Mistä henk. koht. koulunkäyntiavustaja????

aran pojan huolestunut äiti.

Olen 10 vuotiaan ADHD pojan äiti ja kirjoitan lastani kuunnellen ja hänen sekä toisten samanikäisten turvallista koulutietä ajatellen. Koulutie ei ole ollut helppo, eikä ilmeisesti koskaan helpommaksi muutukkaan mikäli joutuu yksin pärjäämään ongelmiensa kanssa.On ADHD,MOTORISET VAIKEUDET, KEHITYSVIIVE. Lapselleni olisi kuulunut jo ekalle luokalle henk. koht. koulunkäyntiavustaja,ja tästä oli myös lääkärinlausunto jossa luki,että: henk. koht. koulunkäyntiavustaja ja pienluokkasiirto VÄLTTÄMÄTÖN , jotta poikani pystyisi kykyjensä ja tasonsa mukaiseen opiskeluun. No siirto tapahtui vaan eipä tuota avustajaa tullut. Tai tuli, mutta jannun nimike muuttuikkin viikkojen kuluessa ja eri palavereisa ties miksikä avustajaksi. Ensiksi hän oli henk. koht. Mutta sitten kohta samassa palaverissa luokka - avustaja tai ihan vaan yleisavustaja joka juoksi muittenkin luokkien tarpeitten mukaan. Kysynkin tässä, että eikös henk. koht. koulunk. avustaja ole HENK.KOHT? Eli jos pojallani on koulua 9 - 15 niin tämä henk. koht. koul.avust. on poikani kanssa koko se ajan, eikä esim. lähde toisen luokan / pienryhmän kanssa uimaan, liikuntatunnille tai retkille? 3 vuotta olen siis avustajan tarpeesta keskustellut ja virsi on aina sama opettajan puolelta: luokkaan EI MISSÄÄN NIMESSÄ oteta lisää avustajia ( 1 luokka-avustaja on) eikä lastani mikään vaivaa. Pojalla ei vaan PÄÄ KESTÄ. Opettajan mielestä lapsi ei kuulu edes hänen luokkan, eikä pojalla mitään ongelmia ole jotka ADHD selittäisi. Lapsellani ei voi olla ADHDtä koska, HÄN EI OLE TYHMÄ EIKÄ KÖMPELÖ, poikani on vaan tunne-elämältään häiriintynyt,TAHALLEEN KIUSAAVA, MÖLISEVÄ ja KIROILEVA LAPSI sanoo opettaja..Mitähän nuo kirjaimet ADHD pitää sisällään? Niin ja onhan se kurjaa kun luokassa on ääntä. Ei tule sitä HILJAISTA luokkaa ensi lukuvuodeksikaan.
Haluaisin tietää millainen on normaali pien- erityisluokka jos kerta ääntä, eikä omaa mielipidettä saa/ voi sanoa ilman, että joutuu luokasta ulos tai kuulee käyttävänsä henkistä väkivaltaa. Onko se henkistä väkivaltaa, jos sanot luokkakaverillesi, ettet halua istua hänen vieressä?Minusta se on mielipide, johon jokaisella on oikeus.Haluaisin tietää myös millaisilla perusteilla sen henk. koht. koulunkäyntiavustajan saa? Luulisi,että tarve on kuitenkin osoitettu jos opettaja pystyy sanomaan ettei kerkee,ei pysty valvomaan ja olemaan kontrollina poikani mukana. Kuka siis turvaa myös minun lapselleni turvalliset välitunnit. siirtymätilanteet ja on tukemassa sitä positiivista minäkuvaa jos opettajakaan ei kerkee? Niin ja kuka ottaa huomioon kaikki ne pienet asiat, joilla tunilla oloa ja oppimista voitaisiin helpottaa jos kerta opettajakaan ei kerkeä olemaan neuvomassa ja kontroloimassa impulsialtista lasta.Luokassa 12 oppilasta. Luulisi että se henk.koht. koulunkäyntiavustaja toisi helpotusta myös luokkatilanteeseen,välitunneille,ruokailuun siirtymätilanteisiin ja oppimiseen. Niin ja saattaisipa poikani karkailut koulusta loppua jos tuntisi olonsa hyväksytyksi ja olisi joku, joka myös häntä tukisi.En kai se minäkään voi ottaa poikaa koulusta kotia kun opettaja ei jaksa tai kykene (ollaan meillä kotikoulussa oltukkin yksi lukukausi ja kas kummaa, hyvin meni ja hienosti teki hommia ja oppi enemmän kuin olisi ollut tarpeen.Opettajana toimin minä.) Leipä kotipöytään olisi saatava, vaan mites olet töissä kun koko ajajn on jotain "ongelmia" ja on jäätävä pois. Milloin on poika karannut välitunnilta, milloin taas sylkäissyt maahan ja haukkunt ja nakellut kirjoja, tapellut tai jättänyt syömättä, milloin "meinannut ottaa kiven ja yrittää heittää sillä naapuriluokan poikaa" HUOM MEINANNUT!!! Vaan ei ottanut. On se kumma kun sairaalakoulussa ei näitä ongelmia ollut. Joka lapsella olikin myös avustaja, jotka sitä vaan tarvitsi. Koulusta tuli reissarissa myös ne iloiset viestit kotia ja opettaja oli silminnähden ylpeä jokaisen oppilaan onnistumisesta ja kertoi se myös. Eipä hakannut minunkaan poikani päätään lattiaan tai raivonnut vaikeita läksyjä. Mutta se onnellinen jakso jäi pian taakse.Kiitos siitä 8 viikosta sairaalakoulusssa, jonnekkin maamme laitamille =) Arki siis koitti ja lapsen itsetunto on pikkuhiljaa syöty koulun osalta!!!!
Koita tässä sitten luoda lapselle hyvää elämää kun joka VI**N koulupäivä saa kuulla olevansa ties mitä ja haukkujina on oman koulun oppilaat. Ja kun poika menee "koulussa opitun kaavan" mukaan kertomaan opettajalle niin kukaan ei usko eikä haukkumista ole tapahtunut. Näin meillä. Vielä olisi 6 luokkaa jälellä.... kyllä se viha se kasvaa kun ruokkijoita on noinkin paljon. En sano, että poikani olisi mikään pulmunen, mutta aloittajana riidoissa hän ei ole, on sen verran arka kuitenkin ja saa olla yksinään välitunnit. Kukaan ei välitä mennä edes kysymään mitä kuuluu. Saati sitten jos pari koulun HYVÄÄ poikaa käy haukkumassa lenkkarit ja vaatteet ihan vaan ohi kävellessä. Eihän sitä kukaan kuule. Mutta ootappa kun poikani puolustautuu kiroomalla ja haukumlla niin jo on palaveri pystyssä. Niin vaan kaatuu kaikki pienen pojan, jo kertaalleen potkituille hartioille. MISTÄ APUA JA KUKA MAKSAA kun ne määrärahat koulusta ei riitä? Mitä niissä erityis / pienluokissa pelätään, ettei ulkopuolinen apu ole tervetullut? Liekkö opettajilla itsellään virkaintohulluus ja asennevamma sekä oppilaisiin, heidän vanhempiinsa ja tietoihin oman lapsensa terveydentilasta.Luulisi, että vanhemmat ovat asiantuntijoita omien lapsiensa ongelmissa, erityistarpeissa ja selviytymiskeinoissa, mutta ei täällä. Vanhemmat ei saa tietää tai osata muuta ku nyökytellä ja mielistellä opettajaa. Mitä enemmän olet JOO JOO ja NIIN OPETTAJA, sitä varmemmin saa lapsesi tehdä asioita joita ei kukaan näe. Onhan hän opettajan perhetutun poika tai tyttö,ei kai hän nyt sentään. Minä en sitä osaa ja siksi varmaan tilanteemme onkin näin hankala. Onneksi on olemassa niitä hyviäkin ja yhteistyökykyisiä kouluja ja opettajia. Onnea kaikille vanhemille joiden lapsilla on ihana ja ymmärtäväinen opettaja. Meiilä ei sitä kyllä ole. Hän on ollut yli 20 vuotta erityisopettaja, hän kyllä tietää. Mutta onko enää kykeneväinen se onkin eriasia.
Leipä happanee hitaasti.....

5

1894

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jane

      Nyt menet rehtorin puheille tässä asiassa. Jos lapsen katsottu tarvitsevan henkilökohtaista avustajaa, niin sellainen pitää myös saada. Ja se nimenomaan tarkoittaa avustajaa, joka on poikasi kanssa koko koulupäivän ajan eikä juokse muissa hommissa (se puolestaan on kouluavustaja, joka näin tekee).

      Koululla on velvollisuus tarjota pojallesi paremmat oltavat kuin mitä nyt on annettu. Oletettavasti pojalla on HOJKS, joten nyt sinne kirjaamaan selkeämmin se mitä sinä vanhempana haluat. Tuo henkinen kiusaaminen täytyy saada ainakin loppumaan, niin muiden oppilaiden kuin OPETTAJANKIN taholta.

      • autistin äiti

        En lukenut alkuperäisen tekstiä kokonaan mutta teillä on varmaan joku oma lääkäri jonka luona käytte esim. kerran vuodessa? Ota yhteys tähän lääkäriin tai jos teillä on ns. oma hoitaja sairaalan osastolla niin häneen ja kerro asia! Saa lääkäri vaikka soittaa sinne koululle ja sanoa suorat sanat!
        Meillä oli ennen myös pojan avustajan kanssa sama homma päiväkodissa.. hän ei ollu henkilökohtaisen avustajan nimellä vaan ryhmäavustajana ja teki paljon muutakin kuin oli auvusti poikaamme. Nyt hänellä on oikea oma avustaja ja tosi hyvin on mennyt!


    • adha:n äiti myös

      Kannattaa ottaa yhteyttä myös koulutoimistoon. Mahtavatko olla tietoisia koulun, rehtorin ja ko. opettajan toimintavoista?
      Kaupungin / kunnan voi haastaa myös oikeuteen laillisen avun laiminlyömisestä, varsinkin kun tapauksessanne ns. apu on väärinsuunnattuna.

    • omppu

      Katsoppa ADHD liiton sivuja. Kysymyksiä palstalla on joitakin neuvoja avustaja asioista.

    • tärkeitä myös

      Omalla pojallani hommat alkoivat henk. koht. avustajan myötä mennä päin v****a. Koulutyöhön keskittyminen toki parani, kun koko ajan oli joku vieressä vahtimassa (ja jota poikani sai vedättää...), mutta sosiaalisuudessa ja omatoimisuudessa poika taantui todella paljon. Normaali kanssakäyminen oman ikäisten lasten kanssa väheni huomattavasti, kun avustaja oli liian paljon läsnä. Omasta mielestäni sosiaalisten taitojen oppiminen on todella tärkeää ja oppimista ei tapahdu, jos aikuinen on koko ajan ohjaamassa tilanteita. Yhden lukuvuoden jälkeen minä vaadin, että pojallani ei enää missään tapauksessa ole avustajaa, onneksi ope oli samaa mieltä. On nyt vähitellen oppinut ihan itse sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa olemalla ja sillä, että ollaan opettajan kanssa sovittu tiukat, johdonmukaiset säännöt, joista molemmat pidämme kiinni. Omalla pojallani on vaikea ADHD, mutta ei tulisi mieleenikään, että vaatisin, että hänen pitää saada olla luokassa äänessä milloin haluaa ja riehua siellä, vaikka erityisluokassa onkin. ADHD on käyttäytymisen syy ja se pitää ymmärtää, mutta se ei tarkoita sitä, että sen mukanaan tuoma käyttäytyminen vai hyväksytään ja sitä hyssytellään. Kyllä minun lapseni tulee saada huonosta käytöksestä rangaistus siinä missä muidenkin lasten oli syy mikä tahansa. Jonain päivänä hän on rikosoikeudellisessa vastuussa, oli hänellä diagnoosia tai ei. Oletko miettinyt, että milloin lapsesi sitten olisi valmis tulemaan toimeen sosiaalisissa tilanteissa ilman avustajaa? 12-vuotiaana? 15-vuotiaana? 20-vuotiaana? 48-vuotiaana?

      Ja mitä tuohon henkiseen väkivaltaan tulee, niin olen kyllä täsmälleen samaa mieltä opetajan kanssa siitä, että tuollaiset kommentit on kitkettävä oppilailta pois. Mihin vedät mielipiteen ilmaisun ja kiusaamisen rajan? Onko sinusta ok, jos joku sanoo sinun pojallesi, ettei halua istua tämän vieressä? Entäs jos joku sanoo lapsellesi, että tämä on idioottimainen, ruma ja läski? Eikös sekin ole mielipiteen ilmaisua?

      En väitä, että koulussa olisi kaikki kunnossa, mutta mielestäni myös omassa asenteessasi on korjaamisen varaa. Ei diagnoosi tarkoita sitä, ettei lapselta saisi vaatia hyvää käytöstä.

      Ps. luokkakoosta sen verran, että joko poikasi ei ole virallisessa erityisluokassa tai sitten kunta rikkoo luokkakoossa lakia. Sopeutumattomien erityisluokkaopetuksen (=pienluokka) luokkakoon maksimi on 10 oppilasta ja muun erityisopetuksen 8 oppilasta. Tämä ei ole kuntakohtaista.

      Terv. 3 lapsen kotiäiti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe