Kysymys Deelle

Tässä kysymykseni GIE-palstan ylläpitäjälle Dominicaaniukselle eli Deelle: Millä tavalla olen rikkonut sääntöpykälää viisi (5) sillä kaiken aikaa kaikki kirjoittamani ja kertomani on ollut täysin paikkansa pitävää?
Muun väittäminen on törkeää valehtelua, ja siksi ainoa johtopäätös on, että minut ajettiin ulos mielipiteideni ja liberaaliksi määritellyn katolisuuteni takia. Kuitenkaan tätä ei haluta myöntää, vaan keksitään muita, valheellisia tekosyitä ja minut mm. yritetään leimata jollakin tavoin epärehelliseksi kirjoittajaksi. Se ei ole kristillistä toimintaa.
G.
231420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Minusta sinun pitäisi mailata nimimerkkiä "Dominikaanius" privaatisti. Tämä on keskustelufoorum, ei sinun yksityisasioidesi puintia varten luotu palsta. Täällä keskustellaan katolilaisuudesta, ei toisista palstoista, olivatpa ne katolilaisia tai eivät.

Äänestä
  • sillä ensimmäinen aloitus ajoi Guglielmon asiaa positiivisesti, mutta tämä toinen aloitus samasta asiasta on silkkaa riidanhaastamista, ja herättää ajatuksen, jospa sittenkin...

    Äänestä

  • K 750 cc kirjoitti:

    sillä ensimmäinen aloitus ajoi Guglielmon asiaa positiivisesti, mutta tämä toinen aloitus samasta asiasta on silkkaa riidanhaastamista, ja herättää ajatuksen, jospa sittenkin...

    että oliko tämä toinen aloitus yleensä alkuperäisen
    Guglielmon tekemä, ja oliko sen tarkoitus ainoastaan
    saattaa ensimmäinen aloitus, ja nikki sen takana hieman outoon valoon, kun meitä tallaajia on niin moneen junaan, ja monet jää väärillä asemilla pois junasta;-).

    Äänestä

  • ei ole tuon ylläpitäjän yksityisiä osoitteita. Minusta viestissä ei puhuta edes yksityiasioista vaan yleisemmällä tasolla netiketistä ja listakeskustelujen etiikasta, jolloin sillä on yleistä kiinnostavuutta ja merkitystä. Lisäksi Dominikaanius on esittänyt kirjoittajasta ilmeisen valheellisia väitteitä juuri tällä listalla eli julkisuudessa. Keskusteluahan tuo kirjoittajan kysymys oli ja totta kai kuuluu tänne listalle.
    Tsemppiä sinulle Guglielmo!

    Äänestä

Ei todellakaan ole pelkästään yksityisasia,
miten ihmiset kohtelevat toisiaan netissä.
Jos on kohdellut toista väärin julkisesti (keskustelufoorumilla), niin on johdonmukaista esim. pyytää julkisesti anteeksi tai selvittää, oliko väärinkäsitys tms. Sitten tälle keskustelulle voisi laittaa pisteen.

Äänestä
  • Tottakai se on yksityisasia. Pidetään mekin huoli omista asioistamme.

    Äänestä

  • ei-äiti kirjoitti:

    Tottakai se on yksityisasia. Pidetään mekin huoli omista asioistamme.

    Onko sinusta esim. oikein että henkilö A mustamaalaa henkilö B:n julkisesti ja että henkilö B:n täytyy tyytyä yksityiseen anteeksipyyntöön?
    Onko se rakkauden kaksoiskäskyn mukaista -
    haluaisitko itse sellaista kohtelua?

    Äänestä

  • Credo in Unum kirjoitti:

    Jos kukaan ei tiedä kuka nimimerkin takana on, niin kyseessä on ehdottoasti yksityisasia. Onko bannaus rakkauden kaksoiskäskyn vastaista? Tuskin on.

    Äänestä

  • muistelijatar kirjoitti:

    Jos kukaan ei tiedä kuka nimimerkin takana on, niin kyseessä on ehdottoasti yksityisasia. Onko bannaus rakkauden kaksoiskäskyn vastaista? Tuskin on.

    Meillä on ilmeisesti erilainen käsitys korrektista nettikäyttäytymisestä ja rakkauden kaksoiskäskystä.

    Äänestä

  • mieltä kanssasi!

    Äänestä

Lyhyesti:
En käy asiasta keskustelua tällä palstalla. Henkilökohtaisesti voin asiasta keskustella, mutta tällä palstalla keskustelun käyminen asiasta ei tule kyseeseen. Suomi24 ei ole minkään Gie-asioiden selvittely foorumi.

Äänestä
  • Dee on oikeassa. Ärsyttää tämä GIE-palstan asioiden edestakaisin vatvominen tällä palstalla. Ihan tyhjänpäiväistä jankutusta. Lopeta, Guglielmo.

    Äänestä

  • Eikös tuo Dominicaanius voisi aktivoida tuota suomi24 postilaatikkoaan (ellei se sitten ole jo olemassa) ja Guglielmo sinne sitten postittelee viestejään, koska Dominicaanius ei tällä keskustelupalstalla halua asiaa enempää setviä(mikä minusta alkaa jo olla ymmärrettevää, kaikki asian setvimisen arvoinen on luultavasti täällä jo tehty)...

    Toivon jonkinlaista komprimissia asiaan teille molemmille.

    Äänestä

  • amazon22 kirjoitti:

    Eikös tuo Dominicaanius voisi aktivoida tuota suomi24 postilaatikkoaan (ellei se sitten ole jo olemassa) ja Guglielmo sinne sitten postittelee viestejään, koska Dominicaanius ei tällä keskustelupalstalla halua asiaa enempää setviä(mikä minusta alkaa jo olla ymmärrettevää, kaikki asian setvimisen arvoinen on luultavasti täällä jo tehty)...

    Toivon jonkinlaista komprimissia asiaan teille molemmille.

    kenenkään kannattaa privaviestejä tuolle Dominikaaniukselle lähetellä, kun sama tyyppihän jossain keskustelussa vasta uhkaili sillä, että sitten voikin kirjoittajan haastaa oikeuteen, kunnianloukkauksesta tuo taisi jotain kirjoittaa. Joten enpä kenelläkään suosittele!

    Äänestä

Hyvä Guglielmo,
olen lukenut kirjoituksesi ja pahoittelen sitä, että GIE palstalla sinua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Olen kuitenkin myös samaa mieltä nimim. "Tyhjää jankutusta":n kanssa siitä, ettei kannata vaatia oikeutta ihmisiltä joilla on "oma" oikeus ja omat säännöt, jotka poikkeavat selvästi demokraattisessa yhteisössä vallitsevista säännöistä.
Jos halutaan ylläpitää avointa foorumia, pitäisi antaa ihmisille mahdollisuutta lukea ensin palstalla olevia viestejä/ehdotuksia ja päättää sitten, kannattaako kirjoittautua tai ei. GIE:llä tätä mahdollisuutta ei anneta. Eikä GIE:llä anneta myöskään mahdollisuutta ymmärtää, minkä perusteella joku kirjoittaja voi olla paremmin kuin toinen. Foorumin ylläpitäjä on ainoa päättäjä. Hän on perustanut foorumin ja hän päättää, mitä kirjoituksilla tehdään. Piste.
Valituksia GIE:n (ylläpitäjän) toiminnasta voi tulla ainoastaan tälle palstalle. Mutta täälläkin on sensuuri. Minulta on poistettu (esim. eilen, kohta: katoliset ovat ilkeitä ihmisiä) viesti, jossa kritisoin nimim. "muistelijatar":n ajatusmaailmaa. Viesti on poistettu, mitään selittämättä, vaikka viesti ei ollut provosoiva.
Nimim. muistelijatar voi kuitenkin loukata vapaasti. Hän kirjoittaa: "Ei todellakaan kannata välittää näiden keskinkertaistan, 60-luvulle jämähtäneiden 'vanhojen katolilaisten' mielipiteistä. Jokaisessa seurakunnassa on niitä jotka ovat kirkolle uskollisia, ja niitä joiden mielissä vieläkin ilveilee ne konsiilin jälkeiset uhkakuvat pahoista konservatiiveista. Niin se vaan on, Jaakoppi, että ne ajat on ohi - Jumalalle kiitos! Pysy vaan remmissä, tuon mainitsemasi polven katolilaiset häviävät ajan mittaan n.s. luonnollisen poistuman kautta. Totuus ei pala tulessakaan!"

Mutta, Guglielmo, älä masennu. Mielestäni nimim. "Dominikaanius" on perustanut kirkon sisälle oman pienen lohkon, jossa viihtyy muutama äärikonservatiivi aineisto. Sinun kannattaisi pysyä heiltä loitolla, jos haluat elää rauhallisesti etkä halua herättää eloon fasismin ja diktatuurien pelot. Toivottavasti katolisessa kirkossa oleva ääriaineisto tulee häviämään oman mahdottomuutensa vuoksi. Ja toivottavasti se häviää pian. Siihen asti voit odottaa, että GIE:llä ja myös tällä foorumilla ns. fundamentalistit tulevat hyökkäämään ja provosoimaan. Ja provosoidessaan he syyttävät muita ihmisiä provosoinnista, niin kuin fasismin aikana oli tapana tehdä.
Ja meillä ei ole muita keinoja kuin suostua ko. henkiseen väkivaltaan tai poistua tältäkin foorumilta.
No, toivottavasti ehdit lukea tämän viestin, ennen kun se poistetaan.

Äänestä
  • Olen poistanut illalla yhden viestisi ihan tarkoituksellisesti. Jos jotain muutakin sinulta on kadonnut, se on tapahtunut siksi, että olen poistanut jonkin sen edellä olevan toisen kirjoittajan loukkaavan viestin. En muista, onko käynyt näin.

    Sen mainitun yhden poistamani viestin kanssa kävin jonkin verran kamppailua itseni kanssa. Viesti oli mielestäni sävyltään koko lailla oikeutettu ottaen huomioon koko "Katoliset ovat ilkeitä ihmisiä" - listan luonteen. Lista on avauksesta alkaen ruma ja repivä, ja muistelijattaren kirjoitusten sisältö loukkaa minuakin ja varmasti monia.
    Poiston syynä oli se, että vertasit muistelijattaren henkistä tilaa uusnatseihin. Ottamatta tässä kantaa muistelijattaren henkiseen tilaan pidän uusnatsi-ilmaustasi sopimattomana tällaisella julkisella keskustelupalstalla esitettäväksi.

    Mieluiten poistaisin koko kyseisen avauksen kaikkine vastauksineen. Olen surullinen niistä mielialoista, joita keskustelu kuvastaa, mutta nämä mielialat kai kuitenkin tarvitsevat tilan, jossa ne voivat päästä kaikessa rumuudessaan esiin. En poista avausta. Ehkä voisit kirjoittaa mielipiteesi keskusteluun toisin sanavalinnoin.

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    Olen poistanut illalla yhden viestisi ihan tarkoituksellisesti. Jos jotain muutakin sinulta on kadonnut, se on tapahtunut siksi, että olen poistanut jonkin sen edellä olevan toisen kirjoittajan loukkaavan viestin. En muista, onko käynyt näin.

    koskee kyllä Katolista kirkkoa, olihan sen tavoitteena mm. kirkon tuhoaminen. Joten ilmiönä siitä täytyy voida puhua, varsinkin jos siihen viittaavaa esiintyy katolisilla palstoilla.

    Minusta olisi hienoa, jos Helsingin hiippakunnassakin Tukholman tapaan muistettaisiin natsismin uhreja esim. Kristalliyön vuosipäivänä. (Goebbels juuri pani toimeen Hitlerin käskyn juutalaisten synagogien ja liikkeiden hävittämisestä.) Katolinen kirkko Suomessa saisi mielestäni voimakkaammin ottaa kantaa antisemitismiä, rasismia, muukalaisvihaa ja fanatismia vastaan.

    Äänestä

  • oli pystyä oikaisemaan täällä, julkisesti, se valheellinen väite, että olisin toisella listalla tekeytynyt joksikin muuksi kuin mitä olen. Sellainen väite on esitetty ja se on loukkaava ja valheellinen väite. Olen kokenut välttämättömäksi, että minusta ja toiminnastani toisella listalla täällä julkisesti esitetty valheellinen väite tulee oikaista. Koska edellä Dee on omissa viesteissään epäsuorasti jo osoittanut, että olen tässä toteamuksessani oikeassa, se riittää. Asia on oikaistu siinä määrin kuin toisella osapuolella on siihen kykyä. Yhdyn käsityksiisi Johannes XXIV ja kiitän kannustavasta postista.

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    Olen poistanut illalla yhden viestisi ihan tarkoituksellisesti. Jos jotain muutakin sinulta on kadonnut, se on tapahtunut siksi, että olen poistanut jonkin sen edellä olevan toisen kirjoittajan loukkaavan viestin. En muista, onko käynyt näin.

    Sen mainitun yhden poistamani viestin kanssa kävin jonkin verran kamppailua itseni kanssa. Viesti oli mielestäni sävyltään koko lailla oikeutettu ottaen huomioon koko "Katoliset ovat ilkeitä ihmisiä" - listan luonteen. Lista on avauksesta alkaen ruma ja repivä, ja muistelijattaren kirjoitusten sisältö loukkaa minuakin ja varmasti monia.
    Poiston syynä oli se, että vertasit muistelijattaren henkistä tilaa uusnatseihin. Ottamatta tässä kantaa muistelijattaren henkiseen tilaan pidän uusnatsi-ilmaustasi sopimattomana tällaisella julkisella keskustelupalstalla esitettäväksi.

    Mieluiten poistaisin koko kyseisen avauksen kaikkine vastauksineen. Olen surullinen niistä mielialoista, joita keskustelu kuvastaa, mutta nämä mielialat kai kuitenkin tarvitsevat tilan, jossa ne voivat päästä kaikessa rumuudessaan esiin. En poista avausta. Ehkä voisit kirjoittaa mielipiteesi keskusteluun toisin sanavalinnoin.

    ymmärrän toki, että edessäsi oli vaikea valinta. Huomauttaisin kuitenkin, että lauseeni tarkoituksena ei ollut provosoiva eikä loukkaava. Kirjoitin suunnilleen (en tarkoin muista sanoja): "Olet näköjään nuori ja kokenematon. Mutta näin olivat myös Hitlerin Jugend ryhmään kuuluneet nuoret". Toisin sanoen, en syyttänyt mustelijatarta natsismista, vaan halusin varoittaa häntä fundamentalismin vaaroista.
    Huomautan myös, että vastaukseni liittyy mustelijattaren hyvin provosoivaan ko. viestiin:
    "Rakas veli
    Kirjoittanut: muistelijatar 13.5.2006 klo 01.00
    Olen pahoillani jos en mielestäsi "näytä järkevältä", mutta minun aikomukseni ei ole näyttää järkevältä - vaan olla järkevä. Minulla on samantekevää mitä sinä, tai ystäväsi minusta ajattelette: jos kerran olette satuttaneet yhtä vähäisimmistä, minulle on sama mitä minulle sanotte. Uusille katolilaisille ei tarvitse mennä ärisemään. Senkun vaan äriset minulle.
    60-luku. Taisinpa osua arkaan paikkaan. Kaikki mikä tapahtui 60-luvulta ei ollut hyvästä. Kaikki kuuskytluvun hurmahenget eivät olleet konsiilin innoittamia. V2:n tekstejä on pitkään väärinkäytetty, hyvä esimerkki tästä on vaikka uusi messu. Luepa mitä 'Concilium' teki poistaakseen messusta vaikkapa syntien tunnustuksen pyhille: keskeinen katolisen uskon osa ennen konsiilia, mutta kuinka moni sitä tänäpäivänä harrastaa. Enpä harrasta itsekään. En tiedä mitä ajatella. Sen tiedän, että te keskinkertaiset ette ole lukeneet k.o. tekstejä kovin tarkasti, ja silti te kutsutte niitä "Katolisen Kirkon" peruslaiksi. Kirkko kirjoitetaan pienellä muualla kuin lauseen alussa. Ja kirkolliskokouksen tekstit eivät ole lakitekstejä".
    Tämä mainitsemani viesti oli mielestäni paljon loukkaavampi kuin varoitukseni natsismin vaaroista. Silti mustelijattaren viesti loistaa olemassaolostaan ja viestini poissaolostaan. Se ei ole reilua.

    Nimittikö Johannes XXIV missään viestissään ketään natsiksi tai uusnatsiksi, tietääkseni ei. Se olisikin ollut selkeästi poistoon menevää tekstiä (ilman näyttöä jäsenyydestä tms.)

    On aivan asiallista muistuttaa, että Hitler värväsi joukkoihinsa nuoria, innokkaita, mutta kokemattomia ihmisiä. Tarkoitus ei varmaankaan ollut leimata ketään vaan antaa ajattelemisen aihetta.

    Kaikkiin propaganda ei tehonnut, ja heidän joukostaan me juuri löydämme ihanteiksi kelpaavia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, juutalaisia, saksalaisia, katolilaisia, protestantteja... Monet heistä on julistettu pyhiksi tai autuaiksi - Goebbelsia ei.

    Toivon, että järjestelmällisesti poistat viestit, joissa käytetään älytöntä sanaa "piispanvihaaja". Se on pelkkä haukkumasana.

    Äänestä

  • Johannes XXIV kirjoitti:

    ymmärrän toki, että edessäsi oli vaikea valinta. Huomauttaisin kuitenkin, että lauseeni tarkoituksena ei ollut provosoiva eikä loukkaava. Kirjoitin suunnilleen (en tarkoin muista sanoja): "Olet näköjään nuori ja kokenematon. Mutta näin olivat myös Hitlerin Jugend ryhmään kuuluneet nuoret". Toisin sanoen, en syyttänyt mustelijatarta natsismista, vaan halusin varoittaa häntä fundamentalismin vaaroista.
    Huomautan myös, että vastaukseni liittyy mustelijattaren hyvin provosoivaan ko. viestiin:
    "Rakas veli
    Kirjoittanut: muistelijatar 13.5.2006 klo 01.00
    Olen pahoillani jos en mielestäsi "näytä järkevältä", mutta minun aikomukseni ei ole näyttää järkevältä - vaan olla järkevä. Minulla on samantekevää mitä sinä, tai ystäväsi minusta ajattelette: jos kerran olette satuttaneet yhtä vähäisimmistä, minulle on sama mitä minulle sanotte. Uusille katolilaisille ei tarvitse mennä ärisemään. Senkun vaan äriset minulle.
    60-luku. Taisinpa osua arkaan paikkaan. Kaikki mikä tapahtui 60-luvulta ei ollut hyvästä. Kaikki kuuskytluvun hurmahenget eivät olleet konsiilin innoittamia. V2:n tekstejä on pitkään väärinkäytetty, hyvä esimerkki tästä on vaikka uusi messu. Luepa mitä 'Concilium' teki poistaakseen messusta vaikkapa syntien tunnustuksen pyhille: keskeinen katolisen uskon osa ennen konsiilia, mutta kuinka moni sitä tänäpäivänä harrastaa. Enpä harrasta itsekään. En tiedä mitä ajatella. Sen tiedän, että te keskinkertaiset ette ole lukeneet k.o. tekstejä kovin tarkasti, ja silti te kutsutte niitä "Katolisen Kirkon" peruslaiksi. Kirkko kirjoitetaan pienellä muualla kuin lauseen alussa. Ja kirkolliskokouksen tekstit eivät ole lakitekstejä".
    Tämä mainitsemani viesti oli mielestäni paljon loukkaavampi kuin varoitukseni natsismin vaaroista. Silti mustelijattaren viesti loistaa olemassaolostaan ja viestini poissaolostaan. Se ei ole reilua.

    Johannes, olen varma että siinä tietoisesti poistamassani viestissä muistelijattaren mielipiteet rinnastuivat nimenomaan uusnatseihin - niin kauan sen viestisi edessä mietin ja häälyin poiston ja asiaan puuttumattomuuden välillä.

    Sanon nyt vielä, että muistelijattaren useimmat viestit ovat minun mielestäni sellaisia, että on vaikea uskoa niitä uskonsa vakavasti ottavan katolilaisen kirjoittamiksi. Siinä määrin ne osoittavat vihamielisyyttä, piittaamattomuutta ja ylenkatsetta toisin ajattelevia katolilaisia kohtaan. Heitä hän kutsuu "keskinkertaisiksi" - ehkä hän kokee itse olevansa ylivertainen.

    Minä pidän muistelijattaren viestejä loukkaavina, mutta minun on vaikea ratkaista, ovatko ne objektiivisesti niin loukkaavia, että ne tulisi poistaa. Haluan jättää kunkin lukijan ratkaistavaksi, mitä ajatella muistelijattaren ajatusmaailman kristillisyydestä.

    Olen pahoillani, että ratkaisuni on mahdollisesti ollut sinua kohtaan epäreilu. Silti seison sen takana edelleen.

    Äänestä

  • Credo... kirjoitti:

    Toivon, että järjestelmällisesti poistat viestit, joissa käytetään älytöntä sanaa "piispanvihaaja". Se on pelkkä haukkumasana.

    Olet oikeassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Guglielmo kirjoitti:

Tässä kysymykseni GIE-palstan ylläpitäjälle Dominicaaniukselle eli Deelle: Millä tavalla olen rikkonut sääntöpykälää viisi (5) sillä kaiken aikaa kaikki kirjoittamani ja kertomani on ollut täysin paikkansa pitävää?
Muun väittäminen on törkeää valehtelua, ja siksi ainoa johtopäätös on, että minut ajettiin ulos mielipiteideni ja liberaaliksi määritellyn katolisuuteni takia. Kuitenkaan tätä ei haluta myöntää, vaan keksitään muita, valheellisia tekosyitä ja minut mm. yritetään leimata jollakin tavoin epärehelliseksi kirjoittajaksi. Se ei ole kristillistä toimintaa.
G.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu