tosta jakson lopusta olisi pitänyt tajuta? kiitokset etukäteen vastaajille.
C.S.I - Miami 13.5.06.
7
1292
Vastaukset
...tarina jatkua vaikkapa CSI: New Yorkin tulevissa jaksoissa?
- etta sillai
Se oli sellainen crossover jakso, elikka loppu nakyy joskus CSI NY puolella. Aika hassua etta sita joutuu taalla odottelemaan aika kauankin.
Odottaminen ei ole uutta. Vastahan näimme äskettäin Hädän hetken jakson, joka jatkoi Teho-osastossa jo parisen vuotta sitten nähtyjä tapahtumia. Tartuntavaarassa näimme jakson, jonka tapahtumien alku tullaan näkemään tulevaisuudessa jos kakkonen esittää Hädän hetkeä sinne saakka...
Siinä mielessä nuo eri sarjojen yhteistarinat ovat kettumaisia, että meillä niitä sarjoja ei välttämättä esitetä samaan aikaan ja tarina saattaa jäädä pitkäksikin aikaa kesken... Tai sitten nähdään ensin loppu ja alku vasta myöhemmin.
Joskus on käynyt niinkin, että toista sarjaa ei ole edes esitetty Suomessa. Silloin on tuurista kiinni jääkö näkemättä tarinan alku vai loppu.
- jtu
Silloin H ja Mac saapuvat New Yorkiin! :D
- ei**
ainakaan ohjelmatietojen mukaan.Miamilainen naulamurha on jakson nimi, ei kuulosta new york tapahtumilta
- ....
Tarina jatkuu CSI NY:n toisen tuotantokauden jaksossa numero 7. Suomessa näkyy siis tällä hetkellä ensimmäisen tuotantokauden jaksoja, seuraava jakso on yhdeksäs 23:sta jaksosta. Eli saamme odotella melko kauan..
...näemme ensin myös sen jakson, missä Mac Taylor tapaa tuon sarjamurhaajan ensimmäisen kerran...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845880Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243517- 1572033
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2271959Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741731Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821485Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571021- 671001
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21990Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109927