Taivaaseen, koska eivät usko ,että Herramme Jeesus on kuolemallaan lunastanut heidät. surku
Jehovat
ei pääse
6478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
noine ajatuksinesi. Ei Jeesus meidän syntiemme takia kuollut. Vaan oma oppinsa, toisinajattelijan opin vuoksi farisealaiset hänet naulitsivat.
>>
eivät usko ,että Herramme Jeesus on kuolemallaan lunastanut heidät.
>>
Käsittääkseni todistajat kyllä uskovat että jeesus on lunastanut heidät kuolemallaan, mutta minne? Se onkin eri juttu.
Jehovan todistajat uskovat että maa ennallistetaan "paratiisiksi", jonne pääsevät elävät siellä ikuisesti onnellisina. Osalla on sitten myös mahdollisuus päästä joukkoon 144 000, jotka JT:t uskovat ainoina pääsevän taivaaseen, vaikka Raamattu kertoo että tuo mainittu joukko on vain etujoukko...
Tämä on sikäli ihmeellistä uskomusta että se on vastoin sitä mitä Jeesus ja Paavali Raamatussa opettavat. Raamatussa kun puhutaan yhdestä, ei kahdesta joukosta tai kahdenlaisista kohtaloista pelastuneiden kesken.
Joh. 10:16
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja
--> on oleva YKSI LAUMA ja yksi paimen.
Room. 3:22
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;
--> sillä ei ole yhtään erotusta.
(Johannes 10:16)
16 Ja minulla on muita lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta; nekin minun täytyy tuoda, ja ne kuuntelevat minun ääntäni, ja niistä tulee yksi lauma, yksi paimen.
***
(2. Pietarin kirje 3:13) Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu
(Jesaja 65:17) Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan; ja entisiä ei enää palauteta mieleen, eivätkä ne nouse sydämeen.
(Ilmestys 21:1) Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä entinen taivas ja entinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ole.
***
(Jesaja 45:18) Sillä näin on sanonut Jehova, taivaiden Luoja, Hän, tosi Jumala, maan Muodostaja ja sen Tekijä, Hän, joka lujasti perusti sen, joka ei luonut sitä turhaan, joka muodosti sen asuttavaksi: "Minä olen Jehova, eikä ole ketään muuta.
(Matteus 6:9, 19)
9 Teidän on siis rukoiltava näin:
'Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. 10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
(Psalmi 37:11)
11 Mutta sävyisät saavat omistaa maan,
ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta
(Matteus 5:5) Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.
***
(2. Mooseksen kirja 19:6) Ja teistä tulee minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansakunta.’ Nämä ovat ne sanat, jotka sinun pitää sanoa Israelin pojille.”
(5. Mooseksen kirja 7:6) Sillä sinä olet Jehovan, Jumalasi, pyhä kansa. Juuri sinut on Jehova, sinun Jumalasi, valinnut tulemaan kansakseen, erikoisomaisuudeksi, kaikista kansoista, jotka maan pinnalla ovat.
(Jesaja 66:8) Kuka on kuullut tällaisesta? Kuka on nähnyt tällaista? Synnytetäänkö maa poltoin yhtenä päivänä? Tai syntyykö kansakunta yhdellä kertaa? Sillä Siion on saanut synnytyspoltot ja on myös synnyttänyt poikansa.
(Matteus 19:28) Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: Siinä uudelleen luomisessa, jolloin Ihmisen Poika istuu loistoisalle valtaistuimelleen, tulette tekin, te jotka olette seuranneet minua, istumaan kahdellatoista valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista heimoa.
(Ilmestys 5:10) ja sinä teit heidät valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata.”
(Ilmestys 20:6) Onnellinen ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta
(Ilmestys 20:4) Ja minä näin valtaistuimia, ja oli niitä, jotka istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta. Niin, minä näin niiden sielut, jotka oli teloitettu kirveellä Jeesuksesta todistamisen ja Jumalasta puhumisen vuoksi, ja ne, jotka eivät olleet palvoneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä otsaansa ja käteensä. Ja he saivat elämän ja hallitsivat kuninkaina Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
(Ilmestys 22:5) Eikä yötä tule enää olemaan, eivätkä he tarvitse lampun valoa, eikä heillä ole auringon valoa, sillä Jehova Jumala säteilee heille valoa, ja he hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.
Mistä laittamasi Raamatunpaikat mielestäsi kertovat ja miten ne mielestäsi kumoavat nämä paikat?
"Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta." (Matt. 6:20)
" Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni,
-> jotta saisitte olla siellä missä minä olen." (Joh. 14:2,3)
"Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.
--> Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat." (Fil. 3:14)
"Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
--> eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla." (Ap. t. 15:7-9)
"se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;
--> sillä ei ole yhtään erotusta. " (Room. 3:22)
Ilm. 20:11-15:
"11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."
Jehovat eivät pääse taivasten valtakuntaan koska he eivät edes halua mennä sinne, jos on yhtään luottamista erään jehovien Suomen päätoimiston vanhimman sanaan. Erään Hegulin läheinen kaveri ja vanhin Suomen ykkösseurakunnassa ja silloinen beetteliläinen (ei nykyisin) sanoi ettei hän edes halua päästä taivaaseen. Minun tietääkseni kukaan jehovista ei halua päästä taivasten valtakuntaan.
Miten on jehovantodistajat, haluatteko te päästä taivasten valtakunataan? Jos ette halua päästä taivasten valtakuntaan niin voisitteko kertoa syyn?
-Corrector-
Kerropas ensin mimmosta actioniä siellä ois tiedossa. Harkitaan sitten..