EU-puhe Matilta

Palstan väki on viime aikoina lisääntynyt, ja siksi katson tarpeelliseksi jakaa lisää EU-tietoja. Tässä otteita Matti Vanhasen EU-aiheisesta puheesta.

"Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Seinäjoella 22.8.2005



"Suomen talouden ja sen ympäristön tilanne vastaavat hyvin viimeisten vuosien kuvaa. EU:n keskeiset alueet, jotka muodostavat edelleen tärkeimmän markkina-alueemme, talouskasvu on hyvin hidasta. Nämä maat joutuvat supistamaan julkisia vajeitaan heikon kasvun oloissa, ja lyhyellä tähtäimellä se heikentää kysyntää entisestään. Korkea energian hinta vaikuttaa samaan suuntaan. Kansainvälisen suhdannenousun paras vaihe on maailmalla ohitettu."

TÄMÄ TARKOITTAA: Euroopan talouskasvu on hidasta ja siksi sitä on kiihdytettävä. Köyhien jäsenmaiden köyhyys on voitettava, että kysyntä kasvaisi.


"Euroopan pitää kyetä saamaan markkinansa toimimaan paremmin, jotta saamme suuresta markkina-alueesta enemmän irti työtä ja hyvinvointia. Kymmenen tuoreimman jäsenmaan liittyminen unioniin on lisännyt dynaamisuutta haastamalla vanhoja talouksia kilpailuun, mutta tämäkään veto ei vielä auta tarpeeksi. Vastaus tähän kilpailuun ei voi olla se, että pelotellaan puolalaisen putkimiehen vievän meiltä työn. Hänellekin kuuluu työ. Niin se kuuluu myös kiinalaiselle maalta kaupunkiin muuttavalle nuorelle naiselle."

TÄMÄ TARKOITTAA: Kymmenen uuden jäsenmaan työvoima on Suomelle mahdollisuus, ei uhka.


"Näin maailman talous toimii, ja meidän on jatkuvasti mietittävä, millä aloilla me olemme etevämpiä ja miten me saamme omat kotimarkkinamme toimimaan aikaisempaa työllistävämmin. Se vaatii henkilöstöltä jatkuvaa kouluttautumista, ja yritysten on koko ajan mietittävä strategiaansa."

TÄMÄ TARKOITTAA: Suomen on pysyttävä mukana kansainvälisissä virtauksissa, ettemme jäisi Impivaaraksi. Kansalaisten on jatkuvasti lisättävä koulutusta, että talous kasvaisi.


"Kesäkuun tietojen mukaan avointen työpaikkojen määrä oli lähes 60 000, ja työttömiä oli yli nelinkertainen määrä. Työttömien koulutus ja työkokemus eivät kaikilta osin vastaa työpaikkojen vaatimuksia. Tätä on ns. rakenteellinen työttömyys. Samalla menetämme talouskasvua, kun kymmeniä tuhansia työpaikkoja odottaa tekijäänsä."

TÄMÄ TARKOITTAA: Suomen työttömyys on poistettava, että osaa talouskasvusta ei menetettäisi.

"Keskustelu EU:n kehittämisestä on ollut hiljaista Euroopassa kesän ajan. Mutta aihe ei ole mihinkään kadonnut. EU on nyt vaiheessa, jossa jäsenvaltioiden on kyettävä luomaan ymmärrettävä ja haluttu missio unionille, niin, että kansalaiset sen myös ymmärtävät ja allekirjoittavat. Tähän tehtävään ainesosat ovat olemassa siinä, mitä unioni nyt tekee."

TÄMÄ TARKOITTAA: EU:n on osattava esittää asiansa niin, että kansalaiset tulevat innolla mukaan yhdessä meidän kanssamme rakentamaan parempaa Eurooppaa.
8349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"EU:n on osattava esittää asiansa niin, että kansalaiset tulevat innolla mukaan yhdessä meidän kanssamme rakentamaan parempaa Eurooppaa."

TÄMÄ TARKOITTAA: TALOLLINEN POIS PALSTOILTA

Äänestä
  • Tämä tarkoittaa: suomalaiset tulevat olemaan yhä enenemissä määrin kokovartalo kusessa laajenemisen vuoksi.

    Äänestä

1 TÄMÄ TARKOITTAA: €uromafian pyramidin kasvu on edelleen hidasta ja sitä on kiihdytettävä kansallisvaltioita edelleen köyhdyttämällä, jotta voitot kasvaisi.

2 TÄMÄ TARKOITTAA: Että vierastyövoima tarjoaa mahdollisuuden oman työvoimamme köyhdyttämiseen ja työvoimakustannusten alasajoon.

3 TÄMÄ TARKOITTAA: Että Suomi pysymällä matkassa tässä järjettömässä kilpailussa köyhtyy ja menettää mahdollisuutensa hyvinvointivaltiona.
Ja että sivistysmahdollisuuksia edelleen kavennetaan.

4 TÄMÄ TARKOITTAA: Että työttömyys ei poistu ja tuotantoa edelleen menetetään markkinamafialle.

5 TÄMÄ TARKOITTAA: Että markkinaviestinten on edelleen tehostettava harhautusta ja valtionhallinnon puriloitava, sensuroitava jne kansalaisia tehokkaammin.

6 Tämä tarkoittaa että paljon jää sanomatta ja kansalaisten tietoon tulematta mutta kansalaiset eivät ole tyhmiä ja kun maailman todellinen tila ei millään tavoin ole enään peiteltävissä, kansa tulee tekemään oikeat ratkaisut.

Äänestä

Etko tieda, etta media hoitaa kylla puolestasi tuon aivopesun? Voisit kayttaa aikasi paremmin ja perustaa palstan rappareille ja muille hyville kavereillesi.

Karma kuittaa kylla. Lopeta se paskan syottaminen ajoissa.

Äänestä
  • ...vapaamuurareille? Menkää käymään vaikka Suomen Vapaamuurarien kotisivulla, siellä saatte oikeaa tietoa. Vapaamuurarit toimii hyväntekeväisyydessä, siinä kaikki. Heidän toimintansa on avointa.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    ...vapaamuurareille? Menkää käymään vaikka Suomen Vapaamuurarien kotisivulla, siellä saatte oikeaa tietoa. Vapaamuurarit toimii hyväntekeväisyydessä, siinä kaikki. Heidän toimintansa on avointa.

    Rapparitoiminta avointa....heh,heh,heh...hah,hah,hah,hah..


    Rapparit itsekin nauraa moiselle paskalle!

    Äänestä

mee muualle urputtamaan hesarin paskakuski.

Äänestä
  • Mene Soiniin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


talollinen kirjoitti:

Palstan väki on viime aikoina lisääntynyt, ja siksi katson tarpeelliseksi jakaa lisää EU-tietoja. Tässä otteita Matti Vanhasen EU-aiheisesta puheesta.

"Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Seinäjoella 22.8.2005



"Suomen talouden ja sen ympäristön tilanne vastaavat hyvin viimeisten vuosien kuvaa. EU:n keskeiset alueet, jotka muodostavat edelleen tärkeimmän markkina-alueemme, talouskasvu on hyvin hidasta. Nämä maat joutuvat supistamaan julkisia vajeitaan heikon kasvun oloissa, ja lyhyellä tähtäimellä se heikentää kysyntää entisestään. Korkea energian hinta vaikuttaa samaan suuntaan. Kansainvälisen suhdannenousun paras vaihe on maailmalla ohitettu."

TÄMÄ TARKOITTAA: Euroopan talouskasvu on hidasta ja siksi sitä on kiihdytettävä. Köyhien jäsenmaiden köyhyys on voitettava, että kysyntä kasvaisi.


"Euroopan pitää kyetä saamaan markkinansa toimimaan paremmin, jotta saamme suuresta markkina-alueesta enemmän irti työtä ja hyvinvointia. Kymmenen tuoreimman jäsenmaan liittyminen unioniin on lisännyt dynaamisuutta haastamalla vanhoja talouksia kilpailuun, mutta tämäkään veto ei vielä auta tarpeeksi. Vastaus tähän kilpailuun ei voi olla se, että pelotellaan puolalaisen putkimiehen vievän meiltä työn. Hänellekin kuuluu työ. Niin se kuuluu myös kiinalaiselle maalta kaupunkiin muuttavalle nuorelle naiselle."

TÄMÄ TARKOITTAA: Kymmenen uuden jäsenmaan työvoima on Suomelle mahdollisuus, ei uhka.


"Näin maailman talous toimii, ja meidän on jatkuvasti mietittävä, millä aloilla me olemme etevämpiä ja miten me saamme omat kotimarkkinamme toimimaan aikaisempaa työllistävämmin. Se vaatii henkilöstöltä jatkuvaa kouluttautumista, ja yritysten on koko ajan mietittävä strategiaansa."

TÄMÄ TARKOITTAA: Suomen on pysyttävä mukana kansainvälisissä virtauksissa, ettemme jäisi Impivaaraksi. Kansalaisten on jatkuvasti lisättävä koulutusta, että talous kasvaisi.


"Kesäkuun tietojen mukaan avointen työpaikkojen määrä oli lähes 60 000, ja työttömiä oli yli nelinkertainen määrä. Työttömien koulutus ja työkokemus eivät kaikilta osin vastaa työpaikkojen vaatimuksia. Tätä on ns. rakenteellinen työttömyys. Samalla menetämme talouskasvua, kun kymmeniä tuhansia työpaikkoja odottaa tekijäänsä."

TÄMÄ TARKOITTAA: Suomen työttömyys on poistettava, että osaa talouskasvusta ei menetettäisi.

"Keskustelu EU:n kehittämisestä on ollut hiljaista Euroopassa kesän ajan. Mutta aihe ei ole mihinkään kadonnut. EU on nyt vaiheessa, jossa jäsenvaltioiden on kyettävä luomaan ymmärrettävä ja haluttu missio unionille, niin, että kansalaiset sen myös ymmärtävät ja allekirjoittavat. Tähän tehtävään ainesosat ovat olemassa siinä, mitä unioni nyt tekee."

TÄMÄ TARKOITTAA: EU:n on osattava esittää asiansa niin, että kansalaiset tulevat innolla mukaan yhdessä meidän kanssamme rakentamaan parempaa Eurooppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu