Äitienpäivää

nelinkertainen mamma

Taidan olla omituinen otus, kun en äitienpäivästä välitä; en kaupallisuudesta enkä ylistämällä alistamisesta. Minä olen minä äitienpäivänä ja muulloin. Ja lasteni äiti ihan jokainen päivä elämäni loppuun saakka.

Tämä päivä on ollut päivä siinä missä muutkin päivät. Olen laittanut ruokaa, siivonnut, hoitanut lapsia ja pyykännyt. Iso osa päivästä kului risusavotassa. :D Sain toki aamulla kolmen isomman lapsen askartelemat, hellyttävät kortit laulun kera. Mies keitti kahvit ja oli leiponutkin pientä suolapalaa, kun meillä äiti ei kakkuja syö. Mieheltä sain lahjaksi levyn, josta hän tiesi minun pitävän.

Mieheni inhoaa kaikenlaista "pakkojuhlimista" yhtä paljon kuin minäkin. Lasten vuoksi nämäkin päivät jotenkin huomioidaan. Mies vie minut usein syömään tai elokuviin ja ostaa kukkiakin, mutta mieluummin muulloin kuin "virallisina kukanostopäivinä". Hänestä on mukava yllättää; viimeksi sain kauniin ruusun kirjan ja ruusun päivänä, kun en edes muistanut sellaista päivää. =)

Äidille ja anopille toimitin kukat, lahjat ja kortit, vaikka en tänään ehtinytkään kyläilemään. Lapset piirtävät kortit molemmille mummoilleen ja anopin lahjasta huolehdin, koska mies ei sitä tee. Minä en ertyisemmin pidä anopistani, mutta toimeen tullaan ja olen hänelle kiitoksen velkaa; ilman häntä minulla ei olisi miestäni eikä myöskään näitä lapsia.

Suukkoja, halauksia ja mukavia sanoja (arkisen mekastuksen ja riitelynkin keskellä) meillä onneksi riittää ihan jokaiselle päivälle! =)

Onnellista äitienpäiväiltaa ihan jokaiselle äidille!!!

1

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kahden äiti

      Hei!

      Ymmärrän ajatuksesi, ettei äitienpäivästä tehtäisi liian materialistista. Ja todella ihanaa, että miehesi huomioi sinua tuolla tavoin muutenkin... Ehkä itsekin olisin ollut tyytyväinen äitienpäivääni, jos minuakin huomioitaisiin tuolla tavoin. Mutta ei niin ei...Mietin, että jos ei muutenkaan huomioi, niin miksei sitten edes äitienpäivänä, kun tosiaan sitä ei ainakaan voi olla unohtamatta, mainokset pitävät siitä huolen.

      Lahjatta, kakutta, kukitta jäänyt äiti :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      152
      3236
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3022
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      112
      1525
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      149
      1259
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1097
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1027
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      989
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      883
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      44
      867
    Aihe