Seurava tapus lähes 20-vuoden takaa muistui mieleeni kun joku siihen viittasi.
HÄTÄKASTE.
KERTOMUS ALKAA:
Reilun kymmenen vuotta sitten (nyt siis lähes 20- vuotta sitten) soi illalla puhelin. Ilmeisen paniikissa oleva hätäinen mies soitti: ”vaimollani on keskenmeno, mitä teen?” Saatuani miehen vähän rauhoittamaan käskin soittamaan ambulanssin ja annoin numeron.
Seuraavana päivänä mies soitti sairaalaan; Lääkärien diagnoosi oli: ”kaksoisraskaus, toinen lapsi on kuollut, mutta toinen elää. Elossa oleva pystyttäisiin pelastamaan, mutta se vaatisi äidiltä pitkäaikaista sairaalassa oloa, abortti on yksinkertaisempi,- suosittelemme –olette nuoria ja ehditte kyllä saada lapsia myöhemminkin.
Rouva suostui ja isäkään ei uskaltanut panna hanttiin.
Olimme vaimoni kanssa tyrmistyneitä - abortti –oma lapsi ja nyt suostuivat sen surmaamiseen.
Tiedon tästä saimme kun mies illansuussa soitti pyysi meitä viemään hänet sairaalaan katsomaan vaimoaan. Päätös abortista oli tehty jo aamulla.
Veimme vaimoni kanssa miehen illalla sairaalaan katsomaan vaimoaan.
Rouva pysyi päätöksessään. Olivat odottaneet lasta ja nimikin oli heillä valmiina: jos tulee tyttö siitä tulee Jenni-Katariina.
Seuraavana aamuna klo 09.00 rouvan piti mennä alas mestauslavalle operointia varten.
ROUVA HALUSI, ETTÄ KASTAISIN TUON abortoitavan lapsen. Kastelin käteni vesihanan alla ja piirsin märällä kädelläni ristinmerkit vatsapeitteelle:
”Minä kasta sinut Jenni- Katariina Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen..”
Lapsi liikahti kohdussa.. ”Herra siunatkoon sinua Jenni-Katariina. Herra VARJELKOON sinua ...”
Raskain mielin lähdimme illansuussa pois. Oli hiljaista matkalla. Mies puhkesi puhumaan; ”näyttivät monitorista – se liikkuin – sillä oli ihan oikeesti kädet ja jalat – Abortti – sehän on murha”.
Sanoimme, että jos haluat vaikuttaa vielä vaimosi päätökseen, niin lähdemme aamulla viemään sinua sairaalaan.
Menimme - kello oli 9.35 – mies ryntäsi potilashuoneeseen – ajoivat pois – lääkärikierto oli menossa.
Odotimme aulassa – kymmentä vaille rouva tuli aulaan. Sanoi; ”se tehdään, niin se on helpompi”.
Siunasimme lapsen ja äidin.
Rouva lähti huoneeseensa – aulan kello osoitti viittaväille yhdeksän.
Raskain askelin lähdimme pois. Jumala MISSÄ SINÄ OLET? MISSÄ - AUTA.
Mutta taivas tuntui vaskelta.
Raskaimpia hetkiä elämässäni. Miksi minun pitikään joutua tuollaiseen raskaaseen tilanteeseen mukaan – Jumala MIKSI?
Haudanhiljaisuuden vallitessa ajoin kotiin - kyynelien läpi koetein nähdä tietä.
Ehkä pyövelin kirves oli jo kolahtanut.
KERTOMUS JATKUU:
Seuravana päivänä rouva kertoo: ”kun menin potilashuoneeseen viittä vaille yhdeksän, alkoi keskenmeno hirvittävällä voimalla – kyllä hoitajat juoksivat”.
JUMALA sinä olet ja elät. Sinä et sallinut tuon uskonelämän alkutaipaleella olevan pariskunnan sada omalletunnolleen taakkaa oman lapsensa surmauttamisesta.
Jälkeenpäin pariskunta kertoi nähneensä unen tai vastaavan: ”Jenni-Katariina oli taivaassa”- (älkääkä kyselkö siitä kohtuun kuolleesta. En muista näkivätkö sen).
KERTOMUKSEN LOPPU:
Siinä samassa huoneessa oli helluntalaisrouva, muistaakseni oikein rohveetta vai oliko rohveetan vaimo, kielet ja kaikki taisi muistaakseni olla. Hänelle abortti oli jo tehty –(tämän kertoi ystävärauva meille) .
Olivat tulleet miehensä kanssa uskoon, olivat käyneet kasteella. Olivat saaneen Pyhän Hengen, Pyhän Hengen täyteyden, ja oikein Pyhän Hengen kasteenkin. Kaikki oli viimosenpäälle.
Ei ollut kuitenkaan ketään joka olisi tuonut tuon lapsen Jeesuksen luo. Ei kukaan kastanut heidän surmattavaksi vietävää lastaan. Eivät sitä halunneetkaan, vaan taistelivat urhoollisesti opin määrittämällä varmuudella loppuun asti varjellakseen syntymättömän lapsensa kasteelta. Oppi tuli täytetyksi, liekö hallelujaa kuoro ylistänyt pariskunnan urhoollisuutta –en tiedä?
Voitto Ramu
JOS joku raskaana oleva pyytää minua kastamaan kuolemaantuomitun kohdussa olevan lapsensa niin SUOSTUN PYYNTÖÖN VÄITTÖMÄSTI.
Kastoivathan apostolisena aikana kuolleittenkin puolesta, eikä apostoli kastajia nuhdellu.
En kuitekaan tyrkytä ja ala kysellä kenellä on abortoitavaksi tuomittu lapsi. sillä Jumala ei ole lähjettänyt minua kastanaan vaan evankeliumia jakamaan suurille ihmismassoille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sillä ilman sinun antamaa hätäkastetta lapsi on helvetissä. Eipä näköjään Jeesuksen sovitustyö riitä, jollei ihminen pääse kastamaan. Tässä sitä nähdään, mitä helvettioppia tuo vauvakasteoppi on. Sillä taytetään helvettiä, kuten Urho Muroma sanoi.
Voi tuota pimeyttä, mihin nuo vauvakaste-epäjumalanpalvelukseen osallistuvat.
Puolustit tekoasi sillä, että apostolien aikaan
jotkut kastattivat itsensä kuolletten puolesta.
1. Kor 15:29 Paavali kysyy
"Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta sillä saavat aikaan?
Eikö tämän pitäisi olla selviö jokaiselle täys-
järkiselle, ettei se hyödyttänyt mitään.
Yhtä typerä oli sinun temppusi yrittää pelastaa
viaton, Jumalalle otollinen lapsi viruttamalla
äidin vatsaa. Etkö osaa edes hävetä???
Menikö se toinen lapsi sinun mielestäsi kadotuk-
seen? Miten VOIT OLLA NOIN JULMA????????
väitänkö kirjoituksessani jotakin- kerron mitä tapahtui ja mitä äiti kertoi.
Muuten:
aikanaan Lahtelainen Tuomi Pullinen kirjoitti kertomuksestani SVK palstalla:
"Ramun suorittama kohtuun kastaminen on järkytttävin tapaus mitä olen kuullut uskonnollisessa maailmassa tapantuneen"'
ja edellen hän kirjoitti:
"Ramu on yhdessä vanhempien kassa vastuussa lapsen surmaamispäätöksen TEKEMISESTÄ".
Missäs se Poutiainen viipyy !
Outoa kun se ei ole räksyttämässä.