ZARMAN PERHEAUTON KESTOTESTI VAIKEISSA OLOSUHTEISSA
Koska nykyään on vaarallista mainita automerkki testien yhteydessä joudumme puhumaan perheautosta keksityllä nimellä Zarman koska oikeudenkäyntikulut ovat kalliita.
Valitsimme kestotestireitiksi Helsingin Suurkirkon ja sen edestä Liisankadun puoliväliin. Valmistauduimme testiin helmipakkasilla huolellisesti varaamalla mukaan neljän päivän kuivamuonat, ylimääräiset lämpöpuvut päällämme olleiden lisäksi sekä nuotiotarvikkeet kaiken varalta. Lisäksi aina 200m:n välein oli katastrofiryhmä äkillisten ongelmien tai vaarojen kohdatessa kulkuamme.
Saatuamme -5C pakkasessa Zarman käymään apuakuilla ja vaihtamalla virranjakajan kannen olimme valmiit aloittamaan testin.
Ensimmäiset 150m menivät moitteettomasti mutta sitten Zarman alkoi sammuilemaan ja sisälle tuli outoa hajua. Tarkemman tutkimuksen jälkeen totesimme sen tulevan takakontista jonne oli unohtunut auton omistaja, Arska. Vanhan viinan hajuhan se sieltä tuli.
Poistettuamme Arskan takakontista ja lähetettyämme hänet läheiseen karaokepubiin taksilla jatkoimme testiä.
Erinomainen avu Zarmanissa oli sen raideherkkyys: Päästyämme ratikkakiskoille se kulki kirjaimellisesti kuin kiskoilla.
150m ennen määränpäätä Zarman alkoi heittelehtimään ja koska emme huurteisista ikkunoista nähneet ulos oli se aika pelottavaa. Avasimme ovet ja jarrutimme näin syntyneistä aukoista jaloin auton pysähdyksiin. Tämä sen vuoksi että jarruneste oli jäätynyt ja edes Reino, joka oli vahvin meistä, ei kyennyt painamaan poljinta riittävän tehokkaasti.
Syy selvisi Zarmanin viimein pysähdyttyä ja päästyämme ulos: Jäljellä oli enää kaksi pyörää. Tulimme siihen tulokseen että ajo-ominaisuudet ovat erinomaiset. Monikaan auto ei ole yleensä hallittavissa kahden pyörän puuttuessa. Ajo-ominaisuuksista siis täydet pisteet.
Pyörien kiinnityksen jälkeen, jonka teimme mukanamme olleilla hitsauslaitteilla, matkamme jatkui ja lopulta saavuimme ilman enempiä kommelluksia Liisankadulle.
Loppuarvostelu: Zarman on hintaansa nähden tilava ja jopa tuhkakuppi on kerrankin riittävän kokoinen. Perillä Liisankadulla se oli vasta puolillaan.
Jos matkaan varaudutaan ennakolta huolellisesti on se luotettava peli lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla. Emme kuitenkaan uskaltaisi lähteä sillä Helsingistä Lahteen.
Koko matkaan meiltä meni rahaa vain noin 470e minkä summan saa "takaisin" jo ostaessaan Zarmanin, onhan se kuitenkin niin halpa.
Eli muutamin pikku varauksin ihan mukiinmenevä ajopeli.

Vastaukset 1
Vanhimmat
jos en tietäisi aivan satavarmasti, ettet ole mun ex-kihlattuni (ethän, ethän, ethän, ethän lupaa ettet ole) sanoisin, että luulisin sun olevan.
Lupaathan, ette ole. Enkä tykkää sinusta. Lupaathan.
Eikä tämä ole kummitusjuttu, eihän?