Yleensä uskovaiset painottavat sisäiden ihmisen tärkeyttä. Toki minäkin olen sisäistänyt tämän ajatuksen, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää. Ihmettelen kuitenkin, että miksi sisäiseen ihmiseen pitäisi panostaa ulkoisen kustannuksella?
Kyllä se vaan niin on, että jos emme pidä omasta ulkonäöstämme huolta saamme osaksi huonompaa kohtelua, kun ihmiset jotka pitävät itsestään huolta. Eihän kauneudessa ole mitään väärää. Päivastoin, Jumala on luonut kauneuden.
Niinpä ehdottaisin, että sinä joka olet ylpeä nöyryydestäsi, ja nuhjuisesta olemuksestasi, kävisit ensin suihkussa. Sitten voisit mennä ostamaan vaikka uudet housut ja paidan niillä rahoilla, jotka olit säästänyt uuteen digiboxiin, tai johonkin tietokoneen osaan. Jos ihmisellä on epäsiisti olemus, viittaa se myös sisäisen ihmisen "epäsiisteyteen". Eli jos sinulla on viimeksi puoli vuotta sitten leikatut hiukset ja joku 80-luvun college-paita päällä voi olettaa, että vietät aikaasi vain ja ainoastaan tietokoneella viihdyttäen itseäsi kaikella moraalittomalla.
Ostakaa uusia vaatteita, käykää parturissa, ja jos olette epävarmoja, pyytäkää vaikka äiti tai sisko apuun. Jos tyttöystävä on, niin sekin kyllä käy...
Nuoret naiset seurakunnissamme ymmärtävät kyllä ulkonäön merkityksen. Eli jos olet hyvän näköinen, et saa osaksesi ikävää käytöstä. Olen tietenkin aika kerettiläinen tällaisten mielipiteiden takia, mutta alitajuiseti jokainen tietää ulkonäön merkityksen. Nuhjuisuus ja epäsiisteys eivät ole hyveitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kunniaa. "10 sekunnin"- kulttuurissa on parasta hyväksyä tosiasia että jos haluaa saada äänensä kuuluville, on syytä olla edustava, tyylitajuinen ja mediaseksikäs kristitty tuo paljon näkyvyyttä ja muokkaa ihmisten käsityksiä kristinuskosta. Mutta julkisuuskuvan kanssa tasapainoilu on hienovaraista puuhaa, missä menee liiallisen seksikkyyden ja itsetarkoituksellisen provosoinnin raja. Samoin tarvitaan idolia, jonka voi hyvällä syyllä olettaa olevan fyysisesti huippukunnossa vielä parinkymmenenvuoden kuluttuakin, johtuen hyvästä stressinsietokyvystä ja terveellisistä elämäntavoista, koska tätänykyä julkkisten "kierto" on varsin lyhyt. Kertakäyttökulttuurissa ihmiset tarvitsevat Audrey Hepburnin ja Emmylou Harrisin kaltaisia iättömiä kaunottaria ja esikuvia, koska on harvinaista että kaunis ja taitava ihminen kestää myös julkisuuden tuomat paineet vuodesta toiseen ja kykenee uusiutumaan. Useimmilla julkkiksilla ei kestä joko pää tai kroppa tai sitten nousee kusi päähän ja menee överiksi koko homma. Idolin luotettavuus on investoijille ja yhteistyökumppaneille kaiken a ja o. No joo, meni taas off-the topic jorinoiksi, sori nyt taas...
Mul on ollu bulimiaa n. 2-3 kk, mut nyt mul on ongelma.. Oksennus ei tuu enää nii helposti sormilla.. En osaa tehä sitä enää ja sama piste, josta mua oksetti aluks ei enää okseta? Miten te muut teette sen? Mitä välineitä te käytätte?
Sinä tarvitsist silloin tällöin oikei isän kädestä, kera vitsan koivuisen.
Sen teho perustuu ehdolliseen refleksiin.
Piiska on ensin oltava käytössä jotta tuo ehdollistuminen saataisiin käyntiin.
Seuraavilla kerroilla ehdollistuminen käynnistää selviytymisrefleksin joka auttaa tehokkaasti kilojen kurissapitoa ja silti ruokahalut säilyvi.
Ehdollistamisrefleksin kautta bulinaariset ajatukset pysyvät poissa ja jos niitä tulleekin vitsan karttelu pistää jalat liikkeennäköiseen toimintaan kuluttaen ylimääräkalorit lähes normaalitasoon.