Mitä Jeesus teki lapsille?

Jeesus eli maan päällä vanhan liiton aikana, jolloin ei vielä voitu ketään kastaa Jeesuksen kuoleman ja veren osallisuuteen nykyisellä kristillisellä kasteella, jonka Jeesus asetti vasta kuolemansa jälkeen (Matt.28:19-20).
Jeesuksen eläissä maan päällä oli käytössä vain aikuisille tarkoitettu Johanneksen kaste, joka lakkasi ja jolla Jeesus ei kastanut ketään (Joh.4:2)

Sen sijaan vanhemmat veivät Jeesuksen eläissä maan päällä vanhan liiton aikana lapsiaan estelyistä huolimatta saamaan Jeesuksen parantavaa, pelastavaa ja siunaavaa KOSKETUSTA, sillä vanhemmat tunsivat kirjoitukset ja tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä, jos mitään ei tehtäisi: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7).

Tuon Jeesuksen "kosketuksen" jälkeen Jeesuksen syliin tuoduilla lapsilla se Jumalan valtakunta oli.

Mk.9
36 Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
42 Ja joka viettelee yhden NÄISTÄ pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

micros=sylilapsi=O v.->ylöspäin
21244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ei ollut perisyntiä ei liioin kuolemanjälkeistä rangaistusta, joten ei niille lapsille tarvinnut mitään tehdä, ei koskaan tehty eikä tehdä vieläkään.

Äänestä
  • 4. Moos. 8:7

    "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"

    Valit. 5:7
       
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    Äänestä

  • Ja juuri tuohon juutalaiseen uskoon eli ympärileikkaukseen vauvakastajat vetoavat.

    Jos perisynti olisi olemassa niin juuri Vanhassa Liitossa se olisi ollut ja Jeesus oli kaikkien syntien sovittaja ja Jeesuksen Gogatan ristinkuolema ja Hänen ristiltä vuotanut veri teki Saatanan vallan mitättömäksi.

    Onko vauvakaste siis enemmän kuin Jeesuksen sovitus työ? Kuoliko Jeesus (yhtenä ainoana uhrina) turhaan, kun kaste vauvana olisi pelastanut ihmiskunnan helvetiltä?

    Mietipä vähän arvojärjestystä, Jeesus vai kaste?

    Äänestä

  • Jumala näkee kirjoitti:

    Ja juuri tuohon juutalaiseen uskoon eli ympärileikkaukseen vauvakastajat vetoavat.

    Perisyntihän tarkoittaa samaa asiaa kuin syntiinlankeemus.

    Perisynti on Raamatun punainen lanka.

    Se joka kieltää perisynnin ei ole Kristitty ollenkaan eikä tunne Raamattua.

    Room. 5:12
       
    "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"

    Jos lapsilla ei olisi perisyntiä, niin lapset eivät kuolisi ollenkaan.

    Jumala näkee käskee miettimään vähän arvojärjestystä, Jeesus vai kaste?
    Eikö Jeesuksella ole mitään tekemistä Kristillisen kasteen kanssa?

    Äänestä

  • Jumalan käskystä kirjoitti:

    4. Moos. 8:7

    "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"

    Valit. 5:7
       
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    "4.Moos 8:6-7 "Ota leeviläiset israelilaisten keskuudesta ja puhdista heidät.
    7 Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä, ja ajattakoot he koko ruumiinsa partaveitsellä ja peskööt vaatteensa ja puhdistakoot itsensä."
    Kyse on leeviläisten rituaalipuhdituksesta. Mikvassakin käydään kymmeniä ellei satoja (naiset) kertoja elämässä mutta sillä ei ole kasteen kanssa mitään tekemistä. Rituaalinen epäpuhtaus voi tarttua myös esineisiin joten ne on myös puhdistettava. Perisyntiä ei juutalaisuus tunne, siitä ei siis mitenkään tarvitse päästä poiskaan.

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    Perisyntihän tarkoittaa samaa asiaa kuin syntiinlankeemus.

    Perisynti on Raamatun punainen lanka.

    Se joka kieltää perisynnin ei ole Kristitty ollenkaan eikä tunne Raamattua.

    Room. 5:12
       
    "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"

    Jos lapsilla ei olisi perisyntiä, niin lapset eivät kuolisi ollenkaan.

    1Moos 3:3 "...mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

    Room 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    "4.Moos 8:6-7 "Ota leeviläiset israelilaisten keskuudesta ja puhdista heidät.
    7 Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä, ja ajattakoot he koko ruumiinsa partaveitsellä ja peskööt vaatteensa ja puhdistakoot itsensä."
    Kyse on leeviläisten rituaalipuhdituksesta. Mikvassakin käydään kymmeniä ellei satoja (naiset) kertoja elämässä mutta sillä ei ole kasteen kanssa mitään tekemistä. Rituaalinen epäpuhtaus voi tarttua myös esineisiin joten ne on myös puhdistettava. Perisyntiä ei juutalaisuus tunne, siitä ei siis mitenkään tarvitse päästä poiskaan.

    5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

    Ps. 58:3
       
    (58:4) Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä VALHETTELIJAT hamasta äidin helmasta.

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    ei juutalaisuudessa ole, usko nyt. "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa".

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    ei juutalaisuudessa ole, usko nyt. "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa".

    "Hänen ISÄNSÄ taas kun teki väkivallan töitä, riisti ja raastoi veljeltänsä ja teki kansansa keskuudessa sitä, mikä ei ole hyvää, niin katso, hänen oli kuoltava syntivelkansa tähden."

    Valit. 5:7
       
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    2. Moos. 34:7
    Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." [2. Moos. 20:5,6]

    Daavidin 7 pv ikäinen lapsi kuoli isän synnin murhan ja aviorikoksen takia tappavaan tautiin.

    14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
    15 Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.

    Äänestä

  • Tapio52 kirjoitti:

    Jumala näkee käskee miettimään vähän arvojärjestystä, Jeesus vai kaste?
    Eikö Jeesuksella ole mitään tekemistä Kristillisen kasteen kanssa?

    Sillä vauvakasteella yrität pimittää Jeesuksen työn ja ristin työn, jossa meidän syntimme pestiin kertakaikkisesti Jeesuksen veren kautta, ei siis veden kautta.

    On eri asia, haluaako ottaa tuon sovitustyön vastaan uskon kautta, ei siis kasteen kautta.

    Huomaatkos, että muotomenot sinulla on aina edellä Jeesusta ja ja hänen ristillä tekemää sovitustyötä ja ylösnousemusta, johon uskovilla on osuus ja uskoa ei synny kasteen kautta vaan sydämessä, kuuliaisuutena Jumalan tahdon tiellä.

    Äänestä

  • Tapio52 kirjoitti:

    1Moos 3:3 "...mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

    Room 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    ja juuri Jeesuksen kautta (ei kasteen kautta)meillä on elämä, kuten lainaamasi Raamatun kohta sanoo.

    Sitä ihmettelen vain, että mikä kytkös noilla jakeilla oli vauvakasteeseen.

    ei mitään, mutta kaikkea on kai koetettava, jotta tuo Raamattua vääristävä oppi saataisiin sopivaksi. Tosin tuo oppi täyttää helvettiä ja sen tulokset ovat tässäkin ajassa nähtävillä ikävällä tavalla.

    Äänestä

  • hesestä kirjoitti:

    "Hänen ISÄNSÄ taas kun teki väkivallan töitä, riisti ja raastoi veljeltänsä ja teki kansansa keskuudessa sitä, mikä ei ole hyvää, niin katso, hänen oli kuoltava syntivelkansa tähden."

    Valit. 5:7
       
    "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

    2. Moos. 34:7
    Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." [2. Moos. 20:5,6]

    Daavidin 7 pv ikäinen lapsi kuoli isän synnin murhan ja aviorikoksen takia tappavaan tautiin.

    14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
    15 Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.

    perisynnistä, sitä ei Israelin uskonnossa ole. 1.Moos.4:7:"Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!"
    En puhu pahojen tekojen "kostamisesta" tai jonkun tekemän teon seurauksista muille, vaan perisynnistä.

    9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
    10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
    11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
    12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
    13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
    14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.

    12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-
    13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
    14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.

    19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

    Äänestä

  • kristitty, kirjoitti:

    opettaa että on perisynti, juutalaisuus ei tätä käsitettä tunne. Tämän vain totesin, en ole sanonut etteivätkö kristityt uskoisi perisyntiin.

    Äänestä

  • vierailija kirjoitti:

    opettaa että on perisynti, juutalaisuus ei tätä käsitettä tunne. Tämän vain totesin, en ole sanonut etteivätkö kristityt uskoisi perisyntiin.

    eihän se vaikuta perisynnin olemassaoloon mitään uskoo siihen tai on uskomatta

    eihän juutalaisilla mitään messiastakaan ole vielä tullut

    Äänestä

  • pysyy kirjoitti:

    eihän se vaikuta perisynnin olemassaoloon mitään uskoo siihen tai on uskomatta

    eihän juutalaisilla mitään messiastakaan ole vielä tullut

    " sillä vanhemmat tunsivat kirjoitukset ja tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä, jos mitään ei tehtäisi: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)." vanhemmat eivät ajatelleet lastensa asemasta niin kuten aloituksen tekijä arveli. Asiaa voi laajentaa vaikka kuinka, mutta tämä on silti tosiasia.

    2. Piet. 3:16
       
    Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

    Äänestä

  • piti tuntea kirjoitti:

    tullut tänne väittelemään, huomasin väärän tiedon Israelin uskonnosta ja oikaisin sen. Siinä kaikki.

    Äänestä

Kirjoitit-
>>"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä (micros), jotka USKOVAT ....

>>Matt 18:5 "Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen (lapsen = παιδιον = paidion) minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut"!

6 "Mutta joka viettelee yhden näistä (pienistä = μικρων = mikron), jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen"!

Sana "Paidia" tarkoittaa siis lapsia jotka ovat jo leikki-ikäisiä lapsia, kun taasen sana "mikron/mikros" tarkoitta = (pieni)! Se ei siis tarkoita sitä että "mikron/mikros" olisi sylilapsi, vaan se nimenomaan taroittaa sanaa -(pieni)! Eli mikä tahansa - pieni, kuten, esim!->

Esimerkkejä,-
"pienestä pitäen" = (aroo mikros)
"Pienokainen = (mikroosomos/mikroulis)
"Pienviljelijä" = (mikroktimatias) jne...

Jeesus siis aikuisena tarkoitti ikäänkuin yleistämällä sanoa, että "joka viettelee yhden näistä "pienistä"), hän tietysti olisi voinut myös sanoa, että - "Joka viettelee yhden näistä leikkivistä lapsista = "paidia"! Mutta Hän siis vain yleisti aikuisena ilmaisun "näistä pienistä" lapsista! Ymmärrätkö ajatuksen!?

Aikuisen silmissa leikkiväkin (lapsi = paidia) on pieni eli (mikron/mikros)!

Toisinsanoen tuossa esimerkijakeessa sanotaan jakeessa (5) lapsesta =(paidia), eli kyseessä on jo leikkiväikäinen lapsi! Ja jakeessa (6) sanotaan tästä samasta lapsesta että hän on pieni =(mikron/mikros)

Kreikaksi "Vauva" on = (moroo)!
Ja "sylivauva" tai "sylilapsi" on = (Brefos)!

Kun Jeesus sanoo, että joka ottaa tykönsä yhden tällaisen "pienen", hän ottaa tykönsä "minut", eli =(Jeesuksen)! Elikä tarkoittaen sitä, että nämä kuulijat hoivaisi ja huolehtisi näistä pienokaisista rakastaen heitä aivan kuin rakastaisivat itseään Jeesusta, sillätavoin toimien he ikäänkuin ottavat tykönsä "Jeesuksen"! Lasten kastamisesta hän ei mainitse yhtään mitään!

Vielä kertauksena->
Siis sana - "sylivauva" ei ole "mikros", vaan (Brefos)!

Ja sana - "vauva" on (moroo)!

Että semmosta!

Äänestä
  • Tuomas kirjoittaa paikalla olleiden "micros" -lapsien olleen imeväisiä ja 5 pv ikäisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maan päällä kirjoitti:

Jeesus eli maan päällä vanhan liiton aikana, jolloin ei vielä voitu ketään kastaa Jeesuksen kuoleman ja veren osallisuuteen nykyisellä kristillisellä kasteella, jonka Jeesus asetti vasta kuolemansa jälkeen (Matt.28:19-20).
Jeesuksen eläissä maan päällä oli käytössä vain aikuisille tarkoitettu Johanneksen kaste, joka lakkasi ja jolla Jeesus ei kastanut ketään (Joh.4:2)

Sen sijaan vanhemmat veivät Jeesuksen eläissä maan päällä vanhan liiton aikana lapsiaan estelyistä huolimatta saamaan Jeesuksen parantavaa, pelastavaa ja siunaavaa KOSKETUSTA, sillä vanhemmat tunsivat kirjoitukset ja tiesivät lastensa aseman Jumalan edessä, jos mitään ei tehtäisi: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7).

Tuon Jeesuksen "kosketuksen" jälkeen Jeesuksen syliin tuoduilla lapsilla se Jumalan valtakunta oli.

Mk.9
36 Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
42 Ja joka viettelee yhden NÄISTÄ pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

micros=sylilapsi=O v.->ylöspäin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu