Lapsillenne

http://www.eurooppanuoret.net/sivu.php?artikkeli_id=4

Oletteko kyllästyneet jälkikasvunne kylälläkäymiseen, juopotteluun ja tyhjäntoimittamiseen? Haluatte muutosta asialle? Suostutelkaa heidät liittymään Eurooppanuoriin. Suomen Eurooppanuoret Ry järjestää vastuullista toimintaa yhteiskunnassa. Järjestön tehtävänä on kasvattaa myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiskehitykseen.

Uskaltakaa tulla mukaan, änkyrät!
15385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hitler-jugend eli hitler-nuoret.. että tälläästä..

Äänestä
  • En kyllä tiedä mistä sait päähäsi Hitler-jugendit sun muut pakkojärjestelmän lapsikerhot. Niillä ei voi olla yhtymäkohtia demokraattiseen valtioon.

    Onhan meillä Matin nuoret!

    Äänestä

Me kaikki olemme yhdessä mukana rakentamassa nuorillemme yhteistä Eurooppalaista tulevaisuutta.
Ei siinä onneksi änkyröiltä kysytä kun nuoremme omatoimisesti ja spontaanisti ilmaisevat mielipiteensä perustamalla tälläisia loistavia järjestöjä.
Änkyrät maksavat iloiten veronsa jotta Eurooppanuorilla olisi mahdollisuus puolueettomasti informoida yhteisestä Eurooppalaisesta missiosta.

Äänestä
  • Juuri siitä on kysymys. Änkyröinti taas on puolueellista.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Juuri siitä on kysymys. Änkyröinti taas on puolueellista.

    mitäs "puolueetonta" informatsuunia HSssa huomenna???

    Äänestä

  • Sokkeli kirjoitti:

    mitäs "puolueetonta" informatsuunia HSssa huomenna???

    ja jos eeuu niin määrää niin suomihan voitti!=D

    Äänestä

joo saat olla ihan kuule rauhassa eeuu pieruinesi.

Äänestä
  • Totta kai tyttöjenkin on tultava mukaan Eurooppalaiseen yhteistyöhön, ettei totuus unohtuisi. Onneksi naiset rakastavat pääministeriä, joka taas pitää EU:sta.

    Äänestä

..ja survo se hesari sinne mista se on tullutkin.

Äänestä
  • EU on demokratia ja Helsingin Sanomat on vapaa media. Piste.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on demokratia ja Helsingin Sanomat on vapaa media. Piste.

    HS muka vapaa media, johan se mm: viimevuotinen paperiteollisuuden TYÖSULUN/TYÖTAISTELUN asioiden puutaheinää kirjoittelu osoitti ja sama kirjoittelu tyyli jatkuu EU:n osalta !!! Vai muka puolueeton, tuleekin mieleen oletko sinä Talollinen ihan oikea ihminen ollenkaan, vaiko joku EU:n eliitin ohjelmoitu kone joka suoltaa EU hurmosta/potaskaa ympäri vuorokauden, jos et ole kone, niin käy useammin ulkona ...mielummin siellä missä on tavallisia ihmisiä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on demokratia ja Helsingin Sanomat on vapaa media. Piste.

    ..kalahtiko kalikka sinne minne pitikin?

    Tiedatko, etta mita enemman kitiset ja vaahtoat sita lapinakyvampi olet.

    Noh saapahan taas nauraa tryffeliherran aivotuksia. Kyllapa sinut on hyvin kylvetetty, tai siis pesty. Muista, etta kaikki muut eivat ole niin paljoa kehityksesta jaljessa, etta antaisivat muiden sanella omaa ajatuksen kulkuaan.

    Alaka lonksuta mistaan "demokraattisista" paatoksista vuodelta 1994 koska siita on jo tovi aikaa ja asiat ovat muuttuneet. Vai eivatko sinusta ole muka muuttuneet??

    Äänestä

viimeiset 15v ovat tehneet tehtävänsä ja jälki on sen mukaista. Ei mikään Hitler-Jugend-eliittikoulu ja rapparien salaseura ole siihen ratkaisu

Äänestä

Nyt on sitten nuorisotoimintakin saanut Neuvostoliittoa vastaavan harrastusseuran. Liittymäkohtia alkaa aina olla vain enemmän. Vai että oikein eurooppanuoret. Siellä varmaan lauletaan kauniita EU:ta ylistäviä lauluja ja pilkataan työttömiä ja pätkätyöläisiä luusereiksi.
No aikansa kutakin.

Äänestä
  • Eurooppa-Nuoret järjestää keskustelua Unionin - toivottavasti loistavasta - tulevaisuudesta ja muista nuoria kiehtovista aiheista. Heillä on oma lehti, Tähdistö.

    Mielestäni tämä on hienoa aloitteellisuutta. Ja mikä onkaan uskollisempi kuin nuori?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


talollinen kirjoitti:

http://www.eurooppanuoret.net/sivu.php?artikkeli_id=4

Oletteko kyllästyneet jälkikasvunne kylälläkäymiseen, juopotteluun ja tyhjäntoimittamiseen? Haluatte muutosta asialle? Suostutelkaa heidät liittymään Eurooppanuoriin. Suomen Eurooppanuoret Ry järjestää vastuullista toimintaa yhteiskunnassa. Järjestön tehtävänä on kasvattaa myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiskehitykseen.

Uskaltakaa tulla mukaan, änkyrät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu