ALPI

ALPI = anna lapsesi päättää itse

Vaikka äiti ja isä kuuluisivat kirkkoon, lasta ei ole pakko kastaa eli pakkoliittää ev.lut. seurakunnan jäseneksi

Nimenanto hoidetaan juridisesti maistraatissa (väestörekisterissä) ja perhe voi järjestää pienemmät tai isommat nimiäisjuhlat eli nimenoantojuhlat aivan hyvin ilman pappia ja vesikannua.
12161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

1.Kor.12
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä KASTETUT yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet JUODA SAMAA HENKEÄ.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.

On vaarallista jättää lapsi kastamattomaksi pakanaksi tämän maailman ruhtinaan valtakuntaan ilman Kristuksen Henkeä.

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

Äänestä
  • näiden lapsikastekiihkoilijoiden viestejä, kun
    he mekaanisesti toistavat vain näitä samoja fraa-
    sejaan. Sillä ei ole väliä,vaikka ne eivät liittyisi mitenkään ko aiheeseen. Heillä on jonkunlainen va-
    rasto näitä olettamuksiaan, joita he sitten kopioi-
    vat joka toinen päivä.
    Nyt olisi keskustelun aihe se, että annetaanko lap-
    sen itse päättää kasteestaan, vaiko käytetään vä-
    kivaltaa ja kastetaan hänet väkisin, kuten kirkossa
    on tapana.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    näiden lapsikastekiihkoilijoiden viestejä, kun

    Vanhan liiton merkki ja sinetti oli ympärileikkaus.
    Mooses oli laiminlyödä lapsen sakramentin ympärileikkauksen (KASTE UUDESSA LIITOSSA) mutta vaimo oli viisaampi ja hoiti asian kuntoon.
    2. Moos. 4:25
    "Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
    Vanhemmat päättävät lasten uskontokunnasta ja kuulumisesta luovutettiinko lapsi Jumalalle vai ei.

    13 Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
    14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

    Lapsi katsottiin rikkoneen liiton, josta vanhemmat ovat vastuussa alaikäisen lapsen osalta.

    Samoin Uuden liiton aikainen Jumalan liitto pyhä kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kastekäsky "menkää siis" annettiin vanhemmille ja aikuisille opetuslapsettakaa "mateuteseette" kastamalla ja opettamalla.Matt.28:19-20

    Kaste on lapselle Jumalan tekemä liitto ja sinetti. Veriliitto. Kaste on lapselle Kristuksen ympärileikkaus (Kol.2).

    1. Piet. 3:21

    "Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Mutta meille jotka uskomme se on Jumalan voima.

    Meinaatko että Vanhan liiton aikaan lasten annettiin päättää itse ympärileikataako heidät vai ei.

    Ympärilakauksella lapsi otettiin Jumalan kansan jäseneksi.

    Jumala käski hävittämään ympärilaikkamattoman kanssata.

    Vanhan liitto oli YMPÄRILAIKKAUKSEN LIITTO
    Uusi liitto on kasteen liitto.

    Kumpikin on Jumalan merkki Jumalan omistusoikeudesta.

    Kastamaton ei ole Jumalan oma.

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Uusi-liitto perustuu vapaa-ehtoisuuteen.
    Ympärileikkaus tehtiin vain pojille ja alapäähän.
    Miksei kasteta vain alapäätä jos kaste korvaa ym-
    pärileikkauksen?
    Mites on tyttöjen laita?
    Sanot:
    Kastamaton ei ole Jumalan oma.
    Sinähän höpiset omiasi.
    Miksi sitten ryöväri oli taivaskelpoinen,vaikka häntä ei oltu kastettu.
    Jeesus antoi uuden käskyn, rakkauden käskyn. Ei
    rakkaus tee kenellekään väkivaltaa, kuten lapsi-
    kasteessa tapahtuu.

    Äänestä

  • pakkoon kirjoitti:

    Juuri sellaisia sanankäyttäjiä pitää varoa, jotka sanovat, mutta eivät sitä ristinryöväriäkään kastettu, mutta jättävät kertomatta, että kristillinen kastehan alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesus valmisti kasteen vasta Getsemanessa ja Golgatalla.

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Mutta meille jotka uskomme se on Jumalan voima.

    Meinaatko että Vanhan liiton aikaan lasten annettiin päättää itse ympärileikataako heidät vai ei.

    Ympärilakauksella lapsi otettiin Jumalan kansan jäseneksi.

    Jumala käski hävittämään ympärilaikkamattoman kanssata.

    Vanhan liitto oli YMPÄRILAIKKAUKSEN LIITTO
    Uusi liitto on kasteen liitto.

    Kumpikin on Jumalan merkki Jumalan omistusoikeudesta.

    Kastamaton ei ole Jumalan oma.

    Ramuhan kiihkoilee ja puolustaa täällä farisealaista oppia. Tässä nähdään, mitä oppi edustaa.

    Tässä vähän Ramun farisealaiselle opille Sanan totuutta.

    Gal. 5:6
    Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

    1. Kor. 7: 18,19
    Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.
    Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

    Room.2: 28,29
    Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
    vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    Room. 2: 25,26
    Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
    Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?

    Eli vauvakasteen vertaaminen ympärileikkukseen osoittaa juuri farisealaisen piirteen, jota Raamattu paheksuu ja osoittaa sydämen ympärileikkauksen eli kääntymisen Jumalan puoleen pelastavaksi tekijäksi, eikä ulkoisella vihmonnalla, ympärileikkauksella ole mitään arvoa.

    Äänestä

  • kasteasiassa kirjoitti:

    Juuri sellaisia sanankäyttäjiä pitää varoa, jotka sanovat, mutta eivät sitä ristinryöväriäkään kastettu, mutta jättävät kertomatta, että kristillinen kastehan alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesus valmisti kasteen vasta Getsemanessa ja Golgatalla.

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Yksi kysymys, jolla näytän eksyttävyytesi.

    Muuttuiko evankeliumin julistus Jeesuksen ajasta apostolien toimintaan?

    Toinen huomio ja kysymys:

    Oikein sanoit, että kastettiin, että kastettiin Jeesuksen nimeen, mutta tänä päivänä kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Missä tapahtui tuo muutos? Silloin kun otettiin käyttöön katolinen kolminaisuusoppi.

    Äänestä

  • JA SINETTI kirjoitti:

    Vanhan liiton merkki ja sinetti oli ympärileikkaus.
    Mooses oli laiminlyödä lapsen sakramentin ympärileikkauksen (KASTE UUDESSA LIITOSSA) mutta vaimo oli viisaampi ja hoiti asian kuntoon.
    2. Moos. 4:25
    "Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
    Vanhemmat päättävät lasten uskontokunnasta ja kuulumisesta luovutettiinko lapsi Jumalalle vai ei.

    13 Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
    14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

    Lapsi katsottiin rikkoneen liiton, josta vanhemmat ovat vastuussa alaikäisen lapsen osalta.

    Samoin Uuden liiton aikainen Jumalan liitto pyhä kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kastekäsky "menkää siis" annettiin vanhemmille ja aikuisille opetuslapsettakaa "mateuteseette" kastamalla ja opettamalla.Matt.28:19-20

    Kaste on lapselle Jumalan tekemä liitto ja sinetti. Veriliitto. Kaste on lapselle Kristuksen ympärileikkaus (Kol.2).

    1. Piet. 3:21

    "Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kumpaahan Raamattu pitää esillä pelastuksessa, ulkonaista ympärileikkausta vai sisäistä, Jumalan Hengen ympärileikkausta.

    Tämä ympärileikkaukseen vetoaminen juuri kertoo havainnollisesti vauvakasteen ihmisopillisen ja muotojumalisen muodon.

    Raamattu tyrmää tämänkin ympärileikkaukseen vetoamisen perin juurin.

    Äänestä

  • Jumala näkee kirjoitti:

    Yksi kysymys, jolla näytän eksyttävyytesi.

    Muuttuiko evankeliumin julistus Jeesuksen ajasta apostolien toimintaan?

    Toinen huomio ja kysymys:

    Oikein sanoit, että kastettiin, että kastettiin Jeesuksen nimeen, mutta tänä päivänä kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Missä tapahtui tuo muutos? Silloin kun otettiin käyttöön katolinen kolminaisuusoppi.

    Älä ala vikoilemaan Jumalan sanan kanssa, sillä siitä ei hyvää seuraa. Raamattu on kokonansa totuus ja Jumalan ilmoitus.

    16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
    17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

  • kasteasiassa kirjoitti:

    Juuri sellaisia sanankäyttäjiä pitää varoa, jotka sanovat, mutta eivät sitä ristinryöväriäkään kastettu, mutta jättävät kertomatta, että kristillinen kastehan alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesus valmisti kasteen vasta Getsemanessa ja Golgatalla.

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Ryöväri pelastui USKON KAUTTA. Syntinen nainen pe-
    lastui USKON kautta. Luuk 7:50
    Kastettiinko Jeesuskin väärällä kasteella, kun hän
    meni itse kastettavaksi ilman syntiä.
    Mark 10:39 Niin Jeesus sanoi heille...... ja sillä
    kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidät-
    kin.
    Erikoista, että Jeesus ja opetuslapset oli kastettu
    väärällä kasteella.

    Äänestä

  • Harhauttaa kirjoitti:

    Kristillinen kaste lapselle on uuden liiton kaste.

    Kristillisessä kasteessa lapsi liitetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen (Room.6:3-4)

    Lapsi saa kasteessa Kristuspuvun eli lapsi puetaan Kristukseen. Kasteessa lapsi saa Kristuksen hengen sinetin. Hääpuku on kohta tarpeen kun alkaa Karitsan hääjuhla.(Gal.3:27).

    Lahkouskoisten lapsilta puuttuu Kristuspuku, kun he luottavat viattomuuden pelastavan.

    Viattomuuden vaippa ja opinkaapu ei kuitenkaan kelpaa häpukeeksi.(Sodoma ja Gomorra)

    Uskonlahkojen kastamattomat lapset ovat niitä Raamatun tarkoittamia tyhmiä neitsyitä, joilta puuttuu Kristuksen henki, eli öljy lampuista.

    Yljän tullessa äkkiarvaamatta noita lapsia ei kuitenkaan ehditä viedä oikeaan kirkkoon kasteelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

annathan kirjoitti:

ALPI = anna lapsesi päättää itse

Vaikka äiti ja isä kuuluisivat kirkkoon, lasta ei ole pakko kastaa eli pakkoliittää ev.lut. seurakunnan jäseneksi

Nimenanto hoidetaan juridisesti maistraatissa (väestörekisterissä) ja perhe voi järjestää pienemmät tai isommat nimiäisjuhlat eli nimenoantojuhlat aivan hyvin ilman pappia ja vesikannua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu