Moni luulee, että luonnonsuojelun aate saapui Suomeen 1970 -luvulla hippiliikkeen jälkimainingeissa; että luonnonsuojelu ja vihreä liike alkoivat Koijärveltä.
Ei pidä paikkaansa. Suomen ja ilmeisesti koko Pohjolan ensimmäinen luonnonsuojelujärjestö oli nimeltään "Pikkulintujen suojeluyhdistys", ja sen perusti uskovainen Sakari Topelius kristilliseltä pohjalta. Koijärveläisten ->isoisät
Ei pidä paikkaansa. Suomen ja ilmeisesti koko Pohjolan ensimmäinen luonnonsuojelujärjestö oli nimeltään "Pikkulintujen suojeluyhdistys", ja sen perusti uskovainen Sakari Topelius kristilliseltä pohjalta. Koijärveläisten ->isoisät
Vastaukset 5
Vanhimmat
minulla on tuolla metsän reunassa EU-direktiivin vastainen tunkio.
talviaikaan siellä juhlivat niin linnut, kuin muutkin metsän elävät.
jotakin jää aina myös minun käyttööni ja se jokin on aina maatunut muhevaksi mullaksi päätyen kasvitarhan voimaksi.
viime kesänä tosin laitoin sitä kaalipenkkiin liikaa ja arvaat varmaankin, kuinka siinä kävi?
Oikein! Ei mitään kompostia, vaan aito ja alkuperäinen EU -direktiivien vastainen tunkio! Sellainen minullakin oli lapsuudenkodissani, ja sellainen minulla on nyt kesämökilläni. Jos ei kelpaa EU :lle, laskekoot läpi. Saa ampua.
Tällaisessa yhteydessä lievä kansalaistottelemattomuus on mielestäni paikallaan.
Vanhempanikin joutuivat muistaakseni oikein erikseen hakemaan lupaa maatuvien jätteittensä viskaamiseen maatilan lietesäiliöön, josta päätyvät takaisin pellolle mullaksi. Tosin olisivat heittäneet muutenkin vaikka lupaa ei olisi myönnettykään.
Itse lajittelen omat biojätteeni hyvinkin tarkasti erilleen muista ja kuskaan ne erään henkilön kompostiin etteivät päädy Ämmänsuon kaatopaikka-alueelle dumpattavaksi muiden jätteiden sekaan niin kuin ainakin toistaiseksi tekevät..
Kirjoitat:
>Jotta totuus luonnonsuojelusta ei hautautuisi panteistisen "Äiti Maa" -propagandan alle: http://fi.arocha.org/suomi/ <
Mikä on siis totuus luonnonsuojelusta? Olen kuullut ennenkin tuosta A Rocha -järjestöstä, ja mielestäni sen päämäärät ovat hyvät. Itse voisin ryhtyä yhteistyöhönkin heidän kanssaan sen perusteella, mitä luin järjestöstä oliskos nyt helluntailaisten Hyvästä Sanomasta.
Mutta tuohon, että puhut totuudesta luonnonsuojeluun liittyen niin kerrohan mulle mikä se totuus on? A Rocha -järjestön tavoitteet vai mikä? Minkä näet ongelmallisena esimerkiksi tuossa mainitsemassasi "Äiti Maa -propagandassa"?
On varsin todennäköistä, että ensimmäiset ajatukset luonnon suojelemisesta on maahamme tuonut joku kristitty maamme vahvan kristillisen taustamme vuoksi, jollainen se ennenmuinoin, vielä luonnonsuojeluaatosten viriämisenkin aikoihin hyvinkin laajalti oli.
Kuitenkaan en näe olennaisena luonnon suojelemiselle sitä, että erilaiset ihmisen muodostamat ryhmittymät alkaisivat kiistelemään siitä, kenen juurissa voidaan luonnonsuojeluaatteen synnyn katsoa olevan. Olennaista lienee ihmisten laaja konsensus luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja ympäristömme pilaantumattomuuden osalta - elämänkatsomuksista riippumatta.
Luonnonsuojelulla on aina taustaideologia josta se nousee. Käytännön toimien kautta levitetään tuota ideologiaa, vaikka itse teot ovat neutraaleja. Parempi kristillisen kuin panteistisen opin levittäminen.