Viime vuosien aikana on todettu, että tavaratalo on henkilöstöpolitiikkansa kanssa vaikeuksissa. Onneksi työterveyshuolto on kiinnittänyt tilanteeseen huomiota. Kerrotaan, että tavaratalo on keskimäärin tukalammassa tilanteessa. Sitä johdetaan pikkumaisesti ja autoritäärisesti.
Kerrotaan etteivät myyjät saa käydä mm. WC:ssa. joka sinänsä on terveysriski, koska tilanne on monissa tapauksissa ongelma. Työn aikana ei saa juoda vettä, joka usein on tärkeätä, kun lämpötila kohoaa lähes 30 asteeseen. Tavallisesti muissa yrityksissä viedään myymälään vesilasi tms. mukana ja kassoilla se on ihan normaalia, mutta ei Stockmannilla. Pikkupomoja näyttää olevan pilvin pimein ja jokainen korostaakseen omaa imagoaan tehostaa työtovereiden vartointia ja kiusaamista.
Pikkupomot, jotka ovat ise asiassa vain myyjiä, saattavat olla jatkuvssti ostoksilla työaikanansa, mutta sama oikeus kielletään muilta. Sairauspoissa olot ovat merkittävästi ilmeisesti lisaantyneet, koska tilanteeseen on puuttunut työterveyshuolto ja kyse on vain siitä, että työntekijöitä kiristetään äärimmilleen ja on työuupumusta. Tapahtuu työstä pakoa.
Asiakkaana totean, ettei myyjiä ole riittävästi. Jonot monissa paikoin. Minua palvelee väsynyt ja uupunut työntekijä. Ymmärrän hänen olemuksensa kieltä ja kyllä en voi paheksua, jos hän ei aina kykene riittävästi huomioimaan minua.
Kysyä voi mitä me asiakkaat voisimme tehdä Stockmannin tavaratalon työntekijöiden hyväksi, muuta kuin seurata. Viestikäämme edes tavaratalojohdolle asiasta, että suoritettaisiin luotettava ja puolueeton selvitys hengestä joka vallitsee tavaratalossa.
Kurrioisiteettina se, että semmoisia nk. luotettavia selvityksiä tehdäänkin tavaratalossa. Eräällä osastolla lähes 30 työntekijältä kyseltiin heidän ja pikkupomon välisiä suhteita. Tulos kerrottiin ja pikkupomo sai 100 prosenttisen myönteisen tulokseen. Yhtymän tavarataloista parhaan. Kyse vain oli siitä, että viisi oli vastannut ja ne jotka pelkäsivät eivät vastanneet, koska kysely olisi selvittänyt ketkä olivat vastanneet.
STOCKMANN KRIISI TAVARATALO?
11
6066
Vastaukset
- Ainoastaan pari
kertaa olen joutunut ojentamaan nuorta myyjätärtä kun eivät osanneet alkeellisimpia käytöstapoja. Mieluusti maksan ostoksistani vähän enemmän, kun saan asioida miellyttävässä miljöössä, saan itsetuntoani pönkittävää palvelua ja, ennenkaikkea, saan asioida arvoisessani seurassa.
T. Margitta- siwaan
huonollakin itsetunnolla siellä pärjää
- olen iloinen
ettei koskaan ole tarvinnut stokmannilla käydä.
- P-Mon
Itse olen aloittanut Stokkalla viime jouluna, ja ollut erilaisissa työsuhteissa siellä täällä.
Voin kertoa, että työpaikka on ehdottomasti paras, missä olen koskaan ollut. Palkka on reilu, ja työolot mukavia. Porukka on kivaa. Vettä saa käydä juomassa koska tahansa, ei työntekijöitä epäinhimillisesti kohdella.
Jonoja syntyy toki silloin tällöin, mutta eipä olla missään varmaan niihin keksitty vedenpitävää ratkaisua. Työntekijöitä otetaan kyllä paikalle aina arvioidun tarpeen mukaan.
Stockmann jatkaa yhtenä Suomen parhaista / parhaana tavaratalona, yhtenä painavana syynä pitäisin juuri henkilöstön erinomaista kohtelua. - aina vaan
Vanha juttu toi että stokka riistää. Stokka on hassu jäänne ajalta kun kaikilla oli vielä töitä.
Nyt murroksen kurissa sekin.
Ne pirulliset pikkupomot on muuten isompien valitsemat..Ovat valinneet TARKOITUKSELLA sen tyyppisiä pikkupoliiseita.
Stokkan henkilöstöpolitiikka on orjatyövoiman ylläpitoa. - Noora
Anna palautetta Stocmannille, mikäli aihetta löytyy. Palaute ei kuulu tälle osastolle vaan ko. firman palaute osastolle.
- mikään palaute
EI STOCMANNIA KIINNOSTA
Ei auta yhtikäs niin mitään antaa lapsellista palautetta stokkalle. Parhaimmassa tapauksessa kuuntelevat lahjakkaasti tekemättä yhtikäs mitään.
Mutta hei voit saada vaivannäöstäsi ja pilalle menneestä päivästäsi KAHVILIPUN...HAHAHAA!!
Soita stockkalle ja valita, muista että kyllä se kuule syy voi olla myös siinä että et osaa olla oikeanlainen asiakas. Voit aina myös laittaa pahvilapun sille tarkoitettuun vanerilaatikkoon käytävällä...SAIRASTA!
- Jukka
Tämä vanha ylimielinen henkilöstöpäällikkö joka ei pidä henkilökuntaa missään arvossa (ja joka muuten istuu kaupan työnantajien hallituksessa myös) voisi jo vähitellen siirtyä syrjään jos saisi vähän tolkkua ja asiallista kohtelua henkilökuntaa kohtaan. Sieltä ne käskyt ja määräykset tulevat vain tältä yhdeltä ja ainoalta kääkältä.... Henkilökohtaiset kokemukset jo muutaman vuoden takaa mutta näköjään ei ole tilanne muuttunut yhtään. Laittakaa vaan palautetta Rouva henkilöstöpäällikölle......
- hatkat
Vuosi on jo 2011. Sama meno jatkuu...
- hatkat
oli ja 2012 tuli...
- eläkeeihmisetuskoko
paskaaa
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741370Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv44595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot133586Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547