Luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä LAPSEN TÄHDEN
Phyllis Kilbourn.
Tämä kirja kertoo: Katulapsista, lapsityövoimasta, seksuaalisesti hyväksikäytetyistä, lapsiäideistä, Aids-lapsista ja sodan vammauttamista lapsista.
Haluan kirjoittaa teille pari otosta suoraan kirjasta rukoillen sydämessäni, että joku meistä voisi jollain tapaa vaikuttaa näitten lasten elämään positiivisesti, edes jonakin päivänä.
Rukoilen, että jonkun sydän huutaa Jumalan puoleen sanat HERRA LÄHETÄ MINUT, LÄHETÄ MINUT ISÄ JA KÄYTÄ MINUA NIMESI KUNNIAN TÄHDEN!
Maailman lapset ovat viattomia, haavoittuvia ja riippuvaisia. He ovat myös uteliaita, aktiivisia ja täynnä toivoa. Heidän päiviensä tulisi olla täynnä iloa ja rauhaa, leikkiä, oppimista ja kasvamista.. Heidän tulevaisuutensa tulisi olla tasapainoista ja yhteistyöhön perustuvaa. Heidän elämänsä tulisi varttua samalla kun he laajentavat näkemyksiään ja kokevat uusia asioita.
Surullista kyllä, pelkkä vilkaisu vaikeissa olosuhteissa elävien miljoonien lasten muuttuneeseen lapsuuden todellisuuteen paljastaa, miten syvän menetyksen lapset kokevat silloin kun heiltä riistetään normaali, terve lapsuus.
Miksi näin rajuja muutoksia tapahtuu?
Siksi, että suuressa osassa maailmaa lapsille ei enää tarjota elinympäristöä, joka edistäisi heidän onnellisuuttaan, kasvuaan ja kehitystään. Heille ei myöskään suoda sitä suojaa ja niitä lapsuuden perusasioita, joita terve kehitys edellyttää. Lapsuuden onnellisuus ja tasapainoisuus riippuu siitä, onko Jumalan lapselle mahdollisuuksia hoidettu ja kehitetty edelleen, vai onko ne murskattu hyväksikäytöllä ja laiminlyönneillä. Vanhastaan ajattelin, että aikuiset suojelisivat lapsia. Mikä häpeä monille yhteiskunnille, myös amerikkalaisille, että jo kolmevuotiaita lapsia on nyt opetettava suojelemaan itseään siltä väkivallalta ja niiltä väärinkäytöksiltä, joista on tullut arkitodellisuutta heidän kodeissaan ja naapuristossaan! Kuka olisi kuvitellut, että monissa niin sanotuissa nykyaikaisissa yhteiskunnissa on jouduttu perustamaan orjuutta vastustavia yhdistyksiä pelastamaan pieniä lapsia tuhoisalta hyväksikäytöltä?
Meidän lapsemme joutuvat oppimaan kaksi äärimmäisen tuskallista, surullista ja kipeää läksyä: maailma ei ole enään turvallinen paikka elää, eikä aikuisiin voi aina luottaa.
Tuoreessa haastattelussa viulisti Isaac Stern kuvasi käsitystään kaikkien lapsien perusoikeuksista: "Jokaisella lapsella on oikeus tietää, että maailmassa on kauneutta." Mutta miten lapsi löytää kauneutta silloin kun hänen maailmansa kuviin ja ääniin kuuluu:
* rotuväkivalta joka ilmenee sattumanvaraisina murhina
* räjähtäviä pommeja ja poltettuja kyliä
* kaikkialla lojuvia ruumiita
* ulvovia ilmahälyytysireenejä
* slummien ankaraa köyhyyttä
* löyhkääviä rottien valtaamia suurkaupunkien kaatopaikkoja ruuanlähteenä, jopa kotina
* epäsiisti bordelli "vankilana"
* pölyiset kivenhakkaamot, joissa lapset pilkkovat kiviä jopa kaksitoista tuntia päivässä
* melkein täydellinen sulkeutuminen pieneen, pimeään majaan, koska hoitaja pelkää aidsiin sairastuneen lapsen hoitamista
Voisin jatkaa luetteloa ankeilla maisemilla, joissa on vähän jos laisinkaan kauneutta. Ei ihme, etteivät lapset enää osaa nauraa ja leikkiä!
Tämä on vain peni pätkä tästä upeasta, mutta sydäntä raapivasta kirjasta jota parhaillani luen. Nämä asiat ovat jopa liiankin todellisia maailmassamme jossa elämme. Ovatko nämä asiat niin todellisia ja satuttavia, että helpommalla pääsee, kun ei ajattele ollenkaan sitä, että pikku tytöt, joittenka kuuluisi iloisesti leikkiä nukeilla myyvät itseään kadulla, vain saadakseen edes yhden lämpimän aterian, tai baarin pitäjä joka ylpeilee 8-10v pojistaan, joita hän myy asiakkaille hyvään hintaan tokaisten vain: Minä autan heitä?
Kyyneleitä lapsen tähden!!!
13
557
Vastaukset
- Epäuskoinen
Itse olen menettänyt kristillisen uskoni juuri tuon kaiken kärsimyksen ja pahuuden takia. Elän itsekästä tylsää elämää Suomessa. Mutta olen haaveillut että jos joskus menetän täysin elämänhaluni, niin itsemurhan sijasta lähtisin vaikkapa Romaniaan orpokotiin vaihtamaan vaippoja (minulla on mm. lähihoitajan koulutus), ja antaisin tarvittaessa lasten kiduttajille opetusta (tarvittaessa vaikka fyysistä). Jumalasta en tiedä, mutta uskoisin että voisin saada tarvittavan rahoituksen kerättyä ihmisiltä tuollaiseen.
- XTale
Ihmiset ovat Julmia, mutta se ei ole Jumalan vika rakas ystäväni, vaan saatanan.
Älä Luovu toivostasi kokonaan!
Minäkin olen täysin varma siitä, että saisit rahoituksen ja avustuksen siihen työhön ja mikä vielä parempaa
Jeesus sanoisi: Sen minkä teit näille vähimmistä, sen sinä teit minulle *kyynel*
Jumala on antanut meille suuren vastuun, kun uskoi meille kyvyn luoda elämää.
Tätä ihmettä joka on niin pieni ja niin suuri ja kaikista riippuvainen, me lyömme sen lyttyyn kuin ilkeästi surisevan kärpäsen.
Jeesus sanoi: Antakaa lasten tulla minun tyköni. Älkää estäkö heitä!
Jos koet sydämessäsi auttaa näitä lapsia, jotka kaikkein eniten maailmassa kaipaa rakkautta, mutta eivä sitä saa osakseen ihmisten kylmyyden tähden, niin lähde edes sinä ja näytä meille muille mallia, sitä oikeeta elämän mallia, joka on rakastaa lapsia ehdoitta. Anna heille edes mahdollisuus parempaan elämään.
Jeesuksen nimessä ole siunattu! - profossi
XTale kirjoitti:

Jeesuksen nimessä ole siunattu!Jumala kyllä mielellään kiduttaa ja rankaisee omia lapsiaan ja tuomitsee heidät helvetin tuleen ajallisista erheistään jos he eivät suostu matelemaan hänen jaloissaan, mutta antaa jonkun supernaturaalisen mustan enkelin riehua vuosituhannesta toiseen ja johtaa Hänen omia lapsiaan harhaan - täysin vapaasti ja rankaisematta.
On Jumalan vika, jos ihmiset ovat julmia. Jumala voisi koska tahansa halutessaan viheltää pelin poikki ja lopettaa kaiken pahuuden ja julmuuden, sillä hänhän on kaikkivaltias. Hän ei halua. Siitä seuraa, että Jumala on julma sadisti, ja on aivan yhdentekevää, palvommeko Jumalaa vai Saatanaa. Ehkäpä Jumala ja Saatana ovatkin todellisuudessa yksi ja sama olento. - XTale ei jaksa kirjautua
profossi kirjoitti:
Jumala kyllä mielellään kiduttaa ja rankaisee omia lapsiaan ja tuomitsee heidät helvetin tuleen ajallisista erheistään jos he eivät suostu matelemaan hänen jaloissaan, mutta antaa jonkun supernaturaalisen mustan enkelin riehua vuosituhannesta toiseen ja johtaa Hänen omia lapsiaan harhaan - täysin vapaasti ja rankaisematta.
On Jumalan vika, jos ihmiset ovat julmia. Jumala voisi koska tahansa halutessaan viheltää pelin poikki ja lopettaa kaiken pahuuden ja julmuuden, sillä hänhän on kaikkivaltias. Hän ei halua. Siitä seuraa, että Jumala on julma sadisti, ja on aivan yhdentekevää, palvommeko Jumalaa vai Saatanaa. Ehkäpä Jumala ja Saatana ovatkin todellisuudessa yksi ja sama olento.sen, että olet ajattelematon ihminen joka ei ajattele asioita Luojan kantilta laisinkaan.
Sinulla on annettu vapaa tahto yritä ymmärtää se.
Jumalalla on aika viheltää peli poikki ja Hän tekeekin sen, mutta silloin tuleekin se ratkasevimmat kysymykset.
Seurasitko minua?
Teitkö sinä Jumalan mielen mukaisia asioita?
Autoitko lähimmäisiäsi?
ym...
Ja ikuinen paikkasi ratkaistaan kyllä siellä sitten.
Onneksi minä en ole päättäjä! - profossi
XTale ei jaksa kirjautua kirjoitti:
sen, että olet ajattelematon ihminen joka ei ajattele asioita Luojan kantilta laisinkaan.
Sinulla on annettu vapaa tahto yritä ymmärtää se.
Jumalalla on aika viheltää peli poikki ja Hän tekeekin sen, mutta silloin tuleekin se ratkasevimmat kysymykset.
Seurasitko minua?
Teitkö sinä Jumalan mielen mukaisia asioita?
Autoitko lähimmäisiäsi?
ym...
Ja ikuinen paikkasi ratkaistaan kyllä siellä sitten.
Onneksi minä en ole päättäjä!Minä kohtelen lähimmäisiäni sillä tavoin kuin he kohtelevat minua. En ole idealisti ja olen oppinut tässä elämän koulussa sen, että ihminen on elukka.
Missään kohden raamattua ei sanota, että ihmisellä on vapaa tahto. Vapaa tahto on sitäpaitsi harhaoppi. Roomalaiskirjeen 9. luvun mukaan Jumala määrää ihmiset etukäteen taivaaseen ja etukäteen helvettiin jo ennen heidän syntymäänsä, eivätkä ihmiset voi tehdä yhtään mitään asialle.
On täysin yhdentekevää, seuraatko Jumalaa, teetkö Jumalan mielen mukaisia asioita, autanko lähimmäisiäni ym... sillä kukaan ei voi pelastua teoillaan. Teot siis ovat yhtä tyhjän kanssa taivaspaikan osalta. Ainoa, millä on merkitystä, lukeeko kohdallasi "Tämä arpa tuo pelastuksen" vaiko "Tämä arpa ei voita".
Kristinuskon mukaan ikuinen paikka ratkaistaan sen mukaan, onko ihminen etukäteen määrätty pelastukseen vaiko kadotukseen. Tämä on yksi syy siihen, miksi en ole kristitty.
On vielä vastaamatta kysymys:
Miksi Jumala eksyttää omia lapsiaan, vihaa heitä ja tuomitsee heidät täysin mielivaltaisesti ikuiseen kidutukseen ajallisista erheistä, mutta antaa jonkun superpahiksen riehua vuosimiljardista toiseen täysin rankaisematta ja antaa tämän superpahiksen toisaalta kiusata ja kiduttaa ja toisaalta johtaa harhaan omia lapsiaan?
Tähän kysymykseen kristinusko ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta. Mielekkäintä on uskoa, että kristinusko on pelkkää satua, ja ainoa todellisuus on tämä materiaalinen murheen alho. Samoin mielekästä on uskoa, että kaikki muutkin uskonnot - varsinkin islam - ovat pelkkää paksua bullshittiä ja ihmiskunnan henkinen syöpä. - XTale ei jaksa kirjautua
profossi kirjoitti:
Minä kohtelen lähimmäisiäni sillä tavoin kuin he kohtelevat minua. En ole idealisti ja olen oppinut tässä elämän koulussa sen, että ihminen on elukka.
Missään kohden raamattua ei sanota, että ihmisellä on vapaa tahto. Vapaa tahto on sitäpaitsi harhaoppi. Roomalaiskirjeen 9. luvun mukaan Jumala määrää ihmiset etukäteen taivaaseen ja etukäteen helvettiin jo ennen heidän syntymäänsä, eivätkä ihmiset voi tehdä yhtään mitään asialle.
On täysin yhdentekevää, seuraatko Jumalaa, teetkö Jumalan mielen mukaisia asioita, autanko lähimmäisiäni ym... sillä kukaan ei voi pelastua teoillaan. Teot siis ovat yhtä tyhjän kanssa taivaspaikan osalta. Ainoa, millä on merkitystä, lukeeko kohdallasi "Tämä arpa tuo pelastuksen" vaiko "Tämä arpa ei voita".
Kristinuskon mukaan ikuinen paikka ratkaistaan sen mukaan, onko ihminen etukäteen määrätty pelastukseen vaiko kadotukseen. Tämä on yksi syy siihen, miksi en ole kristitty.
On vielä vastaamatta kysymys:
Miksi Jumala eksyttää omia lapsiaan, vihaa heitä ja tuomitsee heidät täysin mielivaltaisesti ikuiseen kidutukseen ajallisista erheistä, mutta antaa jonkun superpahiksen riehua vuosimiljardista toiseen täysin rankaisematta ja antaa tämän superpahiksen toisaalta kiusata ja kiduttaa ja toisaalta johtaa harhaan omia lapsiaan?
Tähän kysymykseen kristinusko ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta. Mielekkäintä on uskoa, että kristinusko on pelkkää satua, ja ainoa todellisuus on tämä materiaalinen murheen alho. Samoin mielekästä on uskoa, että kaikki muutkin uskonnot - varsinkin islam - ovat pelkkää paksua bullshittiä ja ihmiskunnan henkinen syöpä.En osaa vastata tuohon kysymykseen ja tuohon raamatun paikkaan, mutta lupaan palata asiaan, kun olen saanut pastorin kiinni, jotta voisin kysyä häneltä asiasta ja selitystä.
Ihminen on susi toisten keskellä niin kuin sinäkin sanoit ja raamattukin sen sanoo.
Tällä hetkellä en voi kun nostaa nöyrästi hattua!
- profossi
Jokainen näistä lapsista on minun tuleva potentiaalinen kilpailijani ja viholliseni.
Globalisoituvassa maailmassa työpaikat, vauraus, pääoma ja tuotanto liikkuvat vikkelästi maanosasta toiseen ja hakeutuvat sinne, missä työvoima on halvinta ja lainsäädäntö haperoin. Koska en ole kapitalisti enkä pääomanomistaja, olen riippuvainen palkkatyöstäni.
Siksi minun kannaltani on edullisinta että mahdollisimman moni kehitysmaiden lapsi kuolee mahdollisimman nuorena ja että kehitysmaissa vallitsee mahdollisimman suuri kurjuus ja epävakaat olot, sillä vakaat olot ja demokratiakehitys kehitysmaissa merkitsee sitä, että meidän työpaikkamme ulkoistetaan kehitysmaihin ja me itse jäämme puille paljaille.
Miksi ihmeessä tirauttaisin kyyneltäkään noiden lapsien osalta? Eivät hekään säälisi minua tippaakaan jos minä olisin samassa tilanteessa.
Tämä maailma kuule on hyvin julma ja kova paikka, elämä on raakaa pudotuspeliä ja nuo kehitysmaiden lapset eivät ole veljiämme ja siskojamme vaan kilpailijoitamme työmarkkinoilla ja potentiaalisia vihollisiamme. On paljon mielekkäämpää eliminoida vastustajansa kuin avustaa heitä.- XTale ei jaksa kirjautua
on se syöpä mistä puhuit aikaisemmassa jutussasi!
Oikeasti oksettava ajattelutapa! Saisit oikeasti hävetä sanojasi.
Tällä hetkellä onkin mielessä juuri se raamatun kohta, että ehkäpä se onkin niin kuin se on kirjoitettu.
Sä meet helvettiin ajattelutapasi ansiosta ja minä tihrautan kyyneleeni jopa sinunkin puolestasi, sillä minä elän kovassa kylmässä maailmassa suuren sydämeni kanssa.
Kuten raamattukin sanoo: Me olemme maailmassa, mutta emme maailmasta - profossi
XTale ei jaksa kirjautua kirjoitti:
on se syöpä mistä puhuit aikaisemmassa jutussasi!
Oikeasti oksettava ajattelutapa! Saisit oikeasti hävetä sanojasi.
Tällä hetkellä onkin mielessä juuri se raamatun kohta, että ehkäpä se onkin niin kuin se on kirjoitettu.
Sä meet helvettiin ajattelutapasi ansiosta ja minä tihrautan kyyneleeni jopa sinunkin puolestasi, sillä minä elän kovassa kylmässä maailmassa suuren sydämeni kanssa.
Kuten raamattukin sanoo: Me olemme maailmassa, mutta emme maailmastaMinä olen helvetin kokenut jo. Se tapahtui peruskoulussa. Se sekä tuhosi minun uskoni jumalaan että myös uskoni ihmisyyteen. Se tosin sai minut suhtautumaan tähän maailmaan rehellisesti ja realistisesti, ilman mitään ruusunpunaisia silmälaseja. Helvetti ovat toiset ihmiset.
Jeesus sai mahdollisuutensa ja hän kämmelsi sen. En häpeä tippaakaan sanojani, sillä totuudenpuhujaa ei kukaan rakasta mutta hänellä ei myöskään ole mitään hävettävää.
Me emme ole mitään muuta kuin pelkkiä elukoita ja meillä on elukan vietit, vaistot ja himot. Miksi minun pitäisi suhtautua johonkin vieraan maan kuolevaan pikkulapseen yhtään sen sentimentaalisemmin kuin kuolleeseen rottaan tai käärmeeseen, kysympä vain? Kuksimallahan niitä lapsia syntyy. Ehkä pitäisi viedä kehitysapuna iso kontillinen kortsuja johonkin kehitysmaahan ettei niitä lapsia syntyisi yli tarpeen.
Kristinuskon Jumala vihaa meitä kaikkia, aivan yhtä tasapuolisesti. Toiset vain meistä on ennalta valittu pelastukseen ennen syntymää ja toiset kadotukseen. Koska minulla ei ole mitään syytä uskoa, että minun kohdalleni olisi osunut tuo voittava arpa, niin miksi minun pitäisi välittää muistakaan, kun lopputulos joka tapauksessa on aivan sama??? - profossi
profossi kirjoitti:
Minä olen helvetin kokenut jo. Se tapahtui peruskoulussa. Se sekä tuhosi minun uskoni jumalaan että myös uskoni ihmisyyteen. Se tosin sai minut suhtautumaan tähän maailmaan rehellisesti ja realistisesti, ilman mitään ruusunpunaisia silmälaseja. Helvetti ovat toiset ihmiset.
Jeesus sai mahdollisuutensa ja hän kämmelsi sen. En häpeä tippaakaan sanojani, sillä totuudenpuhujaa ei kukaan rakasta mutta hänellä ei myöskään ole mitään hävettävää.
Me emme ole mitään muuta kuin pelkkiä elukoita ja meillä on elukan vietit, vaistot ja himot. Miksi minun pitäisi suhtautua johonkin vieraan maan kuolevaan pikkulapseen yhtään sen sentimentaalisemmin kuin kuolleeseen rottaan tai käärmeeseen, kysympä vain? Kuksimallahan niitä lapsia syntyy. Ehkä pitäisi viedä kehitysapuna iso kontillinen kortsuja johonkin kehitysmaahan ettei niitä lapsia syntyisi yli tarpeen.
Kristinuskon Jumala vihaa meitä kaikkia, aivan yhtä tasapuolisesti. Toiset vain meistä on ennalta valittu pelastukseen ennen syntymää ja toiset kadotukseen. Koska minulla ei ole mitään syytä uskoa, että minun kohdalleni olisi osunut tuo voittava arpa, niin miksi minun pitäisi välittää muistakaan, kun lopputulos joka tapauksessa on aivan sama???hiukan hevanderia eli Slayeria:
1. Darkness Of Christ
[Lyrics - King; Music - Hanneman]
Mankind in his insatiable search for divine
Knowledge has discarded all biblical teachings
Realizing that the strength of religion is the repression of
knowledge
All structures of religion have collapsed
Life prays for death
in the wake of the horror of these revelations
It was never imagined how graphic the reality that would
be known as the end
of creation
Would manifest itself
We believe all this chaos and atrocity can be traced
Back to one single event
We hold these truths to be painfully self-evident
All men are not created equal
Only the strong will prosper
Only the strong will conquer
Only in the darkness of Christ have I realized
God Hates Us All
2. Disciple
[Lyrics - King; Music - Hanneman]
Drones since the dawn of time
Compelled to live your sheltered lives
Not once has anyone ever seen
Such a rise of pure hypocracy
I'll instigate I'll free your mind
I'll show you what I've known all this time
God Hates Us All, God Hates Us All
You know it's true God hates this place
You know it's true he hates this race
Homicide-Suicide
Hate heals, you should try it sometime
Strive for Peace with acts of war
The beauty of death we all adore
I have no faith distracting me
I know why your prayers will never be answered
God Hates Us All; God Hates Us All
He Fuckin' hates me
Pessimist, Terrorist targeting the next mark
Global chaos feeding on hysteria
Cut throat, slit your wrist, shoot you in the back fair game
Drug abuse, self abuse searching for the next high
Sounds a lot like hell is spreading all the time
I'm waiting for the day the whole world fucking dies
I never said I wanted to be God's disciple
I'll never be the one to blindly follow
Man made virus infecting the world
Self-destruct human time bomb
What if there is no God would you think the fuckin' same
Wasting your life in a leap of blind faith
Wake the fuck up can't ignore what I say
I got my own philosophy
I hate everyone equally
You can't tear that out of me
No segregation, separation
Just me in my world of enemies
I never said I wanted to be God's disciple
I'll never be the one to blindly follow
I'll never be the one to bear the cross-disciple
I reject this fuckin' race
I despise this fuckin' place
3. God Send Death
[Lyrics - Hanneman, Araya; Music - Hanneman]
On your back look on to me
You'll see genocide
Face from death more than insane
Profane pleading cries
Watch you die inside watch you die
God send death end misery
Preach no love of ministry
Pray for sin a shattered faith
Down on your knees
Your screaming out to die
Death is over due
Nothing can save you
A morbid symphony
Hearing you lie there screaming
Taking life from you
Is all I wanna do
Desire so deranged
This is what lives inside me
Putrid blood flows through my veins
To thrive on demise
Voyeurs' lust watching the pain
Touching you inside
Bleed you fucking dry
Bleed on me
Death's design blood splattered wall
Face melting one vicious whore
Twisted figures flesh from bone
Down on your knees
Your screaming out
To die
Death is overdue
Nothing can save you
A morbid symphony
Hearing you lie there screaming
Taking life from you
Is all I wanna do
Desire so deranged
This is what lives inside me
Clawing at the eyes of god
You taste your death in hand
Your fingers bleed in vain
Your scream-in your grave
Clawing at the eyes of god
You pierce your throat and hands
You've gone insane with pain
Your blind screaming for your god
Pathetic god
Death's design blood splattered wall
Face melting one vicious whore
Twisted figures
Drown your mind in pain
4. New Faith
[Lyrics & Music - King]
Holy man open up your eyes
To the ways of the world you've been so blind
As the walls of religion come crashing down
How's the ignorance taste the second time around
Tell me how it feels knowing chaos will never end
Tell me what it's like when the celebration begins
Welcome to the horror of the revelation
Tell me what you think of your savior now
I reject all the biblical views of the truth
Dismiss it as the folklore of the times
I won't be force fed prophecies
From a book of untruths for the weakest mind
Join the new faith for the celebration
Cult of new faith fuels the devastation
Holy man come and worship me
I am all that you ever wanted to be
I'm the life of indulgence you never knew
The epitome of evil shining through
Tell me how it feels knowing chaos will never end
Tell me what it's like when the celebration begins
Welcome to the horror of the revelation
Tell me what you think of your savior now
I reject all the biblical views of the truth
Dismiss it as the folklore of the times
I won't be force fed prophecies
From a book of untruths for the weakest mind
I keep the bible in a pool of blood
So that none of its lies can affect me
This is new faith
A different way of life
Witness the shame
See for yourself the lies
I'll take the fight
Bring it every time, any time
Refuse to let them win
My heresy begins
Pray for life - wish for death
Pray for life - know in time you'll pray for death
Tear it away
It lives inside your mind
Silence the fear
That keeps you pure inside
Now you can see
Life's atrocities endlessly
Witness the miracle
Witness the miracle
Pray for life - wish for death
Pray for life - with every breath
You'll pray for death - you'll pray for death
Embrace new faith, embrace new faith
Yeah, new faith - yeah, new faith.
5. Cast Down
[Lyrics & Music - King]
Despair, emptiness
See the hatred wasted on yourself
Face down taste the dust; it's getting harder everyday
Just to find a reason not to end it all yourself
Suicide on the street
Everywhere around you watch it breed
It begins to bury you in self-induced rejection
So now you're wasted, broken down
I see through your ignorance
Penetrate the surface of your insecure inside
Next fix, shoot it up
Looking for the place where god speaks
Every time you find him he just stabs you in the back
again
No one hears you
You're society's infection
I won't judge you
When the blood steals life from you
Cast down and thrown away
You are the living dead
The needle numbs the pain
Of all your suffering
This is where the world of money changes nothing
Just a statistic in the shadows of the real world
The system's failing you just the way it failed me
Hell is home on the concrete where the city bleeds
America - home of the free - land of fucking
disenchantment
Despair, emptiness
Isolation rapes you everyday
Face down taste the dust, digging deeper in your grave
Haven't found a reason
Haven't found a thing to fucking live for
Godless he doesn't care
How you choose to destroy yourself
In a world that feeds on hate
You're left here just to waste away
In your cardboard prison, asphalt wasteland
No one hears you
You're society's infection
I won't judge you
When the blood steals life from you
No one sees you
You're society's infection
I won't judge you
When the blood steals life from you
Cast down and thrown away
You are the living dead
The needle numbs the pain
Of all your suffering
This is where the world of money changes nothing
6. Threshold
[Lyrics - King; Music - Hanneman]
I don't want to see, I don't want to hear
I don't want to feel anything Can't you understand
Everything I do doesn't stem from you
It doesn't have a fucking thing to do with you
I just want to die Throw it all away
Never have to feel again the way you make me
Lose my fuckin' mind all the fuckin' time
Can't control the violence that's spewing from me
Take It
I can't control the rage that flows from me
I can't shut it down it overwhelms me
I can't stop the rage that flows from me
Can't Stop The
Violence I love it
No one's immune to hate that flows from it
Infectious I feed on it
Every fucking endless day
You're either on my side or else You're In my way
No one stands a chance when I'm lashing out
Random hate there is no other way
It's my discipline it's my way of life
Never wanted bliss never wanted you
Never needed anyone I've polluted
Everything you feel everything you are
Everything you'll ever be you repulse me
It's always about you always come at me
With shit I can't identify you know it makes me
Lose my fuckin' mind all the fuckin' time
Can't control the violence that's spewing from me
Take It
Can't stop the
Violence I love it
No one's immune to hate that flows from it
Infectious I feed on it
Every fucking endless day
You're either on my side or else you're in my way
No one stands a chance when I'm lashing out
Random hate there is no other way
It's my discipline it's my way of life
7. Exile
[Lyrics & Music - King]
Even though some things are better left unsaid
There's a few things I need to get off my chest
I need to vent - let me tell you why
I'm suicidal, maniacal, self-destructive
You leave me no hope, no life
Nothing worth living for
I've taken it, can't take it anymore
My worst nightmare
You make me want to slit my own fucking throat
Just so I'll be rid of you
Just to get rid of you
You self-righteous fuck
Give me a reason not to rip your fucking face off
Why don't you take a good look in these eyes
Cause I'm the one that's gonna tear your fucking heart
out
My hate is contagious; you've got no one to run to
EXILE
Just tell me fucking why everything becomes an issue
Your opinion is always senseless - fuck this
You make my fucking skin crawl
I've lived with it - can't stand anymore
My worst nightmare
I want to take a bullet in the fucking head
Every time I think of you, every time I think of you
You self-righteous fuck
Give me a reason not to rip your fucking face off
Why don't you take a good look in these eyes
Cause I'm the one that's gonna tear your fucking heart
out
My hate is contagious
Anyone else need to vent?
You've tried my tolerance; I just want you to die
There's nothing more for me to say
There's nothing more for you to say
There's nothing more for us to say
I fucking hate you anyway
EXILE
Can't count the ways that you light my fuckin fuse
I can't tolerate the sight of you, the thought of you or
anything about you
You know what I want to see?
How many ways can a loser fucking lose
I know you'll find a way
The humility awakening the idiot inside
You spineless fucking maggot - you're just wasting my
time
Get out of my face - Get out of my life
Out of my fucking way - Just die
8. Seven Faces
[Lyrics & Music - King]
I saw them all around today
They don't stop they won't go away
They love the darkness in my eyes
Help me find a way out when I'm lost within myself
They show me everything I need
There's nothing wrong with a little greed
Never enough to satisfy
Such a driving desire that burns inside
My life came with it's own scars
I don't need you to tell me about your sorrow
I can't say I've seen it all
But I live for the things that keep me hollow
Everyday I look into the mirror
Staring back I look less familiar
I've seen all seven faces
Each one looks a lot like me
They all look like me
I never see them coming
But they show me more of myself
Drawn into the depths
I never knew existed
Launching me face first
Into the pleasures of pure lust and greed
I am becoming all things envied, I am the excess
I want it all more pain more sex more lies more of
everything
My Life came with it's own scars
I don't need you to tell me about your sorrow
I can't say I've seen it all
But I live for the things that keep me hollow
Everyday I look into the mirror
Staring back I look less familiar
I've seen all seven faces
Each one looks a lot like me
They all look like me
I am becoming all things envied, I am the excess
I want it all more pain more sex more lies more of
9. Bloodline
[Lyrics - Araya, Hanneman; Music - Hanneman, King]
Eternal the kiss I breath
Siphon your blood to me
Feel my wounds of your god
Forever rape mortality
I smell of death
I reek of hate
I will live forever
Lost child pay the dead
Bleeding screams of silence
In my veins your eternity
I'll kill you and your dreams tonight
Begin new life
Bleed your death upon me
Let your bloodline feed my youth
First breath born come alive learn to kill
Bloodfest awaits to feed your hunger
Dark side has no rival test your faith in blood
Night hides the hunting packs a feeding frenzy
I'll kill you and your dreams tonight
Begin new life
Bleed your death upon me
Let your bloodline feed my youth
I am the first not the last
Condemned by a single kiss
Betrayed eternally I'll rip inside your soul
Contaminating the world
Defying god and son
Black heart that brings your death
Living in infamy
Drink the flesh of life itself
Prepare to reign a thousand years
I'll kill you and your dreams tonight
Begin new life
Bleed your death upon me
Let your bloodline feed my youth
Blame god chosen children
As you die I'm immortal
Faithless no religion
Stalking prey is my confession
Captive blood enslavement
Pain and hunger drives your madness
Drink flesh life itself
Prepare to reign a thousand years
10. Deviance
[Lyrics - Hanneman, Araya; Music - Hanneman]
I embrace the darkness within
Forever serve beneath its hand
Horrid thoughts that surface to me
Ceremony bloods command
I will live through this forever
I have done the things you grieve
As you kneel before its evil
Death is here deep inside your
Skinned alive now naked
Terrorized no humanity
Seek salvation from an mia god
Empty vessels chanting for your death
Walk the streets beneath the shadows
Searching for a cryptic bride
Eat alive the conscience I hate
Without pain I watch you die
I will live through this forever
I have done the things you grieve
As you kneel before its evil
My face is the last you'll see
Soaked in blood the mask you wear
Haunting cries the dead scream for me
Staring eyes invoke no guilt
I can taste your mind your lifeless
Face the dead and dying
Feel your life drain
Through your soul
Seek salvation from an mia god
Empty vessels chanting for the dead
Death is yours
Your veins have dried
Staring eyes of glass now empty
Still you speak with lips so cold
In my head I hear you cry
God is dead can't save me
Taking lives with impunity
Resurrection of a deviant Christ
Feeding hate to capacity - deviance
11. War Zone
[Lyrics & Music - King]
Explosive you feel the impact hit your face
What makes you think I'll let you survive
You want a war I'm the front line
Unbroken
This ain't about me
I'm better than you'll ever be
You don't concern me
I know you'll never get to me
You want a shot
I can take your best bring it on
Get ready for the pain
Cause this where it's going down
Warzone- This is where it's going down
Warzone- When you walk in my world
Madness is coming your way
As long as my heart still beats
I can guarantee you
Madness is coming your way
Survival here is thrust upon you
Fuel the fire bring another victim
Take your lesson in Supremacy
Cause I'm the one who stands alone at the summit
This ain't about me
I'm better than you'll ever be
You don't concern me
You know you'll never get to me
You want a shot
I can take your best bring it on
Get ready for the pain
Cause this is where it's going down
I am the wall you can never climb
I am the pain that you feel inside
I bring it all let the show begin
I am the War you can never win
Warzone- This is where it's going down
Warzone- When you walk in my world
Madness is coming your way
As long as my heart still beats
I can guarantee you
Madness is coming your way
12. Here Comes The Pain
[Lyrics & Music - King]
I am the new hell on earth
The lord of agony divine
Domination, intimidation
Lives within these eyes
Reign of power
Remorseless anarchy
I am arrogance in the flesh
Unleashed intensity
Step aside for the nightmare
Pure destruction stands before you
No escape as the psycho
Brings you misery
The line starts here
I am brutality the face of everlasting pain
Annihilation, Obliteration
Pulses in these veins
Sheer defiance drives my hostility
I am merciless to the core
Chaotic fury breeds
Step aside for the nightmare
Pure destruction stands before you
No escape as the psycho
Brings you misery
The line starts here
Bring it all on
Come and take on what you fear
I'm the storm
That towers overhead
Ticking time bomb
With an infinite charge
Bringer of torture
The master is here
Everyone falls
Here comes the pain
You're no different from the rest
Victim is your name in my vicious wasteland
Here comes the pain
Your destruction manifests
Lying there broken looking up as I still stand
Bring it all on
Come and take on what you fear
I'm the storm
That towers overhead
Ticking time bomb
With an infinite charge
Bringer of torture
The master is here
Everyone falls
13. Payback
[Lyrics & Music - King]
You need to take a closer look at me
Cause I was born to be the thorn in your side
No matter what you think you're gonna see
You never wanted this barrage of fucking pride
You don't want none of me
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
When you draw first blood you can't stop this fight
For my own peace of mind - I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Payback's a bitch motherfucker
You only live to be a parasite
Your life must suck when nothing's going your way
Everything melts away before your eyes
You're just a punk that doesn't have the sense to get away
Get the fuck away
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
When you draw first blood you can't stop this fight
For my own peace of mind - I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Payback's a bitch motherfucker
I will never become your fucking scapegoat
I don't know how it feels to come up short
I only want vengeance
To come shining down on me
I don't want you to die
Before I get the chance to kill you myself
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
This is for the mindfuck
This is for the hell of it
This is for me- I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Now you're nothing
14. Scarstruck
[Bonus track]
[Lyrics & Music - King]
Come step inside my hate you know there's nothing to it
Step inside my pain you'll never make it through it
Once you're sucked into my sado-paradise
Lose your mind inside the pleasure lies within your pain
Drown in my hate you know, you know
Brutality's the way of this world
Branded and scarred defy, defy
A comatose and blind existence
Hatred holocaust you see in me
Its more than just a way of life
I've re-invented the way
I relate to this complacent world
All of life decays
Rapes my eyes
Screams never silence the pain
Death is like an old friend
I can't wait to watch you die
I am you vice so real, so real
Desires of the scars of new flesh
Bathe in you blood excites/incites
The ritualistic lacerations
Inhumanities profane, insane
Inflicted since the dawn of time
Make your peace with God - goodbye
And embrace the pain that burns inside you
All of life decays
Rapes my eyes
Screams never silence the pain
Death is like an old friend
I can't wait to watch you die
I can't wait
Come step inside my hate you know there's nothing to it
Step inside my pain you'll never make it through it
Redefine your life in sado-paradise
Necessary cleansing of the mind's eye
Love and agony electric ecstasy
Can't get enough euphoric serenity
Stains won't fade away forever scarstruck
They never fade away forever scarstruck
Drown in my hate you know, you know
Brutality's the way of this world
Branded and scarred defy, defy
A comatose and blind existence
Your like the walking dead so blind inside
Oblivious to psycho pleasure
I am your new God - unGod
So if you want hell here I am
Everything around me decays
Rapes my eyes
Screams never silence the pain
Make you my canvas of pure, fresh, flesh
Scarstruck
15. Addict
[Bonus track]
[Lyrics - King; Music - Hanneman]
I won't cover you eyes
I want your innocence
Glisten before me in a cold sweat
I wan't you to see your lie spill on me
Spill on me
Manifested as a primitive craving
The craving never seems to go away
I want to see the face of everyone fall
Fall into the cold embrace of death
You're in my nightmare
I decide when it stops
It's my fucking drug
Makes my rush intensify
Hardcore the overdose
Your fear gets me high
Unbound I'm the weapon made to sterilize
Sterilize all the idiot victims
Anytime, anywhere, anyone I want
Everyone's addicted to this torture
I'm the agony in every breath
Every breath brings you closer to me
You'll do anything, anything
You'll do anything to make it stop
You're in my nightmare
I decide when it stops
It's my fucking drug
Makes my rush intensify
Chaos deep inside it makes me
It makes me feel surreal
It makes me need to kill
It makes me feel surreal
It makes me need to kill
Do you want to feel eternity
Your eternity lies within me
I am the terror of your final breath
Your final breath brings light to my darkness
Like an act of fucking God unleashed
On the innocence - innocence of mankind
You'll do anything - anything
You'll do anything to make it stop
It's my fucking drug
Makes my rush intensify
Hardcore the overdose
Your fear gets me of like fuck - XTale ei jaksa kirjautua
profossi kirjoitti:
Minä olen helvetin kokenut jo. Se tapahtui peruskoulussa. Se sekä tuhosi minun uskoni jumalaan että myös uskoni ihmisyyteen. Se tosin sai minut suhtautumaan tähän maailmaan rehellisesti ja realistisesti, ilman mitään ruusunpunaisia silmälaseja. Helvetti ovat toiset ihmiset.
Jeesus sai mahdollisuutensa ja hän kämmelsi sen. En häpeä tippaakaan sanojani, sillä totuudenpuhujaa ei kukaan rakasta mutta hänellä ei myöskään ole mitään hävettävää.
Me emme ole mitään muuta kuin pelkkiä elukoita ja meillä on elukan vietit, vaistot ja himot. Miksi minun pitäisi suhtautua johonkin vieraan maan kuolevaan pikkulapseen yhtään sen sentimentaalisemmin kuin kuolleeseen rottaan tai käärmeeseen, kysympä vain? Kuksimallahan niitä lapsia syntyy. Ehkä pitäisi viedä kehitysapuna iso kontillinen kortsuja johonkin kehitysmaahan ettei niitä lapsia syntyisi yli tarpeen.
Kristinuskon Jumala vihaa meitä kaikkia, aivan yhtä tasapuolisesti. Toiset vain meistä on ennalta valittu pelastukseen ennen syntymää ja toiset kadotukseen. Koska minulla ei ole mitään syytä uskoa, että minun kohdalleni olisi osunut tuo voittava arpa, niin miksi minun pitäisi välittää muistakaan, kun lopputulos joka tapauksessa on aivan sama???on mitä ilmeisempää suuntaa juuri siihen, mistä raamattu puhuukin. Ihmisten rakkaus kylmenee.
Sinä valitat kurjuutta mitä olet osaksesi kokenut ja nyt haluat kaikille lapsille samaa kurjuutta, jopa kuolemaa.
Menet sen elukka massan mukana kadotusta kohti, jota vihaat muutenkin.
Oletko kokeillut koskaan mennä vastavirtaan? Yritä edes. Voisit saada katkeruutesi tilalle sydämen joka välittää ja rakastaa.
Puhut toki totta, mutta se totuus mitä puhut on lihallista ja saatanallista, sillä sinä sanoillasi hyväksyt lapsiin sekaantujat ja lapsien tappajat ynm...
Siksi vihaan sanojasi yli kaiken ja se ei ole minun totuuteni. Minun totuudessani on rakkautta.
Mielestäni sinunlaisen ihmisen ei kuulu saada lapsia, ennen kun olet katsonut tarkkaan sen, mitä sinulla olisi lapsillesi annettavaa.
Jumala ei vihaa meitä, mutt Hän vihaa syntiä ja toi mitä puhut lapsista, että kuolkoon pois vaan on syntiä.
Kumminkin mitä ilmeisemmin uskot Jumalaan, mutta viha ja katkeruus on väärentänyt Jumalan kuvan sisimmässäsi.
Haluaisin mielelläni kuulla elämäsi stoorin, kun sanoit, että peruskoulu aikoina koit jo helvetin.
Jos haluat laittaa postia minulle ja kertoa stoorisi, niin kirjoita se tuonne
avain-sana@suomi24.fi
Haluaisin koko sydämestäni kuulla juttusi, vaikka kaiken mitä vain on mielessäsi, sillä sinä et ole ainut joka on kovia kokenut.
Ole kiltti ja laita postia minulle ja kerro juttus.
Nimeni on Toni ja olen 28v X vanki - profossi
XTale ei jaksa kirjautua kirjoitti:
on mitä ilmeisempää suuntaa juuri siihen, mistä raamattu puhuukin. Ihmisten rakkaus kylmenee.
Sinä valitat kurjuutta mitä olet osaksesi kokenut ja nyt haluat kaikille lapsille samaa kurjuutta, jopa kuolemaa.
Menet sen elukka massan mukana kadotusta kohti, jota vihaat muutenkin.
Oletko kokeillut koskaan mennä vastavirtaan? Yritä edes. Voisit saada katkeruutesi tilalle sydämen joka välittää ja rakastaa.
Puhut toki totta, mutta se totuus mitä puhut on lihallista ja saatanallista, sillä sinä sanoillasi hyväksyt lapsiin sekaantujat ja lapsien tappajat ynm...
Siksi vihaan sanojasi yli kaiken ja se ei ole minun totuuteni. Minun totuudessani on rakkautta.
Mielestäni sinunlaisen ihmisen ei kuulu saada lapsia, ennen kun olet katsonut tarkkaan sen, mitä sinulla olisi lapsillesi annettavaa.
Jumala ei vihaa meitä, mutt Hän vihaa syntiä ja toi mitä puhut lapsista, että kuolkoon pois vaan on syntiä.
Kumminkin mitä ilmeisemmin uskot Jumalaan, mutta viha ja katkeruus on väärentänyt Jumalan kuvan sisimmässäsi.
Haluaisin mielelläni kuulla elämäsi stoorin, kun sanoit, että peruskoulu aikoina koit jo helvetin.
Jos haluat laittaa postia minulle ja kertoa stoorisi, niin kirjoita se tuonne
avain-sana@suomi24.fi
Haluaisin koko sydämestäni kuulla juttusi, vaikka kaiken mitä vain on mielessäsi, sillä sinä et ole ainut joka on kovia kokenut.
Ole kiltti ja laita postia minulle ja kerro juttus.
Nimeni on Toni ja olen 28v X vankiavautua tuntemattomille ihmisille, sillä puolet heistä eivät piittaa asiasta tippaakaan ja toinen puoli käyttää luottamustasi siihen, että he voivat sopivan tilanteen tullen puukottaa selkään.
Lyhyesti kerrottakoon näin, että olen uskonnollisesta kodista ja saanut uskonnollisen kasvatuksen. Koulussa jouduin systemaattisen terrorin kohteeksi, ja se jatkui vuosikausia. Yritin kääntää toisenkin posken, antaa vihollisilleni anteeksi ja tehdä kuten kotonoa oli opetettu.
Ei toiminut. Pikemminkin terrori vain yltyi.
Lopulta väkivalta oli se, mikä toimi. Minulla keitti yli ja pahoinpitelin kiusaajani for good. Sen jälkeen sain olla rauhassa.
Se oli äärimmäisen opettava kokemus. Se opetti minulle, että sekä jeesusjutut että humanistilässytys on skeidaa, mitään jumalia tai kosmista oikeutta ei ole olemassa, ihminen on elukka ja se millä todella on merkitystä, on väkivaltapotentiaali. Se, että pystytkö antamaan muille turpaan tarvittaessa ja saatko toiset kunnioittamaan itseäsi. Väkivalta lopettaa vittuilemisen, ja väkivalta ratkaisee kaikki isot asiat. Samalla kuitenkin opin myös rauhanomaisen rinnakkainelon: sinä annat minun olla kuten olen ja jätät minut rauhaan, vastineeksi minä annan sinun olla kuten olet ja jätän sinut rauhaan. Kumpikaan ei puutu toistensa juttuihin ellei erikseen pyydetä.
Samalla opin hyvin paljon ihmisluonteesta. Ihminen ei ole jumalan kuva vaan ihminen on elukka. Se todellinen kultainen sääntö ei suinkaan ole "tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän" vaan "tee toisille kuten he tekevät sinulle" eli käytöksen reaalisymmetria.
Minulla on niin katkeria kokemuksia ihmisistä, että pyrin välttämään heitä aina kun voin. En jaksa myöskään välittää ihmisten kärsimyksestä tippaakaan. Tekopyhyys on asia, jota siedän harvinaisen huonosti, ja toinen on naiivi hyväuskoisuus joka perustuu täydelliseen idealismiin ja ymmärtämättömyyteen ihmisyydestä. Jos haluat miettiä, mitä ihmisyys on, niin Orwellin sanoin "ajattele ihmiskasvoja, joita sotilasssaapas talloo ja hiertää jatkuvasti".
Minulle elämä ei ole mikään jumalan lahja vaan sarja biokemiallisia reaktioita joilla vältellään termodynamiikan II lakia ja johon liittyy lyhyt olemassaolon hetki kahden olemattomuuden välillä. Minulle ihminen on elukka siinä missä kaikki muutkin elukat, enkä jaksa tuntea sympatiaa kenenkään ihmisen takia yhtään sen enempää kuin tuntisin sympatiaa kuolleen rotan tai käärmeen takia.
En hyväksy lapsiin sekaantujia enkä lapsien tappajia. En vain jaksa välittää - jätän heidän hoitelemisensa valtion väkivaltakoneiston eli poliisin tehtäväksi. Eikö Jeesuskin sanonut, että sellaiset epatot pitäisi teloittaa heittämällä heidät myllynkivi kaulassa mereen?
Suomalaisia leimaa kansana väkivaltaisuus, umpimielisyys ja naiivi typeryys ja hyväuskoisuus. Pahimmillaan tämä ilmenee suhtautumisena islam-nimiseen henkiseen ruttotautiin. Olen kirjoittanut aika moneen kertaan mitä mieltä olen islamista.
Jumala vihaa koko ihmiskuntaa. Se tehdään aika hyvin selväksi Raamatussa. Jumala haluaa oletusarvoisesti tuomita koko ihmiskunnan helvettiin paitsi ne, jotka jostakin oikusta on valittu pelastukseen. Oletusarvoinen ihmisen loppusijoituspaikka kuitenkin on helvetti. Meistä jokainen syntyy jo valmiiksi helvettiin tuomittuna (perisyntioppi).
Jos Jumala on tuollainen kyrpänaama, mitä muuta syytä sellaista on kunnioittaa kuin rangaistuksen pelko? Puhutaan kyllä niin kovasti Jumalan rakkaudesta, mutta joka kulman takaa tulvii uhkailuja ja kiristystä Jumalan pyhällä vihalla.
Ateismi on paljon lohdullisempi elämänkatsomus kuin mikään uskonto. Elämä on pelkkää järjetöntä ja mieletöntä sattumaa, pelkkä sokeiden biokemiallisten reaktioiden sarja, ja sen jälkeen kun ihminen potkaisee tyhjää, ei ole odotettavissa mitään iankaikkista sadistista rangaistusta ja kidutusta - vain pelkkä raukeaminen tyhjiin. Sellaisesta ihmisestä, jolle elämä on ollut pelkkää kärsimystä, sellainen loppu on lohdullinen. Ateismi poistaa helvetinpelon kokonaan. - XTale
profossi kirjoitti:
avautua tuntemattomille ihmisille, sillä puolet heistä eivät piittaa asiasta tippaakaan ja toinen puoli käyttää luottamustasi siihen, että he voivat sopivan tilanteen tullen puukottaa selkään.
Lyhyesti kerrottakoon näin, että olen uskonnollisesta kodista ja saanut uskonnollisen kasvatuksen. Koulussa jouduin systemaattisen terrorin kohteeksi, ja se jatkui vuosikausia. Yritin kääntää toisenkin posken, antaa vihollisilleni anteeksi ja tehdä kuten kotonoa oli opetettu.
Ei toiminut. Pikemminkin terrori vain yltyi.
Lopulta väkivalta oli se, mikä toimi. Minulla keitti yli ja pahoinpitelin kiusaajani for good. Sen jälkeen sain olla rauhassa.
Se oli äärimmäisen opettava kokemus. Se opetti minulle, että sekä jeesusjutut että humanistilässytys on skeidaa, mitään jumalia tai kosmista oikeutta ei ole olemassa, ihminen on elukka ja se millä todella on merkitystä, on väkivaltapotentiaali. Se, että pystytkö antamaan muille turpaan tarvittaessa ja saatko toiset kunnioittamaan itseäsi. Väkivalta lopettaa vittuilemisen, ja väkivalta ratkaisee kaikki isot asiat. Samalla kuitenkin opin myös rauhanomaisen rinnakkainelon: sinä annat minun olla kuten olen ja jätät minut rauhaan, vastineeksi minä annan sinun olla kuten olet ja jätän sinut rauhaan. Kumpikaan ei puutu toistensa juttuihin ellei erikseen pyydetä.
Samalla opin hyvin paljon ihmisluonteesta. Ihminen ei ole jumalan kuva vaan ihminen on elukka. Se todellinen kultainen sääntö ei suinkaan ole "tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän" vaan "tee toisille kuten he tekevät sinulle" eli käytöksen reaalisymmetria.
Minulla on niin katkeria kokemuksia ihmisistä, että pyrin välttämään heitä aina kun voin. En jaksa myöskään välittää ihmisten kärsimyksestä tippaakaan. Tekopyhyys on asia, jota siedän harvinaisen huonosti, ja toinen on naiivi hyväuskoisuus joka perustuu täydelliseen idealismiin ja ymmärtämättömyyteen ihmisyydestä. Jos haluat miettiä, mitä ihmisyys on, niin Orwellin sanoin "ajattele ihmiskasvoja, joita sotilasssaapas talloo ja hiertää jatkuvasti".
Minulle elämä ei ole mikään jumalan lahja vaan sarja biokemiallisia reaktioita joilla vältellään termodynamiikan II lakia ja johon liittyy lyhyt olemassaolon hetki kahden olemattomuuden välillä. Minulle ihminen on elukka siinä missä kaikki muutkin elukat, enkä jaksa tuntea sympatiaa kenenkään ihmisen takia yhtään sen enempää kuin tuntisin sympatiaa kuolleen rotan tai käärmeen takia.
En hyväksy lapsiin sekaantujia enkä lapsien tappajia. En vain jaksa välittää - jätän heidän hoitelemisensa valtion väkivaltakoneiston eli poliisin tehtäväksi. Eikö Jeesuskin sanonut, että sellaiset epatot pitäisi teloittaa heittämällä heidät myllynkivi kaulassa mereen?
Suomalaisia leimaa kansana väkivaltaisuus, umpimielisyys ja naiivi typeryys ja hyväuskoisuus. Pahimmillaan tämä ilmenee suhtautumisena islam-nimiseen henkiseen ruttotautiin. Olen kirjoittanut aika moneen kertaan mitä mieltä olen islamista.
Jumala vihaa koko ihmiskuntaa. Se tehdään aika hyvin selväksi Raamatussa. Jumala haluaa oletusarvoisesti tuomita koko ihmiskunnan helvettiin paitsi ne, jotka jostakin oikusta on valittu pelastukseen. Oletusarvoinen ihmisen loppusijoituspaikka kuitenkin on helvetti. Meistä jokainen syntyy jo valmiiksi helvettiin tuomittuna (perisyntioppi).
Jos Jumala on tuollainen kyrpänaama, mitä muuta syytä sellaista on kunnioittaa kuin rangaistuksen pelko? Puhutaan kyllä niin kovasti Jumalan rakkaudesta, mutta joka kulman takaa tulvii uhkailuja ja kiristystä Jumalan pyhällä vihalla.
Ateismi on paljon lohdullisempi elämänkatsomus kuin mikään uskonto. Elämä on pelkkää järjetöntä ja mieletöntä sattumaa, pelkkä sokeiden biokemiallisten reaktioiden sarja, ja sen jälkeen kun ihminen potkaisee tyhjää, ei ole odotettavissa mitään iankaikkista sadistista rangaistusta ja kidutusta - vain pelkkä raukeaminen tyhjiin. Sellaisesta ihmisestä, jolle elämä on ollut pelkkää kärsimystä, sellainen loppu on lohdullinen. Ateismi poistaa helvetinpelon kokonaan.Tekopyhyyttä tai ei, niin olen surullinen puolestasi.
Kiitos kumminkin kun valaisit elämääsi minulle.
En minä olisi missään vaiheessa puukottanut sinua selkään, vaikka olisit postia laittanutkin, mutta hyvä näinkin.
Minä en ole pelännyt helvettiä koskaan, mutta eipä minulle kukaan ole ennen vankilaa Kristuksesta kertonutkaan, eli elämän tilanteet ovat meillä olleet erinlaiset.
Toisaalta kadehdin sinua siitä, että olet saanut kasvaa uskovaisessa perheessä, sillä en epäile hetkeäkään ettetkö olisi oppinut sieltä myös hyviä elämän tapoja vaikka nyt oletkin ateisti.
Toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää ja saat edelleen pitää postia, jos joskus huvittaa. Vaikka piilonikillä keskisormi =)
Voi hyvin!
Ps. Lapsena olin koulussa semmoinen uhooja kaveri ja tarpeen tullen hakkasinkin väkeä, mutta aina kun tuli uskovainen kaveri eteen, niin kuulin ikäänkuin sisimmässäni äänen, joka sanoi: häneen älä koske.
Silloin en ymmärtänyt sitä asiaa ollenkaan, mutta sen verran tajusin, että en koskaan lyönyt uskovaista tai kaveria.
Kadun silti kaikkia muita lyöntejäni, sillä ne ovat jättäneet taakseni ruhjottuja ihmisiä joista minä olen yksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883