Helluntalaisuus läpivalaisussa

5326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaisi laittaa hieman tiivistetympi aloitus aiheesta, joka on itselle tärkeä ja haluaisi sitä tietoa muillekin jakaa. En usko, että kovin moni jaksaa lukea loppuun noin pitkää selostusta aiheesta.

Äänestä

Meille kaikille on hyväksi kuunnella myös nimenomaan aloittajan kaltaisia neuvonantajia keskuudessamme, niin ei tarvitse sitten niin usein asioida 'kallonkutistajien' puheilla eikä uskontojen uhritilastoihin väki näin ollen sen kummoisemmin lisäänny..

Äänestä

Pojan kannattaisi ensin selvittää, mitä helluntailaiset ajattelevat, ennen kuin lähtee tekemään yläasteen uskontotunnille esitelmää jossa väittää, että helluntailaiset ajattelevat näin-ja-näin. Sen verran kovia vääristelyjä helluntailaisten käsityksistä poika tekstinsä alussa esittää.

Äänestä

Sen tiedän, että jotkut kristityt ajattelevat kielilläpuhumisen olevan merkki Pyhästä Hengestä. Se ei ole raamatullista.

En osoita sormella yhtä ainuttakaan helluntaiseurakuntaa, mutta tuon tekstin kanssa olen yhtä mieltä Pyhästä Hengestä.

Siinä tosin olisi pitänyt ottaa puheenaiheeksi myös Luterilainen lapsikaste, sillä eihän lapsi saa vesien tipottelussa mitään Pyhää Henkeä, kun eivät ole kuulleet ja ymmärtäneet sanaa Kristuksesta ja Golgatan työstä.

Oli todella hyvä ja raamatullinen teksti, jopa virkistävä. Pidin siitä alusta loppuun saakka:)

Äänestä

Paljon olisi korjattavaa, jos kohta kohdalta ryhtyisi käymään läpi yleistyksiä ja väärinkäsityksiä, joita tekstissä oli. Tahalliseen vääristelyyn en usko.

Myös monta hyvää ja huomionarvoista seikkaa oli mukana. Sellaisia, joita sopii tutkistella. Ja paljon myös asiaa, josta voi olla samaa mieltä Raamatun pohjalta.

Läpivalaisu kannatti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppinutmies.. kirjoitti:

http://www.students.tut.fi/~satamam/henkikaste.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu