Jo joutui armas

Aika ja suvi suloinen, vai joutuiko? Useissa kouluissa on päätetty lopettaa tämän virren veisuu, koska kouluissa on myös muita uskontokuntiin kuuluvia.
Miten se voi olla näin, meidän perinteistähän on kyse eikä muiden kultuureista, jos ei sovi heille niin, eikös silloin pitäisi järjestää heille muunlainen koulun päättäjäinen. No ehkä sanoin että useissa mutta joissakin ainakin.
Mitenkä teidän lapsien kouluissa? Oman mukulani koulu ei edes mene tänävuonna kirkkoon.
574152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Edellinen aloitus meni pittiavaruuteen, hih,, no sinne sen osoite olikin oikea.

Äänestä

Miksi poistit viestisi? yritin juuri miettiä vastausta kysymykseesi.

Äänestä

millä todistat väitteesi.En kyllä todellakaan taas usko väittämääsi?

Äänestä
  • Jokainen kouluhan voi tehdä päätöksen itsenäisesti. Enkä muutenkaan mitään linkkejä jakele.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Jokainen kouluhan voi tehdä päätöksen itsenäisesti. Enkä muutenkaan mitään linkkejä jakele.

    vähän isommalla porukalla päätetään.

    Äänestä

  • unohdin kirjoitti:

    sanoa että katso myös vuosiluku joka esiintyy keskustelussa

    Eihän mekään sekaannuta niiden allah heilumiseen ja ruuatkin niille tehdään erikseen sen uskonnon takia.Olisivat tyytyväisiä.Yleensä siitäkin että ovat saaneet suomesta turvapaikan?

    Äänestä

  • unohdin kirjoitti:

    sanoa että katso myös vuosiluku joka esiintyy keskustelussa

    Onko niillä vuosiluvuilla nyt jotain merkitystä?
    Sama homma kun jatkuu.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Onko niillä vuosiluvuilla nyt jotain merkitystä?
    Sama homma kun jatkuu.

    merkitys että esimerkiksi televisiossa tätä keskustelua käytiin jo viimevuoden puolella joten tämän asian ei pitäisi olla kenellekään mikään uusi uutinen.
    Linkki viestin ja vuosilukuviestin laitoin vain hänelle kuka epäili sanojesi todenperäisyyttä.

    Äänestä

  • on vain se kirjoitti:

    Siinä mielessä kiittää sinua, koska en mielelläni linkitä mitään juttuja, koska saan koneeni aina niistä jumiin. Joten kiitos vain sinulle.

    Äänestä

  • tässäpä kirjoitti:

    aseteta ehtoja että joshaluavat Suomeen niin sopeutuvat KAKIN PUOLIN meidän tapoihimme, napisematta, tai sitten menkööt muualle. Kyllä tällä maapallolla vielä tyhjää tilaa riittää muuallakin. Mitäs tänne änkeävät haastamaan riitaa:(

    Äänestä

  • maahanmuuttajille kirjoitti:

    aseteta ehtoja että joshaluavat Suomeen niin sopeutuvat KAKIN PUOLIN meidän tapoihimme, napisematta, tai sitten menkööt muualle. Kyllä tällä maapallolla vielä tyhjää tilaa riittää muuallakin. Mitäs tänne änkeävät haastamaan riitaa:(

    maassa ollaan maan tavalla! Ja jos ei sovi, niin painukoot sinne ambomaallensa takaisin!

    Typerää, että pitää romuttaa omat vanhat perinteet joittenkin mutumaanien takia.

    Olen puhunut, UGH!

    Äänestä

on mielestäni täysin kaksi eri asiaa. Koulussa toteutetaan oppivelvollisuutta, johon kuulu pakotus johonkin tiettyyn uskontoon. Miksi nämä kaksi asiaa sotketaan toisiinsa. Ei ole valtion tehtävä päättää kenekään uskonnosta, joten miksi sitä koulussa tyrkytetään. Jokaisella on oikeus muodostaa oma käsityksensä uskonnosta, mutta se oikeus ei toteudu, jos se on osa opintosuunnitelmaa. Virret kuuluvat kirkkoon ja niile jotka sinne vapaaehtoisesti menevät. Koulun päättäjäisissä käsittääkseni juhlitaan koulun päättymistä, ei ylösnousemusta. Koulun päättyminen on kaikille yhteinen asia, toisin kuin uskonto. Joten virret kirkkoon ja ne jotka haluaa voi mennä perässä!

Äänestä
  • Et sitten varmaan kuulu kirkkoon? Sanoit ettei ole valtion tehtävä päättää uskonnosta no miksi se sitten on opinto suunnitelmissa? Ja jos olet evankelisluterilainen niin pakko se kuule on vain olla siellä tunneilla.
    Virret kuuluvat kirkkoon, miten niin? Eikä suvi virsi mitenkään ylösnousemukseen kuulu.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Et sitten varmaan kuulu kirkkoon? Sanoit ettei ole valtion tehtävä päättää uskonnosta no miksi se sitten on opinto suunnitelmissa? Ja jos olet evankelisluterilainen niin pakko se kuule on vain olla siellä tunneilla.
    Virret kuuluvat kirkkoon, miten niin? Eikä suvi virsi mitenkään ylösnousemukseen kuulu.

    kirkkoon. Siinähän se vika piileekin. Kyseessä on valtion uskonto! Suvi virsi ei myöskään mitenkään liity aiheeseen koulun loppuminen! Miksi pakottaa kaikki virsiin, kun ne jotka niitä haluaa kuulla voivat mennä kirkkoon. Väitän, että enemmistö nuorista viis veisaa virsistä.

    Äänestä

  • BadMyntton kirjoitti:

    Sitten olen varmaan niin vanhoillinen että muistelen kaiholla sitä suvivirttä. Samaa laulettiin ympäri suomea kun koulut loppui, jopa ruotsissakin samanlainen virsi kaikuu kouluissa. Enkä oikeastaan sanoisi sitä enään virreksi vaan traditioksi.

    Äänestä

No päästiinhän sitä siihen suvivirteenkin lopulta

Äänestä
  • on vaikeaa.

    Äänestä

  • laulaminen kirjoitti:

    on vaikeaa.

    Suvivirrestä tykkään itekkin, vaikka muuten veisaan virsistä viis. En ole oikeestaan koskaan mieltänyt edes sitä virreksi, vaikka sitähän se on. Kaikki sitä innolla kuitenkin laulettiin, ennenkuin lähettiin suvilaitumille =)

    Äänestä

  • laulaminen kirjoitti:

    on vaikeaa.

    Helppoahan se on kuin kaurapuron syönti. Tahtikin on niin hidastempoinen että siinä pysyy mukana hitaampikin yksilö. Mun lempparivirsi oli jo lapsena virsi nro 555. Mikäs teidän muiden lempivirsi on?

    Äänestä

Olisikohan ideaa jos kirkko järjestäisi omalta osaltaan keväisin koulunpäättymisaikaan opplaille vapaaehtoisen tapahtuman jossa myös tuo suvivirsi veisattaisiin. Tuolloin tapahtumaan voisivat mennä kaikkia halukkaat, eikä tulisi noita karsinointeja eri uskontojen välille. Jokainen uskontokuntahan voisi järjestää omat juhlansa, niin olisi kaikille tasapuolisesti tarjolla "suvivirttä" oman vakaumuksensa ja kulttuurinsa mukaan.

Koulu taas järjestäisi kevätjuhlan johon ei liitettäisi mitään uskonnollisia rituaaleja.

Äänestä
  • tehdäänkin.

    Äänestä

Kai nyt suvivirsi kuuluu päättäjäisiin. Meidän lasten luokilla on kurdeja. Aina tulevat koulun joulukirkkoon koko perheen voimin. Aina osallistuvat kaikkiin koulun juttuihin, myös uskonnollisiin. Arvostan heitä.

Äänestä
  • Minullakaan heitä vastaan mitään, mutta näin nyt vain on tänävuonna.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Minullakaan heitä vastaan mitään, mutta näin nyt vain on tänävuonna.

    jos me täältä lähdemme muslimimaahan, voi olla että siellä elettäis maan tavalla. Tuskin kukaan muutaman suomalaisen takia lakkais koulussa harjoittamasta uskonnollisia perinteitä.

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    siellä elettäisiin maan tavalla, eikä mieleeni kyllä tulisikaan vaatia heitä takiani lopettamaan omia tapojaan. Miksiköhän meillä suomessa kuitenkin "pokkuroidaan" heti jos vain joku edes vihjailee, että nyt tämä ei sovi meidän kansalle.

    että maassamme on nykyisin jo omastatakaa runsaasti sellaista mielipidettä ettei noita evankelisluterilaisia traditioitakaan tarvitsisi pakkosyöttää nykyaikaisessa koululaitoksessamme.

    Koulun tulisi mielestäni olla puolueeton uskontojen suhteen vaikka osa kansalaisista kuuluukin evlut seurakuntiin.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, mutta mistäs sitten saisit tietoa uskonnosta kun ei niitä kotoatakaan saa.

    Äänestä

  • Taikis kirjoitti:

    että maassamme on nykyisin jo omastatakaa runsaasti sellaista mielipidettä ettei noita evankelisluterilaisia traditioitakaan tarvitsisi pakkosyöttää nykyaikaisessa koululaitoksessamme.

    Koulun tulisi mielestäni olla puolueeton uskontojen suhteen vaikka osa kansalaisista kuuluukin evlut seurakuntiin.

    Oikeassa mutta kuka sitten opettaisi uskontoamme, kun ei sitä kotoakaan opeteta.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    siellä elettäisiin maan tavalla, eikä mieleeni kyllä tulisikaan vaatia heitä takiani lopettamaan omia tapojaan. Miksiköhän meillä suomessa kuitenkin "pokkuroidaan" heti jos vain joku edes vihjailee, että nyt tämä ei sovi meidän kansalle.

    on huono itseluottamus.

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    on huono itseluottamus.

    Pelkäämmekö maailman laajuista konfliktia, jos sanomme oman mielipiteemme kotimaassamme.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Oikeassa mutta kuka sitten opettaisi uskontoamme, kun ei sitä kotoakaan opeteta.

    uskontoja voisi opettaa koulussa niissä puitteissa kun se opetus-suunnitelmissa kulloinkin on. Aineena aineitten joukossa, perusopit kustakin uskonsuuntauksesta esim? Nimenomaan uskontoJA,ja uskonnonhistoriaa.

    suomalainen on tuppisuuna kulkenut. Ajattele esim yhtiökokouksia. Kokouksessa vain nyökytellään, mutta kokouksen jälkeen purnataan hampaita kiristellen, että miten helvetissä tommonen päätös tehtiin. Miksei jo tajuta, että jos asioista ollaan eri mieltä, ei ihmisten tarvitse silti olla vihollisia ja tapella keskenään. Koskahan ymmärretään, että asiat riitelee, ei ihmiset.

    Jo kerroin että sellainen aihe on kouluissa en vain muista millä nimellä se oikeasti on.

    ei ole huolta siitä kuka opettaisi uskontoamme(kin), jos se kerran on oppiaineena. Mutta ei tästä nyt tämän enempää osaltani, mielipiteeni kerroin ja se riittänee :)

    Äänestä

  • Puhurix kirjoitti:

    suomalainen on tuppisuuna kulkenut. Ajattele esim yhtiökokouksia. Kokouksessa vain nyökytellään, mutta kokouksen jälkeen purnataan hampaita kiristellen, että miten helvetissä tommonen päätös tehtiin. Miksei jo tajuta, että jos asioista ollaan eri mieltä, ei ihmisten tarvitse silti olla vihollisia ja tapella keskenään. Koskahan ymmärretään, että asiat riitelee, ei ihmiset.

    Meidän kokouksissa ei ainakaan olla tuppisuuna. Siellä lentelee sellaiset kipinät että juhannus kokkokin paloi jo. :)

    Äänestä

  • Taikis kirjoitti:

    uskontoja voisi opettaa koulussa niissä puitteissa kun se opetus-suunnitelmissa kulloinkin on. Aineena aineitten joukossa, perusopit kustakin uskonsuuntauksesta esim? Nimenomaan uskontoJA,ja uskonnonhistoriaa.

    Muksulta ja sillä on siis se normaali uskonto tunti ja muille se elämänkatsomus tunti, mihin hänellä ei ole esim. lupa mennä. Ihmeellistä muuten että miksi ei? Mitä salattavaa siellä olisi?

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Muksulta ja sillä on siis se normaali uskonto tunti ja muille se elämänkatsomus tunti, mihin hänellä ei ole esim. lupa mennä. Ihmeellistä muuten että miksi ei? Mitä salattavaa siellä olisi?

    ei tunneissa ole mitään salattavaa ja kaikki peruskoulun opetus on julkista. Näissä kouluasioissa on munkin mielestä ihan ristiriitaisuuksia. Lapseni olisi halunnut lukiossa juuri ET-tä, ei saanut ottaa, olisi pitänyt erota kirkosta ensin. Sitten opettaja saa kuitenkin kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhteisöön, kun on tuo uskonnonvapaus. Teinpä omat johtopäätökseni kirkkoon kuulumisen suhteen. Ja tää on syy miks mun mielestä kirkko pitäs erottaa valtiosta/koulusta kuten kaiketi muualla Euroopassa on jo senkin takia että siellä on niin monenuskontoisia ettei yhteinen uskonnon opetus onnistu. Eipä siellä kai uskontoa olekaan siinä moudossa kouluissa kuin meillä tai on vapaaehtoista. Minusta ET-tä tai ajattelun taitoja
    (filosofiaa lapsille sovitettuna) piäisi opettaa kaikille. Aihealueita joita alakoulun ET-ssa käsitellään ovat: Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu, Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti, Yhteisö ja ihmisoikeudet, Ihminen ja luonto..mm. näitä. Minusta ne koskettavat kaikkia.

    Äänestä

  • arnaia¤ kirjoitti:

    Sanomalla että peruskoulun opetus on julkista? Tarkoititko että niille tunnele saisi mennä, mitä niissä opetetaan. Se mitä sanot ET-opetukseen kuuluvan tuntuu järkevältä. Ja toinen asia se että uskontotunnit vapaaehtoisiksi joita jotenkin kannatan myöskin.
    Miltäköhän lapsista muuten tuntuu kun yhdellä tunnilla opetetaan evoluutiosta ja toisessa raamatun oppeja, tämä meinaan ainakin meidän perheessä tuotti paljon kysymyksiä.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Muksulta ja sillä on siis se normaali uskonto tunti ja muille se elämänkatsomus tunti, mihin hänellä ei ole esim. lupa mennä. Ihmeellistä muuten että miksi ei? Mitä salattavaa siellä olisi?

    mielestäni ET-oppiainetta voisi opettaa jokaiselle yleissivistävänä aineena.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Sanomalla että peruskoulun opetus on julkista? Tarkoititko että niille tunnele saisi mennä, mitä niissä opetetaan. Se mitä sanot ET-opetukseen kuuluvan tuntuu järkevältä. Ja toinen asia se että uskontotunnit vapaaehtoisiksi joita jotenkin kannatan myöskin.
    Miltäköhän lapsista muuten tuntuu kun yhdellä tunnilla opetetaan evoluutiosta ja toisessa raamatun oppeja, tämä meinaan ainakin meidän perheessä tuotti paljon kysymyksiä.

    että tunteja saavat esim. vanhemmat mennä kuuntelemaan. Siellä ei ole mitään salaista. Tietysti voi kysyä edeltäpäin sopiiko, onko tilaa ym. tällista käytännön juttua. Mutta se on tuo lainsäädäntö joka säätelee, tai asetukset tarkemmin, ketkä opetukseen saavat osallistua. ja sinne eivät tätä nykyä pääse muut kuin ne jotka asetuksessa mainitaan.Sinänsä aika vaikeaselkoisia, hyvä kun itse ymmärrän vaikka työtä teenkin. Aina joudun itsekin tarkistelemaan ja kyselemään.
    Ja jäi mainitsematta tärkeä seikka. ET ei ole uskonnonvastaista vaan suvaitsevaisuus on tärkeä asia jota opetetaan siellä ja ylemmillä luokilla käsitellään eri uskontojakin. Niin..niitä ristiriitoja piisaa. Mutta täytyypä tästä rientää nyt sinne käytännön toteutukseen juuri näissä asioissa.

    Äänestä

  • Taikis kirjoitti:

    mielestäni ET-oppiainetta voisi opettaa jokaiselle yleissivistävänä aineena.

    Olisi jostain salaseurasta kysymys jos ei voi opiskella sitäkin aihetta, niin kuin jotkut kieletkin esim. saamenkieli tai romani, ei niitäkään opeteta kuin heille. No tämä meni nyt kauas alkuperäsestä aiheesta.

    onkin. Itse ainetta opiskellena ja käytännön työtä tekevänä. Odotan vaan että asenteet ja asetukset muuttuisivat.ks. myös edellä.

    päivittäistä on, kun mietitään mitä kukakin koulussa voi tehdä tai mitä virttä veisata..Mutta todella nyt se armas aika pian joutuu..

    Äänestä

  • arnaia¤ kirjoitti:

    että tunteja saavat esim. vanhemmat mennä kuuntelemaan. Siellä ei ole mitään salaista. Tietysti voi kysyä edeltäpäin sopiiko, onko tilaa ym. tällista käytännön juttua. Mutta se on tuo lainsäädäntö joka säätelee, tai asetukset tarkemmin, ketkä opetukseen saavat osallistua. ja sinne eivät tätä nykyä pääse muut kuin ne jotka asetuksessa mainitaan.Sinänsä aika vaikeaselkoisia, hyvä kun itse ymmärrän vaikka työtä teenkin. Aina joudun itsekin tarkistelemaan ja kyselemään.
    Ja jäi mainitsematta tärkeä seikka. ET ei ole uskonnonvastaista vaan suvaitsevaisuus on tärkeä asia jota opetetaan siellä ja ylemmillä luokilla käsitellään eri uskontojakin. Niin..niitä ristiriitoja piisaa. Mutta täytyypä tästä rientää nyt sinne käytännön toteutukseen juuri näissä asioissa.

    Lopettaa juuri koulunsa ja hyvin vähän hänen koulussaan niitä opetettiin, no se siitä ja hyvää työpäivää sinulle. :)

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Lopettaa juuri koulunsa ja hyvin vähän hänen koulussaan niitä opetettiin, no se siitä ja hyvää työpäivää sinulle. :)

    oli tässä vähän vapaata. kaikenlaisia retkiä ym. niin paljon näin keväällä. Onneksi :)

    Äänestä

  • arnaia¤ kirjoitti:

    onkin. Itse ainetta opiskellena ja käytännön työtä tekevänä. Odotan vaan että asenteet ja asetukset muuttuisivat.ks. myös edellä.

    Mä kirjoitin myös jo muutama päivä sitten tuosta, että koululaitoksen pitäisi olla puolueeton suhteessa uskontojenopetukseen....

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Oikeassa mutta kuka sitten opettaisi uskontoamme, kun ei sitä kotoakaan opeteta.

    Hyvänen aika sentään, tässähän on ihan unohdettu rippikoulu.
    Rippikoulussa opetetaan uskontoa ja rippikouluikäiset ovat jo riittävän vanhoja käsittämään opetuksen omakohtaisesti ja tekemään omia eettisiä valintojaan vakaumustensa suhteen.

    Ollaankin, mutta ei siinäkään parissa viikossa paljoa opi, mitä ne tunnit yhteensä kestää.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Ollaankin, mutta ei siinäkään parissa viikossa paljoa opi, mitä ne tunnit yhteensä kestää.

    kyllä oppii jos on intoa oppia :)
    Ja seurakunnathan järjestävät erilaisia kerhoja yms. jos siltä paikalta panee. Kirkon ja seurakunnan kautta niitä uskonnonopetuksia voisi mennä ennemminkin etsimään.

    Peruskoulu pitäisi olla oppilaitos jossa annetaan peruskoulutus ja yleis-sivistys, ei siitä mitään kirkonjatketta voi ajatella tehtävän. Siis mielestäni.

    Kerhoja toki on, mutta nekin tällä hetkellä ainakin ovat vain joillekkin alle 12 vuotiaille ja nekin sellaisia askartelu taikka kokkaus kerhoja ja aina niihinkään ei kerkiä silloin kun ne pidetään. Jaksaako lapsi sitten koulunsa jälkeen viellä mennä niihin, sekin pulma on.

    mutta nyt alkaa jo mennä uskottavuus aiheesta.. ;D

    Äänestä

  • Taikis kirjoitti:

    mutta nyt alkaa jo mennä uskottavuus aiheesta.. ;D

    Vain omakohtaisista kokemuksista, tai siis muksuni kokemista, kun hän kävi kirkon kerhoissa kaverinsa kanssa. Pitkään mietin yhtä kerhon nimeä ja se oli tuo pyhäkoulu, onkohan niitä viellä, vaikka omani ei enään sitä tarvitse, rippikoulu käyty jo. No yleisestihän minä tässä vain keskustelen, mutta jos olet tuota mieltä, niin annetaan olla.

    Äänestä

niin uusin Opettaja-lehti on jokseenkin täynnä otsikon aihetta. Tosi kiinnostuneet kaivanevat aviisin vaikka kiven alta. On sitten näköjään niin päivänpolttava aihe!

Äänestä
  • www.opettaja.fi --->kevätjuhla ei saa olla ongelma

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 90 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

animattiN kirjoitti:

Aika ja suvi suloinen, vai joutuiko? Useissa kouluissa on päätetty lopettaa tämän virren veisuu, koska kouluissa on myös muita uskontokuntiin kuuluvia.
Miten se voi olla näin, meidän perinteistähän on kyse eikä muiden kultuureista, jos ei sovi heille niin, eikös silloin pitäisi järjestää heille muunlainen koulun päättäjäinen. No ehkä sanoin että useissa mutta joissakin ainakin.
Mitenkä teidän lapsien kouluissa? Oman mukulani koulu ei edes mene tänävuonna kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu