natsi-Saksalle 8 juutalaista tapettaviksi,siis silloinen Suomen valtio,Suomiko oikeusvaltio?
Suomalaiset
luovuttivat
12946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
toisenlainen valtio kuin silloin.
edes Suomen kansalaisia. Maailmassa on niin, että valtiolla on oikeus käännyttää rajoiltansa maahan pyrkijöitä. Ei siinä sen kummempia. Muista kuitenkin vielä se, että puhut sota-ajan tilanteista.
olivat kaikki asuneet Suomessa ja saaneet turvapaikan aiemmin ja ainakin yksi osallistunut vapaaehtoisena jo talvisotaan. Luovutettujen joukossa oli vauva ja raskaana ollut nainen je etukäteen tiedettiin että ainakin keskitysleiri odotti jokaista. Luovutuksesta päättäneet olivat aidosti natsimielisiä ei kuten esim Mannerheim, joka hyväksyi Saksalta meille välttämättömän avun, mutta ei sen ideologiaa raakuuksineen.
oli rikosrekisteri.
Suomi luovutti myöhemmin sekä omia kansalaisiaan että tuhansittain inkeriläispakolaisia Neuvostoliittoon teloitettaviksi.
Näiden kahdeksen muistoksi ovat suomalaiset kristityt perustaneet Israeliin moshavin nimelta Yad Hasmona. Laiha lohtu omaisille menetetyistä sukulaisista, mutta kuitenkin jotakin, heidän muistonsa elää.
valtio esittänyt anteeksipyyntöä juutalaisille tämän asian johdosta?
Helsingissä on muistomerkkikin tuon asian muistoksi. Kyllä sen voi tulkita anteeksipyynnöksi jokainen tervejärkinen, jos haluaa. Sitä paitsi tuo asia tapahtui kauan ennen minun syntymääni. Mitä minun pitäisi pyytää anteeksi?
Hitler pyysi luovuttamaan suomen juutalaiset Saksaan, niin Mannerheim kieltäytyi jyrkästi ja vastasi Hitlerille: VAIN MINUN KUOLLEEN RUUMIINI YLI !!! Miten juutalaiset ovat osittaneet tästä kiitoksensa Suomen valtiolle? Muuttamalla Israeliin vai?
Pitäkää nyt turpa kiinni ja vetäkää Suomen lippu salkoon ja olkaa ylpeitä myös juutalaisuudestanne mutta ennen kaikkea suomalaisuudestanne! ELÄKÖÖN SUOMI !!! Kippis!
muutamia vuosia sitten kirjan, en muista kuka enkä muista kirjan nimeä, mutta hän kirjoitti, että suomi olisi luovuttanut jopa 3000 ihmistä natseille, oliko kaikki juutalaisia, sitä en muista, ottakaa selvää!!!
kirjailia on suomalainen, muistaakseni nainen.
kirjoitti kirjan tuosta aiheesta ja noista raskaista ajoista. Max Jakobson on myös tutkinut aihetta, eikä hänen mielestään Suomella ole mitään hävettävää.
Myös Hannu Rautkallio on tutkinut arkistoja tutkinut näitä luovutuksia. Hän piti niiden aiheuttajana erästä juutalaista "huijaria". Hänen mukaansa Sanan väitteet ovat huuhaata.
Suomi luovutti saksalaisille venäläisiä sotavankeja ja joukossa meni tiettävästi myös juutalaisia.
Paavo Lipponen oli aikanaan Suomen edustajan 8 luovutetun muistomerkillä valtion edustajan pyytämässä anteeksi.