Tuntuu siltä että terveydenhuolto Helsingin/Vantaan sairaaloissa on surkeata. Minusta tuntuu ettö isäni tapettiin Peijas-Rekolan sairaalaan. Hänellä oli lievä keuhkoahtauma ja hengitys vaikeuksien takia hän joutui menemään sairaalaan. Siellä hänet laitettiin suoraan hengityskoneeseen. Parin päivän päästä kun tilanne oli parempi ja tiedustelin, miksi ei putkea oteta kurkusta pois, jotta isäni voisi puhua, sanottiin että on niin hankalaa laittaa putki takaisin jos tarve tulee. 2 viikkoa meni ja tuli puhelu läheisille että tila on huonontunut. Menimme sairaalaan ja olimme sängyn vieressä, kaikki oli tasaista. Parin tunnin päästä kaikkia läheisiä pyydettiin poistumaan hetkeksi huoneesta. Meni noin 20 minuuttia ja hoitajat tulivat sanomaan että nyt on loppu lähellä. Hetken kuluttua isäni oli kuollut. Miksi meidät poistetiin huoneesta, siihen ei saatu koskaan kunnon selitystä. Kun isäni oli kuollut, hoitajat eivät antaneet yhtään aikaa omaisille olla kuolleen isäni vieressä, vaan ilmoitettiin että uusi potilas on jo tulossa ja teidän täytyy poistua ja ruumis viedään pois. Mitä tapahtui yllättäen noiden 20 minuutin aikan, jolloin isäni joutui siihen tilanteeseen että kuoli. Uskon että häntä "autetiin" kuolemaan, törkeätä.
Tädilleni sattui melkein vastaava tapaus Helsingissä muutama kuukausi sitten. Hänen miehestä sanottiin että toivo on suunnilleen menetetty. Tätini ei uskonut vaan uhkasi sairaalaa kaikilla mahdoillisilla tutkimuksilla, jos hänen miehensä kuolee. Yllättäen parin päivän päästä hänen miehensä tila parani ja tänä päivänä hän elää onnellisena ja hyvin voivana tätini kanssa. Jos tätini ei olisi ollut tiukka ja uhkaillut tutkimuksilla, olisi hänen miehensä todennäköisesti kuollut.
Harmittaa että en oman isäni kanssa ollut yhtä tiukka, ehkä hän eläisi edelleen.
Olkaa ihmiset tarkkoja ja tiukkoja jos läheisenne ovat joutuneet sairaalaan ja teille ilmoitetaan että loppu on lähellä, niin ei todellakaan välttämättä ole.
Mikä on lääkäreiden moraali sairaaloissa nykyään, kysyn vain?
Tädilleni sattui melkein vastaava tapaus Helsingissä muutama kuukausi sitten. Hänen miehestä sanottiin että toivo on suunnilleen menetetty. Tätini ei uskonut vaan uhkasi sairaalaa kaikilla mahdoillisilla tutkimuksilla, jos hänen miehensä kuolee. Yllättäen parin päivän päästä hänen miehensä tila parani ja tänä päivänä hän elää onnellisena ja hyvin voivana tätini kanssa. Jos tätini ei olisi ollut tiukka ja uhkaillut tutkimuksilla, olisi hänen miehensä todennäköisesti kuollut.
Harmittaa että en oman isäni kanssa ollut yhtä tiukka, ehkä hän eläisi edelleen.
Olkaa ihmiset tarkkoja ja tiukkoja jos läheisenne ovat joutuneet sairaalaan ja teille ilmoitetaan että loppu on lähellä, niin ei todellakaan välttämättä ole.
Mikä on lääkäreiden moraali sairaaloissa nykyään, kysyn vain?
Vastaukset 24
Vanhimmat
ja taas näitä.. *hohhoijaa...*
Uskokaa jo ihmiset, että se luovuttamisen aika tulee ennemmin tai myöhemmin. Turha kuolemasta on alkaa syyllistämään lääkäreitä tai hoitajia. Se vaan tulee eteen kaikilla, ihan varmasti, sairailla ennemmin, terveillä myöhemmin. Keuhkoahtauma on tyypillinen tupakoinnin aiheuttama tauti, siitä ei parane. Se on vaikea sairaus, ja kun se etenee niin ettei omat keuhkot toimi tarpeeksi, turha alkaa keinotekoisesti pitkittämään elämää, varmaan se "hengityskone" oli jo sitä liikapitkittämistä.
Toivotaan, että sinä et sairastu tai joudu tapaturman uhriksi.
Rukoilepa joka aamu ja ilta ettei sua kohtaa nuo kaksi asiaa.
Se on nimittäin kovin pienestä kiinni tuo terveys ja sen jälkeen tänä päivän kuolema.
oli käydä pari vuotta sitten. Me lapset saimme yhdessä pelastettua vanhempamme sairaalasta.
Lähdimme kesälomalta pois, ja äitimme jouti sairaalaan parin viikon kuluttua. Oli "keuhkokuume" ja joutui kovaan lääkitykseen. Äitini sukulainen kävi katsomassa äitiä sairaalaassa - kaikki me lapset asumme eri paikkakunnalla kaukana lapsuuden kodistamme - ja hän kertoi meille itkien, että äitime istui käytävällä ruokalautanen sylissään eikä jaksanut nostaa edes lusikkaa. Oli tarjonnut keittoa syötäväksi sukulaiselle. Äitini oli pumpattu lääkkeitä täyteen.
Kuulimme, että äitimme ollaan siirtämässä vuodeosastolle, muuten fyysisesti virkeä vanhus. Silloin lähdin kotipaikkakunnalleni ja hain äitini pois sairaalasta. Äitiäni ei meinattu antaa minulle, vaan minua vannotettiin tuomaan äitini takaisin.
Vaadin paperit nähtäväksi, ja papereissa luki, ettei äitini osaa käyttää ruokailuvälineitä. Kun pääsimme lapsuudenkotiimme, äitini haki parsinneulasta pienemmän neulan ja pujotteli langan siihen ja parsi rikinäiset sukkansa.
Saimme äidillemme hoivakotiin paikan. Hän on elänyt siellä pari vuotta, mutta rauhoittavien lääkkeiden syöttö on valitettavaa. Vanhukset elävät suljettujen ovien takana ja virike toimintaa ei ole.
Äitini nuoruuden ystävä joutui samaan aikaan sairaalaan ja oli paljon virkeämmässä kunnossa kuin äitini. Hän kuoli joulun aikoihin sairaalassa.
Kamalaa kohtelua ihmisille, jotka rakensivat tämän hyvinvointi Suomen.
Nyt äidilleni annetaan 2 kpl rauhoittavaa keskellä päivää, illalla ja aamulla 1 kpl eli yhteensä 4 kpl vuorokaudessa.
Taataan, että vanhukset pysyvät hiljaa ja sisätiloissa.
Tällaista hoitoa äitini saa!
TOIVON ETTÄ
Tiedät tarkasti MITÄ lääkettä hän saa????
Tiedät tarkasti MIKSI häsn sitä saa???
Ennen kuin rupeat asiasta rähjäämään!
Vuosien kokemuksella voin sanoa, että lääkitys suunnitellaan aina lääkkeen tarvitsijan hyvinvointia ajatellen, ei omaisten tai hoitajan!
saa!
Että se siitä!
ja myös miksi?
huumattuna sisällä paikallaan, koska hoitohenkilökunnalla ei ole aikaa viedä vanhuksia kävelylle eikä muutakaan.
Hiljainen asiakas tyytyväinen asiakas?
Otahan lääkäriin yhteyttä ja selvitä asia,ennen kun syytät turhasta lääkityksestä.
Jos liikaa on lääkettä sitä pitää vähentää, mutta yhteistyössä hekillkunnan ja lääkärin kanssa.
Tuo ihmeessä kantasi esiin.
no niin, etkä nyt vihdoin voisi poistua täältä riitelemästä ja häiriköimästä, aikuinen??!!
Jos niin luulet, niin erehdyt pahasti.
En osaa sanoa mitä juuri isällesi on tapahtunut, mutta vaikka kuinka olisi hetkeä aikaisemmin näyttänyt isäsi vointi hyvältä niin se ei suinkaan tarkoita sitä että hoitajat kävivät isäsi tappamassa kun käskivät teitä poistumaan. Hoitajilla on yleensä tapana hoitaa potilaita kaikessa rauhassa ja omaisia ei siihen tarvita kyttäämään. Minä itsekkin aina potilasta hoitaessani pyydän omaisia poistumaan hetkeksi.
Joskus ihmiset kuolee tosta noin vain vaikka ei ennekko oireita siitä ilmene ja ethän kuitenkaan unohda että isälläsi oli malkoisen paha parantumaton (itsensä aiheuttama)perussairaus. Jos sinua jäi askarruttamaan mitä hoitajat siellä tekivät niin kai heiltä sitä kysyit. Ja jos isääsi on lääkitty niin sekin papereista kyllä löytyy.
Vo hyvä ihme, vai on laitoksessa toiminta noin fiksua ja avointa!
No ei todella ole.
Siellä tehdään aivan mitä sattuu, koska potilaat ovat puolustuskyvyttömiä ja omaiset yritetään pitää niin tietämättöminä kuin suinkin mahdollista.
Ja paasataan siitä ammattitaidosta, jota ei professori Sirkka-Liisa Kivelän mukaankaan ole olemassakaan.
Kyllä omainen sentään valvoo potilaan etuja ja hänellä on Potilaslain mukaan oikeuksia myös valvoa että puolustuskyvytön vanhuskin saisi jonkunlaistakaan elämänlaatua viimeisinä aikoinaan.
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=482
Kovasti tuntui keskustelu olevan yksipuoleista!
Ote Iltalehden keskusteluista
"Törsääkö Suomi liikaa EU:n puheenjohtajuuteen" otsikon "Lipponen törsää - Suomi ei" alta:
http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/thread.jspa?messageID=1535000#1535000
Ihmettelen yleensäkin, miksi täällä kannattaa yrittää mitään. Valtaeliitti ryppää, rällästää, matkustelee ja myöntelee naimakumppaneilleen mitättömistä elokuvista satojatuhansia ellei miljoonia euroja ja samalla kansa, niin lapset, vanhukset, työttömät kuin työssäkäyvät näkevät nälkää.
Suomiparemmaksi -linkissä, http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnw , kerrotaan kuinka valtion ylemmältä taholta on tehty päätös, että ihmiset ajetaan ikuiseen velkavankeuteen.
Vanhuksia tapetaan lääkkeillä, ihmisille, työssä käyville ja muuten väsyneille, määrätään pilleri pillerin perään.
Perheitä hajotetaan tahallaan. Käytetään verukkein huoltajuusriita, kadonnut vanhemmuus, oppimisvaikeudet, perheväkivalta tai jopa hoidolliset toimenpiteet vaativat huostaanottoa. Mieluummin tuetaan lapsille tuikituntemattomia ihmisiä kuin että pyrittäisiin ratkaisemaan ongelmat lapsen omassa perheessä. Kuitenkaan ei pystytä eikä edes haluta valvoa näitä lapsille tuikituntemattomia ihmsiä jotka saattavat tehdä lapsille sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.
Suomi24 keskusteluissa isät ja äidit sekä sijaisvanhemmat että biovanhemmat löytyy kirjoituksia, joissa kerrotaan lasten vanhempiin suunnattua henkistä väkivaltaa ja siitä piittaamattomuudesta, miten viranomaiset ja sijoituspaikat kohtelevat myös huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia.
Myös vanhemmat.comissa on isät kertoneet, kuinka erotilanteissa heiltä on viety tai yritetty viedä oikeus isyyteen ja vanhemmuteen ja huostaanotettujen lasten vanhemmat kertovat saamastaan kohtelusta viranomaistaholta ja lastensa kokemasta kaltoinkohtelusta sijoituspaikoissa.
http://www.vanhemmat.com/phpbb/index.php
EOK:n sivuilla ihmiset kertovat kokemistaan ihmisoikeusloukkauksista.
http://eok.fi/forum/index.php?board=
http://eok.fi/forum/index.php?board=1
Vanhusten saamasta kaltoinkohtelusta kerrotaan suomi24 keskustelusivuilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&subcat=996
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000016385214
Vanhemmat.com:ssa:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=482
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=792&start=60
Eok:n sivuilla:
http://eok.fi/forum/index.php?board=1;action=display;threadid=444
Väkivallaton -sivuilla kerrotaan, että Suomessa on järjestetty 2 kertaa mielenosoitus vanhustenhoidon parantamiseksi:
http://personal.inet.fi/yhdistys/vakivallaton/
Onko näin, ettei Suomessa ole kuin valtaeliitillä, heidän lapsillaan ja omaisillaan oikeus turvalliseen ja onnelliseen elämään:
http://groups.msn.com/SuomiNousuun/lipposellaerioikeusedustuskuiteissa.msnw
Hei!
Varmaan olet huomannut, että Tarja Tallqvist jätti ministeri Hyssälälle vetoomuksen vanhusten hoidon parantamiseksi. Hyssälä oli televisiossa haastateltavana ja oli sitä mieltä, ettei lakimuutoksiin ollut erityistä syytä, ja että vanhusten hoitoasiat ovat kelvollisella kannalla. Vetoomuksessa oli yli 100 000 nimeä, eikä se silti vaikuttanut.
Tallqvist on sisukas eikä aio lopettaa tähän. Hän haluaa kerätä nyt miljoona nimeä. Sinäkin voit olla mukana tukemassa asiaa.
Voit liittyä vetoomukseen menemällä sivuille:.
http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/index.php
Siellä voit kirjoittaa nimesi listaan.
Sinustakin tulee joskus vanhus.
Haluatko vaikuttaa siihen, miten sinua hoidetaan?
Tule mukaan, levitä viestiä! Katsotaan, vaikuttaako miljoonan ihmisen kanta.
niinhän se oli, eikö ollutkin KOKO KANSAN PRESIDENTTI.
On muka aina heikompien puolella. Ja p...t, pelkkää puhetta. Ihailee somaleja, homoja ja lesboja mutta unohtaa sen kansan, joka ansaitsi itsenäisyyden tälle maalle.
Minunkin äitini lähti ihan etulinjaan asti sodan aikana junalla katsomaan miten siellä menee.
Halosella ei ole minkäänlaista tolkkua tämän maan asioista. Aivot jauhavat 70-luvun taistolaista tai Afrikan tai Chilen ongelmia. Ihan kuin ei asuisi meidän maassamme ollenkaan.
Hyi häpeä !
"Pääministeri Paavo Lipponen jyräsi kahdeksan vuotta kansakuntaa kirjaimellisesti päin helvettiä. Vain eliittiä paapottiin ja paapotaan edelleen.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö sanoi budjettiriihessä 2000, että massatyöttömyys on turvattava. Kun on riittävä määrä työttömiä, jokainen työpaikka tuntuu armopalalta eikä ensiksi tule mieleen ryhtyä vaatimaan palkankorotuksia. Kun on riittävä määrä duunareita kortistossa, he eivät ala heti vaatia veronalennuksia, koska heidät elätetään verovaroilla.
Valtiovarainministerit Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma jatkavat Lipposen viitoittamaa tietä. Heinäluoma ilmoitti vapun alla, että valtion "ylimääräiset" miljoonat eivät riitä köyhille, eläkeläisille tai sairaille."
http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnw
Aloitan vastauksen ottamalla osaa menetykseenne.
Valitettavan usein ihminen syvässä surussa etsii syyllisiä kuolemaan ja miettii/keksii asioita, jotka eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta.
Sairaala maailmassa syy kohdistuu hoitohenkilökuntaan. Tulisi muistaa, että sairaanhoidossa on lukuisat määrät asioita, joita ns. "amatööri" ei ymmärrä.
Mainitsette seuraavasti: "...Siellä hänet laitettiin suoraan hengityskoneeseen. Parin päivän päästä kun tilanne oli parempi ja tiedustelin, miksi ei putkea oteta kurkusta pois, jotta isäni voisi puhua, sanottiin että on niin hankalaa laittaa putki takaisin jos tarve tulee."
Isällänne oli keuhkoahtaumataudista johtuen hengitys vaikeuksia. Vaikka tilanne olisikin ollut parempi, henkilökunta (ammatillisen harkinnan mukaan) päätti, että "putkea" ja mahdollisesti hengityskonetta tarvitaan erilaisten komplikaatio vaarojen vuoksi.
Lainaus: "..2 viikkoa meni ja tuli puhelu läheisille että tila on huonontunut. Menimme sairaalaan ja olimme sängyn vieressä, kaikki oli tasaista. Parin tunnin päästä kaikkia läheisiä pyydettiin poistumaan hetkeksi huoneesta. Meni noin 20 minuuttia ja hoitajat tulivat sanomaan että nyt on loppu lähellä. Hetken kuluttua isäni oli kuollut."
Kirjoitatte, että sairaalasta tuli puhelu tilan heikentymisestä. Olette myös tilanteessa tehneet oman havainnon (olettaen ilman terveydenhuolto-alan koulutusta) että kaikki oli tasaista. Sairaalastahan soitettiin nimenomaan tilanteen heikkenemisen vuoksi! Arvionne tilanteen tasaisuudesta on selvästi omanne.
Lainaus: "Miksi meidät poistetiin huoneesta, siihen ei saatu koskaan kunnon selitystä. Kun isäni oli kuollut,
hoitajat eivät antaneet yhtään aikaa omaisille olla kuolleen isäni vieressä, vaan ilmoitettiin että uusi
potilas on jo tulossa ja teidän täytyy poistua ja ruumis viedään pois. Mitä tapahtui yllättäen noiden 20 minuutin aikan, jolloin isäni joutui siihen tilanteeseen että kuoli. Uskon että häntä "autetiin" kuolemaan, törkeätä.
Omaiset poistettiin huoneesta sairaanhoidollisista toimenpiteistä johtuen, jotka usein ovat liian dramaattisia omaisille. On totta, että tilanne olisi hoitohenkilökunnan puolesta pitänyt selvittää perusteellisesti.
Kirjoitatte kuitenkin törkeästi hoitohenkilökuntaa kohtaan sanoen heitä tappajiksi. Kuten mainitsin terveydenhuollossa on asioita, joita "amatööri" ei ymmärrä, myös tämän vuoksi henkilökunnan olisi asiaa teille pitänyt selvittää.
Hoitohenkilökunnan olisi pitänyt selventää, että isänne todella on saattohoidossa, lisäksi olisi kuoleman jälkeen tullut antaa omaisille aikaa viettää potilaan parissa. Eli suorittaa saattohoito kunnialla loppuun. Tosin tähänkin usein on syynä rajattu henkilöstö määrä (liian paljon töitä) ja vähäiset pitkäaikais paikat.. (yksi lähtee, toinen tulee).
Tekstini ei ole tarkoitus olla hyökkäys teitä kohtaan, otan todella osaa suruunne ja neuvon teitä ottamaan yhteyttä, rauhallisella mielellä, hoitohenkilökuntaan, joiden kanssa voisitte yhdessä käydä tapahtuman läpi. Tämä voisi myös auttaa teitä surussanne.
Jaksamista.
Sh.opiskelija
Kylläpäs sitä jo OPISKELIJANA ollaan kaikkitietäviä ja kokeneita.
Totuus nyt on kuitenkin se, ettei siellä pitkäaikaisosastoilla muuta tehdä kuin tapetaan vanhoja ihmisiä.
Itse läheltä seuranneena tiedän tämän?
Ja mikä hemmetti se on tuo lässytys, että omaiset eivät muka kestäisi katsella tiettyjä toimenpiteitä?
Pakskat, nuo toimenpiteet tukehduttivat ja tappoivat tuon setän.
Niin että jos omaiset olisivat saaneet olla vieressä, niin ehkäpä nämä raat toimenpiteet olisivat olleet sen verran hellempiä, että setä ois jääny eloon.
Minua kyllästyttää aivan karmeasti tuo sinun BESSERWISSER asenne.
Sinust on tulossa oikein huono hoitaja tuolla asenteella.
Hyvi sovit sinne tappajasakkiin.
Pimitellään ja selitellään, laiminlyödään ja aiheutetaan kuolemantuottamusta ja suurta kärsimystä niin potilaille kuin heidän omaisilleen.
Teidänn koulutuksessanne on jotakin PAHASTI VIALLA.
Älä ikinä hakeudu minnekään hoitoon! Hoida itsesi ja omaisesi, kun sen niin hyvin osaat. " Hellempiä hoitotoimenpiteitä", voi herranen aika.
Tiedä enemmän, luulet vähemmän.
Kannatan luomukuolemaa! Kaikenlaisesta lääkityksestä voi kieltäytyä ja välttää eri kemialliset yhdisteet ja niiden sivuvaikutukset. Antaa luonnon hoitaa tehtävänsä ajallaan. Välttää turhat valittamiset!