Riitely eksyttää monet

Ihmetyttää uskovaisten keskenään riitely ja väittely ”uskonasioista”.

Täällä herätyspalstallakin esimerkisi tuomitaan toisiaan kovin sanoin ja manataan jopa perimpään helvettiin asti. Leikitään Jeesusta vaikka ollaan opetuslapsia. Jeesus on Jumalan poika ja synnitön. Kukaan ihminen ei voi siinä mielessä verrata itseään häneen. Jeesus tuli maailmaan ja sovitti maailman Jumalan kanssa ja lupasi että jokainen joka uskoo häneen ja tekee Jumalan tahdon saa ikuisen elämän. Siis jokainen. Kysymyksessä on aina ihmisen henkilökohtainen valinta ja suhde Jumalaan. Jumala kyllä tietää totuuden jokaisesta ja se riittäköön meille. Kuinka voisi syntinen ihminen olla välimiehenä Jeesuksen ja jonkun toisen syntisen välillä. Tämä koskee meitä kaikkia, en sano että ei opettajia tarvittaisi – päin vastoin – mutta jos opettajat ryhtyvät jakamaan taivaspaikkoja he ylittävät valtuutensa ja tekevät väärin. Opettajan osana on näyttää ovi ja antaa tietoa pelastuksesta – kuulijan osa on valita.
Kun katuva syntinen tuli Jeesuksen luo ja pyysi jotakin hän sen myös sai, ei Jeesus kysellyt että mihin lahkoon sinä kuulut ja miten tulkitset sen ja sen kirjoituksen, Jeesus katsoi ihmisen sydämmeen ja armahti. Hyvänä esimerkkinä tästä on pahan tekijät jotka riippuivat Jeesuksen kanssa ristillä, toinen ymmärsi että häntä rankaistiin tekojensa mukaan ja katui ja sai armon – kun taas toinen ei ymmärtänyt vaan antoi katkeruuden ja turhuuden täyttää mielensä ja kieltäytyi täten ottamasta vastaan armon lahjaa. Jeesus oli nopea armahtamaan sen joka sitä katuen halusi ja pyysi.

Jumalan rakkaus on viisaampi, suurempi ja armollisempi ....
21597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

uskovat riitele
sinä ja muu adventistijoukko vain haastaa riitaa
niin teet nytkin

Äänestä
  • Sinä et halua kommentissasi haastaa riitaa. Haluat vain tehdä selväksi, että on olemassa "uskovat" eli hyvät ihmiset ja adventistit eli huonot ihmiset ja uskottomat eli ei edes ihmiset ollenkaan.

    Äänestä

  • ulkopuolella kirjoitti:

    Sinä et halua kommentissasi haastaa riitaa. Haluat vain tehdä selväksi, että on olemassa "uskovat" eli hyvät ihmiset ja adventistit eli huonot ihmiset ja uskottomat eli ei edes ihmiset ollenkaan.

    2.Pietarin kirje:
    2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

    Äänestä

  • sini-silmänen kirjoitti:

    Raamatusta löytyy aina joku hyvä kohta, jolla toinen saadaan lannistettua. Lisäksi sieltä löytyy noita hyviä varoituksia, joilla saadaan ihminen skitsoksi.

    Äänestä

  • ulkopuolella kirjoitti:

    Raamatusta löytyy aina joku hyvä kohta, jolla toinen saadaan lannistettua. Lisäksi sieltä löytyy noita hyviä varoituksia, joilla saadaan ihminen skitsoksi.

    Ja mitä olisit antamassa meille neuvoksemme tässä katalassa valintatilanteessamme?

    Äänestä

  • ja oli sanomassa -> kirjoitti:

    Ja mitä olisit antamassa meille neuvoksemme tässä katalassa valintatilanteessamme?

    nyt on niin vaikea valintatilanne. Selkeä ohje kai on se, ettei ihmisellä ole valtaa tuomita muita. Oisko se mittään, että kuuntelis omantunnon ääntä ja eläis ja olis toisten kanssa niinku haluais itsensä kanssa oltavan.

    Äänestä

  • ulkopuolella kirjoitti:

    nyt on niin vaikea valintatilanne. Selkeä ohje kai on se, ettei ihmisellä ole valtaa tuomita muita. Oisko se mittään, että kuuntelis omantunnon ääntä ja eläis ja olis toisten kanssa niinku haluais itsensä kanssa oltavan.

    Ei meidän tule etsiä kenestäkään syytä ellei toinen anna siihen aihetta.
    Periaate näkyy tästäkin;27. Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.
    28. Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden;
    29. en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?
    30. Jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän?

    Jos ei tule jonkun kanssa puheeksi asiat, jotka tietää vääriksi, ei niitä pidä itse syytellen ottaa puheenaiheeksi.
    Mutta sellainen puhe jolla sinulle tarjotaan väärää, voidaan ojentaa todistaen asian Jumalan sanalla senmukaan kuin sen tietää olevan oikein.

    Äänestä

Luukkaan evankeliumi:
6:40 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.

Harhaoppisen oppilaaseen tulee samaa henkeä kuin opettajassa....

Ei voi suolainen lähde tuottaa makeaa vettä.. jne

Äänestä
  • Kun ihmiset ymmärtäisivät todellisen olemuksensa, niin meillä kaikilla olisi hyvin paljon helpompaa täällä.

    Ensiksi me kaikki ollaan pieni pisara Jumalan henkeä. Olemme pohjimmiltaan henkiolentoja tässä fyysisessä ruumissamme. Tämä henki on iätön ja kuolematon ja koko ajan yhteydessä Jumlaaan.

    Sitten on tämä ongelmien aiheuttaja, eli ego. Ego on kuin pikkulapsi joka haluaa kaiken. Se haluaa olla oikeassa, se haluaa räjähtä, se haluaa omistaa, se ei osaa rakastaa, se ei nää missään kaunista jos se ei itse saa siitä höytyä ym...

    Kun huomaatte tämän egon viekkauden ja riidanhalun, niin pistäkää se ojennukseen ja pitäkää se ojennuksessa. Älkää antako sille pikkusormen vertaa tilaa vaan toimikaa aina oikeamielisesti, positiivisesti, myötätuntoisesti, rakastavasti, ymmärtäväisesti ym. Niin pian huomaatte että teidän elämänne on pelkkää auringon paistetta ja olette hyvin onnellisia.

    Tämä teistä huokuva onnellisuus saa varmasti tavallisen kadunmiehenkin kääntämään päätään. Teidän ei tarvitse edes "käännyttää" ketään, koska pelkkä teidän läsnäolonne saa ihmiset kiinnostumaan henkisistä asioista.

    Äänestä

"eksyttääkö riiteleminen monet", onko tuo kirjoittamani otsikko tosi ja jos mielestänne on - kuinka suuri vastuu tulee riitelijälle jokaisesta kadotetusta?

Itse olen sitä mieltä että riitelemällä levitetty hyvä sanoma on puettu ikäänkuin vääriin vaatteisiin ja voi täten antaa aivan väärän kuvan koko pelastus työstä ja uskovaisista - ja mikä pahinta, riitely voi täten karkoittaa hakevan ihmisen pois. Sellainen ei missään nimessä ole Jumalan tahdon mukaista - Jumala on poikansa kautta osoittamnut suurta rakkautta ja uskollisuutta nuriseville ja hangoitteleville ihmisille. Jeesus teki samoin (Jumalan tahdon mukaan) ja opetti että meidän tulee tehdä samoin.

Ihminen saa syntinsä anteeksi jos hän nöyrästi ja vilpittömästi Jumalalta pyytää. Voiko riitelevä ihminen joka ei ymmärrä tai tunnusta käytöstään mennä Jumalan eteen ja Jeesuksen uhriin nojaten pyytää anteeksi.

Äänestä
  • Koko kysymyksenasettelusi on ihan pielessä. Ja syykin on tiedossa: lähdet neuvomaan uskovia, miten heidän pitää käyttäytyä, vaikka et edes tiedä, mitä uskossa olo on etkä itse halua uskoon tulla. Et itse tule uskoon ja yrität estää uskovia johdattamasta muitakin uskoon. Lisäksi olet selkeästi asettautunut väärän profeeta Ellen Whiten ja hänen oppilaidensa puolelle, uskovia vastaan, mikä on jo vakava synti sinänsä.

    Ei lihallinen ihminen ymmärrä hengellisistä eikä hänellä ole asiaa neuvoa uskovia. Uskovien neuvoja on Jumala etkä sinä, uskomaton ihminen.

    Eksytät ymmärtämättömiä noilla maallisilla neuvoillasi, joihin sotket uskonnollista termistöä.

    Ensinnäkin se, että uskovat täällä arvostelevat ei-uskovien väärät opit ja opetukset on täysin Jumalan mieleen. Että he sitten nuhtelevat ei-uskovia vääristä opeista ja opetuksista on täysin Jumalan mieleen. Miten syntinen tulee synnintuntoon, ellei hänelle sanota hänen synneistään ja mitä niistä seuraa ja sitten tuoda esiin, että Jeesus kärsi ikuisen helvetin rangaistuksen jo heidän puolestaan, joten he voivat päästä pälkähästä tulemalla uskoon.

    Mene nyt sinä riitelevä ja eksyttävä ihminen itse itseesi ja ala huutaa Jeesusta avuksi.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Koko kysymyksenasettelusi on ihan pielessä. Ja syykin on tiedossa: lähdet neuvomaan uskovia, miten heidän pitää käyttäytyä, vaikka et edes tiedä, mitä uskossa olo on etkä itse halua uskoon tulla. Et itse tule uskoon ja yrität estää uskovia johdattamasta muitakin uskoon. Lisäksi olet selkeästi asettautunut väärän profeeta Ellen Whiten ja hänen oppilaidensa puolelle, uskovia vastaan, mikä on jo vakava synti sinänsä.

    Ei lihallinen ihminen ymmärrä hengellisistä eikä hänellä ole asiaa neuvoa uskovia. Uskovien neuvoja on Jumala etkä sinä, uskomaton ihminen.

    Eksytät ymmärtämättömiä noilla maallisilla neuvoillasi, joihin sotket uskonnollista termistöä.

    Ensinnäkin se, että uskovat täällä arvostelevat ei-uskovien väärät opit ja opetukset on täysin Jumalan mieleen. Että he sitten nuhtelevat ei-uskovia vääristä opeista ja opetuksista on täysin Jumalan mieleen. Miten syntinen tulee synnintuntoon, ellei hänelle sanota hänen synneistään ja mitä niistä seuraa ja sitten tuoda esiin, että Jeesus kärsi ikuisen helvetin rangaistuksen jo heidän puolestaan, joten he voivat päästä pälkähästä tulemalla uskoon.

    Mene nyt sinä riitelevä ja eksyttävä ihminen itse itseesi ja ala huutaa Jeesusta avuksi.

    Taisi ottaa koville. Ja todellakin - olet tosi hyvä esimerkki riitelevästä "uskovasta" ja ymmärrän hyvin miksi et pysty asiasta edes keskustelemaan. Sen sijaan lataat taas täysillä vanhaan tyyliin ja näytät epäluuloisen henkisen puolesi. Ainoa mahdollisuutesi on että yrität nolata "vastustajasi" ja käytät tavanomaista "hyökkäys on paras puolustus" tekniikkaasi, mutta mutta olet väärässä ja sille ei voi kukaan muu tehdä mitään - vain sinä itse.

    Valinta on sinun aivan niinkuin se on jokaisen muunkin - jokainen valitsee itse ..

    Äänestä

  • kasi kirjoitti:

    Riehut kuin pikkulapsi ja vaadit, että maailman pitää pyöriä sinun sääntöjesi mukaan. Mutta kun ei pyöri. Minuakin yrität määritellä lapsellisten naistenlehti-testien avulla, mutta kun olen uskossa, niin hengellisiä eivät lihalliset pysty arvostelemaan.

    Kasi on tuossa avauksessaan aivan oikeassa. Haluan kaikella rakkaudella sanoa, että sinun viesteistäsi roiskuu oikein kunnon kipinät. :-)

    Voisin jopa epäillä että olet trollimielessä liikkeellä täällä hengellisillä foorumiella. ;-)

    >>>Riehut kuin pikkulapsi ja vaadit, että maailman pitää pyöriä sinun sääntöjesi mukaan. Mutta kun ei pyöri. Minuakin yrität määritellä lapsellisten naistenlehti-testien avulla, mutta kun olen uskossa, niin hengellisiä eivät lihalliset pysty arvostelemaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kasi on tuossa avauksessaan aivan oikeassa. Haluan kaikella rakkaudella sanoa, että sinun viesteistäsi roiskuu oikein kunnon kipinät. :-)

    Voisin jopa epäillä että olet trollimielessä liikkeellä täällä hengellisillä foorumiella. ;-)

    Olen todella uskovainen ja luotan Jumalaan ja siihen että Jeesus on maksanut meidän syntivelkamme (jopa tuon kiukkuisen uskova_1:denkin syntivelat). Siis olen vakavissani ja todella huolissani että kaikenlainen riitely on esteenä monelle jotka ovat siinä rajamailla ja ehkä hakeutuvat herätyspalstalle hieman uteliaina ja tiedon janoisina. Jos silloin kohtaa joukon riiteleviä ihmisiä (jotka sanovat olevansa uskovaisia) mutta eivät osaa kuunnella ketään ja luulevat olevansa vain itse oikeassa - jaa-a mitenkä itse suhtautuisit sellaiseen joukkoon..
    Toinen asia on sitten että pikku huumori ei ole pahaksi ja joskus on täällä muutamia jotka osaavat tuoda vakavatkin asiat positiivisesti ja rakkaudellisesti esiin ja olen täysin varma että tulos on silloin paljon parempi.

    Äänestä

lähdetä mukaan riitelyyn.Ei heitetä lisää puita tuleen.Kyllä se sitten aikanaan itse sammuu,(Sanoo itse ennen kova riitelijä ollut täyskäännöksen tehnyt.)
Kristillisyys ei ole mitään muuta kuin:"ole minulle syntiselle armollinen".

Äänestä
  • viisaasti sanottu, jopa jo siitäkin syystä että jos liikaa riitelee niin voi jopa menettää uskottavuutensa.

    Äänestä

  • Täällä on ollut samat puheenaiheet aloituksina kohta pari vuotta.
    Sivut menivät pilalle kun adventistit tulivat tänne mukaan.
    Alussa näyttää olleen vähän rauhallisempi meininki.
    Toiveet "sammumisesta"ovat tosi optimistinen kuvitelma.

    Valitettavinta on, että ihmiset kyllästyttyään siirtyvät muualle.
    Parhaat tietenkin helpoimmin.

    Äänestä

motiivisi riidanhaastamiseen?

Äänestä
  • mutta asiasta keskustelu on hyvästä.
    Se ihminen joka hakee motiivia, että saisi riidellä on kyllä käsittänyt jotain väärin.
    Riita on sitä että lisää omiaan muiden sanomisiin ja siten vääristelee muiden sanomiset "omaksi edukseen" (joko tietentahtoen tai sitten koska on muuten vain niin kiihdyksissä että ei pysty enää hallitsemaan suuttumustaan).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kasi kirjoitti:

Ihmetyttää uskovaisten keskenään riitely ja väittely ”uskonasioista”.

Täällä herätyspalstallakin esimerkisi tuomitaan toisiaan kovin sanoin ja manataan jopa perimpään helvettiin asti. Leikitään Jeesusta vaikka ollaan opetuslapsia. Jeesus on Jumalan poika ja synnitön. Kukaan ihminen ei voi siinä mielessä verrata itseään häneen. Jeesus tuli maailmaan ja sovitti maailman Jumalan kanssa ja lupasi että jokainen joka uskoo häneen ja tekee Jumalan tahdon saa ikuisen elämän. Siis jokainen. Kysymyksessä on aina ihmisen henkilökohtainen valinta ja suhde Jumalaan. Jumala kyllä tietää totuuden jokaisesta ja se riittäköön meille. Kuinka voisi syntinen ihminen olla välimiehenä Jeesuksen ja jonkun toisen syntisen välillä. Tämä koskee meitä kaikkia, en sano että ei opettajia tarvittaisi – päin vastoin – mutta jos opettajat ryhtyvät jakamaan taivaspaikkoja he ylittävät valtuutensa ja tekevät väärin. Opettajan osana on näyttää ovi ja antaa tietoa pelastuksesta – kuulijan osa on valita.
Kun katuva syntinen tuli Jeesuksen luo ja pyysi jotakin hän sen myös sai, ei Jeesus kysellyt että mihin lahkoon sinä kuulut ja miten tulkitset sen ja sen kirjoituksen, Jeesus katsoi ihmisen sydämmeen ja armahti. Hyvänä esimerkkinä tästä on pahan tekijät jotka riippuivat Jeesuksen kanssa ristillä, toinen ymmärsi että häntä rankaistiin tekojensa mukaan ja katui ja sai armon – kun taas toinen ei ymmärtänyt vaan antoi katkeruuden ja turhuuden täyttää mielensä ja kieltäytyi täten ottamasta vastaan armon lahjaa. Jeesus oli nopea armahtamaan sen joka sitä katuen halusi ja pyysi.

Jumalan rakkaus on viisaampi, suurempi ja armollisempi ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu