi esim. kokosivun Jeesus-pornokuva.

    Näitä länsimaisen ihmisen silmiin täysin käsittämättömiä motiiveja yleisempi syy terrorismille on kuitenkin nk. poliittinen eriarvoisuus. Yleisesti ottaen siis kapitalismin aikaansaama köyhempien maiden riistäminen/alistaminen. Ks esim seuraava

    "Öljyputken räjähdys tappoi jopa 200 Nigeriassa"
    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2006/05/444236
    -Vodaan tietysti spekuloida, että joo, on tuomittavaa koska kuoli niin paljon ihmisiä, mutta...

    Länsimainen oman (manipuloidun) tahtonsa mukaan elävä ihminen ei ymmärrä, että oman tilanteen hallitsemattomuus/kontrolloimattomuus aiheuttaa stressiä. Mm suuronnettomuuksissa, kuten tsunamissa toissajouluna, henkisesti eheimpiä olivat uhrit, jotka kokivat pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta (auttamaan muita uhreja).

    Kiihtyvässä liikkeessä oleva markkinatalous vaatii parempaa hyötysuhdetta (tuottavuutta). Milloin on odotettavissa, että nykyinen suunta muuttuu - ja vielä mielekiintoisempi kysymys: miten siitä eteenpäin? Mitä sitten kun öljyn tilalle on kehitetty ultimate-energiaratkaisu? Mitä sitten kun kännykässä on jo kaikki tarpeellinen eikä esim irreallisia pöytäkoneita ja parranajokoneita enää tarvita? Kun uusi keino korvaa kymmenen vanhaa keinoa, niin lopputuloksena on järkyttävät määrät työttömiä ihmisiä.

    Miksi siis pyritään juoksemaan lujempaa kuin mitä ehditään laittaa jalkaa toisen eteen? Minä näen että ainakin nykyisellä talouskehitysmallilla on edessä selvästi umpikuja. Sen sijaan että jatketaan juoksua kiihtyvässä oravanpyörässä, pitäisi keksiä jokin uusi mekanismi korvaamaan kapitalismi. Päinvastainen ideologia, joka keskittyisi eheän yhteiskunnan rakentamiseen.

    Mielestäni siis terrorismin vastaisen taistelun motiiveissa piilee ristiriita. Terrorismi (yleisesti ottaen) on täysin ymmärrettävä poliittinen reaktio. Sen sijaan länsimaiden pyrkimys katkaista terrorismi alistamalla, ei ole ymmärrettävää. Ei alkuunkaan.

    Onko siis muita vaihtoehtoja ratkaista terrorismiongelma (länsimaiden kapitalismi huomioonottaen) ?

    Äänestä

  • 'yhteiskunnan hallinto' kirjoitti:

    Se on kyllä totta, että melko pienen mittakaavan asiasta nousi melko iso vastareaktio, mutta toisaalta, siitä vasta riemu repeäisi, jos hesarin kannessa poseeraisi esim. kokosivun Jeesus-pornokuva.

    Näitä länsimaisen ihmisen silmiin täysin käsittämättömiä motiiveja yleisempi syy terrorismille on kuitenkin nk. poliittinen eriarvoisuus. Yleisesti ottaen siis kapitalismin aikaansaama köyhempien maiden riistäminen/alistaminen. Ks esim seuraava

    "Öljyputken räjähdys tappoi jopa 200 Nigeriassa"
    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2006/05/444236
    -Vodaan tietysti spekuloida, että joo, on tuomittavaa koska kuoli niin paljon ihmisiä, mutta...

    Länsimainen oman (manipuloidun) tahtonsa mukaan elävä ihminen ei ymmärrä, että oman tilanteen hallitsemattomuus/kontrolloimattomuus aiheuttaa stressiä. Mm suuronnettomuuksissa, kuten tsunamissa toissajouluna, henkisesti eheimpiä olivat uhrit, jotka kokivat pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta (auttamaan muita uhreja).

    Kiihtyvässä liikkeessä oleva markkinatalous vaatii parempaa hyötysuhdetta (tuottavuutta). Milloin on odotettavissa, että nykyinen suunta muuttuu - ja vielä mielekiintoisempi kysymys: miten siitä eteenpäin? Mitä sitten kun öljyn tilalle on kehitetty ultimate-energiaratkaisu? Mitä sitten kun kännykässä on jo kaikki tarpeellinen eikä esim irreallisia pöytäkoneita ja parranajokoneita enää tarvita? Kun uusi keino korvaa kymmenen vanhaa keinoa, niin lopputuloksena on järkyttävät määrät työttömiä ihmisiä.

    Miksi siis pyritään juoksemaan lujempaa kuin mitä ehditään laittaa jalkaa toisen eteen? Minä näen että ainakin nykyisellä talouskehitysmallilla on edessä selvästi umpikuja. Sen sijaan että jatketaan juoksua kiihtyvässä oravanpyörässä, pitäisi keksiä jokin uusi mekanismi korvaamaan kapitalismi. Päinvastainen ideologia, joka keskittyisi eheän yhteiskunnan rakentamiseen.

    Mielestäni siis terrorismin vastaisen taistelun motiiveissa piilee ristiriita. Terrorismi (yleisesti ottaen) on täysin ymmärrettävä poliittinen reaktio. Sen sijaan länsimaiden pyrkimys katkaista terrorismi alistamalla, ei ole ymmärrettävää. Ei alkuunkaan.

    Onko siis muita vaihtoehtoja ratkaista terrorismiongelma (länsimaiden kapitalismi huomioonottaen) ?

    "Yleisesti ottaen siis kapitalismin aikaansaama köyhempien maiden riistäminen/alistaminen..."

    Minä aina sanon tälläiseen kommenttiin, että kaukana totuudesta. Jos köyhä maa syyttää länsimaita kurjuudestaan, niin olkoot päästämättä länsimaihia yhtiöitä maahansa ja olkoot tekemättä kauppaa länsimaiden kanssa, niin ei joudu riistetyksi. Niinkuin Pohjois-Korea.

    Kymmeniä miljoonia euroja, pelkästään pikkuisen Suomi-nimisen valtion verokertymästä annetaan vuosittain ilmaiseksi köyhille maille kehitysapuun. Minun verorahojani. Plus kansalaisten lahjoitukset. Onko se riistoa? Entä tavaroiden ostaminen köyhistä maista tai yrityksien perustaminen sinne? Riistoa? Saisivat kiittää moisesta eleestä polvillaan.

    Nigeria, arabimaat ym. saavat syyttää kurjuudestaan yksinomaan hallintoaan. Ei länsimaita.

    Iso osa tekstistäsi käsittelikin sitten ihan toista asiaa. tiivistettynä "Kehityksen myötä työntekijöitä ei tarvita ja tulee lama". Todella absurdi väite, kun tietokoneet ja internet keksittiin, sillä korvattiin monta asiaa, mutta kuinka monta IT-alan ammattilaista valmistuu ammattikouluista, ammattikorkeakouluista ja yliopistoista ja jos jostakin? Ja aika paljon työpaikkoja ovat avanneet.

    Ja jos joskus koneet tekevät kaiken, ne voivat hoitaa rakentamisen, suunnittelun, viljelyn, karjantuotannon yms. ravinnon ja kiikuttaa ne automaattisesti ihmisten pöytään. Sehän olisi ideaali tilanne. Mutta koko ajatus on järjenvastainen, tai ainakin voidaan odottaa seuraavat miljoona vuotta, ellei terroristit tuhoa maapalloa sitä ennen.

    Terrorismi ymmärrettävä poliittinen reaktio? Paraneeko kehitysmaan talous sillä, että pari räjähdystä tapahtuu jonkun länsimaan ostoskeskuksessa? Mielestäni asia on päinvastoin.

    Terroristiongelman ratkaisu? En usko, että päänsilittely auttaa ainakaan, jos jokaisella kiinalaisella olisi jääkaappi, se olisi ympäristökatastrofi tälle planeetalle.

    Länsimaiden hyvinvoinnista tinkiminen, eli länsimaiden saattaminen lähemmäs kehitysmaatasoa on pelkkää haihattelua. Ei tule tapahtumaan.

    Terrorismin suhteen otteita pitäisi koventaa. Mielestäni, suoraan sanottuna, Iranille pitäisi lahjoittaa kaipaamansa ydinase... pudottamalla se sinne.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    "Minä aina sanon tälläiseen kommenttiin, että kaukana totuudesta. Jos köyhä maa syyttää länsimaita kurjuudestaan, niin olkoot päästämättä länsimaihia yhtiöitä maahansa ja olkoot tekemättä kauppaa länsimaiden kanssa, niin ei joudu riistetyksi. Niinkuin Pohjois-Korea. "

    Ilmeisesti siis sinulla on mielessä joku selitys terrorismille? Terrorismihan on reilusti alle sata vuotta vanha ilmiö. Onhan kyllä uskonnollakin oma osansa ja arpansa: Muhamad heitti jotain tyyliin .

    "Kymmeniä miljoonia euroja, pelkästään pikkuisen Suomi-nimisen valtion verokertymästä annetaan vuosittain ilmaiseksi köyhille maille kehitysapuun. Minun verorahojani. Plus kansalaisten lahjoitukset. Onko se riistoa?"

    Ei se todellakaan mitään riistoa ole, mielestäni köyhien maiden avustusmäärärahoja saisi vielä jopa lisätä. Samoin yleisestiottaen veroja, kaikki järjestöt vain vaativat lisää erilaisia avustuksia ja määrärahoja, mutta ei se raha puussa kasva, ja vaikka kasvaisi, sitä ei osata korjata sieltä oikeaan aikaan (Sonera-osakkeet). Verojen nostaminen vaan ei enää kannata jos halutaan pitää Suomi edelleen asutettuna.

    "Nigeria, arabimaat ym. saavat syyttää kurjuudestaan yksinomaan hallintoaan. Ei länsimaita. "

    Muslimimaille tyypillinen kankea hallinto on kyllä yksi syyllinen, mutta lopullisen kuoliniskun lähi-itämaille antoivat länsimaiset impperialistit. Sitä on turha kiistää.

    "Iso osa tekstistäsi käsittelikin sitten ihan toista asiaa. tiivistettynä "Kehityksen myötä työntekijöitä ei tarvita ja tulee lama"............Länsimaiden hyvinvoinnista tinkiminen, eli länsimaiden saattaminen lähemmäs kehitysmaatasoa on pelkkää haihattelua. Ei tule tapahtumaan."

    Heitin aiemmassa viestissä ilmaan kysymyksen 'Onko muita keinoja ratkaista terrorismiongelma (länsimaiden kapitalismi huomioonottaen).

    Eipä ainakaan minulla tule mieleen. Jos sinulla on idea, niin esitä se. Uskon, että jos länsimaat/niissä asuvat ihmiset osaisivat käyttää päätään, he kyllä keksisivät jonkin loistavemman realistisen suunnitelman umpikujasta pois pääsyyn kuin "Joooo, tapetaan toiset, jeee!"

    Äänestä

  • oomme kaikki... kirjoitti:

    "Ilmeisesti siis sinulla on mielessä joku selitys terrorismille?"

    Uskontohan heillä on ainakin tekosyynä. Jos he terrorisoivat länsimaita elintasoeron vuoksi, niin se on minusta nähden sama, kuin polttaisin naapurin talon kostoksi siitä, että hänellä on parempi auto. Ihan turha tehdä niistä elukoista mitään "pikku ressukoita", jotka räjäyttivät siviilejä naisia ja lapsia "ihan pikkuisen vain", saadakseen ruokaa.

    Ja terroristit eivät tarvitse enää senttiäkään enempää kehitysapua. Ei ainakaan verorahoista. Minä koitan jotenkuten ymmärtää nykyisen riistoverotuksen olevan yhteiskunnan parhaaksi, että kadut pysyy kunnossa, poliisi partioimassa ja oman maan opiskelijat saavat pikkuisen leipänsä, jotta jaksavat opiskella. Itseasiassa hiukan kummastuttaa, että opiskelijoita tuetaan vähemmän kuin alkoholisoituneita työttömiä. Paljon vähemmän. Käsittämätöntä. Minun verorahoillani. (Itse en opiskeluaikoinani nauttinut opintotukea, enkä -lainaa)

    "mutta lopullisen kuoliniskun lähi-itämaille antoivat länsimaiset impperialistit."

    Mitäköhän tuolla tarkoitat? Puhukaamme nykypäivästä, eikä iänvanhasta siirtomaapolitiikasta. Singapore oli pelkkä rangaistussiirtola, kuten oli Australiakin. Nousivat jaloilleen.

    "Lopullinen kuolinisku" terroristivaltioille olisi kyllä toteutettavissa, mutta länsimaat eivät ole tehneet sitä. Ovat antaneet vaan verorahoja sinne sekä velkoja anteeksi.

    Terrorismin vastainen suunnitelma? Noh, pakollinen aseistariisunta ja länsimainen hallinto vanhan tilalle tiukalla linjalla on yksi, mutta eihän terroristi tarvitse kuin pistoolin, jolla kaappaa lentokoneen ja täräyttää sen New Yorkiin. Ja terroristimaista löytyy aina joku, joka siihen on valmis, vaikka saisimme 99,9% terroristivaltioiden asukkaista länsimaitakin parempaan elintasoon.

    "Terrorismin vastainen suunnitelma? Noh, pakollinen aseistariisunta ja länsimainen hallinto vanhan tilalle tiukalla linjalla on yksi, mutta eihän terroristi tarvitse kuin pistoolin, jolla kaappaa lentokoneen ja täräyttää sen New Yorkiin. Ja terroristimaista löytyy aina joku, joka siihen on valmis, vaikka saisimme 99,9% terroristivaltioiden asukkaista länsimaitakin parempaan elintasoon."

    JOka maasta löytyy kyllä terroristeja, jos kansalaiset kokevat olonsa ahdistavaksi.

    Edelleen olen sitä mieltä että terrorismin tukahduttamiseen tarvitaan muuta kuin käytännön sotimista, rajoittamista tai käännyttämistä.

    Äänestä

  • suunitelma?? kirjoitti:

    "JOka maasta löytyy kyllä terroristeja, jos kansalaiset kokevat olonsa ahdistavaksi."

    Se ei ole ongelma. Jos virkavalta ei tunnista potentiaalisia terroristeja, niin minä tunnistan. Ihan ulkonäön perusteella.

    "Edelleen olen sitä mieltä että terrorismin tukahduttamiseen tarvitaan muuta kuin käytännön sotimista, rajoittamista tai käännyttämistä."

    Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että terrorismin tukahduttamiseen tarvitaan muuta kuin hyysäystä ja päänsilittelyä ja vellihousua pääministeriä, joka pyytelee terroristeilta polvillaan anteeksi. Rajoittamalla ehkäistään kaikkia muitakin rikoksia ja rikkomuksia.

    Islaminuskon voisi kaikissa länsimaissa ensi alkuun kriminalisoida (minun puolestani voisi kaikki muutkin uskonnot). Ja pitäkäämme huoli, että potentiaalisia terroristeja ei pääse edes toviksi länsimaihin. Jos näin olisi alunperin tehty, oltaisiin monilta jo tapahtuneilta iskuilta vältytty.

    Tarkoitatko että terroristin tunnistaa siitä että sillä on rätti päässä ja kumartaa Mekkaan päin? Siis vastaavasti hevosen tunnistaa siitä, että sillä on kaviot ja silmät eri puolella päätä?

    Alistamisella, röyhkeydellä ja irvailulla vain lisätään jännitteitä ihmisten/ihmisryhmien välillä. Esimerkiksi palestiinassa kaksi itsenäisesti eri tahojen määrittämää pollisivirkakauntaa aiheuttivat huomattavasti närää, ellei peräti pelon sisällissodasta.

    Minä olen jo kauan odottanut, että milloin Iran antaa lausunnon, jonka se muutama päivä sitten antoi eli että länsimaat kohtelevat sitä kuin viisivuotiasta pikkulasta tarjotessaan sille myönnytyksiä jotta Iran kumoaisi uraanin rikastussuunnitelmansa. Tilanne on vähän sama kuin jos yrität taluttaa vanhuksen tien yli. Ajatus on kyllä jalo, mutta moniko vanhus haluaa tulla talutetuksi jos osaa itse kävellä? Täytyy ottaa huomioon, että vahukset ovat tosiasiassa normaaleja ihmsiä, joiden fyysinen toimintakyky on (heidän omaksi harmikseen) alkanut heiketä.

    Ihmisryhmien välisiä konflikteja voidaan tosiaan ehkäistä siten, että eristetään yhteistyökyvyttömät ihmiset toisistaan. On myös muita tapoja.

    Eläin kulkee siitä mistä aita on matalin. Esimerkiksi jos koiraa ei ole varta vasten opettanut etsimään kiertoteitä kepin hakemiseksi, se juoksee päin lasia tai ylittää suoraviivaisesti joen sillan vierestä noutaessaan keppiä. Kiertoteiden etsimisen periaatteen omaksumisen jälkeen koira alkaa yleiseti ottaen käyttämään enemmän valmiiksi tehtyjä polkuja. Jos koiraa esim kutsuu, se saattaakin kääntyä päinvastaiseen suuntaan ja koukata polulle, josta pääsee helpoimmin isännän luo. Kuulostaako epärealistiselta (on todennettu käytännössä)?

    Ihmisten, länsimaisten suoraviivaisesti ajattelevien ihmisten, pitäisi hiukan käyttää päätään jotta he löytäisivät helpoimman tien polulle. MInusta lyhin, mutta samalla henkisesti vaativin suunta olisi toisten rajoittamisen sijaan pyrkiä rajoittamaan itseään. -Kuulostaa epärealistiselta...?

    Äänestä

  • tod. kirjoitti:

    "Minä olen jo kauan odottanut, että milloin Iran antaa lausunnon, jonka se muutama päivä sitten antoi..."

    Ja minä odottelen vieläkin, että Irania alettaisiin kohdella maailmanlaajuisena uhkana koko ihmiskunnalle sen sijaan että vain nuristaan kuin 5-vuotiaalle pikkulapselle.

    Vai pitäisi meidän ryhtyä rajoittamaan itseämme välttyäksemme terrorismilta? Kuten pilakuvien kanssa? Johan me käytännössä annamme terroristien sanella sananvapauttamme (pilakuvat). En ymmärrä, miten meidän pitäisi rajoittaa itseämme välttyäksemme terrorismilta. Jatkokysymyksenä vielä, kumpi on pienempi paha, itsensä rajoittaminen (=alistua terroristien vaatimuksiin) vai terrorismin uhka?

    Emme ole yksin vaan elämme usean miljardin ihmisen kommuunissa täällä maapallolla. Vapaus on uljas aate ja sanaa on mukava toistella, mutta täydellistä vapautta ei voida saavuttaa. Vapauteen liittyy aina vastuu. Periaatteessa ihminen on kyllä vapaa tekemään mitä tahansa, mutta on järkevää pysyä tiettyjen yleensä kirjoittamattomien normien sisällä. Esimerkiksi ei ole järkevää sytyttää olohuoneen pöydän päälle nuotiota sen sijaan että sytytettäisiin pari leppoista kynttilää vain palamaan.

    >

    Mitenkö? No, jos tarkastelee lintuperspektiivistä länsimaista yhteiskuntaa, niin näkee kyllä heti mitä luonnotonta on länsimaisessa yhteiskunnassa. Täällä elää joukko ihmisiä, jotka asuvat neljän seinän sisällä. Heille kannetaan nenän eteen kaikki tarpeellinen mahdollisimman halvalla. Paitsi että länsimainen kulutuskäyttäytyminen provosoi länsimaiden köyhdyttämiä valtioita "vastatoimenpiteisiin", se myös jatkuvasti huonontaa maapallon kykyä ylläpitää ihmismassan elämää.

    Nämä kaksi ja myös moni muu kärpänen saataisiin niitattua yhdellä iskulla, hillitsemällä kulutusaggressiotamme. Tämän aggression lillitseminen ei kuitenkaan merkitse kommunismiin siirtymistä.

    Hmm, visainen kysymys. Sama kuin kysyisi kumpi on järkevämpää taistelussa, rynnäkkö vai perääntyminen. Mahdollisuuksia kun on enemmän kuin kaksi.

    Äänestä

  • pienempi paha... kirjoitti:

    "...on järkevää pysyä tiettyjen yleensä kirjoittamattomien normien sisällä."

    Tuo on totta. Kaikkea ei ole edes suotavaa tehdä, vaikka se olisi sallittua. Mutta mitä innokkaammin ihmiset rikkovat normeja, sitä nopeammin ne kielletään lailla.

    "Täällä elää joukko ihmisiä, jotka asuvat neljän seinän sisällä. Heille kannetaan nenän eteen kaikki tarpeellinen mahdollisimman halvalla."

    Et sano asioita kovin suoraan. Minusta tuossa käyttäytymisessä ei ole mitään vikaa, ihan normaalia, mutta sinun mielestäsi siis on vikaa, mutta et sanonut vaihtoehtoa.

    Joudun päättelemään, mitä ajat takaa. Ilmeisesti meidän pitäisi töistä tullessamme asua talon sijasta jonkinlaisessa laavussa ja istuttaa itse ruokamme peltoon. Ihan vain, ettei köyhät maat suivaantuisi.

    Noh, minun mielestäni kuolemaakin pahempi kohtalo on tinkiä enää yhtään nykyisestä elintasosta. Tinkimisen sijaan sitä tuli koittaa kasvattaa. Ennemmin terroristi-iskut kuin taantuminen terroristien tasolle.

    Mainittakoon vielä, että "mahdollisimman halvalla" on outo käsite, koska köyhät maat saavat euroopasta yli 90% halvempaan hintaan elintarvikkeita kuin länsimaat. Mutta en ole siitä seikasta kateellisena harkinnut itseni räjäyttämistä. Pitäisiköhän siis heiltä vaatia enemmän, jos "halvan" ruoan syönti on sopimatonta?

    Suomalainen ruoka on törkeän kallista. Voidaan verrata norjaa ja ruotsia lukuunottamatta oikeastaan mihin vaan. Kyllä siitä maksetaan. Paljon enemmän kuin terroristit.

    PS. Ostin juuri tänään graavilohta 15 eurolla ja viinipullosta sain pulittaa 14 euroa. Singaporessa (joka ei ole köyhää valtiota nähnytkään) olisin saanut molemmat alle 5 eurolla.

    Niimpä, joitakin asioita ei kuitenkaan voida kieltää lailla. Sananvapauden nojalla jokaisella on oikeus esim huikkia välikommentteja jumalanpalveluksessa papin saarnaan. Ihmiset ovat kuitenkin yleisesti ottaen sen verran suhteellisuudentajuisia etteivät mölise mitä tahansa hävyttömyyksiä missä tahansa. Jos sen mohamedkuvia julkaisseen lehden päätoimittajalla olisi ollut käsitys siitä mikä merkitys mohamedilla on islamilaisessa maailmassa, he tuskin olisivat kuvia lehteen hyväksyneet - enkä tarkoita jälkiviisaassa mielessä (...jos olisivat tienneet millainen häly niistä syntyi...).

    En sano näitä asioita kovin suoraan sen takia, että suoraan sanottuna nämä asiat ovat niin yksinkertaisia, että leimautuisin juntiksi jos puhuisin näistä suoraan. Olen sanonut sen 'vaihtoehdon' moneen kertaan tämän viestirimpsun aikana.

    Nykyinen elintaso on järkyttävän korkea. Mutta kun siitä tulee arkipäivää, ihmiset pitävät sitä matalana. Kyllä, ennemmin terroristi-iskut kuin taantuminen terroristien (kulutus-?)tasolle. Kultaisen keskitien löytäminen olisi kuitenkin optimi. Länsimaiset ihmiset ovat tottuneet menemään äärimmäisyyksiin.

    Muutos ei kuitenkaan lähde yksittäisistä ihmisistä vaan yhteiskunnan kokonaisvaltaisesta muutoksesta esim. säädösten avulla kuten Kioton ilmastosopimus, mikähän on periaatteessa täysin järjenvastainen sopimus. Mutta kuten Kioton sopimus, tärkeät päätökset tehdään usein vasta sitten kun paska on jo housuissa.

    Ohhoh. Taisit ostaa saman tien Titanicista ongittua viiniä. Viinihän on Suomessa yleisesti ottaen sen verran halpaa, että ihmettelen, että suhteessa kalliimpi olut on suositumpi ruokajuoma.
    viidellä eurolla saa Alkosta lähes viiniä kuin viiniä. Mutta tärkeämpää kuin se, paljonko joku tuote maksaa, on se, mihin tuotto ohjataan. Esimerkiksi klassinen: öljy. Mikäs se länsimaitten jalo kampanja olikaan 'Hiekkaa öljystä' vai mikä? Öljystä maksetaan tuottajille järkyttävän huonosti.

    Äänestä

  • kärryiltä... kirjoitti:

    Monia muita asioita pilkataan sarjakuvissa paljon räikeämmin kuin mohammedia, mutta vain islamistit uhkailevat sen vuoksi naisia ja lapsia verisillä iskuilla.

    Olemme molemmat kirjoittaneet nyt mohammedin pienellä alkukirjaimella.. uhkaillaankohan meitä pian?

    "moneen kertaan tämän viestirimpsun aikana."

    Et ole sanonut kertaakaan. Mutta kuvailepa lyhyesti sellainen yhteiskunta, joka meidän pitäisi olla, että emme joutuisi terroriuhan alaiseksi. Ja sano sellainen, jonka kansan enemmistö hyväksyisi (=alistuisi) olemaan. Demokratiassahan tässä vielä ollaan, eikä terroristien takia siitä luovuta, vaikka niille jokaiselle annettaisiin ydinaseet.

    "Nykyinen elintaso on järkyttävän korkea."

    EI ole. Ei todellakaan ole. Olet luultavasti itse hyvin toimeentulevasta perheestä lähtöisin, jos moista kuvittelet. Suomessakin on paljon asunnottomia, joilla ei ole varaa ruokaan ja hakevat sitä pelastusarmeijalta soppajonosta armopaloina vailla toivoakaan vaatteiden ostamisesta, niitä kaivetaan roskiksesta. Minulla on keskivertoa parempi, mutta maksan verojakin sen verran joka kuukausi, että sillä elätetään aika monta suomalaista ja kehitysmaalaista.

    "...kuten Kioton ilmastosopimus, mikähän on periaatteessa täysin järjenvastainen sopimus.."

    Joo. Toisille se oli yhtä tyhjän kanssa, toisille elämän ja kuoleman kysymys täysin itsestä rippumattomista seikoista. Siirrtyttäisiin siihen ydinvoimaan kunnolla (joka on sekä luonnon että talouden kannalta paras mahdollinen vaihtoehto) ja sähköautoihin valtion tuella.

    "Ohhoh. Taisit ostaa saman tien Titanicista ongittua viiniä."

    Jönköpingin 100 tuhannen euron shamppanjapullo kyllä houkuttaisi, mutta tyydyn vakioviiniini. Alkon halvimmat edes melkein juomakelpoiset litkut maksavat 6-7 euroa. Chileläiset punaviinit ovat halvempia ja jotakuinkin juotavia. Gato negro on ihan hyvää. Mutta juon sitä, mihin olen tottunut.

    "Öljystä maksetaan tuottajille järkyttävän huonosti."

    Tuottajat kaiketi itse päättävät, mitä pyytävät. Eikö niin? Oligopoli on öljymarkkinoilla nähtävissä ja on ainakin ihan turha väittää, että minä maksaisin bensiinistä alihintaa. Yhdysvalloissa nostetaan kapina, kun bensiinin hinta nousee 30 eurosenttiin, minä maksan mukisematta miltei 5 kertaa enemmän kuin ko. hyvin toimeentuleva suurvaltio.

    Käsittääkseni ei uhkailleet, kunhan riehuivat länsimaisten suurlähetystöjen pihalla. Mitä tarkoitat 'monilla muilla asioilla'?

    Länsimaiden tulisi hillitä kulutusaggressiotaan esimerkiksi lainsäädännön avulla, lainsäädännön, joka pyrkisi jollain (uudella) tavalla tekemään liiallisesta rikastumisesta kannattamatonta. Nykyisillä menetelmillä (kuten proggressiivinen verotus) se ei ole mielekästä, sillä markkinatalouden "vetovoima", kilpailukyky, heikkenee jos verotus on liian proggressiivista ja vaihtavat maata. Eräs RAAKILE-idea olisi esim. erilaisten lahjoitusten verovapaus tms. Tässä keskustelussa olisi nimenomaan tarkoitus miettiä miten yhteiskuntaa saisi kaikkia kohtaan oikeudenmukaiseksi. Mikäli mahdollista, nykyisestä vapausajattelusta tinkimättä. Jonkin tyyppisiä keppi-porkkana-rajoitusksia kyllä tarvitaan, mutta jos ne ovat ymmärrettäviä, ihmiset hyväksyvät ne eikä niitä pideta demokratiaa loukkaavana.

    Täsmennettäköön, vapaudella tarkoitetaan kansan vapautta päättää omasta lainsäädännöstään, ei suinkaan ihmisten vapautta päättää itse tekemisistään. Jälkimmäisen tilanteen vallitessa maapallolla tuskin olisi enää viikon päästä kiveä kiven päällä.

    Todellisissa köyhissä maissa ei ole edes roskiksia. Kapitalismin varjopuolena on juuri tuo tuloerojen kasvu.

    Kioton sopimus oli sikäli hyvä asia, että se viestitti maailmalle, että ilmaston lämpeneminen on tosiaan todellinen ongelma. Kuitenkaan se ei ole ratkaisu, sillä päästöjen vähentäminen vain hidastaa kasvihuoneilmiön voimistumista, ei pysäytä saati korjaa sitä. Kasvihuoneilmiö alkaa korjautua vasta kun hiiltä saadaan takaisin maaperään enemmän kuin sitä vapautetaan siitä ilmakehään.

    Ydinvoima on myös minun mielestäni hyvä asia, joskin nykyään sitä pidetään onnettomuusalttiina ratkaisuna, johtunee Tshernobylin kämmistä. Se oli siinä suhteessa kuitenkin "hyödyllinen" onnettomuus, että ydinvoimaloiden turvallisuuteen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

    Nykyaikaiset reaktorit ovat kuitenkin aika "alkeellisia". Hyötöreaktoritekniikan (toivottavasti) kehittyessä, nykyisestä uraanista on mahdollista saada muistaakseni noin 200 kertainen energiamäärä eli nykyisellä kulutustasolla se riittäisi n. 2000 vuodeksi. Tämän takia myös Suomessa ydinjäte (poislukien erittäin radioaktiivinen jäte) sijoitetaan noin sadan metrin syvyydessä oleviin välivarastoihin. Jäte on tosiasiassa erittäin energiapitoista "kultaa".

    Fuusioenergiaan en usko.

    Tietääkseni Venäjällä avattiin äskettäin jonnekin Pietarin seudulle 'reaktori, joka käyttää polttoaineena ydinjätettä'. En ole tästä täysin varma, koska kuulin asiasta vain kerran sivukorvalla jostain. Toivottavasti ovat tällä kertaa hoitaneet turvajärjestelyt loppuun asti, sillä hyötöreaktoreissa ytimen lämpötila on huomattavasti normireaktoria korkeampi...

    Näkisin, että nyt olet asian ytimessä.

    Äänestä

  • niinpä. kirjoitti:

    "Käsittääkseni ei uhkailleet, kunhan riehuivat länsimaisten suurlähetystöjen pihalla. Mitä tarkoitat 'monilla muilla asioilla'?"

    Kyllä uhkailivat. Kuten sanoin, verisillä iskuilla siviilikohteisiin Tanskaan. Monilla muilla asioilla tarkoitan kaikkia asioita, mitä sarjakuvissa yleensäkin pilkataan, uskontoja, politiikkoja, ruotsalaisia, julkkiksia jne.

    "...tavalla tekemään liiallisesta rikastumisesta kannattamatonta."

    Väärin. Siihen pitäisi kannustaa. Ja aika kannattamatonta palkalla rikastuminen on, kun yli 60% joutuu työstään maksamaan veroa vielä suht helposti. Ei tarvitse kuin 6 donaa tienata ylitöiden avulla niin käteen jää häthätää 3 donaa. Ryöstöä, sanon minä. Minkä ihminen on rehellisesti omalla lainmukaisella toiminnalla tehnyt, se hänelle suotakoon.

    "Todellisissa köyhissä maissa ei ole edes roskiksia. Kapitalismin varjopuolena on juuri tuo tuloerojen kasvu."

    Sano yksikin asuttu maa, jossa ei ole roskiksia. Sellaisia ei olekaan. Kapitalismi on melko kitkatonta, saat sen mukaan, mitä itse saat aikaiseksi. Jos olet jouten, et mitään saakaan. Reilua eikö? Täsmennettäköön, että emme elä kapitalismissa, vaan markkinataloudessa. Jota itse kutsun piilokommunismiksi.

    "Näkisin, että nyt olet asian ytimessä."

    Öljyn tuottajat siis saavat sen, mitä pyytävät. Ei siis valittamista pitäisi olla.

    Kysyin joskus köyhyyttä käsittelevässä tv-tsätissä viherkansanedustaja Anni Sinnemäeltä, että mitäs jos verotuksen proggressiivisuutta muutettaisiin siten, että suurituloiset henkilöt joutuisivat maksamaan vieläkin enemmän veroa, ts. suurituloisia pestejä kannattaisi pilkkoa useammalle henkilölle? Hän totesi, että "Joo, ei rikkaiden verotusta nosteta, sen sijaan köyhien verotusta voitaisiin laskea". Eli samoin kuin sinä: " Rikkaita pitäisi kannustaa rikastumaan, mutta köyhyys pitäisi poistaa." Eikö asia kuitenkin niin ole, että jos rikkaat rikastuu, niin raha virtaa rikkaalle muilta kuin rikkailta. Näin ollen jotta köyhät tulisivat rikkaammiksi, täytyy rikkaiden vastaavasti tulla köyhemmäksi.

    Ai sinä olet näitä jotka joku työsuojeluasiamies on käräyttänyt tekemästä ylitöitä. Minua ei onneksi ole vielä löytänyt, edelleenkin teen ruumiillista suht raskasta työtä 12h/vrk 5vrk/vk potien syyllisyyttä siitä, että on ihmisiä, joilla ei ole töitä.

    Kukaan tuskin haluaa olla työtön. Töitä ei joko ole tai ei osata etsiä oikeista paikoista. Joillekin taas on töitä tarjolla enemmän kuin he ehtivät tehdä. Loppujen lopuksi kyse on sattumasta. Jotkut ovat sattumalta suuntautuneet sellaiselle aloille, joilla on hyvä työllisyystilanne.

    Minä käsitän sanalla piilokommunismi yhteiskuntaa, jossa ihmisten päät on sekoitettu liian monimutkaisella lainsäädännöllä. Ne jotka eivät osaa käyttää hyväksi lainsäädäntöä, ovat alisteisessa asemassa. Tästäkin huolimatta kapitalismi kuvaa mielestäni markkinataloutta paremmin kuin piilokommunismi.

    Aivan. Öljy-yhtiöt. Maat joista öljy viedään, ovat sen sijaan aika heikoilla. Esimerkiksi klassinen: KenSaroWiwa.

    Äänestä

  • rikkaus kirjoitti:

    "...mitäs jos verotuksen proggressiivisuutta muutettaisiin siten, että suurituloiset henkilöt joutuisivat maksamaan vieläkin enemmän veroa.."

    Voi herranen aika, onko hyvätuloisuus syntiä? Laitetaanko saman tien 110% verot hyvätuloisille, toki niillä varaa on..

    Mielestäni progressiivisen verotuksen saisi poistaa kokonaan, (virossa asia tietääkseni onkin näin). Työssäkäyviltä kaikilta sama prosenttimäärä. Mieluusti sama rahamäärä.

    Hyvätuloisten suuret palkat eivät ole pienituloisilta pois, päinvastoin. Hyvätuloisten maksamilla veroilla pystyy valtio maksamaan työllistämistukea, että työttömyys pienenee. Palkat maksetaan firman voitosta, esim. myyntituloista. Ja niitäkin voitaisiin maksaa enemmän, ellei jokaisen työntekijän palkkaaminen maksaisi verotuksen takia niin tuhottomasti. (Jos maksan 10e tunti työntekijälle, kustannuksia tulee 17e tunnilta kaikkineen).

    "Ai sinä olet näitä jotka joku työsuojeluasiamies on käräyttänyt tekemästä ylitöitä."

    Ehhei, olisin presidenttiä suurituloisempi, jos saisin tehdä edes normaalia työpäivää. Hyvä jos 10 tuntia saan joskus tehdä töitä viikossa. Tuntipalkkani on siis todella kova, mutta kuukausipalkka menee vain hiukkasen yli keskiverron. Olen kyllä oppinut antamaan arvoa vapaa-ajallekin. Elämänkumppani tienaa lähestulkoon saman kuin minä, joten minulla ei ole tarvetta tehdä toista työtä sivussa ja rikastuttaa valtiota, vaikka aikaa olisikin.

    "Kukaan tuskin haluaa olla työtön. Töitä ei joko ole tai ei osata etsiä oikeista paikoista"

    Noh, alan laskea "omaksi viaksi", jos ei kouluta itseänsä tai hae apua mahdolliseen alkoholismiinsa tai jonkun muun vastaavan, pitkälti omissa käsissä olevan seikan vuoksi ei pääse töihin. Jos nyt joku korkeakoulutettu, aktiivinen, töitä todistetusti hakenut pitkäaikaistyötön nuori ei ole töissä, niin kannatan työmarkkinatuen korottamista. Alokoholinjuomisen takia potkut saanut voi minusta nähden saada työkkäriä sitten, kun on hakeutunut hoitoon jne.

    "Aivan. Öljy-yhtiöt. Maat joista öljy viedään, ovat sen sijaan aika heikoilla"

    Eiköhän öljykentän maanomistaja päätä itse, mitä öljystään pyytää...

    Mainitsemallani proggressiivisuuden korostamisella mm. saataisiin aikaan lisää työpaikkoja kun suuripalkkaisiin pesteihin hakeutuukin enemmän ihmisiä niiden jakautuessa useammalle työntekijälle.

    Ei rahaa voi tyhjästä pieraista. Huonotuloiset huijataan käytämään hyvätuloisten pyörittämiä palveluita ja -valmistamia tuotteita. Raha siis siirtyy huonotuloisilta hyvätuloisille. Tämähän on luonnonlaki.

    Äänestä

'korjauksia' viestisi.

Joko ketju ylitti palvelimen käsityskyvyn tai sitten hakkerit ovat jumittaneet koneeni, nimittäin ketjun loppuosan viestit eivät näy!

Äänestä
  • Kysymys ei ole hakkereista, foorumisoftan kirjoittajat ovat vain ilmeisesti päässeet töihinsä heppoisin perustein ja olleet tiukalla aikataululla ja näiden suunnitteluvirheiden vuoksi toimintahäiriöitä esiintyy. En voi vastata enää vanhaan ketjuun, kun näemmä "viestin hierarkia on liian syvä". Nähtävästi foorumin tekijät eivät ole olleet täysin tietoisia "hierarkia" -sanan merkityksestä.

    Anyway..

    "..suuripalkkaisiin pesteihin hakeutuukin enemmän ihmisiä niiden jakautuessa useammalle työntekijälle."

    En allekirjoita tuota ennustustasi, pidän sitä jopa epätodennäköisenä. Kun suuripalkkaiset pestit muuttuvatkin yliverotetuksi, en näkisi sen lisäävän työpaikkoja. Tosin se voi lannistaa intoa pyrkiä korkeammalle. Ja esim. verrattain hyväpalkkaisella yliopiston rehtorilla olevaa työtä on vaikea jakaa nykyistä enempää ja kaikissa isommissa johtaja-ammateissa on lähes järjestään jo "varajohtajia". Kuten on vararehtoreitakin.

    "Ei rahaa voi tyhjästä pieraista. Huonotuloiset huijataan käytämään hyvätuloisten pyörittämiä palveluita ja -valmistamia tuotteita. Raha siis siirtyy huonotuloisilta hyvätuloisille. Tämähän on luonnonlaki."

    Rahan arvo on itseasiassa aika tyhjästä pieraistu. Kysymys on suhteellisesta arvosta, joka perustuu pääasiassa ihmisten luuloihin. Jos kansa alkaa epäillä talouttaan, raha ei pyöri, ihmiset alkavat säästämään eivätkä kuluta entiseen malliin, talous myös huononee. Ja jos uskoa talouteen riittää, talous elpyy. Aivan samalla tavalla kuin suurten yritysten arvokin, pörssikurssit perustuvat luuloihin; Nokian osakkeita voi laskea, jos uudella pääjohtajalla todettaisiin syöpä. Seikka, joka ei mitenkään vaikuttaisi itse yhtiön toimintaan, mutta vaikuttaa paljonkin osakkaiden luulojen vuoksi. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat rahan arvoon, vaikkakin euro vakautti rahan arvoa.

    Mihin siis hävisi osakkeen arvosta esim. se 30%? Selvää rahaa. Ja kun kurssit nousevat, mistä se raha ilmestyi.

    Suoranaisesti se "pieraistiin tyhjästä".

    Myöskin pidän outona ajatustasi, että huonotuloisilta viedään rahat tuotteiden arvossa.. yhtä lailla hyvätuloisetkin tarvitsevat tuotteita ja palveluita ja he suuremmalla budjetillaan ostavatkin enemmän. Tämä on luonnonlaki. Ja en usko, että huonotuloisia on "huijattu" ostamaan ruokaa tai vaatteita, tarvitsevat hekin niitä.

    "Jotkut ovat kenties ammattikoulupohjalla, ei voida olettaa että kaikki lukisivat DI:iksi koska tasan ei käy synnyinlahjat (esim.matemaattinen älykkyys)."

    Kaikki korkeakoulutukset eivät vaadi matemaattista älykkyyttä. Mutta mikäpä siinä ammattikoulupohjalla työskentelemään, jos sillä saa töitä tai kykenee perustamaan oman alan yrityksen. Yrittäjäkoulutus on melko pienimuotoinen ja ei vaadi suuren suurta ymmärrystä.

    Ei kaikki välttämättä ole ruudinkeksijöitä, mutta en suostu lukkiutumaan ajatukseen, että joku ei voisi opiskella ja kehittää älyään.

    "Juoppous on ennemminkin työttömyydestä johtuva ilmiö kuin sen aiheuttaja."

    Työttömän elämään kuuluu tosi usein kyllä väliolut, mutta alkoholismia ei aiheuta työttömyys, se on geeneissä. Ja alkoholistina olo on vähän kuin raskaana oleminen. Sitä joko on tai ei, ei voi olla "pikkuisen" alkoholisti. Alkoholisteja löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Painotan että (minunkin) verorahojani on käytetty tuhottomasti työttömien syrjäytymisen estämiseen ja (heidänkin) mielenterveyspalveluihin.

    "...ei voida vaatia että kaikki olisivat talousneroja."

    Ei ehkä, mutta jos ajatellaan Norjaa, jolla valtio on pitänyt osuutensa öljyvarojen omistuksesta ja valtiolla itsellään on öljy-yhtiöitä. Jos kokonaisesta valtiosta ei löydy sen vertaa talousneroja ja/tai ovat kykenemättömiä poramaan öljyänsä maasta, niin mitä se kertoo siitä kansasta? Ei ole pitkäkään, kun Suomi oli pelkkää suota ja peltomaata, katajainen kansa nosti itsensä nykyiseksi teknologiavaltioksi. Kaikesta naapurimaiden riistosta ja kiusanteosta huolimatta.

    Ja sittemmin lansinaapuri on tukenut maatamme ja itänaapuri on kehittymässä merkittäväksi kauppakumppaniksi.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    Kysymys ei ole hakkereista, foorumisoftan kirjoittajat ovat vain ilmeisesti päässeet töihinsä heppoisin perustein ja olleet tiukalla aikataululla ja näiden suunnitteluvirheiden vuoksi toimintahäiriöitä esiintyy. En voi vastata enää vanhaan ketjuun, kun näemmä "viestin hierarkia on liian syvä". Nähtävästi foorumin tekijät eivät ole olleet täysin tietoisia "hierarkia" -sanan merkityksestä.

    Anyway..

    "..suuripalkkaisiin pesteihin hakeutuukin enemmän ihmisiä niiden jakautuessa useammalle työntekijälle."

    En allekirjoita tuota ennustustasi, pidän sitä jopa epätodennäköisenä. Kun suuripalkkaiset pestit muuttuvatkin yliverotetuksi, en näkisi sen lisäävän työpaikkoja. Tosin se voi lannistaa intoa pyrkiä korkeammalle. Ja esim. verrattain hyväpalkkaisella yliopiston rehtorilla olevaa työtä on vaikea jakaa nykyistä enempää ja kaikissa isommissa johtaja-ammateissa on lähes järjestään jo "varajohtajia". Kuten on vararehtoreitakin.

    "Ei rahaa voi tyhjästä pieraista. Huonotuloiset huijataan käytämään hyvätuloisten pyörittämiä palveluita ja -valmistamia tuotteita. Raha siis siirtyy huonotuloisilta hyvätuloisille. Tämähän on luonnonlaki."

    Rahan arvo on itseasiassa aika tyhjästä pieraistu. Kysymys on suhteellisesta arvosta, joka perustuu pääasiassa ihmisten luuloihin. Jos kansa alkaa epäillä talouttaan, raha ei pyöri, ihmiset alkavat säästämään eivätkä kuluta entiseen malliin, talous myös huononee. Ja jos uskoa talouteen riittää, talous elpyy. Aivan samalla tavalla kuin suurten yritysten arvokin, pörssikurssit perustuvat luuloihin; Nokian osakkeita voi laskea, jos uudella pääjohtajalla todettaisiin syöpä. Seikka, joka ei mitenkään vaikuttaisi itse yhtiön toimintaan, mutta vaikuttaa paljonkin osakkaiden luulojen vuoksi. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat rahan arvoon, vaikkakin euro vakautti rahan arvoa.

    Mihin siis hävisi osakkeen arvosta esim. se 30%? Selvää rahaa. Ja kun kurssit nousevat, mistä se raha ilmestyi.

    Suoranaisesti se "pieraistiin tyhjästä".

    Myöskin pidän outona ajatustasi, että huonotuloisilta viedään rahat tuotteiden arvossa.. yhtä lailla hyvätuloisetkin tarvitsevat tuotteita ja palveluita ja he suuremmalla budjetillaan ostavatkin enemmän. Tämä on luonnonlaki. Ja en usko, että huonotuloisia on "huijattu" ostamaan ruokaa tai vaatteita, tarvitsevat hekin niitä.

    "Jotkut ovat kenties ammattikoulupohjalla, ei voida olettaa että kaikki lukisivat DI:iksi koska tasan ei käy synnyinlahjat (esim.matemaattinen älykkyys)."

    Kaikki korkeakoulutukset eivät vaadi matemaattista älykkyyttä. Mutta mikäpä siinä ammattikoulupohjalla työskentelemään, jos sillä saa töitä tai kykenee perustamaan oman alan yrityksen. Yrittäjäkoulutus on melko pienimuotoinen ja ei vaadi suuren suurta ymmärrystä.

    Ei kaikki välttämättä ole ruudinkeksijöitä, mutta en suostu lukkiutumaan ajatukseen, että joku ei voisi opiskella ja kehittää älyään.

    "Juoppous on ennemminkin työttömyydestä johtuva ilmiö kuin sen aiheuttaja."

    Työttömän elämään kuuluu tosi usein kyllä väliolut, mutta alkoholismia ei aiheuta työttömyys, se on geeneissä. Ja alkoholistina olo on vähän kuin raskaana oleminen. Sitä joko on tai ei, ei voi olla "pikkuisen" alkoholisti. Alkoholisteja löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Painotan että (minunkin) verorahojani on käytetty tuhottomasti työttömien syrjäytymisen estämiseen ja (heidänkin) mielenterveyspalveluihin.

    "...ei voida vaatia että kaikki olisivat talousneroja."

    Ei ehkä, mutta jos ajatellaan Norjaa, jolla valtio on pitänyt osuutensa öljyvarojen omistuksesta ja valtiolla itsellään on öljy-yhtiöitä. Jos kokonaisesta valtiosta ei löydy sen vertaa talousneroja ja/tai ovat kykenemättömiä poramaan öljyänsä maasta, niin mitä se kertoo siitä kansasta? Ei ole pitkäkään, kun Suomi oli pelkkää suota ja peltomaata, katajainen kansa nosti itsensä nykyiseksi teknologiavaltioksi. Kaikesta naapurimaiden riistosta ja kiusanteosta huolimatta.

    Ja sittemmin lansinaapuri on tukenut maatamme ja itänaapuri on kehittymässä merkittäväksi kauppakumppaniksi.

    JOhtaja-ammatit ovat asia erikseen sillä niissähän on motiivina juuri "keskittää valta" yhdelle henkilölle. Uskoisin, että lainsäädännöllisellä kikkailulla saataisiin tämä esille ottamani teoria toteutettua ilman, että kilpailukyky kärsii. Ns. "hyväpalkkaisilla aloilla" esim vuorotyön avulla toteutettu työnjako aiheuttaisi sen, että, tosiaan, ihmisillä olisi enemmän vapaata. Nykyään arvostetaan työntekoa, Suomessa tehdään eurooppalaisittain pitkiä päiviä ja yrittävät tienata mahdollisimman paljon rahaa, samanaikaisesti surkutellaan, että vapaata ei ole tarpeeksi. Jos Suomeen syntyisi tämän "työnjaon" avulla vapaa-aikaa arvostava kulttuuri, "rikkaampia aloja", joissa työaika on lyhyt, kuten sinulla, alettaisiin todella pitää tavoittelemisen arvoisina.

    Myöskään en usko, että "laiskottelukulttuuri" saisi ihmiset tuntemaan, että talous olisi rapakunnossa, jolloin rahan arvo laskisi.

    >

    Sitä en niinkään tarkoita, että tuotteista pyydettäisiin "ylihintaa", vaan että ihmisille L-U-O-D-A-A-N uusia tarpeita, kuten 3G kännykät. Ei tosiaan mikään työtön tarvitse oikeasti mitään kännykkää mistä voi katsoa telkkaria. Suoraan sanottuna en usko että kukaan tarvitsee. Teknologia kuitenkin kehittyy ja aina on edettävä eteenpäin, jotta yritys ei kaatuisi. Joudutaan "pieraisemaan tyhjästä" tarve ihmisille ostaa kyseistä superturhaa tuotetta.

    Rikkaat ja köyhät ihmiset usein osatavat myös eri kulutushyödykkeitä. Rikkaat ihmiset osaavat arvioida tuotteen laatua ja hyötyä suhteessa sen hintaan, kuten kalliit mutta laadukkaat(pitkä käyttöikä) housut. Köyhät ostavat enemmän "tunteella", esim tyyliin piparinmuotoisia leikkelemakkaroita.

    Rahaa siis käytännössä huijataan köyhiltä.

    Napakymppi. 'Köyhät' eivät vain tiedä yrittäjyyden esim verotuksellisia etuja, yrittäjyyteen riittyy myös tietty riski, jota köyhälistö ei haluaisi ottaa...

    Itsellä ei ole kokemuksia alkoholismista, mutta uskoisin, että kyseessä on kuitenkin skalaarinen termi. Koska ihmiset eivät itse voi päättää mihin sattuvat syntymään ja millaiset riippuvuusgeenit sattuvat saamaan, on mielestäni kohtuullista pyrkiä tasapuolisuuteen. Eikö yhteiskunnan tehtävä juuri ole parantaa sen jäsenten elinolosuhteita.

    Esi-isien urotöihin on mielestäni turha vedota perusteluina sille miksi toisten pitäisi 'yrittää kunnolla'.

    Äänestä

  • Angels kirjoitti:

    "Suomessa tehdään eurooppalaisittain pitkiä päiviä"

    Ei pidä paikkaansa suhtessa tuloihin. Ja esim. yhdysvaltoihin verratessa tuo ei pidä missään suhteessa paikkaansa.

    "joissa työaika on lyhyt, kuten sinulla, alettaisiin todella pitää tavoittelemisen arvoisina."

    Sellaisia työpaikkoja kuin minulla, on *todella* vähän. Hyvä jos vastaavat voidaan laskea kahden käden sormilla tässä valtiossa ja varmasti moiset ovat tavoiteltuja. Palkkani vaihtelee, mutta valtaosa ei yllä siihen, 2400e-3100e/kk suurin piirtein (Inhottavaa julistaa palkkaansa..). Suuryritykset eivät kuitenkaan minkäänlaisella kikkailulla pysty kasvattamaan tuottavuuttaan tekemällä paljoa työpaikkoja, joissa on vähäinen työtuntimäärä.

    "Myöskään en usko, että "laiskottelukulttuuri" saisi ihmiset tuntemaan, että talous olisi rapakunnossa, jolloin rahan arvo laskisi."

    Ei toki, kerroin vain esimerkin, miten kaiken arvo vaihtelee tyhjän vuoksi. Laiskottelukulttuuri saisi varmasti tuottavuuden kautta ulkomaalaisten kauppakumppaneiden uskon järkkymään Suomeen ja joka tapauksessa, voidaksemme pitää talouttamme yllä, meidän pitää saada vaihtotase kuntoon, eli myydä tuotteita mahdollisimman paljon mahdollisimman hyvään hintaan. Tuottavuus on tässä tärkein tekijä.

    "Sitä en niinkään tarkoita, että tuotteista pyydettäisiin "ylihintaa", vaan että ihmisille L-U-O-D-A-A-N uusia tarpeita, kuten 3G kännykät. Ei tosiaan mikään työtön tarvitse oikeasti mitään kännykkää mistä voi katsoa telkkaria. Suoraan sanottuna en usko että kukaan tarvitsee."

    Talouden parantamista tuokin. Olen kollegoideni kanssa ollut kehittämässä tätä nk. uutta teknologiaa, joka käytännössä ei tarkoita muuta kuin tiedonsiirtonopeuden (ja samalla taajuuden) kasvattamista, joka fysiikan lakien mukaan johtaa uusien tukiasemien pakolliseen ilmestymiseen. (jotain sisäpiirin juttuja on muuten ollut mukana, kun kaikki tukiasemat tilataan käytännössä järjestään Ericsonilta). En ole itse 3G-puhelinta hommannut, vaikka ilmaiseksi olisin saanut. Olen odottanut ensimmäistä salonkikelpoista navigaattoria yleistyvän puhelimiin. Televisiokuvan siirto on muuten täysin mahdollista 2G (gsm)-protokollassakin, sitä vaan ei ole juuri hyödynnetty. Eikä siitä ole puhuttu.

    Tunnen muutaman työttömän, kellään heistä ei ole 3G-puhelinta. Tuskinpa moista heti hankkivatkaan, yleensä ei-alkkiksilla raha menee elämiseen.

    "Rahaa siis käytännössä huijataan köyhiltä."

    Tuota en noilla perusteilla ainakaan usko, enkä usko verotuksen auttavan siinä, mitä "köyhät" ostavat nykyisellä kouraansa jäävillä rahoilla.

    "'Köyhät' eivät vain tiedä yrittäjyyden esim verotuksellisia etuja..."

    Etuja? Tuohon en voi kuin nauraa.

    "sattuvat syntymään ja millaiset riippuvuusgeenit sattuvat saamaan, on mielestäni kohtuullista pyrkiä tasapuolisuuteen. Eikö yhteiskunnan tehtävä juuri ole parantaa sen jäsenten elinolosuhteita."

    Tuosta voitaisiin vetää se johtopäätös, että murhaajien ja muiden rikollisten ei tarvitse saada rangaistusta, koska heillä vain on erilaiset lähtökohdat ja geenit? Yhteiskunnan tehtävä on katsoa, että enemmistön tahto toteutuu. Toki olen kanssasi samaa mieltä, että ihmisryhmien tyytymättömyys ei ole edes "enemmistölle" hyvä asia ja että yhteiskunnan hyvinvointi lähtee yksilön hyvinvoinnista. Sehän nyt on nähty, että välinpitämättömyyden kasvaessa hourulat täyttyvät ja ihmisiä lakoaa kuin heinää väkivaltatekojen alla.

    "Esi-isien urotöihin on mielestäni turha vedota perusteluina sille miksi toisten pitäisi 'yrittää kunnolla'."

    Pitäisin nuo "urotyöt" lainausmerkeissä. Kuitenkin, jos kokonainen sivilisaatio on kykenemätön poraamaan öljyänsä omasta maastaan ja edes muutama yksilö ei osaa sanoa, että mitä hintaa pitäisi pyytää, niin mitä se kertoo kansasta? Itse pidän ajatusta absurdina, en tältä istumalta usko mitenkään oman, valkoisen rotuni ylivertaiseen älykkyyteen ja ahkeruuteen muihin nähden. Johtuen jo siitäkin, että naapurini, hyvin älykäs ja monessakin suhteessa fiksu tyyppi, kuuluu vähemmistöön (rotuvähemmistöön), enkä häntä syrji, kuulun itsekin vähemmistöön (seksuaalivähemmistöön).

    Enemmän typeriin ääritoimiin on köyhissä maissa ryhdytty kuin länsimaissa. Enkä näkisi mitään syytä, miksi meidän pitäisi olla jotenkin huomattavasti kriittisiä oman yhteiskuntamme toiminnan suhteen.

    Ai koska työntekijöiden koulutukseen tuhraantuu liikaa rahaa. Olisiko esim valtion avustukset koulutukseen? Varmasti olisi rahalle katetta enemmän kuin työttömyys'korvauksen' maksamisessa.

    Aivan, paitsi jos 'laiskottelukulttuuri' ei laskisikaan tuottavuutta vaan ehkäpä jopa nostaisi sitä työntekijöiden työmotivaation kasvun myötä. Mulkkaamalla esim yritysverosysteemiä useamman henkilön palkkaaminen ei aiheuttaisi lisäkuluja.

    Olen odottanut, että koskahan siirrytään puhelimiin, joissa soittajan numero välittyisi soiton mukana myös tuntemattoman puhelimeen, eli uuden ihmisen soittaessa hänen nimensä näkyisi näytössä numeron sijaan. Lisäksi (Yleisesti saatavilla olevat) puhelinnumerot löytyisivät online - puhelinluettelosta ilmaiseksi, jne. Numeroita ei tarvitsisi enää käyttää vaan riittäisi kun tietää nimen niin pystyy soittamaan minne haluaa... Kuulostaa äkkiseltään ehkä hankalalta, mutta pienen jalostamisen jälkeen voisi olla paljon hyödyllisempi ominaisuus kuin mahdollisuus ladata soittoääniä adsl-nopeudella kännykkään..

    Jos 'köyhät' tienaisivat itse rahansa, he ehkä olisivat enemmän kiinnostuneita siitä, mihin ne on taloudellisinta hassata. Muutenkin on mielestäni järkevämpää antaa kaikkien tienata oma omaisuutensa, sen sijaan että osa henkilöistä tienaa ja sitten maksaa osan tienestistään niille, jotka eivät tienaa.

    Yrittäjyyden etuna on mm. mahdollisuus rikastua. Alaisen asemassa se on huomattavasti hankalempaa.

    Onhan vakiloissa nykyään käytäntönä, että sellistit koulutetaan tekemään oikeaa työtä, sen sijaan että tiputetaan kaivoon ja nostetaan kuuden vuoden päästä pois, kuten ennen. Ilmeisesti on myös taloudellisesti kannattavempaa.

    Silloin kun öljy oli uusi asia ja öljykenttiä ostettiin, ostajat olivat ehkä ainoita henkilöitä maapallolla jotka osasivat määritellä esiintymien todellisen arvon. Lisäksi tietysti ne, jotka eivät halunneet ollenkaan myydä maataan, mutta heidäthän hoidettiin "laillisesti" alta pois.

    Sinulla ei ehkä ole kokemusta tästä, mutta jos esimerkiksi vammainen ihminen suuttuu, suuttumusta on turha yrittää hillitä suuttumalla itse, koska tällöin vammainen suuttuu entistä enemmän. Sen sijaan pysymällä itse rauhallisena optimistisena, vammaisen suuttumuskin laantuu. Miksi näin? -Koska vammainen on huonommassa "epäoikeudenmukaisessa" asemassa 'normaaliin' ihmiseen nähden. 'Terroristit'(yl. muslimit) voisi määritellä 'vammaisiksi', sillä he ovat samalla tavoin krooniststi alisteisessa asemassa länsimaihin nähden. Vihan taltuttaminen vihalla osoittaa mielestäni länsimaille tyypillistä järjen käyttämättä jättämistä.

    Asiasta toiseen: Mikä on mielestäsi 'terrorisminvastaisen sodan', Irakin (ehkä pian myös Iranin-) sodan tarkoitus? Siviilien suojeleminen?

    Äänestä

  • Niin. kirjoitti:

    "Ai koska työntekijöiden koulutukseen tuhraantuu liikaa rahaa. Olisiko esim valtion avustukset koulutukseen? Varmasti olisi rahalle katetta enemmän kuin työttömyys'korvauksen' maksamisessa."

    Annanpa esimerkin. Eräs tuttavani kiroaa jatkuvasti työvoimapulaa. Hän on 200 hengen konepajassa tuotantopäällikkönä. Työtahti on eläimellinen ja kiireen vuoksi uusille asiakkaille joudutaan usein myymään "eioota". Ei yksinkertaisesti kerkeä. Jokainen särmäri ja hitsari pääsee siihen firmaan koeajalle töihin, usein ovat vaan täysin kelvottomia töihinsä. On äärimmäisen vaikeata löytää edes 1-2 pätevää levyseppää, jos työtuntimäärät leikattaisiin neljännekseen, saman tuottavuuden ylläpito edellyttäisi, että löytyy ykskaks 600 kpl päteviä levyseppiä.

    Ja siksi toisekseen, keskiverto levyseppä tienaa siellä jotain 800-1000 euroa kuussa. 4 kertaa pienemmällä työtuntimäärällä ei työntekijät maksaisi vuokraansa ja elättäisi perhettään. Ja verotuksen pitäisi melkoisesti muuttua, että kulut peittyisivät, 800:n työntekijän työvaatteet, tilat, jne..

    "Aivan, paitsi jos 'laiskottelukulttuuri' ei laskisikaan tuottavuutta vaan ehkäpä jopa nostaisi sitä työntekijöiden työmotivaation kasvun myötä."

    Lakia ei lähdetä noin radikaalisti muuttamaan "jos":lla ja "ehkäpä":llä, varsinkin kun se on vielä epätodennäköistä tai paremminkin lähestulkoon mahdotonta.

    "Olen odottanut, että koskahan siirrytään puhelimiin, joissa soittajan numero välittyisi soiton mukana myös tuntemattoman puhelimeen, eli uuden ihmisen soittaessa hänen nimensä näkyisi näytössä numeron sijaan."

    Et ole ainoa moista halunnut, tulossa tiemmä on.. tapahtuma on sinänsä melko yksinkertainen, mutta edellyttää uudenlaista softaa puhelimeen sekä operaattorin jokaiseen matkapuhelinkeskukseen uudistuksia. Eikä vain yhden operaattorin, esim. Soneran matkapuhelinkeskuksiin, joita voi yhdessäkin pikkukaupungissa olla muutama, vaan joka ikisen operaattorin keskuksiin yhteisenä hankkeena. Ilmainen online-puhelinluettelo on Enirollakin, sinne pääsee matkapuhelimellakin, jossa on xhtml-selain.

    "Jos 'köyhät' tienaisivat itse rahansa, he ehkä olisivat enemmän kiinnostuneita siitä, mihin ne on taloudellisinta hassata."

    Ehei... älä unta näe.

    "Muutenkin on mielestäni järkevämpää antaa kaikkien tienata oma omaisuutensa, sen sijaan että osa henkilöistä tienaa ja sitten maksaa osan tienestistään niille, jotka eivät tienaa."

    Tuo nyt on itsestäänselvyys. Tietysti mahdollisimman suuri työllisyys olisi yhteiskunnalle hyvästä.

    "Yrittäjyyden etuna on mm. mahdollisuus rikastua. Alaisen asemassa se on huomattavasti hankalempaa."

    Teoreettinen mahdollisuus tosiaan pieneen rikastumiseen on. Käytännössä kyse on sitäkin suuremmasta riskistä ajautua burn outtiin ja konkurssiin ja loppuiän velkakierteeseen.

    Mutta niitä verotuksellisia etuja, joista puhuit, ei ole edes teoreettisia.

    "Onhan vakiloissa nykyään käytäntönä, että sellistit koulutetaan tekemään oikeaa työtä.."

    Heh heh. Vai että "Sellistit" koulutetaan tekemään oikeata työtä.. kai olet tietoinen, mikä on sellisti?

    On vankeinhoidon kehittyminen hyvä talouden ja turvallisuuden kannalta. Vähentää rikoksenuusijoita ja syrjäytymistä. Ja erityisen hienona pidän sitä, että vangit, joita ei katsota vaarallisiksi, saavat suljetultakin osastolta käydä julkisissa kouluissa ja töissä vapaasti lusiessaan.

    Mutta saman tuomion saavat lähtökohdista ja geeneistä riippumatta silti.

    "Silloin kun öljy oli uusi asia ja öljykenttiä ostettiin, ostajat olivat ehkä ainoita henkilöitä maapallolla jotka osasivat määritellä esiintymien todellisen arvon."

    Jospa myyn itselleni tarpeettomana lahjaksi saamani väripaletin ja pensselit, joilla en olisi kyennyt tekemään mitään ja ostajasta tulee rikas, kuuluisa taidemaalari niiden avulla, onko minua huijattu? Tosiasiahan on, että öljynporaus ja -jalostus on kallista, vaatii paljon hienoa insinöörityötä, investointeja ja riskinottoa, markkinointi ja kilpailu vasta vaikeata onkin. Eli omilla taidoillaan öljy-yhtiöt rahat tekivät siitä muutoin näennäisen hyödyttömästä, mustasta mönjästä.

    "Vihan taltuttaminen vihalla osoittaa mielestäni länsimaille tyypillistä järjen käyttämättä jättämistä."

    En nyt sanoisi järjettömäksi sitä, että joku länsimaissa suivaantuu siitä, että siviileitämme ja yhteiskuntaamme terrorisoidaan, pelotellaan syyttä ja viattomia ihmisiä kuolee itsensä räjäyttelijöiden iskuissa. Ennemmin sanoisin järjen käyttämättä jättämiseksi terrorivaltioiden yleistä tapaa kasvattaa lapset vihaamaan muita kansoja ja kehottaa itsemurhaiskuihin ja naisten ja lapsten täyteen räjähteitä laittamista ja passittamista heitäkin länsimaihin kuolemaan sivullisten kera. Ovatko tuollaiset edes ihmisiä?

    Ja Irakin sotaan oli monta syytä. Yksi oli muokata ko. väkivaltaan aivopesty yhteiskunta vähän normaalimmaksi ja näin eliminoida kansainvälinen uhka. Yksi oli aseistariisunta. Ja yksi oli turvata yhteisen planeettamme öljyntuotanto itsensä räjäyttäjiltä ja öljylähteiden sytyttäjiltä. (Ei suinkaan ryöstää öljyä, eihän liittoutuneet niitä takavarikoineet, USA maksaa edelleen öljystä kuten ennenkin).

    Tosiasia taloudellisestakin hyödystä USA:lle on toki kiistaton. Irakin sota maksoi 400 miljardia dollaria, mutta 1 biljoonan jälleenrakennusurakat tulivat USA:laisille yhtiöille, näin ollen USA voi kirjata 1000 miljardia bruttokansantuotteeseensa. Ei tosin ole nostanut juurikaan dollarin arvoa euroon nähden, joten kyseessä ei ole mikään "jättipotti".

    Tarkoituksena oli jakaa isopalkkaiset hommat useammalle, ei järjestelmällisesti kaikkia. Levyseppähitsareista, kuten yleisesti ottaen "mekaanisen työn" tekijöistä on pulaa. Itsellä vähän sama homma, että töitä kyllä on mutta ei ehdi tehdä! Tuttavasi kollega taisi muuten päästä päivän Ilkka-lehteen etusivulle..

    No ei varmaan Suomi24:n keskustelupalstan Synti-palstalla käydyn jeesustelun perusteella lähdetä Suomen lainsäädäntöä saati yhteiskuntarakennetta muuttelemaan, mutta jos valtio nimittäisi uskottavan työryhmän puntaroimaan uutta työllisyysmallia. Jonkun uskottavamman kuin kuntarakenneuudistusta pähkäillyt porukka.

    Niinpä. Online-puhelinluettelolla tarkoitin suoraan puhelimen valikosta löytyvää kuvaketta, joka avautuisi huomattavasti nopeammin kuin wapyhteys. Sen toteutus vaatisi ainakin uudenlaista yhteystyyppiä.

    Rahan puute johtuu osaksi siitä, etteivät ihmiset osaa käyttää rahaa oikein. Tämä pätee myös valtion mittakaavassa.

    ...ja jos tämä saataisiin toteutettua ilman vaipumista lamaan, Suomi olisi taas astetta parempi paikka.

    Tarkoitatko jotain it-yritystä, joka jauhaa ensimmäiset 5 vuotta 3 miljoonan negatiivisella katteella? Miten olisi esimerkiksi levyseppähitsariyritys, joka aluksi tekisi helppoja hommia halvalla ja ammattitaidon kehittyessä siirtyisi vaikeampiin kohteisiin? Alkuinvestointiin olisi käytössä sen verran rahnaa ettei lainaa tarvitsisi ottaa, niin eiköhän sitä pian ole katekin positiivisella. Entäs kotiparturi-kampaaja? Sakset ja geelit saa verovapaana.

    Niin, eihän alkoholismiakaan voida kliinisesti todeta jos potilas ei ole vielä kertaakaan juonut alkoholia.

    Johonkin maailmanaikaan muslimit olivat jopa kristittyjä 'vapaamielisempiä'(mikäli semmoista termiä oli vielä tuolloin olemassa..) Terrorismi on alle 50 vuotta vanha ilmiö. Edellen muistutan, että vahvemman kunnia-asia on lopettaa riita.

    Sitä on turha kiistää, että Irakin sota on kyllä alunperin tarkkaan laskelmoitu, eikä vain Bushin henkilökohtainen ratkaisu joistain manipuloiduista satelliittikuvista. Mielestäni Irakin sodassa tapahtui kuitenkin jotain, mitä ei oltu laskelmoitu. Usa:n voittoa ei ole vielä syytä tuulettaa.

    Äänestä

  • niin juuri. kirjoitti:

    "Tarkoituksena oli jakaa isopalkkaiset hommat useammalle, ei järjestelmällisesti kaikkia."

    Vaikuttaisi jokseenkin epäoikeudenmukaiselta. Toisekseen vapaa-aika ei välttämättä houkuttele nuorta, kunnianhimoista, eteenpäinpyrkivää nuorta kouluttamaan itseänsä korkealle. Lähes järjestään 4000-5000 euron kuukausipalkka isolla omakotitalolla, kesämökillä, uudella autolla ja pikaveneellä kiiltää useimpien tuskallisesti koulutöiden kimpussa ahkeroivien köyhien opiskelijoiden tulevaisuudenhaaveissa. Sillä tavalla meistä tuli myös hyvinvoiva teknologiavaltio.

    Eikä liioin yritysten haaveena ole palkata kymmentä saman osaston osastopäällikköä, jotka käyvät töissä joskus ja jouluna. En tiedä, olisiko siinä mahdollisuutta hyvälle työilmapiirille ja esimies-alainen suhteelle. Suunnitteluhommat on monet sangen hyväpalkkaisia, eikä niitä voi jakaa kovin helposti. Itse olen noitakin molempia tehnyt, ei sovi minulle. Työnjohtajan homma on koiran hommaa, alaiset haukkuu ja ylempi johto haukkuu. Suunnittelu taas jatkuu aina kotona pikkutunneille. Siltä ei voi välttyä.

    "...jos valtio nimittäisi uskottavan työryhmän puntaroimaan uutta työllisyysmallia."

    Ensin valtiolle pitäisi antaa uskottava syy moisen muutoksen tarpeeseen. Joku muu, kuin "ettei köyhät maat suuttuisi".

    "Niinpä. Online-puhelinluettelolla tarkoitin suoraan puhelimen valikosta löytyvää kuvaketta, joka avautuisi huomattavasti nopeammin kuin wapyhteys. Sen toteutus vaatisi ainakin uudenlaista yhteystyyppiä."

    Ei kun valikko puhelimeen, minäkin osaisin moisen koodata, joka hakee nettisivulta numeron. Uuden toiminnon onnistuu koodaamaan esim. Symbian-käyttiksellä varustettuun Nokia-puhelimeen (Esim. Communicator) WAP-yhteys oli alunperinkin varsinainen floppi, joka minuutilta laskutetaan, toisin kuin gprs-yhteys, joka on nykyisin lähestulkoon kaikissa myynnissä olevista puhelimissa, jota voi pitää jatkuvasti päällä ja veloitus tapahtuu siirretyn tiedon mukaan. Numeron katsominen ei vie kuin pari riviä tekstiä, eli ei paljoa maksa. Kiinteät kuukausimaksut (datapaketit) ovat jo markkinoilla olleet pitkään.

    Sivun aukeamisen nopeus puhelimessa ei ole niin suuresti kiinni yhteysnopeudesta, vaan puhelimen prosessorista. Suurempi prosessori aiheuttaa lisää hukkalämpöä ja kuluttaa enemmän akkua ja nostaa puhelimen hintaa. Mutta koko ajan tapahtuu kehitystä, myös komponenteissa...

    "Tarkoitatko jotain it-yritystä, joka jauhaa ensimmäiset 5 vuotta 3 miljoonan negatiivisella katteella? Miten olisi esimerkiksi levyseppähitsariyritys.."

    Kyllä pitäisi sitten pienestä aloittaa. Hitsauslaitteet ja -materiaalit maksaa tuhottomasti, on sitä maksettu pelkästä valuraudan hitsaamiseen tarkoitetusta hitsipuikosta 50 euroa (kappaleelta). Tähän tappoverotus, vakuutkset ym. päälle.

    "Entäs kotiparturi-kampaaja? Sakset ja geelit saa verovapaana."

    Oma parturini on surkutellut sitä, että jos asiakkaalle tekee leikkauksen ja värjäyksen, se maksaa 60 euroa. Käteen jäävä osuus on 15 euroa. Parturin aineet maksavat tuhottomasti, hintoja on koko ajan nostettu, kaikista suurin menoerä on pakolliset vakuutukset, jos vahingossa puhakisee vaikka asiakkaan silmän saksilla. Partureilla on lisäksi käsittämättömän kova kilpailu, Esim. pelkästään Vaasan *keskustan* sisällä on yli 100 parturi-kampaamoa. Lähiöt siihen päälle.

    Kuten sanoin, yrittäjän verotuksellisiin "etuihin" ei voi kuin nauraa. Verotus ja piilokustannukset ovat tehneet yrittäjyydestä melko kannattamatonta, ellei ole loistavan hyvää liikeideaa.

    "Terrorismi on alle 50 vuotta vanha ilmiö."

    Nykyisessä muodossaan.. on se kyllä hiukan vanhempi siinäkin.

    "Johonkin maailmanaikaan muslimit olivat jopa kristittyjä 'vapaamielisempiä'"

    En ole koskaan pitänyt kristittyjä vapaamielisenä, kansa vaan ei ole länsimaissa enää kirkon hallinnon ja aivopesun alla lain sanelemana (ainakaan samalla tavalla kuin ennen), joten "noitien", pakanoiden, homojen ja lesbojen, vääräuskoisten, uimataitoisten ja raamatusta vitsiä heittävien julkisia teloituksia ei nähdä kauppatorilla.

    "Edellen muistutan, että vahvemman kunnia-asia on lopettaa riita."

    Lopettamistapojakin on monenlaisia. Mutta sitä ei ainakaan lopeteta alistumalla terroristien vaatimuksiin.

    "Sitä on turha kiistää, että Irakin sota on kyllä alunperin tarkkaan laskelmoitu, eikä vain Bushin henkilökohtainen ratkaisu..."

    Ihan positiivista, ettei kukaan ole päähänpistosta lähtenyt sotimaan, varsinkaan yhden henkilön henkilökohtaisen päätöksen perusteella. Siinä oli aika monta maata mukana.

    "Mielestäni Irakin sodassa tapahtui kuitenkin jotain, mitä ei oltu laskelmoitu. Usa:n voittoa ei ole vielä syytä tuulettaa."

    Tarkoitatko niitä muutamaa terroristiä, jotka Riekkuvat Irakissa tälläkin hetkellä? Kyllä se tiedettiin, ettei moinen valtio sivistysvaltioksi hetkessä muutu, se kulttuurin ja yleisen mielipiteen muutos vaatii pitkäjänteistä työtä, ihan kuin ihmisten muuttaminen lapsiaan ja vaimojaan räjäytteleviksi terroristeiksi.

    Insinööriopiskelijaa motivoi 2000€:n kuukausipalkka mielekkäässä työpaikassa, rivitaloasunto sekä usko siihen, että maailmassa on vielä naisia, joilla ei ole pakkomiellettä pistää rahaa palamaan. Rahallinen rikkaus on se perinteinen motivoiva tekijä, mutta uskon että vaihtoehtojakin on, jopa sellaisia, joista voisi tulla yleisesti tavoittelemisen arvoisia asioita.

    Eikä työnjaon tarvitsisi merkitä sotajalalle asettumista, vaan rinnakkaisten työntekijöiden yhteistyötä tai yhden alan eriyttämistä kahdeksi eri alaksi.. Samalla tavoin kun nykyään on trendinä esim vankiloissa vähentää työntekijöiden määrää siten, että kahdesta työpaikasta tuleekin yksi työpaikka, niin kaiken järjen mukaan on periaatteessa mahdollista toimia myös päinvastoin.
    Kuten aiemmin totesin, ainakaan äkkseltään ajateltuna yhden henkilön ei ole järkevää tehdä tienata kahdelle henkilölle elkantoa, jos henkilöt voisivat itse tienata omat elantonsa.

    ...en usko että terroristit itse edes tietävät vaatimuksiaan.. Kompromissiratkaisu ei ole sama asia kuin vaatimuksiin alistuminen. Nyt mielestäni osapuolet protestoivat toisiaan kuin p...ulapset.

    Hmm. ALussa muistaakseni joka maa oli ajatusta vastaan.

    Julkisten puheiden mukaan sodan piti kestää 3vk, mutta vaikka deadlinelle luultavasti laskettiin myös jonkinlainen venymisen mahdollisuus, sen ei kyllä näin kauaa varmasti uskottu kestävän.

    Äänestä

  • nii'in kirjoitti:

    "Insinööriopiskelijaa motivoi 2000€:n kuukausipalkka mielekkäässä työpaikassa, rivitaloasunto sekä usko siihen, että maailmassa on vielä naisia, joilla ei ole pakkomiellettä pistää rahaa palamaan."

    Kutakuinkin tuon summan tienasi lähes kaikki insinööriopiskelijat luokallani jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisissä kesätöissä, viimeistään toisen kesän aikana.

    Rivitaloasunto? Olen aina ihmetellyt moisia, mieluummin asuisin vaikka osakehuoneistossa. Ei tule mieleen yhtään rivari-insinööriä tuttavapiiristä.

    Naisista en tiedä, oma mies kyllä vie melkein kaikki rahat, tosin ei pistä niitä palamaan, sijoittelee kyllä aika hyvin niitä. Pankissa töissä, niin osaa pyöritellä rahastoja.

    "Eikä työnjaon tarvitsisi merkitä sotajalalle asettumista, vaan rinnakkaisten työntekijöiden yhteistyötä tai yhden alan eriyttämistä kahdeksi eri alaksi.."

    Idea saattaisi ehkäpä mahdollisesti olla joissakin paikoissa toimiva, toisaalla ei. Siksi asiaa ei pitäisi lähteä tekemään laki/verotuspohjalta, ettei sellaiset yritykset joudu kärsimään, joissa moinen ratkaisu ei ole hyvä.

    "en usko että terroristit itse edes tietävät vaatimuksiaan"

    Etkös ole kuullut? Heidän ennusteenansahan on, että amerikka on piakkoin maan tasalla ja koko maailma pakotetaan islaminuskoon. Ja paljon muuta heidän toimintasuunnitelmiin liittyi, me kaikki kuulemma saamme, oliko se nyt vuonna 2020, polvistua allahille tai joutua teloitetuksi.

    "Nyt mielestäni osapuolet protestoivat toisiaan kuin p...ulapset."

    He pommittavat euroopan kaupungeissa sivullisia, me paheksumme moista toimintaa, siihen juuri sen enempää puuttumatta.

    "Hmm. ALussa muistaakseni joka maa oli ajatusta vastaan."

    Ei ollut. Englanti ja Espanja oli alusta asti mukana, osa maista hyväksyi heti, Suomikaan ei koskaan tuominnut Irakin sotaa. Piti sitä "valitettavana", Suomikin olisi hyväksynyt, jos YK olisi tukenut ajatusta.

    "Julkisten puheiden mukaan sodan piti kestää 3vk.."

    Julkisten puheiden mukaan Saksan piti kukistaa Neuvostoliitto hetkessä toisen maailmansodan aikana. Sota Irakissa on jo ohi. Hallitus ja diktaattori kaadettu. Levottomuuksia siellä silti on jäljellä. Se oli väistämätöntä.

    "Idea saattaisi ehkäpä mahdollisesti olla joissakin paikoissa toimiva, toisaalla ei. Siksi asiaa ei pitäisi lähteä tekemään laki/verotuspohjalta, ettei sellaiset yritykset joudu kärsimään, joissa moinen ratkaisu ei ole hyvä. "

    Eräs kulmakivi olisi juuri se, että yritykset eivät joutuisi kärsimään. Sen sijaan yksityishenkilöt voisivat olla motivoituneempia työskentelemään paremmalla palkkakatteella. Mutta kuten aiemmin todettu, raakileidea vaatii fixaamista. Toisekseen, onhan niitä muitakin vastaavia mahdollisuuksia olemassa kuin juuri tuo mainitsemani.

    Yksi (äsken keksimäni) olisi esim. porrasveromallin muuttaminen y(x)=x^3 -tyyppiseksi (missä y(x) on veroprosentti, x on henkilön verotettavat tulot). Käyrän "tasanne" (jossa veroprosentin muutos tulojen muuttuessa on hitainta) asetetaan optimaaliseksi keskiarvotuloksi. Näinollen köyhiä motivoisi rikastumaan 'optimitasolle' optimitasolla oleva "paras verotushyötysuhde", rikkaita taas motivoisi toisin päin.

    Verotuksen muuttamisesta yleisesti ottaen, tässähän oli vähän aikaa sitten tapetilla jonkun työryhmän tms. ajatus tasaverosta. Jo pelkästään se, että ehdotus nousi julkisuuteen, osoittaa, että nykyinen veromalli ei ole absoluuttinen totuus. Isosta ihmismassasta koostuvan yhteiskunnan pyörimistä ohjaavia lakeja kuitenkin modifioidaan aika kitsaasti. Ensimmäinen askel olisi mielestäni uusi lakityyppi. Laki, joka olisi voimassa vain vuoden, ellei myöhemmin muuta päätetä.

    "Etkös ole kuullut? Heidän ennusteenansahan on, että amerikka on piakkoin maan tasalla ja koko maailma pakotetaan islaminuskoon. Ja paljon muuta heidän toimintasuunnitelmiin liittyi, me kaikki kuulemma saamme, oliko se nyt vuonna 2020, polvistua allahille tai joutua teloitetuksi."

    Olisivat ehkä valmiita muuttamaan suunnitelmia, jos länsimaat vähän muuttaisivat ensin sisä- ja siitä edelleen ulkopolitiikkaansa.

    "Ei ollut. Englanti ja Espanja oli alusta asti mukana, osa maista hyväksyi heti, Suomikaan ei koskaan tuominnut Irakin sotaa. Piti sitä "valitettavana", Suomikin olisi hyväksynyt, jos YK olisi tukenut ajatusta. "

    Kansan parissa yleisesti vastustettiin sotaa. Lipposen henkilökohtainen kanta ei vastaa Suomen kantaa. Suomessa kun on enemmän kansalaisia kuin Paavo Lipposia.

    "Se oli väistämätöntä."

    ..

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    "Yksi (äsken keksimäni) olisi esim. porrasveromallin muuttaminen y(x)=x^3 -tyyppiseksi (missä y(x) on veroprosentti, x on henkilön verotettavat tulot)."

    Hui kauhistus. Tuon mukaan siis:

    veroprosentti=verotettavat tulot potenssiin 3

    2000 euroa potenssiin kolme... veroa maksetaan 8 miljardia prosenttia.

    Nykyinen malli on suurin piirtein kaavana
    y(x)=(35x 30000)/3000.

    Noh, ei ehkä aivan, mutta lähelle normipalkkojen kohdalla. Tuon kaavan sain pikaisella interpoloinnilla suurpiirteisillä huippuarvoilla.

    Ymmärsin kyllä, mitä ajoit takaa. Veroprosentti ei siis juuri muuttuisi esim. jollain 0-2000 euron välillä, sen jälkeen alkaisi nousta eksponentiaalisesti, joten suuremman rahan tienaamisesta ei olisi juuri hyötyä. Asia onkin jo lähestulkoon näin. Tuhannen euron palkankorotuksella ei ole kovinkaan hätkähdyttävää vaikutusta verotuksen vuoksi.

    "Verotuksen muuttamisesta yleisesti ottaen, tässähän oli vähän aikaa sitten tapetilla jonkun työryhmän tms. ajatus tasaverosta."

    Niinpä niin. Minulla ei toki ole mitään verotuksen progressiivisuuden poistamista ja sivutulojen riistoverotusta (eli tasaveroa) vastaan, sehän vähentäisi roimasti suurituloisten veroastetta. Pienipalkkaisia se kyllä suivaannuttaa, siksi ei mene läpi. Sitten oltiin ajateltu juurikin progressiivisuuden käyttöönottoa tietyn tulotason kohdalla. Käytännössähän tämä tarkoittaisi progressiivisuuden keventämistä.

    "nykyinen veromalli ei ole absoluuttinen totuus."

    Ajat muuttuvat, veroasteet niiden mukana. Absoluuttisia totuuksia ei ole missään, kaikki pienemmätkin totuudet ovat vain näkökulmia.

    Ajatellen vaikka lääkäripulaa ja poliisin resurssipulaa. Minusta kysymys on enemmän runsaudenpulasta ja huonosta optimoinnista, kun lääkärit istuvat isolla joukolla kahvilla kaiken aikaa ja venyttävät yksinkertaisesta migreenilääke-reseptin uusimisesta tunnin prosessin, vaikka sairaita lapsia on jonossa ja poliisilla on aikaa tehdä puhallusratsioita 5 kertaa viikossa. Kenen näkökulmasta on pulaa, kenen ei. Resurssit kadonneet, totta vai tarua?

    "Olisivat ehkä valmiita muuttamaan suunnitelmia, jos länsimaat vähän muuttaisivat ensin sisä- ja siitä edelleen ulkopolitiikkaansa."

    Länsimaiden politiikka tuskin vaikuttaa Allahin mielipiteisiin..

    "Kansan parissa yleisesti vastustettiin sotaa. Lipposen henkilökohtainen kanta ei vastaa Suomen kantaa. Suomessa kun on enemmän kansalaisia kuin Paavo Lipposia."

    Presidentti itseasiassa asian sanoi julki lehdistötilaisuudessa, mutta tästä asiastahan päätti koko hallitus.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    "Idea saattaisi ehkäpä mahdollisesti olla joissakin paikoissa toimiva, toisaalla ei. Siksi asiaa ei pitäisi lähteä tekemään laki/verotuspohjalta, ettei sellaiset yritykset joudu kärsimään, joissa moinen ratkaisu ei ole hyvä. "

    Eräs kulmakivi olisi juuri se, että yritykset eivät joutuisi kärsimään. Sen sijaan yksityishenkilöt voisivat olla motivoituneempia työskentelemään paremmalla palkkakatteella. Mutta kuten aiemmin todettu, raakileidea vaatii fixaamista. Toisekseen, onhan niitä muitakin vastaavia mahdollisuuksia olemassa kuin juuri tuo mainitsemani.

    Yksi (äsken keksimäni) olisi esim. porrasveromallin muuttaminen y(x)=x^3 -tyyppiseksi (missä y(x) on veroprosentti, x on henkilön verotettavat tulot). Käyrän "tasanne" (jossa veroprosentin muutos tulojen muuttuessa on hitainta) asetetaan optimaaliseksi keskiarvotuloksi. Näinollen köyhiä motivoisi rikastumaan 'optimitasolle' optimitasolla oleva "paras verotushyötysuhde", rikkaita taas motivoisi toisin päin.

    Verotuksen muuttamisesta yleisesti ottaen, tässähän oli vähän aikaa sitten tapetilla jonkun työryhmän tms. ajatus tasaverosta. Jo pelkästään se, että ehdotus nousi julkisuuteen, osoittaa, että nykyinen veromalli ei ole absoluuttinen totuus. Isosta ihmismassasta koostuvan yhteiskunnan pyörimistä ohjaavia lakeja kuitenkin modifioidaan aika kitsaasti. Ensimmäinen askel olisi mielestäni uusi lakityyppi. Laki, joka olisi voimassa vain vuoden, ellei myöhemmin muuta päätetä.

    "Etkös ole kuullut? Heidän ennusteenansahan on, että amerikka on piakkoin maan tasalla ja koko maailma pakotetaan islaminuskoon. Ja paljon muuta heidän toimintasuunnitelmiin liittyi, me kaikki kuulemma saamme, oliko se nyt vuonna 2020, polvistua allahille tai joutua teloitetuksi."

    Olisivat ehkä valmiita muuttamaan suunnitelmia, jos länsimaat vähän muuttaisivat ensin sisä- ja siitä edelleen ulkopolitiikkaansa.

    "Ei ollut. Englanti ja Espanja oli alusta asti mukana, osa maista hyväksyi heti, Suomikaan ei koskaan tuominnut Irakin sotaa. Piti sitä "valitettavana", Suomikin olisi hyväksynyt, jos YK olisi tukenut ajatusta. "

    Kansan parissa yleisesti vastustettiin sotaa. Lipposen henkilökohtainen kanta ei vastaa Suomen kantaa. Suomessa kun on enemmän kansalaisia kuin Paavo Lipposia.

    "Se oli väistämätöntä."

    ..

    "Yksi (äsken keksimäni) olisi esim. porrasveromallin muuttaminen y(x)=x^3 -tyyppiseksi (missä y(x) on veroprosentti, x on henkilön verotettavat tulot)."

    Hui kauhistus. Tuon mukaan siis:

    veroprosentti=verotettavat tulot potenssiin 3

    2000 euroa potenssiin kolme... veroa maksetaan 8 miljardia prosenttia.

    (Vihje: veroprosentti saadaan aina ensimmäisen asteen yhtälöstä (esim. x*0.2-zx). Kokeile lineaarista interpolointia).

    Ymmärsin kyllä, mitä ajoit takaa. Veroprosentti ei siis juuri muuttuisi esim. jollain 0-2000 euron välillä, sen jälkeen alkaisi nousta eksponentiaalisesti, joten suuremman rahan tienaamisesta ei olisi juuri hyötyä. Asia onkin jo lähestulkoon näin. Tuhannen euron palkankorotuksella ei ole kovinkaan hätkähdyttävää vaikutusta verotuksen vuoksi.

    "Verotuksen muuttamisesta yleisesti ottaen, tässähän oli vähän aikaa sitten tapetilla jonkun työryhmän tms. ajatus tasaverosta."

    Niinpä niin. Tasavero olisi päinvastainen kuin oma ehdotuksesi. Minulla ei toki ole mitään verotuksen progressiivisuuden poistamista ja sivutulojen riistoverotusta (eli tasaveroa) vastaan, sehän vähentäisi roimasti suurituloisten veroastetta. Pienipalkkaisia se kyllä suivaannuttaa, siksi ei mene läpi. Sitten oltiin ajateltu juurikin progressiivisuuden käyttöönottoa tietyn tulotason kohdalla. Käytännössähän tämä tarkoittaisi progressiivisuuden keventämistä.

    "nykyinen veromalli ei ole absoluuttinen totuus."

    Ajat muuttuvat, veroasteet niiden mukana. Absoluuttisia totuuksia ei ole missään, kaikki pienemmätkin totuudet ovat vain näkökulmia.

    Ajatellen vaikka lääkäripulaa ja poliisin resurssipulaa. Minusta kysymys on enemmän runsaudenpulasta ja huonosta optimoinnista, kun lääkärit istuvat isolla joukolla kahvilla kaiken aikaa ja venyttävät yksinkertaisesta migreenilääke-reseptin uusimisesta tunnin prosessin, vaikka sairaita lapsia on jonossa ja poliisilla on aikaa tehdä puhallusratsioita (vain?) 5 kertaa viikossa. Kenen näkökulmasta on pulaa, kenen ei. Absoluuttista totuutta kyllä julistetaan näistäkin asioista.

    "Olisivat ehkä valmiita muuttamaan suunnitelmia, jos länsimaat vähän muuttaisivat ensin sisä- ja siitä edelleen ulkopolitiikkaansa."

    Länsimaiden politiikka tuskin vaikuttaa Allahin mielipiteisiin..

    "Kansan parissa yleisesti vastustettiin sotaa. Lipposen henkilökohtainen kanta ei vastaa Suomen kantaa. Suomessa kun on enemmän kansalaisia kuin Paavo Lipposia."

    Presidentti itseasiassa asian sanoi julki lehdistötilaisuudessa, mutta tästä asiastahan päätti koko hallitus. Nämä mielipiteet myös pyynnöstä lähetettiin kirjeenä Britannian ja USA:n hallitukselle.

    Etkö muista, kun Tony Blair vaati kaikkia EU-maita yksimielisesti hyväksymään Irakin sodan ennen hyökkäystä? Suomi vastasi kirjeellä liittouman hallituksille, että "Hyväksymme, jos liittouma saa YK:n tuen päätökselleen". Hyökkäys tuli kuitenkin, Suomi ei kuitenkaan tuominnut iskuja, kun asiasta kysyttiin suoraan hallituksen mielipidettä. Muistaakseni melko sanatarkasti:

    -"Suomi pitää valitettavana, että toimiin ryhdyttiin ilman YK:n päätöstä."

    -"Tuomitseeko Suomi yksiselitteisesti iskut Irakiin?"

    -"Suomi yksiselitteisesti pitää valitettavana iskuja ilman YK:n päätöstä."

    nähdäkseni taloudellisista syistä, siis ei kannata katkaista suhteita jenkkeihin jottei talous kärsisi.

    Tuli tuosta yhteiskuntarakenteen optimoinnista ja jenkkiläisestä sodankäynnistä ajatus: Tuli vähän aikaa sitten TV:stä dokumentti, jossa mm. esiteltiin jenkkien käyttämä tietokonepohjelma, joka arvioi millä tavalla mihinkin maahan olisi järkevintä hyökätä. Ohjelma pyrki huomioimaan mahdollisimman monta tekijää, kuten kullekin kansakunnalle ominaista käyttäytymistä sodassa. Samalla logiikallahan voisi koodata ohjelman, joka simuloisi yhteiskunnan hyvinvointia ottaen huomioon mahdollisimman monta eri tekijää. Yhteiskuntarakenteen optimointi tietokoneella saattaisi tuottaa hyvinkin mielenkiintoisia uudentyyppisiä ratkaisuja.

    "Asia onkin jo lähestulkoon näin."

    No ei tod. Porrasverosysteemi on sikäli hassu, että portaiden kanssa pitää ruveta kikkailemaan kun aina edellisestä portaasta ylimenevää osaa verotetaan niin ja niin paljon. Jos yhdestä käyrästä näkisi suoraan paljonko veroprosentti on, asia olisi yksinkertainen. Käyrää voitaisiin lisäksi vuosittain säätää talouden kehityksen ym mukaan sopivaksi helposti ja selkeästi.

    "Länsimaiden politiikka tuskin vaikuttaa Allahin mielipiteisiin.. "

    Allahin mielipiteet ovat tulkintoja, näkökulmia. Jos varsinaista vihollista ei ole, tuomiopäivää voidaan rullata 500 vuotta tuonnemmas, uskoisin. Jos joku Bin Ladin on julistanut vuoden 2020 tms deadlineksi, niin se on hänen henk.koht. ongelma.

    ---

    Uskon että ongelmille on olemassa jopa useita hyviä ja vielä parempia ratkaisuja. Niitä vain ei ole vielä keksitty.

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    "nähdäkseni taloudellisista syistä, siis ei kannata katkaista suhteita jenkkeihin jottei talous kärsisi."

    Eivät jenkit laittaisi EU-maata niin heppoisin perustein kauppasaartoon. Tässä on kaiketi lähinnä kyse siitä Suomen "maltillisesta ulkopolitiikasta".

    "Yhteiskuntarakenteen optimointi tietokoneella saattaisi tuottaa hyvinkin mielenkiintoisia uudentyyppisiä ratkaisuja"

    Ohjelman rakenne vaikuttaa melko yksinkertaiselta, ei juuri shakkipelin koodaamista vaikeammalta. En ole ohjelmaa nähnyt, mutta todellinen vaikeushan siinä on selvästi, mitä parametrejä ja mahdollisia ratkaisuja sinne syötetään.

    Jokainen hyökkäystaktiikka on koneeseen erikseen ohjelmoitu, vielä ei ole sellaista ohjelmaa keksittykään, joka synnyttäisi ajatuksia. Keinoäly luultavasti käskisi eliminoida kaikki heikot yksilöt puhtaan logiikan mukaan.

    Eli yhteiskuntarakennetta optimoivan ohjelman ratkaisut olisi jo etukäteen syötetty koneeseen. Ohjelma vain puntaroisi, mitä milloinkin käytettäisiin. Vaikea olisi järkevästi toteuttaa.

    "Jos yhdestä käyrästä näkisi suoraan paljonko veroprosentti on, asia olisi yksinkertainen."

    Silloin jokaista kohonnutta euroa kohti nousisi veroprosentti, kuukausipalkka voi heitellä jonkun verran ja vaikea olisi maksaa oikeata verosummaa. Veroprosentti on aina porrasmallinen, ei sinne voi laittaa piin kaltaista irrtionaalilukua, joka em. mallissa olisi vääjäämätön jollakin tienatulla summalla.

    Ja kyllä verotus tosiaan on jo sellainen, että suuresta palkasta maksetaan mielettömät verot.

    "Allahin mielipiteet ovat tulkintoja, näkökulmia. Jos varsinaista vihollista ei ole, tuomiopäivää voidaan rullata 500 vuotta tuonnemmas."

    Kaikissa uskonnoissa se on sama. Halutessaan kristitytkin voisivat rinnastaa masturboinnin tai esiaviollisen seksin syntinä murhaan. Halutessaan voisivat kaivaa sieltä raamatusta kivitystuomionkin molempiin.

    Tuossa näet, kuinka raamattua voitaisiin tulkita:

    http://desibeli.net/forum.php?op=viewtopic&topic=558&forum=14

    Kuitenkin, uskovaiset pitäisi erottaa valtiollisesta hallinnosta, oli kyseessä mikä valtio tai uskonto hyvänsä. Ilman ihmisten aivopesua kuolemanjälkeiseen elämään, harva haluaa räjäytellä itseään, kun ei ole siinä uskossa, että saa kuoleman jälkeen 70 neitsyttä ja taivaspaikan tms.

    "Uskon että ongelmille on olemassa jopa useita hyviä ja vielä parempia ratkaisuja. Niitä vain ei ole vielä keksitty."

    Toki. Minusta oli oikein hyvä, että Iran saatiin ihan pari päivää sitten luopumaan ydinaseohjelmastaan. Vaikka se tehtiinkin EU:n ja muidenkin toimesta uhkaamalla talouspakotteilla. En tiedä, olisiko ollut joku parempikin ratkaisu, mutta hyvä näinkin. Ei tarvinnut länsimaiden muuttaa veroprosenttiaan ja yhteiskuntarakennettaan ja pistää silmiä kiinni ja toivoa oikein lujasti, että ydinohjus ei pamahda päin näköä.

    mtv3 tänään: "Iran on ilmoittanut, että maa aikoo tutustua Solanan toimittamaan sovintoehdotukseen. Ulkoministeri Manouchehr Mottakin mukaan Iran ei kuitenkaan aio pidättäytyä uraanin rikastamisesta.

    - Neuvottelut on käytävä ilman ennakkoehtoja. Mitkään ehdot eivät ole hyväksyttäviä, varsinkaan nyt asetettu ehto, Mottaki sanoo."

    NO joo, se on hyvä juttu että Iran suostuu keskustelemaan muiden maiden kanssa, mutta on vähän kyseenalaista mikä on lopputulos..

    "Ei tarvinnut länsimaiden muuttaa veroprosenttiaan ja yhteiskuntarakennettaan ja pistää silmiä kiinni ja toivoa oikein lujasti, että ydinohjus ei pamahda päin näköä."

    Mikä ydinohjus? Iran on allekirjoittanut ydinsulkusopimuksen. Mielestäni jenkit tässä ovat lietsoneet ydinasehysteriaa maailmalle.

    "Silloin jokaista kohonnutta euroa kohti nousisi veroprosentti, kuukausipalkka voi heitellä jonkun verran ja vaikea olisi maksaa oikeata verosummaa. Veroprosentti on aina porrasmallinen, ei sinne voi laittaa piin kaltaista irrtionaalilukua, joka em. mallissa olisi vääjäämätön jollakin tienatulla summalla. "

    Mitä tarkoitat? Veroprosentti nousisi, mutta ei niin että se oleellisesti muuttaisi kuukausipalkkoja. Ei varmaan valtion kassa montaa senttiä siitä muutu jos pyöristettäisiin summat esim 0,1 sentin tarkkuuteen.

    "Ja kyllä verotus tosiaan on jo sellainen, että suuresta palkasta maksetaan mielettömät verot. "

    No pääperiaate on jo hanskassa.

    "Jokainen hyökkäystaktiikka on koneeseen erikseen ohjelmoitu, vielä ei ole sellaista ohjelmaa keksittykään, joka synnyttäisi ajatuksia. Keinoäly luultavasti käskisi eliminoida kaikki heikot yksilöt puhtaan logiikan mukaan. "

    Jos syötetään tietyt normit koneeseen, kuten pyrkimys suhteellisen yksinkertaiseen rakenteeseen suhteessa tavoitteeseen, ja tekijät, joita kone pyörittelee, on pilkottu pieniksi osa alueiksi esim 'miten rahaa valtiolle': erityyppisten verotusmenetelmien avulla? valtion sijoittamisen/investointien avulla? enemmän vai vähemmän valtion omistamia yrityksiä? palkkataso? jne. Em vaihtoehdot jakaantuvat vielä useisiin ali- ja ali-ali-osa-aleisiin Lisäksi pitäisi huomioida kansan suhtautuminen eri tilanteisiin, talouden ja palveluiden pyöriminen jne, jne, jne, jne..... Koodataan ohjelma optimoimaan mahdollisimman yksinkertainen, tasapuolinen ja tuottava yhteiskuntamalli. Sitten painetaan entteriä ja annetaan koneen pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja. Ei siinä mitään ajattelevaa prosessoria tarvita.

    Nykyisin tarvitaan tosiaan enemmän medianlukutaitoa. Iran oli tekemässä ydinaseita, nyt luopuu siitä talouspakotteiden edessä. Tämä nyt pitäisi ymmärtää.

    Intia ja Pakistan ovat allekirjoittaneet ydinsulkusopimuksen. Se joka väittää, ettei Intialla ja Pakistanilla silti ole ydinaseita (nninkuin itse virallisesti väittävät), on kyllä *todella* naiivi.

    "Jos syötetään tietyt normit koneeseen, kuten pyrkimys suhteellisen yksinkertaiseen rakenteeseen suhteessa tavoitteeseen, ja tekijät, joita kone pyörittelee, on pilkottu pieniksi osa alueiksi esim 'miten rahaa valtiolle': erityyppisten verotusmenetelmien avulla?"

    Siihen menisi mieletön määrä dataa ja jokaista pitäisi osata käsitellä oikealla tavalla. Toimiva ja järkevä olisi vaikea tehdä ja suhteellisuudentajua tietokoneelle on käytännössä mahdoton määritellä. Vaikka kaikki parametrit olisi syötetty, tietokone katsoisi ihmisen elimistölle veren olevan elintärkeätä ja neuvoisi lähettämään armeijan ihmiskunnan alasjoa suunnittelevien hyttysten kimppuun metsässä, koska ne imevät elintärkeätä verta.

    "Sitten painetaan entteriä ja annetaan koneen pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja. Ei siinä mitään ajattelevaa prosessoria tarvita."

    Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Jos jätettäisiin tarkempi suunnittelu ajatteleville professoreille ja päätösvalta kansalle.

    "Nykyisin tarvitaan tosiaan enemmän medianlukutaitoa."

    Todellakin, mutta medianlukutaito sekoittuu helposti vainoharhaisuuteen vaikka nimitys pysyy ennallaan. Toki, mikään ei ole varmaa. Voi olla, että Suomellakin on jossain kallion sisällä ydinase...

    "Siihen menisi mieletön määrä dataa ja jokaista pitäisi osata käsitellä oikealla tavalla. Toimiva ja järkevä olisi vaikea tehdä ja suhteellisuudentajua tietokoneelle on käytännössä mahdoton määritellä. Vaikka kaikki parametrit olisi syötetty, tietokone katsoisi ihmisen elimistölle veren olevan elintärkeätä ja neuvoisi lähettämään armeijan ihmiskunnan alasjoa suunnittelevien hyttysten kimppuun metsässä, koska ne imevät elintärkeätä verta. "

    Hmmm, eri parametreille voidaan luultavasti märitellä funktioihin perustuva riippuvuus kustakin tekijästä. Riippuvuuksia voitaisiin tarkentaa esim asettamalla jo-tunnettuja yhteikuntamalleja ja optimoida tietokone näiden avulla 'suhteellisuudentajuiseksi'.

    Dataahan siinä kyllä tarvitaan paljon, mutta onhan nykyisetkin tietokoneohjelmat järjettömän kokoisia ja myös teknisesti monimutkaisia. Koska ohjelman luominen ei ole ainakaan suoraan taloudellisesti tuottavaa, esim. open-source porukka voisi olla kiinnostunut asiasta.

    "Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Jos jätettäisiin tarkempi suunnittelu ajatteleville professoreille ja päätösvalta kansalle."

    No ei *tietenkään* ole noin yksinkertainen. Tarkempi suunnittelu on tosiaan hyvä jättää niille, jotka varsinaisesti paneutuvat asiaan. Mutta jos pistetään professorit paneutumaan, niin se *maksaa*. Päätösvalta on kansalla, enää tarvitaan asioita joista päättää.

    Äänestä

"..medianlukutaito sekoittuu helposti vainoharhaisuuteen"

No Intian ja Pakistanin kohdalla kysymys on enemmänkin "julkisesta salaisuudesta" kuin vainoharhasta, kun tietosanakirjakin sanoo ko. maiden olevan ydinasevaltioita, vaikka eivät sitä myönnäkään. Mutta ydinkokeita on vaikea tehdä salaisesti, joten kaikkihan sen tietää.

"Dataahan siinä kyllä tarvitaan paljon, mutta onhan nykyisetkin tietokoneohjelmat järjettömän kokoisia ja myös teknisesti monimutkaisia. Koska ohjelman luominen ei ole ainakaan suoraan taloudellisesti tuottavaa, esim. open-source porukka voisi olla kiinnostunut asiasta."

Windows 98:iin meni muistaakseni 15 miljoonaa riviä koodia. Mutta uusin windowskaan ei olisi mitään verrattuna moiseen ohjelmaan. Nykyiset tietokoneohjelmat eivät nyt niin monimutkaisia ole periaatteessa, niiden koodista vaan on surkeat koodaajat tehneet melkoisen sillisalaatin, kuten AutoCadista aikoinaan. Sitten, oliko nyt SolidWorks, joka osti AutoCadin, aloitti sen koodaamisen kokonaan uudelleen, mikä oli hieno asia. Vuosikaudet oli vain vanhaa koodia korjailtu sieltä täältä.

Ohjelman teko ei ole vaikeata, eikä parametrien pyörittely ja ihan tuttavapiiristänikin löytyy kyllä paljonkin koodaajia, jotka kykenevät tekemään ohjelmille monenlaisia heuristisia toimintatyylejä, mutta moisessa ohjelmassa esitietojen syöttö ja tavat vaativat enemmänkin jonkin sortin valtiotieteiden maistereita kuin ohjelmantekijöitä, melkoisen moniammatillisen suunnittelutiimin, open-source porukka koostuu lähinnä tietokoneharrastelijoista. Muutenkin moisen ohjelman päästäminen avoimeen lähdekoodiin kuulostaa aika arvelluttavalta.

Ohjelmasta tulisi melkoisen kokoinen ja ohjelmiston testaukseen tarvittaisiin supertietokonetta. Olen itsekin pienehköä supertietokonetta ollut rakentamassa, niissä ei mitään muuta "superia" ole, kuin että käytetään montaa prosessoria eri proseduureille, ikäänkuin monta tietokonetta päällekkäin. Testaus olisi siis hyvin rajoitettua ja ihme, jos toimivaan ohjelmaan kyettäisiin tietokonetta rakentamaankaan.

Joka tapauksessa en voi muuta sanoa, kuin että moista ohjelmaa ei minun elinaikanani kyetä toteuttamaan. Jonkinlaisia huonosti toimivia raakileita voidaan saada aikaiseksi. Ehkä parinsadan vuoden päästä jo..

"Päätösvalta on kansalla, enää tarvitaan asioita joista päättää."

Päätösvalta on enemmänkin omien mielipiteidensä pohjalta toimivilla kansanedustajilla. Jotka ovat monessa asiassa päättäneet selvästi kansan tahtoa vastaan. Toisaalta pidän sitä jokseenkin jopa hyvänä asiana, tämä junttikansa kun äänestää euroviisuissa ja seiska-adresseissa kiihkeämmin kuin eduskuntavaaleissa. Lähinnä tietyt ikä- ja sosiaaliryhmät tuntuvat äänestävän, siksi meillä onkin pääpuolueina eduskunnassa nuo muutama sodan ajalta jäänyt puolue.

Olen huomannut, että sanomalla suoraan mielipiteeni puolueista, jotkut ihmiset repivät lähestulkoon silmät päästä. Sanon kuitenkin.

Keskusta: Tuulipukuterroristien landepaukkujen puolue, jotka ajavat mieluummin puolueensa asiaa kuin äänestäjiensä/kansan asiaa. (Esim. vastustamalla kuntaliitoksia.) Näitä äänestävät ihmiset ovat lähinnä pellonkääntäjien lapsosia, jotka eivät tiedä politiikasta mitään muuta, kuin että traktorikuski-isi (lue: sian nu**ija-isi) käski aina äänestää keskustaa, vaikka mikä olisi.

SDP: Tämä puolue on sellaisille, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä äänestäisivät. Koittavat olla pikkuisen kommunisteja, suurimpana huolenaiheena tuntuu kuitenkin olevan seksinostokielto ja handsfree-pakon pysyminen. Iso läjä suoranaisia tyhjäntoimittajia.

Kokoomus: Tämä puolue on juuri niille, jotka tienaavat sen 2000 euroa kuussa ja asuvat rivitalossa ja luulevat olevansa jotakin eliittiä, vaikka ovat valkokaulusköyhälistöä. Ajaa ehkä eniten grilli-kioskien pitäjien asioita, puolueen mielestä jokainen on oman onnensa seppä ja ilmaisen koulutuksen rahat voitaisiin laittaa armeijalle, ettei köyhät hyökkää kimppuun. NATO olisi pop.

RKP: Tässäpä on ehkä miellyttävin puolue. Suomenruotsalaiset eivät koskaan jätä äänestämättä. Tämä puolue ei tee YHTÄÄN mitään. Pitävät vain huolen omista eduistaan ja korkeista pakasteviroista serkuille ja kumminkaimoille. Vähän muodon vuoksi puolustavat pakkoruotsia. Kun ei tee mitään, ei saa mitään pahaa aikaiseksi.

Vasemmistoliitto: Tästä nyt ei voi muuta sanoa kuin että näiden mielestä olisi ideaalitilanne, jos työntekijät voisivat maata sohvalla kaiket päivät ja palkka juoksisi. Ei ihme, että Suvi-Anne lähti ovet ja helmat paukkuen pois.

Vihreät: Huurupäiset ydinvoiman vastustajat ja talouskasvun jarruttajat. Suosio kasvanut, koska monista huonosti menestyneistä pikkupuolueista iso osa meni vihreiden pöytään. Itse pidän ainoastaan heidän ihmisoikeuksia ajavasta puoluepolitiikastaan.

Siinäpä nuo oikeastaan.. surkeata.

Äänestä
  • "No Intian ja Pakistanin kohdalla kysymys on enemmänkin "julkisesta salaisuudesta" kuin vainoharhasta, kun tietosanakirjakin sanoo ko. maiden olevan ydinasevaltioita, vaikka eivät sitä myönnäkään."

    Jaa, luulin että Intia ja Pakistan ovat jo itse myöntäneet ydinaseensa. Itse en ainakaan pidä Intiaa tai Pakistania minkäänlaisena uhkana.

    "Päätösvalta on enemmänkin omien mielipiteidensä pohjalta toimivilla kansanedustajilla. Jotka ovat monessa asiassa päättäneet selvästi kansan tahtoa vastaan. Toisaalta pidän sitä jokseenkin jopa hyvänä asiana, tämä junttikansa kun äänestää euroviisuissa ja seiska-adresseissa kiihkeämmin kuin eduskuntavaaleissa. Lähinnä tietyt ikä- ja sosiaaliryhmät tuntuvat äänestävän, siksi meillä onkin pääpuolueina eduskunnassa nuo muutama sodan ajalta jäänyt puolue."

    Näinon, kansaa ei kiinnosta enää politiikka. Miksi? Koska politiikka on nykyään "vallitsevien olosuhteiden ylläpitämistä tai huonontamista kilpailukyvyn parantamiseksi"! -Ha-haa!

    ------------------

    Mietitäämpä terrorismia - tai rikollisuutta. Luultavasti suurin osa (isomman luokan) rikoksista on suunniteltuja, harkittuja tekoja, tekijöiden ratkaisu johonkin ongelmaan, kuten: "minulla ei ole rahaa -> ryöstetään pankki". Tai "Olen velkaloukussa -> poltetaan naapurin talo" jne.. Kun miettii esimerkiksi tällaisia ongelmia tai terrorismia, niin ainakin minä näen näissä surkuhupaisia piirteitä. Ihmiset ovat joutuneet ongelmien eteen ja ovat päätyneet mitä kummallisimpiin ratkaisuihin.

    Olen joskus todennut: Suurin osa ongelmista on ihmisten päiden sisällä. Tällä tarkoitan paitsi sitä, että osa ongelmista ovat tosiasiasiassa olemattomia, ihmisten itse itseään provosoimalla tuottamia ongelmia. Toisaalta tarkoitan myös sitä, että kuten mm. ketjun alussa tuli todettua, tietyissä tilanteissa ihminen ei kykene ajattelemaan "suhteellisuudentajuisesti", "kirkkaasti".

    Olen miettinyt tässä keskusteluissa nousseita kysymyksiä, kuten mistä suunnasta terrorismiongelmaa tulisi yrittää lähteä korjaamaan, miten köyhyyttä voisi vähentää, miten vankeinhoitoa pitäisi kehittää, miten kehittää yhteiskuntaa astetta paremmaksi (kansan yleisen passivoitumisen asettamien käytännön normien rajoissa), miten opettaa tietokoneelle suhteellisuudentajua, miten nakittaa tietokoneelle ongelmanratkaisuun vaadittava ajattelu - ja keksinyt yksinkertaisen ratkaisun lähes kaikkiin näihin monimutkaisiin potentiaalisiin ongelmiin: ONGELMANRATKAISUKONE, ONGELMAN-RATKAISU-KONE. Kuulostaa joltain Tohtori Sykerön masiinalta, mutta tämä on ihan realistinen idea.

    Itse asiassa kysymys olisi Wikipedian kaltaisesta online-opensource-serveristä. Periaate olisi äärimmäisen yksinkertainen: Päävalikossa olisi lista erityyppisten ongelmien aihealueista, kuten talous, parisuhde, huumausaineriippuvuus ym. rikosten (ja yo. isompien ongelmien) taustalta löytyvistä tekijöistä. Aluksi ohjelma kysyisi ongelman ratkaisuun liittyviä olennaisia henkilöprofiilitietoja, sitten tyyliin kysymys ja siihen useampia vastauksia, jokainen vastaus johtaisi uuteen kysymykseen kunnes lopulta ohjelma suosittelisi erilaisia rationaalisia ratkaisuja ongelmaan. Ratkaisua klikatessa voisi nähdä todennäköiset seuraukset kyseisestä toiminnasta. Pääperiaatteena olisi puolueettomuus.

    Esimerkki (yksinkertaistettu)
    aihealue: talous -> ongelma: jatkuva köyhyys -> siviilisääty: yksinhuoltaja -> asuinpaikka: pääkaupunkiseutu -> asunto:yksiö, 400€/kk -> koulutus: parturi -> tulot: 700€/kk -> irtain omaisuus: auto, arvo 5000€: pakastin, arvo 1000€ -> auton kulutus/kk: 100€, dieselvero -> jne jne

    =>ratkaisuja: 1. Myy auto ja rupea käyttämään julkisia kulkuneuvoja, 2. kouluttaudu uuteen ammattiin ... 5. muuta pois pääkaupunkiseudulta ... 23. Ryöstä kioski => 'Ryöstösaalis arviolta 500€-5000€, mutta todennäköisyys jäädä kiinni 95%, jolloin oikeuskuluineen jäisit arviolta noin 2000€-10 000€ häviölle.'

    Siis ohjelma tarjoaisi realistisuuden mukaan lajiteltuina erilaisia vaihtoehtoja ongelmiin, joita kaikki ihmiset eivät ole kykeneviä itsenäisesti ratkaisemaan, mutta joihin on olemassa suunnilleen samantyyppiset ratkaisut riippumatta siitä kuka kysyy.

    Jopa valtio voisi olla kiinnostunut rahoittamaan hanketta esim palkkaamalla eri alojen ammattihenkilöitä kehittämään ohjelmaa, koska jos ihmiset ohjelman avulla pääsisivät kunniallisesti pois umpikujastaan, mm. rikollisuus vähenisi.

    Äänestä

  • näin. kirjoitti:

    "No Intian ja Pakistanin kohdalla kysymys on enemmänkin "julkisesta salaisuudesta" kuin vainoharhasta, kun tietosanakirjakin sanoo ko. maiden olevan ydinasevaltioita, vaikka eivät sitä myönnäkään."

    "Itse en ainakaan pidä Intiaa tai Pakistania minkäänlaisena uhkana."

    Minusta nähden köyhiä ja osittain sekasortoisia kahitysvaltioita, etenkin Pakistan. Mutta eivät uhkaile pahemmin länsimaita verisillä iskuilla. Toistensa kimpussa taitavatkin lähinnä olla, kuten ovat olleet siitä asti, kun Intia jaettiin Intiaksi ja Pakistaniksi. Eli siis hinduiksi ja muslimeiksi.

    "Näinon, kansaa ei kiinnosta enää politiikka. Miksi? Koska politiikka on nykyään vallitsevien olosuhteiden ylläpitämistä tai huonontamista kilpailukyvyn parantamiseksi"

    Ne harvat ihmiset jotka äänestävät, äänestävät lähinnä puolueen talouspolitiikan mukaan. Kaksijakoisesti porvarit vs. kommarit. Eihän eduskunnalla ole muuta tekemistä periaatteessa, kun säätää laki enemmistöä varten ja päättää, miten verorahat jaetaan, keneltä pois ja kenelle annetaan. Minusta nähden he ovat epäonnistuneet jokseenkin molemmissa. Lakia ovat vääristelleet ja ylisuuria verorahoja törsänneet ja kylväneet ympärille kuin serpentiiniä. Mutta maailmanlaajuisesti katsoen, ihan siedettävät olosuhteet, paitsi että täällä on lähes mahdotonta rikastua. Sen kertoo jo sekin, että Suomen rikkaimmalla miehellä on jotain 0,2 mrd euroa ja amerikan rikkaimmilla kymmeniä miljardeja. Tosin siellä on köyhyyttäkin enemmän kuten myös sen lieveilmiöitä, rikollisuutta.

    Taloutta ei tarvitse huonontaa erikseen. Suhdannevaihteluita ei voi välttää, välillä menee hyvin, välillä huonosti.

    "minulla ei ole rahaa -> ryöstetään pankki"."

    Luulen, että suoranaisesti tiukan talouden takia ryöstetään vähänlaisesti pankkeja. Kyse taitaa olla enemmänkin tarpeesta saada huumerahoja ja/tai tarpeesta saada hyvin nopeasti rahaa, jotta voisi maksaa huumevelat, ettei saa nappia otsaan itselle ja perheelle. Olisikin mielenkiintoista nähdä, mikä olisi realistisin ehdotus tietokoneelta moisen ongelman ratkaisuun. "Mene poliisilta pyytämään apua - joudut vankilaan, tekijät vapautetaan todisteiden puutteessa ja olet varmasti lynkkauslistalla ja perheesi ehkä kuolee ensimmäisenä."

    En ymmärrä, miten velkakierteeseen joutunut ajautuisi polttamaan naapurin talon..

    "Olen joskus todennut: Suurin osa ongelmista on ihmisten päiden sisällä. Tällä tarkoitan paitsi sitä, että osa ongelmista ovat tosiasiasiassa olemattomia, ihmisten itse itseään provosoimalla tuottamia ongelmia."

    Tuossa olen samaa mieltä. Stressaantuneen ihmisten päässä pienetkin asiat voivat saada valtavat mittasuhteet, luultavasti yleisin syy itsemurhiin. Itsellänikin oli joskus aika kovaa stressiä, lähinnä johtui ympäristön (stressaavien ihmisten ja asianlaitojen) aiheuttamista paineista. Olen sittemmin harjoitellut mielenhallintatekniikoita, itsesuggestiota ja mielikuvaharjoitteluita. Helpottaa huomattavasti. Kyllä alkoholiakin tulee toisinaan käytettyä rentoutumiseen iltaisin kotioloissa, muutama lasi viiniä tai konjakkia ennen nukkumaanmenoa tuoksukynttilän loimutessa vie turhan murehtimisen ja rauhattomuuden pois.

    Jotkut upottavat murheensa juomalla ämpärillisen viinaa joka viikonloppu ja arkisin vuodattavat narisevalla äänellä kaikki murheensa elämänkumppaninsa niskaan, käyttäen tätä "lokaämpärinä". Ja kohta on lisää ongelmia, kun parisuhde alkaa kariutua. Perussuomalaista.

    "Itse asiassa kysymys olisi Wikipedian kaltaisesta online-opensource-serveristä."

    Tuo nyt olisikin jo toteutettavissa. En usko, että se olisi kovin hyödyllinen, luulen sosiaalityöntekijöiden henkilökohtaisen neuvonnan olevan ihmisten todellisiin vaikeuksiin parempi ratkaisu. Yksinkertaistetussa esimerkissäsi kaikki näkyvät ratkaisut olivat kehnoja/vaikeasti totetutettavissa yksinhuoltajaparturille. Olosuhteet olivat myös jokseenkin kummaksuttavat.

    Kioskista muuten ei saa ikinä viittä tonnia, monesti maksaessani ennen puoltapäivää keskustan kioskissa 50 euron setelillä saan kuulla, ettei ole antaa vaihtorahaa niin isosta. Eikä illallakaan kyllä 300 enempää taida löytyä...

    Moinen nettiservu ei myöskään ratkoisi yhteiskunnalle sopivampaa rakennetta eikä kehittäisi vankeinhoitolaitostakaan paremmaksi.

    Mielenkiintoinen projekti kylläkin. Aikaa se toki vaatisi kehittymiseen. Minusta wikipediakin, varsinkin suomenkielinen, on vielä sangen lapsenkengissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

POLITIIKKAA!! kirjoitti:

Keskustellaan terrorismista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu