Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on epäeettistä, ja ilman sen muuttimista ei ihmiskunnalla ole toivoa tulevaisuudesta. Bill Clinton on mm. sitä mieltä, että kasvihuoneilmiön torjuntaan tarvittaisiin miljoonia uusia työpaikkoja. Itse olen samaa mieltä. Kaikki teknologiat, jotka tukevat hiilidioksipäästöjen vähenemistä tulisi ottaa käyttöön.
Nykyisellään ihmisten kulutuskäyttäyminen ja liikemiesten ahneus johtaa siihen, että kaikkea humpuukkia kyllä tehdään. Mm. isoja autoja, veneitä, moottoripyöriä, ilotulitteita ja ulkomaanmatkoja. En pidä myöskään turkiksia tarpeellisena. Jos kaikki noihin humpuukkijuttuihin käytetty energia käytettäisiin kasvihuoneilmiön torjuntaan, niin ihmiskunnalla olisi vielä jotain toivoa pelastumisesta.
Epäeettisellä kulutuskäyttäytymisellä on vielä sekin taipumus, että se pakottaa samalla toisia epäeettiseen toimintaa. Kun yksi haluaa moottoripyörän, joutuu joku sen hänelle tekemään. Jälleen olemme lähempänä ihmiskunnan joukkotuhoa.
Sen sijaan kun joku ostaa esim. st 1:n biopolttoainetta vähän kuluttavaan autoonsa jonkin fossiilisemman sijasta ja ajaa vain hyötyajoa olemme jo paljon lähempänä oikeaa elämäntapaa. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikki ilonpito tulisi kieltää. Ilonpidon pitää vain olla eetisesti kestävällä pohjalla.
Nyt olisi oikea aika ottaa kaikki teknologiat käyttöön, joiden avulla kasvihuonekaasujen päästöjä voidaan vähentää. Tähän tarvitaan koko ihmiskunta mukaan ja miksei muitakin eläinlajeja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tietenkin alkoholi ja tupakka. Alkoholi sopii polttoaineeksi autolle, mutta ei niin hyvin ihmiselle. Tupakka taasen on vain pelkästään haitallista koko elinkaarensa ajan alusta loppuun.
perille kaikille ja nimenomaan tälle susijoukolle joka on vastuussa planeetan nykytilasta
http://en.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century
huora.En usko,että ketään.Jotain vastenmielisiä puurtajia tunkee päällä. yäk.