Lestat opetttaa

Nyt kun Kesä tulee on taas aika ottaa nuoria kiusaava erityisesti aihe.
Eli itsetyydytys ja himon ja hekuman synti.
Raamattuhan ne kieltää.
Joka katsoo naista tekee huorin.
Hekumoitseva on jo eläessään kuollut.
Aivan selkeästi raamattu kieltää haureuden syntinä ja kehoittaa pakenemaan nuoruuden syntejä.
Miten sitten pysyä puhtaana, sillä viettelemys tulee raamatun mukaan, mutta raamatussa on myös lupaus, että mikään kiusaus ei ole niin suuri että tulisi langeta.
Se väijyy ovella ja tulee, mutta sille ei tulisi antaa periksi.
Kun haureuden kiusaus tulee niin se tulisi heti tietoisesdti torjua.
Jos alkaa hekumoida, eli päästää ajatuksiinsa ja alkaa uneksimaan tai muuten ajattelemaan haureutta se saa otteen ja voi viedä syntiin.
Raamatun mukaan tutkimalla Jumalan sanaa ja rukouksella voi pysyä puhtaana.
Heti vaan kun kiusaus tulee se on tietoisesti torjuttava.
Lapsen laulussa on hyvin opetettu.
Älä silmä katso mihin vain.
Se on ihan hyväö ja tervettä opetusta.
Itsetyydytys on himon ja hekuman synti sille ei löydy tukea raamatusta.
Nykyään on niin paljon epäraamatullista opetusta aiheesta. Jotkut jopa opettavat sen olevan luonnollista ja ei siinä ole mitään pahaa.
Raamattu kuitenkin selkeästi kieltää moisen synnin.
Jotkut väittävät että ei ole avioliittoa raamatussa selvästi kirjoitettu,.
Raamattuun on kirjoitettu kuitenkin kihlaamisesta ties montako kertaa ja jos on kihlaus niin tietysti on avioliittokin olemassa, vaikka sanaa avioliitto ei löydy bibliasta.
Terve opetus. Itse tyydytys on syntiä, haureus on syntiöä. Avoliitto on syntiä puuttuu nykyään.
Seuroissa ei uskolleta saarna selvää raamatun mukaista sanaa, vaan maailma on tullut seurakuntaan.
Tämän maailman aika ja tavat.
Haureus kuitenkin tuhoaa ihmistä. Haureellinen on jo eläessään kuollut.
Raamatun mukaan sinä saat voiman kestää puhtaana.
Torju ajatuksiisi tulevat kiusaukset heti.
Rukoile ja tutki raamattua.
Raamatun ohjeet ovat sinun parhaaksi.
10382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hoos. 5:4

Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässänsä eivätkä he tunne Herraa.

Gal. 5:20
   
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,

Äänestä
  • Luterilaisuus on kuolevan pieni lahko vain Suomessa se on suhteettoman suuri.
    Lutikat, te häviätte jos ette palaa Madonnanp palvojien joukkoon.
    Tunnustamaalla Paavi Jumalaksenne ette perin häviä

    Äänestä

  • lahkolaisuutta kirjoitti:

    Luterilaisuus on kuolevan pieni lahko vain Suomessa se on suhteettoman suuri.
    Lutikat, te häviätte jos ette palaa Madonnanp palvojien joukkoon.
    Tunnustamaalla Paavi Jumalaksenne ette perin häviä

    Raamatun mukaan. Arvaapa tarkoittaako se paavikuntaa tai marianpalvojia?

    Äänestä

  • pelastuu kirjoitti:

    Raamatun mukaan. Arvaapa tarkoittaako se paavikuntaa tai marianpalvojia?

    Luterilaisuus on lahko siinä missä monin verroin suurempi marianpalvojien lahko. Valtaosa kummankin jäsenistä ei ole koskaan edes tuntenut Jeesusta. Aika irvokasta on kutsua sellaista raamatulliseksi seurakunnaksi. Kuitenkin niissäkin on Raamatun mukaan piskuinen lauma Herran kansaa - eihän heitä muuten pois käskettäisi.

    Jumalan seurakunta on yksi, sillä Kristus ei ole jaettu. Jokainen yritys perustaa "seurakunta" on rikos seurakunnan yhteyttä vastaan. Piskuisen lauman pitäisi lähteä ulos nykyisestä lahkojen sekamelskasta. Ulos kukin lahkostaan. Olemaan yhtä Jeesuksen nimessä!

    Äänestä

  • timoheiskala kirjoitti:

    Kansankirkko voi ollakin lahko, koska se ei opeta Raamatun ja luterilaisen opin mukaan, niin kuin pitäisi. Mutta on sielläkin uskovia, kuten Rooman kirkossakin, vaikka ovatkin eksyksissä vaeltavan lauman mukana.

    Kristillinen kirkko on yksi Kristuksessa uskon kautta häneen. Se ei ole yksi ulkonainen laitos, vaan hengellinen armonvaltakunta, jossa Kristus hallitsee sanallaan ja sakramenteillaan.

    Äänestä

  • sola-scriptura kirjoitti:

    Raamattu ei määrittele lahkolaisuutta: "luterilaista oppia opettamattomat". Lahkolaisuus ei ole ensisijassa edes oppikysymys, vaan se on pitäytymistä hajaannuksessa.

    Toiseksi sakramenttikäsite on Raamatulle täysin vieras. Se tulee Rooman pakanauskonnoista, joiden saloihin vihkiydyttiin sakramenttien kautta. Perimmiltään sakramentti on Kristuksen korvike.

    seurakunnissa uskovien joukossa, kuten luterilainen tunnustus toteaakin. Näiden uskovien ja seurakuntien kutsuminen lahkolaisiksi/lahkoiksi on.. niin, juuri lahkolaisuutta. Muuten, käsitteitä voidaan luoda ihan vapaasti, sitten vasta pitää huolestua jos sen sisältöä ei löydy Raamatusta.

    Äänestä

  • timoheiskala kirjoitti:

    Luterilaisuus on lahko siinä missä monin verroin suurempi marianpalvojien lahko. Valtaosa kummankin jäsenistä ei ole koskaan edes tuntenut Jeesusta. Aika irvokasta on kutsua sellaista raamatulliseksi seurakunnaksi. Kuitenkin niissäkin on Raamatun mukaan piskuinen lauma Herran kansaa - eihän heitä muuten pois käskettäisi.

    Jumalan seurakunta on yksi, sillä Kristus ei ole jaettu. Jokainen yritys perustaa "seurakunta" on rikos seurakunnan yhteyttä vastaan. Piskuisen lauman pitäisi lähteä ulos nykyisestä lahkojen sekamelskasta. Ulos kukin lahkostaan. Olemaan yhtä Jeesuksen nimessä!

    tuota seurakunta asiaa, sillä seurakunnaksi kutsuivat silloisetkin "uskovat" itseään, siis Jeesuksen aikana ja Jeesus opetti totuutta, välittämättä ihmisopeista.
    Seurakunta on siis kaikkialla,missä löytyy Jumalalle kelpaavuus.
    Seurakuntalainen voi siis olla vaikka timpuktussa,itsenäisesti ja vaikka missä lahkossa tms.
    Ei ole meidän veltuutuksissa se, että sanomme että " sinä olet ja sinä et ole" kun emme näe sydämmeen, sieluun ja mieleen.
    Jumalalla on ne avaimet ,joita monet mielellään käyttäisivät .
    Kukin saa ansionsa mukaan.

    Äänestä

  • on mukana kirjoitti:

    seurakunnissa uskovien joukossa, kuten luterilainen tunnustus toteaakin. Näiden uskovien ja seurakuntien kutsuminen lahkolaisiksi/lahkoiksi on.. niin, juuri lahkolaisuutta. Muuten, käsitteitä voidaan luoda ihan vapaasti, sitten vasta pitää huolestua jos sen sisältöä ei löydy Raamatusta.

    Seurakunta on yksi. Raamattu ei tunnusta mitään kirkkoa seurakunnaksi. Kirkot pyrkivät erottumaan toisistaan vähintään nimillään: me luterilaiset, me helluntailaiset jne. Tämä sotii ykseyttä vastaan. (Vrt. Paavalin, Apolloksen ja Keefaan puolella olleet korittolaiset sentään vielä ymmärsivät olevansa yhtä seurakuntaa - ainakaan muusta ei mainita.) Sitten useimmilla on kaikenlaista omaa tunnustuskirjaa ja katekismusta, joiden nimiin vannotaan. Vaikka näiden väitetään olevan Raamatun kanssa sopusoinnussa, ollaan annettu pirulle enemmän kuin pelkkä pikkusormi. Oli perustelu siten miten hyvä ja "raamatullinen" tahansa, Raamatun ulkopuolista oppia ei saa asettaa Raamatun rinnalle. Silloin ollaan vartiotorniseuran tiellä.

    Mahdollisimman paljon nimiä kirkonkirjoissa (veronmaksajia) on toki kirkoille edullista. Mutta seurakuntaan epäuskoiset eivät kuulu. Muistele vaan, mitä yhteistä Raamattu sanoi olevan vanhurskaudella ja vääryydellä? Apostolisena aikana kaste muodosti selvän rajan entiseen elämään. Keisarin perustama kirkkolaitos käänsi asiat päälaelleen: "kristinuskosta" tehtiin valtionuskonto, johon koko kansa liitettiin heti synnyttyään. Kaste ei enää pelastanutkaan synnistä, vaan se tuuditti väärään luuloon pelastuksesta.

    Tuttu on vertaus nisusta ja lusteesta. Siihen vedoten uskotellaan, että jumalattomien tulee saada elää seurakunnassa rinnan uskovien kanssa. Vertaus saadaan näyttämään mieleiseltä, kun unohdetaan, mikä se vertauksen pelto on. Se ei ole seurakunta, kuten kirkko antaa ymmärtää. Se on maailma (Matt.13:38). Jumalattomia ei kuulu likvidoida - heillä on elämisen oikeus - mutta seurakuntaan heitä ei siinä tilassa lueta.

    Äänestä

Luin ton viestin mutta yhtä kohtaa en vaan ymmärtänyt "Avoliitto on syntiä puuttuu nykyään." siis mitä toi lause tarkoittaa? tai siis mitä halusit sillä tarkoittaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiukasti nuoria? kirjoitti:

Nyt kun Kesä tulee on taas aika ottaa nuoria kiusaava erityisesti aihe.
Eli itsetyydytys ja himon ja hekuman synti.
Raamattuhan ne kieltää.
Joka katsoo naista tekee huorin.
Hekumoitseva on jo eläessään kuollut.
Aivan selkeästi raamattu kieltää haureuden syntinä ja kehoittaa pakenemaan nuoruuden syntejä.
Miten sitten pysyä puhtaana, sillä viettelemys tulee raamatun mukaan, mutta raamatussa on myös lupaus, että mikään kiusaus ei ole niin suuri että tulisi langeta.
Se väijyy ovella ja tulee, mutta sille ei tulisi antaa periksi.
Kun haureuden kiusaus tulee niin se tulisi heti tietoisesdti torjua.
Jos alkaa hekumoida, eli päästää ajatuksiinsa ja alkaa uneksimaan tai muuten ajattelemaan haureutta se saa otteen ja voi viedä syntiin.
Raamatun mukaan tutkimalla Jumalan sanaa ja rukouksella voi pysyä puhtaana.
Heti vaan kun kiusaus tulee se on tietoisesti torjuttava.
Lapsen laulussa on hyvin opetettu.
Älä silmä katso mihin vain.
Se on ihan hyväö ja tervettä opetusta.
Itsetyydytys on himon ja hekuman synti sille ei löydy tukea raamatusta.
Nykyään on niin paljon epäraamatullista opetusta aiheesta. Jotkut jopa opettavat sen olevan luonnollista ja ei siinä ole mitään pahaa.
Raamattu kuitenkin selkeästi kieltää moisen synnin.
Jotkut väittävät että ei ole avioliittoa raamatussa selvästi kirjoitettu,.
Raamattuun on kirjoitettu kuitenkin kihlaamisesta ties montako kertaa ja jos on kihlaus niin tietysti on avioliittokin olemassa, vaikka sanaa avioliitto ei löydy bibliasta.
Terve opetus. Itse tyydytys on syntiä, haureus on syntiöä. Avoliitto on syntiä puuttuu nykyään.
Seuroissa ei uskolleta saarna selvää raamatun mukaista sanaa, vaan maailma on tullut seurakuntaan.
Tämän maailman aika ja tavat.
Haureus kuitenkin tuhoaa ihmistä. Haureellinen on jo eläessään kuollut.
Raamatun mukaan sinä saat voiman kestää puhtaana.
Torju ajatuksiisi tulevat kiusaukset heti.
Rukoile ja tutki raamattua.
Raamatun ohjeet ovat sinun parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu