löytyy Raamatusta, mutta vain sille, jolla on Pyhä Henki oppaana!
Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille! Pelastus ei ole teoista, vaan armosta sille, joka uskoo Jeesukseen, joka vanhurkauttaa jumalattoman yksin armosta!
Kasteen armo - sanoja ei juuri tuossa muodossa
ole Raamatussa, mutta asia on silti mainittu
kyllin selvästi Paavalin Tiituskirjeessä:
"
Paavali kirjoitti nomeomaan kasteessa osaksemme
tulleesta armosta Titukselle:
"4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan."
Jumalan armo ja laupeus ovat vedessä, uudestisyntymisen pesossa.
Ihminen ei pelastu teoista, vaan Jumalan laupeudesta, armosta, jota juuri uudestisyntymisen vesi edustaa. Vaikea asia baptisteille lienee, että monissa muissakin UT:n
kohdissa kasteen yhteydessä on mainittu peseytyminen. Jeesuksen aikana palvelija kaatoi
vettä peseytyvän päälle, aivan kuten silloinkin kun Johannes kastoi Jeesuksen!
Armahda Herra Jeesus tässä asiassa ja osoita Henkesi kautta, että sinun armollinen pelastuksesi on kasteessa meille annettu ja ketään lapsena kastettua, sinun opetuslapseksesi kastettua ei tarvitse enää uudelleen vedellä kastaa. Kiitos Jeesus, että veresi oli mukana siinä vedessä, jolla minutkin kastettiin sinun omaksesi jo viisiviikkoisena, kiitos, että tuo vesi oli sinun pyhällä sanallasi varustettu ja siinä ei ollut mitään pahaa, ei väärää, ei saastaisuutta, ei loisia ei mitään muuta kuin sinun armosi, joka puhdistaa, pyhittää ja vanhurkauttaa uskon kautta, jonka Hengelläsi vaikutat. Herra tänäänkään en ole täyttänyt sinun käskyjäsi niinkuin pyhä tahtosi vaatii, mutta sinä teit sen puolestani ja annat syntini anteeksi Henkesi kautta, veresi ja vetesi todistuksella, Kiitos Jeesus tästä armosta!
Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille! Pelastus ei ole teoista, vaan armosta sille, joka uskoo Jeesukseen, joka vanhurkauttaa jumalattoman yksin armosta!
Kasteen armo - sanoja ei juuri tuossa muodossa
ole Raamatussa, mutta asia on silti mainittu
kyllin selvästi Paavalin Tiituskirjeessä:
"
Paavali kirjoitti nomeomaan kasteessa osaksemme
tulleesta armosta Titukselle:
"4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan."
Jumalan armo ja laupeus ovat vedessä, uudestisyntymisen pesossa.
Ihminen ei pelastu teoista, vaan Jumalan laupeudesta, armosta, jota juuri uudestisyntymisen vesi edustaa. Vaikea asia baptisteille lienee, että monissa muissakin UT:n
kohdissa kasteen yhteydessä on mainittu peseytyminen. Jeesuksen aikana palvelija kaatoi
vettä peseytyvän päälle, aivan kuten silloinkin kun Johannes kastoi Jeesuksen!
Armahda Herra Jeesus tässä asiassa ja osoita Henkesi kautta, että sinun armollinen pelastuksesi on kasteessa meille annettu ja ketään lapsena kastettua, sinun opetuslapseksesi kastettua ei tarvitse enää uudelleen vedellä kastaa. Kiitos Jeesus, että veresi oli mukana siinä vedessä, jolla minutkin kastettiin sinun omaksesi jo viisiviikkoisena, kiitos, että tuo vesi oli sinun pyhällä sanallasi varustettu ja siinä ei ollut mitään pahaa, ei väärää, ei saastaisuutta, ei loisia ei mitään muuta kuin sinun armosi, joka puhdistaa, pyhittää ja vanhurkauttaa uskon kautta, jonka Hengelläsi vaikutat. Herra tänäänkään en ole täyttänyt sinun käskyjäsi niinkuin pyhä tahtosi vaatii, mutta sinä teit sen puolestani ja annat syntini anteeksi Henkesi kautta, veresi ja vetesi todistuksella, Kiitos Jeesus tästä armosta!
Vastaukset 86
Vanhimmat
On ilo lukea Raimo kirjoituksiasi ja todistustasi kasteen armosta, jossa meidät on armosta jo lapsina annettu ja saatettu Herramme Jeesuksen Kristuksen sovintoveren, kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuten ja hyvään huomaan ja johdantoon. On todella suurta armoa kuulua Jumalan perheväkeen ja kanssaperillisiin Kristuksen kanssa, lihaksi tulleen Jumalan Pojan kanssa, josta yhtäpitävästi todistaa Henki, vesi ja veri kasteessa ja elävän veden virta Henki meidän sydämissämme, että me olemme Jumalan lapsia. Ole siunattu rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja armorikkaassa kalliissa sovintoveressä, joka on meidän edestämme vuodatettu ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Hänen armossaan on meille kaikille kyllin. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Ps. 138:8
Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesi työtä.
ja samoin Jeesus olkoon sinun kanssasi ja kaikessa sinua siunatkoot! Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Herramme haavoissa on turvamme, hän on armahtajamme. Amen!
Uudestisyntymisen peso
Tiit 3:4-7: Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
Lut,kirkko opettaa tämän Tiituksen Raamatun kohdan tarkoittavan lapsikasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä! Siitähän tässä jakeessa ei ole ollenkaan kyse!
Tuo "peso" sana on Kreik, -(lutron), joka tarkoittaa "pesua ja kylpyä"!. Vesikastetta merkitsevät sanat taas ovat -(baptisma/baptidzoo ja baptismos), jotka tarkoittavat kastetta joka suoritetaan veteen upottamalla. Niinhän toimii myös ortodoksi kirkko tänäkin päivänä.
Tässä jakeessa ei puhuta kastamisesta mitään, vaan siitä että, uudestisyntymisen peso tarkoittaa hengen uudistumisen kautta tapahtuvaa puhdistumista, eli sitä kun Jeesuksen veri pesee puhtaaksi uskon kautta Häneen uskovat!
Kristuksen Golgatalla vuodattama sovintoveri puhdistaa synnistä ne, jotka tekevät parannuksen ja uskovat ja haluavat vaeltaa Jumalan Sanan valkeudessa uudessa uskonelämässään Kristuksessa.
(TIIT 3:5:uk eks ergoon teen en dikaiosunee toon epoieesamen hemeis alla kata ton autou eleon esoosen hemas dia (loutrou) paliggenesias kai anakainooseoos pneumatos hagiou.)
Niin kuin olemme tutkineet Raamatun käyttävän vesikasteesta sanoja "baptidzo tai baptisma" ei tässäkään Raamatun kohdassa ole epäselvyyttä, että tuo sana "peso" =(loutrou) ei tarkoita kastetta, vaan Jeesuksessa hengen uudistuksen kautta uskossa tapahtuvaa "veripesua" syntien puhdistamiseksi.
Pietari kirjoittaa kirjeessään, ettei kaste poista lihan saastaa, eli toisinsanoen vesikaste ei puhdista meitä synneistämme niinkuin valtiokirkko opettaa. Katsotaan mitä Raamattu opettaa siitä mikä puhdistaa meidät synnistä.
- Jumalan sanan mukainen elämä Pyhän Hengen vaikuttamana puhdistaa meidät synnistä!
- Usko puhdistaa meidän sydämemme synnistä!
- Jumalan sana jos sitä toteutetaan uskossa puhdistaa meidät synnistä!
- Jos me vaellamme valkeudessa, niin Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä!
- Jos me tunnustamme syntimme niin Jeesus puhdistaa meidät kaikesta synnistä!
- Jeesuksen uhri ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta puhdistaa niiden sydämet, jotka tulevat uskoon!
1 JOH 1:7: "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä"!
APT 15:8-9: "Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla"!
HEBR 9:14 "kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa"!
HEBR 9:22 "Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista"!
1 JOH 1:9 "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä"!
HEBR 1:1 "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.
Jumalan sana -(1Piet 1:22-23) ja Pyhä Henki -(1 Kor 12:9) uudestisynnyttää ne, jotka uskossa ottavat vastaan Jeesuksen, ei luterilainen lapsikaste!
Kyllä minun Raamatussani lukee, että kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi".
"teille ja teidän lapsillenne"
"perhekunnittain"
"niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"
5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]
Paavaliakaan ei vielä huutaminen pelastanut, vaan syntien pesu kasteessa. Kristuksen veri, vesi ja Henki pitävät yhtä kasteessa. Veren punaama kastevesi pesee synnit pois.
Apostolien Raamattu oli VT, josta he lukivat kastekohdat.
4. Moos. 8:7
"Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
KASTEHAN ON TARKOITETTU SYNTISILLE!
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi JA PESTÄ POIS SYNTISI.'
""Kyllä minun Raamatussani lukee, että kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi""
Kyllä, kun synnit ensin on saatu anteeksi Golgatan ristillä "uskon kautta Jeesuksessa" ja hänen verensä sovitus voimassa, niin kasteessa hautaamme synnit jotka olemme jo uskon kautta saaneet anteeksi Jeesuksen veren voimassaa ristin sovitustyön armossa.
""niin te saatte Pyhän Hengen lahjan""
Aivan: Parannuksenteon, eli uskon ja kasteen kautta.
Oletko sinä muuten nyt synnitön kun olet vauvana katolilaisella kasteella kastettu? Poistiko kaste syntisyytesi?
VOIKO LAPSI USKOA?
"Järki sotii uskoa vastaan.
Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
Jeesus sanoo lapsista:
"Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;"
Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei pääse taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten pelastaisi sen, joka jo on lapsi.
Kasteenuusijat sanovat: `Mutta lapset eivät usko`.
Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan
Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT NIIN USKON JA JÄRJEN.
Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä JÄRKI ON USKON VASTAKOHTA.
Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo.
Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaisiksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
USKO SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTA SE VASTAAN.
Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä muuta kuin vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.
Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.
Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
Älä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuulla. ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
.
Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”
Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”(eivätkä ne olleet ”ymmärrettävässä iässä”)
Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.
SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.
Augustinus sanoo:
”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”
Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?
Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minut kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ."
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps.51:7)
"lihan saasta" syntitaipumus säilyy ihmisessä. Kasteessa meidät kuitenkin puetaan Kristukseen (Gal.3:27) ja Kristuksen tähden meidän syntejämme ei lueta meille. Kasteessa meidät yhdistetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen (Room.6:3). Kasteessa lapsi vanhurskautetaan Kristuksen tähden. Ei automaattisesti vielä fyysisessä syntymässä, sillä lihasta syntyy liha.
Sillä KAIKKI TE, JOTKA OLETTE KRISTUKSEEN KASTETUT, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Lahkouskoisten kastamattomilta lapsilta puuttuu Kristuspuku eli verensuoja, sinetti, koska kasteessa tarjottava ARMO on ylenkatsottu ja heitetty selän taakse.
Varo anabaptistisia lahkoja, niissä on ihan eri voimat ja energiat.1. Joh. 5:21
Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
tuo lahkolaisnimittely, mutta niitähän olivat Jeesus ja opetuslapset aikoinaan maailman ja uskonnollisten ihmisten.
Kumpi pelastaa Jeesus vai kaste?
Kumpi on pelastuksen armollisuuden yläpuolella, Jumalan armo vai Raamatulle tuntematon käsite "kasteen armo"?
Jeesus ei kastanut lapsia, vaan siunasi "kastamattomat" lapset ja he kelpasivat Jeesukselle sellaisenaan, miksei luterilaisille tai lapsikasteopin kannattajille? Oletteko Jeesuksen kanssa eri mieltä?
Vaan luterilaisesta opista, joka ei ole Raamatun kanssa muuta kuin vihollisuudessa vauvakasteoppinsa kanssa.
Gal.5
1. Vapauteen Kristus meidät vapautti.
Pysykää siis lujina,älkää antako uudestaan sitoa (uudestaan kastaa)itseänne orjuuden ikeeseen.
19. mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat
20. lahkot
21. että ne, jotka sellaista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa
voi haukkua lahkolaiseksi ketään, kun itse elävät juuri tuossa lahkolaisuuden hengessä?
Tuossa hengessä, jossa uskovien kasteilla käyneitä vainottiin ja tapettiin sekä yhteiskunnassa aikoinaan
ja nykyäänkin "kirkkouskovaiset" pitävät itseään parempina, vaikka eivät tunne edes Jumalaa.
Se sellainen on, joka teitä siellä viskoo selälleen ja vapina käy hirmuinen?
joka tekeytyy valkeuden enkeliksi ja tahtoo kaikki niellä, sinutkin.
Meillä lapsena kastetuilla Kristuspukuun pukeutuneilla uskovaisilla on verensuoja päällä, Kristus on meidän kilpi ja suojus ja me pysymme pystyssä. Haureuden hengen juovuttava viini ei saa meitä nurin selälleen kovin helposti.
Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
ja pitäydy puheissasi todelliseen Jumalan Hengen opetukseen ja tuntemiseen, jossa ihmisopit eivät saa sijaa.
Jumalan sota-asu on hauras, kun sen "suojaksi" on otettu vauvakaste ja kasteen armo ym. ihmiperoiset opit. Se ei pidä ja sen hedelmät on hyvin nähtävissä.
Kannattaa pitäytyä realitotuuteen, eikä unikuviin. Tutkipa siis vauvakasteen todellinen hedelmä.
Anteeksi puutteellinen nimimerkki.
""Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps.51:7)""
----------------
>2. Kor. 5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan",....<
>Mark. 1:15 "ja sanoi:
"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".<
>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu";
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen!
Raamattu ei todellakaan opeta, että lapsien synti olisi kuitattu pois samantien jonkinlaisena automaattisovituksena. Lapsenkin on Raamatun mukaan otettava vastaan Jumalan valtakunta ja Kristuksen henki kasteessa. Lihasta syntyy liha, on synnyttävä uudesti vedestä ja Hengestä.
Paavali sanoi vielä 40 v. Golgatan jälkeen, että ei ole yhtään vanhurskasta sellaisenaan. Room. 3:10 "niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan," Paavali ei sano, että nyt lapset ovat jo vanhurskaita. Ei sano niin. Kastaminen käynnistyi perhekunnittain. Teille ja teidän lapsille. Syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Kasteessa lapsi vanhurskautetaan, lapsi saa Kristuspuvun kasteessa ja Kristuksen Hengen.
"Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Nyt se lapsikasteen vastustaja julistautuu täällä netissä jo itse Jumalaksi. Nyt sarvesi paljastit kaikille.
4 "tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
vaan pikemminkin diaboloksen valhe, koska
halvennat kasteveden erottamalla siitä Jeesuksen veren!
Tiituskirjeen kohta puhuu nimenomaan vedestä, uudestisyntymisen pesosta,,,sinullekin lienee kova pala, että kaste on puhdistumista synneistä, mitä se ei voisi olla ilman Jeesuksen veren osallisuutta...Pyhä Henki opettaa näin:
Henki, vesi ja veri todistavat yhtäpitävästi:
-Jos me tunnustamme syntimme...Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä
-kastaa...pestä pois syntisi
-puhdisti sydämensä uskolla..
Mikään niistä ei ylitä eikä kumoa toisiaan, koska kastevedessä on Herramme veri uskon kautta, jonka Henki vaikuttaa!
Sillä alaotsakkeessa oikaisin oman virheeni.
Tiesin kyllä odottavan tätä "Imperiumin vastaiskua", mutta kuten nähdään, niin käytät Raamattua valheellisesti eli olet todella sen sarvipään joukoissa, jos näin sanot.
kohta ei todista, että vain upotuskaste olisi oikea kaste, vaan kuten Hengellä kastaminenkin, mikä tapahtui helluntaina, tapahtui ensimmäisellä kerralla ylhäältä tuulispäänä ja tulen liekkeinä,,,ketään ei upotettu mihinkään...
että kaikki sekoitetaan vauvakasteeseen, vaikka sillä ei ole mitään yhtäläisyyttä koko Jumalan pelastuksen suhteen.
Raamattu ei ilmoita, että kaste uudestisynnyttää tai pelastaisi ja pelastusjärjestys ei ole vauvakaste, vauvakasteesta syntyisi usko, eikä veren evankeliumi ole "veden evankeliumia", kuten vauvakasteessa on.
miksi käpälöit Jumalan armorikasta sanaa näin:
"Kyllä, kun synnit ensin on saatu anteeksi Golgatan ristillä "uskon kautta Jeesuksessa" ja hänen verensä sovitus voimassa, niin kasteessa hautaamme synnit jotka olemme jo uskon kautta saaneet anteeksi Jeesuksen veren voimassaa ristin sovitustyön armossa. "
Enpä ole hullumpaa Raamatun selitystä armojärjestyksestä aikaisemmin lukenut...luulisi jo jonkun silmien avautuvan näkemään miten typerää väkivaltaa Raamatulle voidaan tehdä
Mitä tuo kirjoituksesi tarkoittaisi käytännön elämässä....esimerkiksi tätä:
Nyt kun ole täydellisesti parantunut vaikeasta sairaudestani, voi mennä lääkärille hakemaan lääkettä, että kaikki taudinaiheuttajat
tuhotaan...
Ajatteletko todella, että Paavali oli jo saanut synnit anteeksi ja vain muodon vuoksi huusi Jeesuta avukseen ja sai kasteen syntien pois pesemiseksi....turhaanhan kaste silloin oli, jos
Paavali oli jo synneistään puhdas!
Niin...kasteenhautaneuroosi on tainnut mennä jo liian pitkälle...haudata täytyy! Plumps!
kasteeni on kaste Jeesuksen armoon...Jeesus otti pois maailman synnit...minunkin synnit...kun itsessäni olen isän lihallisen mielen mukaan...synnissä äitini kohtuun siitetty...senkin kaste poisti, koska olen kastettu Jeesukseen, joka sikisi Hengestä ja syntyi neitseestä...minäkin olen kasteeni tähden neitseestä syntynyt...kaikkea sitä, mitä Jeesuskin...kasteen kautta olen siis synnitön, täydellisesti puhdas...täydellisesti pyhä ja vanhurskas...Jeesuksessa ristiinnaulittu...hänen kanssaan haudattu...ja herätetty ...taivaaseen asetettu ja kirkastettu..tätä kaikkea olen uskon, kasteen ja Jeesuksen veren kautta...sinä et ole, koska sinun kasteesi ei ole Jumalasta!
että kastevesi ja Jeesuksen veri erotetaan...kasteesta tehdään vain tunnustustoimi---ja aina vaan upotuskaste...miten muuten kävi sille baptistijohtajalle, joka 1600-luvulla kastettiin valelukasteella...ei upotettu?
että kastettu on uudessa elämässä...ei Paavali muuten niin kirjoittaisi, ellei kaste vaikuttaisi uskon kautta uudestisyntymistä
(Rm. 6:4)
joka panee lapsikastetut ryyppäämään ja juhlimaan
keskikaljan voimalla ja heittää näitä selälleen
ja pöytien alle. Melkoisen voimakas henki.
sillä Pyhän Henhen kasteen ja parannuksen kasteen sekoittaminen keskenään on todella ruokotonta ja valheen isän touhuja, varsinkin kun vauvakasteelle ei löydy perustetta lainkaan.
Tällaistako tekee Jumalan Henki vai kaste-epäjumalan henki?
Näkyvästä hedelmästä huomioiden tuo jälkimmäinen.
kun itse oppeinesi edustat sitä Raamatun sanomaa käpälöivää ja valhe-evankeliumia levittävän.
Ja niitä selityksiä piisaa vielä taivaan portille asti.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
joten puolustaessasi Raamatulle vierasta vauvakastetta toimit lahkolaisen tavoin.
Tuo lahkolaisnimittely kyllä kuului 60-70 luvulle ja kertoo sen, että missä hengessä se tulee, varsinkin kun se vierastaa Raamatun totuutta.
että vauvakasteessa tapahtuu syntien sovitus ja uudestisyntyminen.
Jeesuksen verestä on tehty vettä eli veden evankeliumia eli Jeesuksen sijaan saarnataan kasteen pelastavuutta ja Jeesuksen osuus jää syrjään.
Kun historiaa tunnet, niin miten kävi monelle uskovien kasteella käyneelle. Heidät tapettiin ja hukutettiin sekä kidutettiin. Tosi (k)ristillistä hedelmää.
ja ei sortunut tuollaiseen vääristelyyn, jossa osa Jumalan sanaa pidetään ja osa sävelletään itse, kuten juuri tuossa edellä teit.
Usko tulee kuulemisesta (tottelemisesta) ja Jumalan sanan kautta, sanoo Raamattu, ei veden kautta.
Kysynpä vielä kerran ja odotan vastausta. Missä näkyy vauvakasteen hedelmä kristillisessä kentässä???? Siis molemmat kantit eli niin hyvässä kuin pahassa?
palasitko kasteeseen, jossa "uudestisynnyit" ja koit tuon ahaaelämyksen?
Huomaatko, miten kestämätöntä on selittelysi ja realimaailma kertoo karun totuuden. "Uudestisyntyneitä" vauvana kastettuja menee suuri määrä kadotukseen. Melkoisen onnettomaksi on jäänyt Jumalan sana voima, jos se yhdistettäisiin vauvakasteeseen.
Herää Rami jo realitodellisuuteen ja katso pelastusta ristin työn kautta ja Golgatan veren kautta ja jätä vauvakastelasit syrjään.
...kuin tehosekoitin kaksi eri asiaa.
Henkikaste ja vesikaste ovat kaksi aivan eri asiaa.
>kirjoitat että...
>Yksikään Raamatun alkukielen
kohta ei todista, että vain upotuskaste olisi oikea kaste,<
Upotuskaste on nimenomaan se oikea Raamatullinen kastetapa. "Baptizoo/baptisma" merkitsee kastamista opottamalla vedenpinnan alle. Näin Raamattu asian ilmaisee kun on kasteesta kysymys.
Raamattu siis aina ilmaisee upotuskastetta merkitsevästi tuon asian.
Vedellä "valeleminen" on kreikaksi
"rantisma-rantizoo" =(valella-ruiskutella) jota ilmaisua ei koskaan esiinny kastekertomuksien yhteydessä kun uskoontulleita ihmisiä kastetaan. Ilmaisu on aina - "Baptizoo" =(upotuskaste).
sanalla on useita merkityksiä, se tarkoittaa veden, veren tai öljyn kosketusta,
vanhimmat säilyneet mosaiikit kuvaavat Jeesuksen valelukastetta Jordanilla
vai mitä!
Paavali kirjoitti myös näin jos viitsit lähemmin tutkia tuota laittamaasi Roomalaiskirjettä!
Otetaan tähän nyt tuo laittamasi jae ensin!->
>>Room 6:4 "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman"!
>>Apt. 26:18 "avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
>>Room 5:1 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta"!,
2 "jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme"!,
ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.>>HUOM!>Room 10:9 "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut";
10 "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"!
>>Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!>2. Kor. 5:17
"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut"!
Tässä alkukielen asiantuntijoiden näkemys:
"UURAS SAARNIVAARA vanhan –Kreikan experttinä on suorittanut varsin seikkaperäisen tutkistelun "kastaa" ja "kaste" –sanojen käytöstä Raamatun alkukielissä.
Hänen lisäkseen seuraavassa hyödynnetään Willem A. Van Gemerenin, Colin Brownin ja Kittel-Friedrich-Pitkinin teologisia ja eksegeettisiä sanakirjoja. Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään sanoja baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste". Jeesus ei puhunut kreikkaa, vaan arameaa, joka on heprean läheinen sukulaiskieli. Nämä sanat olivat siksi käännöksiä heprean ja aramean - molemmissa käytettiin samoja sanoja - sanoista TaVáL = "kastaa" ja TeViLá = "kaste".
Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä (200 -luvulla eKr.), joka tunnetaan nimellä Septuaginta, TaVáL käännetään tavallisesti sanoilla baptoo ja baptidzoo.
Näistä edellinen on lyhempi perusmuoto, jälkimmäinen sen frekventatiivimuoto - joka ilmaisee toistuvaa tapahtumista - ja kuitenkin on menettänyt frekventatiivisen merkityksensä ja yleensä merkitsee samaa kuin baptoo.
Baptidzoo on kuitenkin muoto, jota aina käytetään kastetoimituksesta. Vastaava substantiivi on baptisma = "kaste". Jeesus, joka puhui arameaa, ilmeisesti käytti sanoja TaVáL = "kastaa", ja TeViLá = "kaste", ja samoin teki Johannes Kastaja. Näitä sanoja käytetään myös aikamme hepreankielisissä Uuden testamentin käännöksissä.
Niiden merkityksen ymmärtämiseksi on tärkeää tutkia, miten niitä käytetään hepreankielisessä Vanhassa testamentissa ja miten ne on käännetty Septuagintassa, sekä miten Septuaginta käyttää baptidzoo ja baptisma -sanoja.
VANHA TESTAMENTTI:
"ja kastoivat (JiTBeLu, LXX: emolynan = tahrasivat) puvun vereen" (1 Moos. 37:31). "...ottakaa sitten kimppu isoppia, kastakaa (TeVaLtäm, LXX: bapsantes, aor. part. sanasta baptoo) se vatiin laskettuun vereen..." (2 Moos. 12:22).
"Hän kastakoon (TaVaL, LXX: bapsei, fut. sanasta baptoo) sormensa vereen..." (3 Moos.4:6. Samoin 4:17 ja 9:9, paitsi, että viimeksimainitussa on imperfekti: "...hän kastoi (jiTBoL, LXX: ebapsen)..."
"Sitten hän ottakoon elävän linnun ja kastakoon (TaVaL, LXX: bapsei) sen ... teurastetun linnun vereen" (3 Moos 14:6; sama j. 51).
"Jokainen, joka ... koskee taistelussa kaatuneen ... ruumiiseen ... on epäpuhdas ...
Puhdistamista varten tulee ottaa poltetun syntiuhrin tuhkaa astiaan, ja siihen on kaadettava virtaavaa vettä. Joku, joka on puhdas, ottakoon sitten isopin oksia, kastakoon (TaVaL, LXX:bapsei) ne veteen ja pirskottakoon vedellä asumuksen, kaikki siellä olevat tavarat ja myös ihmiset, jotka ovat olleet siellä... Sitten puhdistettavan on pestävä vaatteensa ja peseydyttävä (RaHaZ). Iltaan mennessä hän on puhdas." (4 Moos. 19:16-19).
"Asser ... kastakoon (ToVeL, LXX: bapsei) ... jalkansa öljyyn" (5 Moos. 33:24) (KR-33). "...heidän jalkansa painuivat (sekä KR-33, että KR-92), "kastuivat" (niTBeLu, LXX: ebafeesan, baptoo -verbin pass. aor.) rantaveteen..." (Joos. 3:15). "...kasta (TaVaLt, LXX: bapseis, fut. sanasta baptoo) leipäpalasi hapanviiniin..." (Ruut. 2:14).
"...kastoi (jiTBoL, LXX: ebapsen, aor. sanasta baptoo) sauvansa kärjen hunajakennoon..." (1 Sam. 14:27). "...kastautui (jiTBoL, LXX: ebaptisato, aor. verbistä baptidzoo) joessa seitsemän kertaa..." (2 Kun. 5:14).
"...sinä ryvettäisit (tiTBeLéni, LXX: ebapsas, aor. verbistä baptoo) minut likakuopassa" (Job 9:31). Useimmissa näistä kohdista ei ole kysymys upottamisesta veden tai veren alle, vaan osittaisesta kastamisesta.
Joosefin veljet kastoivat hänen ihokkaansa tahraamalla sen eläimen verellä. Vihmomisessa käytettyä isoppikimppua ei ilmeisesti upotettu kädessä oleva osa mukaanluettuna vereen tai veteen, vaan ainoastaan sen pää kastettiin siihen - samaan tapaan kuin meillä vispilä.
Elävää lintua oli mahdoton upottaa kuolleen linnun vereen, vaan sen kastaminen ulottui vain pieneen osaan sen ruumista. Kohta, joka kehottaa Asseria kastamaan jalkansa öljyyn, on kuvaannollinen, eikä siinä nähtävästi ajatella koko jalan upottamista öljyyn.
Kun leipäpala kastettiin hapanviiniin, sitä tuskin pantiin käden pitelemää osaa myöten upoksiin, vaan se painettiin siihen vain osaksi. Joonatan ei voinut upottaa sauvaansa mehiläisten kennokakkuun, vaan kastoi sen pään hunajaan. Jobin kirjan puhe likakuoppaan tai lokaan upottamisesta on kuvaannollinen, mutta tuskinpa siinä on kysymys likakuoppaan tai lokaan upoksiin panemisesta. Sormeakaan ei pirskottamista varten nähtävästi upotettu juurta myöten vereen. Naeman saattoi kyllä sukeltaa Jordaniin, kuten KR-33 kääntää.
Tämä on kuitenkin epävarmaa, sillä profeetta Elisa ei käskenyt häntä sukeltamaan, vaan vain peseytymään (RaHaZeta)(2 Kun. 5:10).
UUSI TESTAMENTI
Muusta kuin varsinaisesta kasteesta käytettyinä sanat baptidzoo ja baptismos esiintyvät seuraavissa kohdissa:
"...ennen kuin ovat itseään vedellä vihmoneet (baptisoontai = peseytyä; muutamissa käsikirjoituksissa on rantisoontai = puhdistautua); ja paljon muuta..., niin kuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä (baptismuus) (Mark. 7:4, KR-38). "Astia" (batos) on nestemitta, 36,4 litraa.
Kukaan ei pese sen kokoisia kiviastioita upottamalla, ei ainakaan vähävetisessä Palestiinassa. "Fariseus hämmästyi huomatessaan, että hän ei ennen ateriaa peseytynyt" (ebaptisthee, pass. aor. verbistä baptidzoo) (Luuk. 11:38). Sanat baptidzoo ja baptismos merkitsevät näissä kohdissa ilmeisesti samaa kuin heprean ja aramean TaVáL ja TeViLá, vedessä eriasteisesti kastamista tai pesemistä, harvoin upottamista.
"...ja erilaiset pesut (baptismois), nämäkin menot perustuvat ulkonaisiin säädöksiin..." (Heb. 9:10). "...isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki.
Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen (ebaptisanto) Mooseksen seuraajiksi" (1 Kor. 10:1-2)."
Näin siis sanat baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste" merkitsevät myös UT:ssa varsinaisen kasteen lisäksi "peseytymistä", "käsien ja jalkojen pesemistä", "sumupilvestä kostumista" jne.
Uuden testamentin baptidzoo -sanalla on vanhatestamentillinen tausta. Erilaiset "pesot" (Heb. 9:10), "vihmonta" (Jes. 52:15; Hes. 36:25; Heb. 12:24) ja "pirskottaminen" (4 Moos. 8:7) olivat vanhassa liitossa yleisiä tapoja: Herra käski Moosesta tekemään vaskialtaan peseytymistä varten ilmestysmajan ja alttarin välille.
Samassa yhteydessä Raamattu selittää peseytymisen tarkoittavan käsien ja jalkojen pesemistä: "Tee peseytymistä varten pronssinen allas ja sille pronssinen jalusta, sijoita se pyhäkköteltan ja alttarin väliin ja täytä se vedellä. Aaron ja hänen poikansa peskööt siinä kätensä ja jalkansa.
Kun he ovat menossa pyhäkkötelttaan, heidän on ensin peseydyttävä vedellä, etteivät he kuolisi. Myös silloin, kun he astuvat alttarin ääreen palvelustoimiinsa polttamaan tuliuhreja Herralle, heidän on ensin pestävä kätensä ja jalkansa, etteivät he kuolisi." (2 Moos. 30:18-21).
Jesaja ennusti Messiaasta: "Niin hän on vihmova monet pakanakansat" (heprealaisen tekstin mukaan, Jes. 52:15). Leeviläisten puhdistamiseksi oli "pirskotettava" heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä (4 Moos. 8:7).
HUOMAA SEURAAVAA:
Baptidzoo -sana merkitsee Uudessa testamentissa kaikenlaista vedellä koskettamista.
Baptidzoo -sana ei vielä itsessään kerro, millä tavalla kosketus tapahtuu. Uudessa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että baptidzoo merkitsee ainoastaan upottamista, eikä mitään muuta.
Väite, että sanat baptidzoo ja baptisma merkitsisivät aina upottamista, ei täten pidä lainkaan paikkaansa. Erehdys johtuu ainakin osaksi siitä, että näiden ja niiden perustana olevien TaVáL ja TeViLá -sanojen käyttöä Raamatussa ja Septuagintassa ei ole tutkittu.
Uusi testamentti käyttää UPOTTAMISESTA (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt. 14:30) kokonaan toista sanaa KATAPONTIDZOO. "
--
Jotenka Taistolle vähän työtä sanakirja kädessä KUMOAMAAN noita Kreikankielen asiantuntijoiden opetusta.
ei upotettu vereen VERTA ja VETTÄ VIHMOTTIIN.
EI myöskään Nooan pelastunut UPOTTAMALLA veteen, joutui vain veden vihmonnan kohteeksi.
KETKÄ sensijaan UPOTTAUTUIVAT veteen?
Hes 36 ilmoiottaa ilmoiutksessaan Uuden liito nkasteesta seuraavaa:
"Ja minä VIHMON teidän päällenne puhdasta VETTÄ niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26. Ja minä annan teille UUDEN sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27. HENKENI minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."
KAIKKI mitä Uudessa liitossaa tuli olemaan on ENNUSTETTU Vanhassa testamentissa- myöskin KASTE.
Apostolien Raamattu oli Vanha testamentti ja siihen Jeesukin jatkuvasti vetosi "kirjoitettu on"
JOS ja KUN ette hyvälsy tuota Hes ilmoitusta kastesta, niin olkaa ystävällisiä ja kertokaa missä Vanhassa testamentissa sitten mielestänne imoitetaan KASTEEN ja erityisesti UPOTUS kasteen tuleminen.
Miten sinä voit olla noin tyhmä, että siteeraat jatkuvasti tuota Hes 36 lukua ja sovellat sitä
lapsikasteeseen?
Siinähän puhutaan selvästi ISRAELIN tulevasta uu-
distumisesta, kun heidät kootaan takaisin omaan
maahansa.
Ei siinä lapsikasteesta puhuta sanaakaan, vai us-
kotko, että vain sylivauvat tuodaan Israelin maa-
han.?
Jumala itse siinä vihmoo. Ei siinä näy pappeja
eikä kummeja.
Herää jo horroksestasi.
Koetat kysyä: Voisitko "ystävällisesti kertoa..."
Sinä et näköjään tajua vaikka kertoisi miten kun
olet niin sokaistunut sen lapsivalelusi kanssa.
Raamatun kerronnassa vesi ei aina tarkoita vettä konkreettisessa mielessä, vaan hyvin usein "symbolisena" merkityksenä puheen yhteydessä sisäisenä hengellisenä puhdistumisena!
Mitä "vedestä ja Hengestä" tarkoitti Nikodemukselle?
>>Rovasti Santala kirjoittaa tästä seuraavasti:
"Entä onko ajatus uudestisyntymisestä vieras juutalaiselle? Juutalainen rukouskirja puhuu siitä messiaan tulon yhteydessä käsitteellä "briaa hadasha" eli "uusi luomus" -(vrt Gal 6:15).
ymmärrä noin syvällistä tekstiä.
Hänelle pitää esittää asia mahdollisemmin yksin-
kertaisesti.
Hänen mielestään kaikki nesteet viittaavat lapsikasteeseen.
Hmmm, niin vissii!? (:/
kirjoitat:
>>"joka uskoo Jeesukseen, joka vanhurkauttaa jumalattoman yksin armosta!
Miten voit sovittaa tämäkin Raamatun kohdan viattomiin pikku vauvoihin?
Siinä lukee: "JOKA USKOO" JA "JUMALATOMAN".
Ei kannata puhua "Pyhän Hengen" oppaana olosta, ette voi laittaa omaa väärää tulikintaanne Jumalan tiliin.
väitit:
>>"Kasteen armo - sanoja ei juuri tuossa muodossa
ole Raamatussa, mutta..."
Tämä on surullista luettavaa. Koko asiaa ei ole Raamatussa, silti varastetaan uskoontuloista kertovia Raamatun kohtia armosta.
väität:
>>"Ihminen ei pelastu teoista, vaan Jumalan laupeudesta, armosta, jota juuri uudestisyntymisen vesi edustaa. Vaikea asia baptisteille lienee, että monissa muissakin UT:n
kohdissa kasteen yhteydessä on mainittu peseytyminen. Jeesuksen aikana palvelija kaatoi
vettä peseytyvän päälle, aivan kuten silloinkin kun Johannes kastoi Jeesuksen"
TÄMÄ KUVASTAA SELKEÄSTI, ETTÄ EDUSTAT RAAMATULLE VIERASTA ARMO KÄSITYSTÄ.
1. UNOHDAT KOKONAAN PELASTUKSEN TÄRKEIMMÄN JA OIKEAN ARMON ELI JEESUKSEN RISTIN VUODATTAMAN VEREN.
2. UNOHDAT JA YRITÄT TEHDÄ ARMON KOKEMISESTA JUMALAN TAI TOISTEN IHMISTEN VÄKIVALTAISEN IHMISEN OMAN TAHDON OHITTAVAN KOKEMUKSEN.
"tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark.1:15 "... kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, että se ei jää turhaksi..."(tämäkin paikka puhuu vain VEREN ARMOSTA ja sen julistuksesta, EI SANAAKAAN MISTÄÄN KASTEESTA 2.Kor.5:18-6:2
3. Sinulla on mitä ilmesimmin väärä armon käsitys.
ilman ihmisen omaa valinnan mahdollisuutta. Raamattu tuntee vain parannuksen ja uskon kautta Jeesukseen tulon Jumalan yhteyteen opetuslapseksi.
4. Sekoitat uudestisyntymisen ja "vauvakasteen" (ei edes Raamatun sana mukainen kaste) tapahtuvaksi tässä rituaalissa. Puhdasta harha-oppia suoraan Roomalaiskatollisesta "kirkosta".
kirjoittaessasi:
"4. Sekoitat uudestisyntymisen ja "vauvakasteen" (ei edes Raamatun sana mukainen kaste) tapahtuvaksi tässä rituaalissa. Puhdasta harha-oppia suoraan Roomalaiskatollisesta "kirkosta"."
KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY.
Siinä YHTYVÄT sekä VESI että SANA ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka SEN KAUTTA UUDESTI SYNNYTTÄÄ sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa SYNTISI ANTEEKSI ja tekee sinut autuaaksi.
Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta.
”jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTISYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään?
Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?
Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (”joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ..”)"
Sinunkin mielipiteet on Raamatun avulla mitätöity monet kerrat, mutta samoja Raamatun sanoman valossa kestämättömiä litanioita yhä uudelleen ja uudelleen eri foorumeilla levität.
Tuolla toisaalla jo Ramu kysyin. Onko evankeliumi nestettä vai Jumalan Hengen vaikuttamaa sanaa? Johtiko evankeliumi ensin siihen, että kiikutettiin kaikki kasteelle, jotta he pelastuisivat? Vai oliko jokin muu asia ennen sitä, eli parannus, kääntyminen eli nöyrtyminen Jumalan tahdon tielle?
kuin luterilaisessa kastetilaisuudessakin saarnataan evankeliumia ennen vesitoimitusta.
Voi tuota mielettömyyttä ja miten naivisti uskot tuohon valheeseen.
Ennen vanhaan sitä kastaja kysyi lapselta, että lähdetkö perkeleestäja kummit vastasivat lapsen puolesta.
Joopa joo. Tässä se näkyy keinotekoinen ihmisoppi, vauvalta kysytäöän kummi vastaa (miksei vauva), joka toimii samalla tavoin kuin katolisten kirastulioppi, jossa toinen ihminen voi omilla rukouksillaan pelastaa suruttomana kuolleen.
Kaste ei pelasta ketään vaan usko pelastaa.
Miksi Ramu suurelta osin VT puhuu evankeliumeissaan ja kirjeissään uskosta pelastuksen ehtona ja "unohtaa" kasteen pelastavan merkityksen?
MITÄ JEESUS "VEDELLÄ JA HENGELLÄ" TARKOITTI?
Vesi viittaa Jumalan sanaan
Esimerkiksi Juhani Kuosmanen tulkitsee veden tarkoittavan Jumalan sanaa. "Joh. 3:5:n vesi ja Tiit.3:5:n peso eivät viittaa kasteeseen vaan Sanan puhdistavaan vaikutukseen (Joh 3:11, 15:3, Ef 5:26).
Sana viittaa myös siihen sanomaan, jota Jeesus julisti. Mutta koska Johannes käytti ainoana tätä sanan VT:n vertauskuvannollisesti, kylläkin vain kerran yhdessä ainossa jakeessa, kun hän puhui uudestisyntymisnen tärkeydestä. Tässä tapaukessa on mietittävä, miksi hän kolme kertaa samassa luvussa "unohti" "veden" kun hän, jos se on PELASTUKSEN TÄRKEIN EHTO. MIKSI MUUT eivät puhu lainkaan vastaavasta tavasta uudestisyntyä?
Johannes ei mainitse sanaa "kaste" lainkaa, vaikka sana oli käytössä siihen aikaan ja UT:ssa.
Tälläisissä täpauksissa ei saa alkaa tehdä omaa oppia, vaan tulkia selkeät kohdat aiheesta. Koska vauvojen kasteesta ei löydy yhtään mainintaa on oppi silloin väärin perusten luotu.
MUTTA JOS OLET ENNAKOLTA TEHNYT PÄÄTÖKSEN(Raamattu kieltää)KIRKON OPPIEN EREHTYMÄTTÖMYYDESTÄ, OLET SISÄISESTI VANKI JA
SILLOIN, ET VARMAAN PYSTY OTTAMAAN MITÄÄN VASTAAN - VAAN KOET PAKKOMIELEEKSI AINA VÄITTÄÄ VASTAAN JA JÄTTÄÄ HUOMIOIMATTA KRITIIKIN.
t. yks toinen
Lahkouskoisten kastamattomilta lapsilta puuttuu Kristuspuku eli verensuoja, Jumalan kasteessa tekemä veriliitto.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
kasteveden ja Jeesuksen veren toisistaan!
Kaste sisältää kaiken, mitä Jeesus on ja mitä Jeesus teki ja mitä Jeesukselle tehtiin sikäli, kun se liittyy meidän vanhurkauttamiseemme ja pyhitykseemme ja pelastukseemme...kaikki mitä itse siihen lisäät tai poistat, on ihmisen tekemää vääryyttä ja lisäämistä!
Minulla on kaste, Jumalan armosta ja kasteen kautta olen Jumalan vaikuttaman uskon kautta Jeesuksessa...Jumala ei näe syntejäni, vaan Jeesuksen...sitä on kaste parannuksessa ja uskossa elävälle!
Kyllä näkee naivin sokeuden, kun näkee tässäkin kohdassa sen, että lapset olisivat luopuneet saastaisesta elämästä, sillä puhe oli aikuisille.
Toisekseen tuo lahkonimittely kertoo perifarisealaisesta kirkkouskovaisuudesta.
"koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton."
Niin kaste on Raamatun mukaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta uskon alkutaipaleella, kuten Raamattu sen selkeästi näyttää.
Katselisitpa näitä Jumalan Hengen asioita Raamatun valossa ja Pyhän Hengen aidon ilmoituksen perusteella ja et katsoisi asioita katolista/pakanallista alkuperää olevan kastevesilasien lävitse ja vauvakaste-epäjumalan hengen vaikutuksessa.
5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]
Kasteessa lapsi vanhurskautetaan, puetaan Kristukseen ja lapsi saa Kristuksen hengen.
Ateistien,satanistien ja lahkouskoisten kastamattomilta lapsilta puuttuu Kristuksen henki.
jätät asioitten ajattelemisen pois ja sen sijaan tuota samaa mantraa hoet ja kuitenkin Jeesuksen veri ja uhrikuolema puhdistaa synnit ja poisti erottavan kuilun ihmisen ja Jumalan välillä.
Tässä sitä ollaan. Luterilainen (katolinen) oppi muuttaa monin kohdin Pyhän Hengen, Jumalan Hengen, nesteeksi, jotta tuo Raamatun vastainen oppi saataisiin näyttämään hyvältä.
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
on muuttanut veren evankeliumin ja Jumalan Hengen nesteksi, kuten tässä keskustelun avauksessa sekä korottanut kasteen korkeammaksi kuin pelastavan uskon Jeesukseen. Siksi keksitty käsite perisynti, jotta päästäisiin vauvat (pakko)kastamaan ja nehän eivät paljon vikise.
Samoin vesi on saanut ihan väärät arvonsa, kun sanotaan, että vesi pelasti vedenpaisumuksessa. Ei näin, vaan arkki (esikuva Jeesuksesta) pelasti. Samoin vesi ei pelastanut israelilaisia egyptiläisiltä vaan vesi hukutti egyptiläiset, kuten vedenpaisumuksessa Jumalan tuomion saaneet hukutettiin. Lisäksi ei saaneet israelilaiset Punaisen meren ylityksessä kastetta pilvestä vaan pilvi kulki israelilaisten ja egyptiläisten välissä, joten nuo edellä mainitut katolit-/luterilaiset tulkinnan veden osuudesta ovat vastoin Raamatun totuutta.
On verrattu myös kastetta ympärileikkaukseen, mutta oikea ympärileikkaus tapahtuu sydämessä Raamatun mukaan, joten näkyy pohjaton olevan tuo vauvakasteopin selitysten kestämättömyys.
sillä ylitystä yrittäneet takaa-ajajat hukkuivat veteen ja Israelilaiset täten pelastuivat takaa-ajajiltaan..
etpä tunne Raamatun ilmoitusta kun väität, että pilvi AINOASTAAN erotti egyptiläisistä.
Israelilaiset olivat jatkuvasti pilven alla -luepa vähäsen- luulet vähemmin.
Siinä nähdään, että et ole lukenut mitään vaan toistat sitä, mitä sinulle on opetettu.
Tässä Jumalan sanaa todisteeksi 2. Moos. 14:19-21
19. Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa
20. ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista.
Kerroppa Ramu, missä pilvessä israelilaiset olivat?
Ps. 81:7
(81:8) Hädässäsi sinä huusit, ja minä vapautin sinut; UKKOSPILVEN peitosta minä vastasin sinulle, minä koettelin sinua Meriban veden luona." Sela.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 JA SAIVAT KAIKKI KASTEEN MOOSEKSEEN PILVESSÄ JA MERESSÄ
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 JA JOIVAT KAIKKI SAMAA HENGELLISTÄ JUOMAA. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; JA SE KALLIO OLI KRISTUS.
Emme varmasti tiedä, mitä psalminkirjoittaja tarkoitti, sillä Mooseksen pilvi oli Siinailla ja hengellinen ruoka tai hengellinen kallio ei viittaa koko egyptiläisiltä pelastumiseen.
Jos luetaan tuo 2. Mooseksen kirjan kohtaa, niin pilvessä eivät israelilaiset olleet, vaikka väitetään vauvakasteopin puolelta niin.
Kumpi on luterilaiselle vauvakasteopillle tärkeämpi kallio Jeesus vai vauvakaste, joka menee edelle ohitse Raamatun oppi, että paukkuu.
Olet todella sokaistu hengellisille asioille, kuten aikanaan Simpson sokaistiin ja vietiin jauhamaan orjuuteen viettelijöille myllynkiviä. En voi enää muuta sinulle sanoa kuin
"Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit."
Kun olet itse hengellisessä pimeydessä vauvakasteoppeinesi.
Tunnetko Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajanasi vai onko sinulla sisimmässä pelastusvarmuus saamassasi vauvakasteessa ja kirkon jäsenyydessä?
"Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna."
"Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
Sillä kolme on, jotka todistavat:
Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa."
Tunnetko sinä oman "Jeesuksesi" henkilökohtaisena voimavaikutuksina ja tunnetilojen muutoksina, kaatamisina, huutoina, vapinoina, sähkövirran läpimenon tuntemuksina, pumpulikokemuksina?
seko on sinun henkilökohtianen "Jeesuksesi", johon olet "järkesi" kiinnittänyt?
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Enkä perusta pelastusta kasteeseen ja pidän mitättömänä lapsena saaneeni kasteen, koska sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Sanan tai Jeesuksen tuntemisen kanssa.
Minun Jeesukseni on elävä Vapahtaja, eikä kuollut kasteoppi ja vauvakaste-epäjumala.
Olet yksi juuri noista eksyttäjistä, vaikka muita syytät, sillä totuus on Raamatussa, ei opeissa tai Katekismuksessa tai Tunnustuskirjoissa, jotka kieltävät monin kohdin Jumalan sanan.
Kaste ja usko pitävät yhtä!
Mar. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ilman uskoa, et tee kasteella mitään. Usko taas liittyy kasteeseen kiinteästi.
Kasteessa haudataan, uskolla ylösnoustaan!
kun luterilainen/katolinen oppi sanoo kasteen synnyttävän uskon eli uudestisynnyttävän.
Samoin vetoat Markuksen evankeliumin loppuun, muualla evankeliumeissa, joissa se mainitaan, juuri evankeliumin saarna, parannus (uudestisyntyminen sen seurauksena) ja sen jälkeen kaste. Samoin muualla Raamatussa on tuo järjestys, eikä siellä puhuta kasteen pelastavuudesta tai uskon synnyttäjänä mitään. Ne ovat ihmisen keksimiä, joita sitten kovasti tyrkytetään Jumalan tekemiseksi.
Uskovien kasteelle mentiin välittömästi parannuksen teon jälkeen, ei ollut kiistoja kasteista, eikä ollut erillisiä kastetilaisuuksia, kuten vapaissa suunnissa nykyään on. Tämäkin käytäntö johtunee tuon lapsikasteopin hallitsevuudesta ja siksi halutaan ehkä erottua paremmin.
alkukieleen perehtymistä. verbimuodot puhuvat selvästi kasteessa tapahtuvan uudesti syntymisen puolesta.
Nämä on niitä selityksiä, joilla Raamattua yritetään vääntää ihmismielelle mieleiseksi ja vievän Jumalan sanalta pohjaa, kuten tämä uusi väännös v. .92, jossa muka Jumala asetti kaikille kansoille rajat ja omat jumalansa.
Näitä väännöksiä nämä alkukielen "tutkijat" ovat saaneet aikaiseksi.
Kun lukee Raamattua kokonaisuutena, niin vetoaminen alkukieleen (vars. yksistään kreikankieleen) ja monet väännökset, joilla monilla muilla kielentutkijoilla on aivan eri, Raamatun mukainen näkemys, kuin monella muulla vääntäjällä.
Oletko teologi?
Enkä pidä v. 92-versiota Jumalan Sanana.
Kreikka on sen verran rikas kieli, että Raamatun teksti on kärsinyt kääntämisen takia. Onneksi on kuitenkin Henki, joka auttaa tekstin avautumisessa, vaikka kreikka olisikin hukassa.
""verbimuodot puhuvat selvästi kasteessa tapahtuvan uudesti syntymisen puolesta.""
Voidaan siis katsoa.......
>Poreuomai oun (matheteuoo) panta ho ethnos,
-Menkää tehden/siis (oppilaiksi) kaikkia kansoja,
>baptizoo autos eis to onoma,
-kastakaa heitä nimeen,
>Tou patros, kai huios, kai tuo hagios pneuma.
-Isän, ja Pojan, ja Pyhän Hengen.
Kreikan "matheteuoo-matheteusate" tarkoittaa, evankeliumia opettaen "oppilaaksi" tekemistä.
Elikä evankeliumia opetta (opetuslapseuttamiseksi).
Kääntää voi jakeen myös seuraavasti-
"menkää opetuslapseuttamaan" kaikkia kansoja"...
Sana "mathetis" takoittaa suoraan "opetuslapsi".
Englannin King James käännös on kääntänyt saman kohdan jotakuinkin samoin.
>19. "Go ye therefore, (and teach) all nations", baptizing them in the name...
"(Menkää siis/senvuoksi, (ja opettakaa) kaikkia kansoja, kastakaa heitä nimeen...)"
Opettamisen ajatus käännöksessä on kehoittaa mennä tekemään - evankeliumia opettaen "opetuslapsiksi".
Jeesushan sanoi.....
>Mark. 1:15 ja sanoi:
"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
mutta nyt yhtäkkiä perustat Hengen ilmoitukseen. Kerroppa jo kumpaan nyt perustat mielipiteesi?
Pyhä Henki ei todellakaan koroita vauvakastetta, joka mukamas uudestisynnyttää ja pelastaa vaan päinvastoin kehoittaa pois tuollaisista ihmisopeista.
kirkastaa Jeesuksen...ja lapsena saatua kastetta
Jumalan Pyhä Henki ei kehota uudistamaan...tämän sanon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Jeesus oli kasteessani, jonka sain viisiviikkoisena, mutta sitä asiaa perkele vihaa niin silmittömästi, että on tehnyt jo paljon tihutöitään, mutta Herra on väkevämpi!
Jeesuksen ansaitsema sovitus ja armo on kasteeni sisältö ja sen saan omistaa Hengen vaikuttaman uskon kautta ikuisesti!
Jeesuksen veri ja kastevesi kuuluvat aina yhteen...lisäksi kastevedessä on kaikki muukinJeesuksessa, mitä armosta pelatumiseen tarvitaan uskon kautta, jonka Henki vaikuttaa!
Alkukielen tutkiminen Hengen työn?
Alkukieli ja Henki ovat kummatkin tärkeitä.
Kun tutkitaan alkukieltä esim. juuri perhekunta-sanaa, niin saadaan selville, että lapsetkin laskettiin perhekuntaan. Toisaalta taas Henki on juuri vakuuttanut ja vakuuttaa aina uudestaan minut siitä, että lapsena saatu kasteeni on raamatullinen.
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
8. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."
Jälleen lisäsit omia Pyhän Hengen ilmoitukseen eli missään ei sanota, että Pyhä Henki kitkastaa vauvakastetta. Jeesusta se kirkastaa ja kirkasta, ihmisopeista ja valhetulkinnoista vapaata Jumalan Sanan ilmoitusta.
Pyhä Henki ei kirkasta sitä, mikä ei ole pyhää.
kuten sinä itseäsi väität Jumalan näkemiseksi
Onko Ramu sinulla elämäntapana vääristellä ja puhua omiasi?
Tuo nimimerkki ei kerro minusta itsestäni mitää vaan sen, että Jumala näkee, myös sinun sisikuntasi.´
Kannattaa Ramu pysyä ekaksi totuuden tiellä, sillä et tuolla vääristelyilläsi kirkasta ajamaasi asiaasi. Vääristelevä tapasi kertoo vain, missä hengessä olet ja samalla kertoo, mistä hengestä ajamassasi asiassa on kyse.
Antikristus esiintyy Jumalana. Nimimerkkisi paljastaa sinut.
tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
niminerkkisi on SINUN nimimerkkisi.
Minun nimeni on MINUN nimeni.
Nimimerkkini ei viittaa henkilökohtaisesti Jumalan ominaisuuksiin vaan muistuttaa siitä, että Jumala näkee ja näkee kaiken eli siis muistutan nimimerkilläni Jumalan ominaisuudesta.
Tällainen kieroilusi ja valheen hengen näkyminen kirjoituksessasi kertoo sen, että antikristuksen henki on juuri sinun innoittajasi.
Nimimerkkini muistuttaa siis siitä, mikä on Jumalan ominaisuus, että hän näkee kaiken, kuten sinun kieroilusi ja valheesi. Tosin tuon kieroilusi on huomannut moni muukin.