Mikä lahko (xxx) ja mikä jumala (yyy) kyseessä?

Veikkauksia kehiin!

Kaikkien sairauksien pitäisi parantua yyy:n uskomalla (yyy parantaa jopa AIDSin). Todellisuudessa uskonnon harjoittajat sairastuvat kuten muutkin ihmiset. Sairauksien selitetään johtuvan negatiivisista voimista, kuolleista hengistä, jopa riivaajista, joihin käydään käsiksi lahkon omilla menetelmillä. Myös kaikki henkiset ongelmat yyy voi parantaa.

Negatiivisia voimia on xxx:n mukaan vähän joka puolella. Negatiivisuutta on xxx:n epäily ja erityisesti yyy:n epäily. Myös kaikki ns. puhtaitten ominaisuuksien (ilo, rakkaus, viattomuus, pelottomuus jne.) vastaiset ajatukset ja tunteet ovat negatiivisia. Puhtaassa tilassa ihminen on pelkkää iloa ja rakkautta.

Puhutaan kultaisesta keskitiestä: ei liian vähän eikä liian paljon seksiä. Käytännössä kuitenkin lahko suhtautuu seksiin tiukan puritaanisesti: seksi on tarkoitettu vain avioliittoon. Jopa seksuaaliset halut tai ajatukset muita kuin omaa puolisoa kohtaan tuomitaan; xxx:en oletetaan pitävän toisiaan “siskoina ja veljinä“. Itsetyydytyskin on pahasta.

Homoseksuaalisuutta lahkossa pidetään riivaajien aiheuttamana epäluonnollisena tilana. yyy pystyy kuitenkin parantamaan tämän “sairauden“.

xxx:ssa pidetään kaikkia suuria maailmanuskontoja samanarvoisina, saman elämänpuun oksina. (Tosin xxx on näitten uskontojen ydin ja yyy kaikkien opettajien opettaja ja luoja.) Kuitenkin muut uskonnolliset ryhmät nähdään hyvinkin negatiivisina, jopa pelottavina. yyy on ilmoittanut useiden muiden opettajien olevan demoneita, ja pahin näistä demoneista on ilmiselvästikin edesmennyt zzz, joka edustaa kaikkea likaista ja inhottavaa, vääristynyttä ja saatanallista.

*piip* Voimasta puhutaan myös muissa uskonnoissa, mutta xxx väittää muitten oppeja hölynpölyksi. Ainoastaan heillä on todellinen tieto *piip*istä. Yleensä myös kaikki sellaiset hoidot, joissa annetaan energiaa, esim. Reiki, ovat pahasta. Ainoastaan sielut, joiden *piip* on herännyt, pystyvät kanavoimaan Jumalan energiaa. Muitten antama energia tulee kuolleilta hengiltä ja on tuhoisaa.

Kriittistä ajattelua pidetään uhkaavana, jos se kohdistuu lahkoon, puhumattakaan yyy:stä. Kritiikkiin xxx yleensä vastaa leimaamalla kriitikkonsa “negatiivisiksi“, alhaisiksi, katkeriksi, ihmisiksi joita ei tarvitse – eikä edes saa – kuunnella. Uskotaan myös, että kriitikot saavat rangaistuksen kritiikistään.

xxx:ssa uskotaan, että lahkon ulkopuolella ihmiset ovat yleisesti ottaen onnettomia ja “menossa alaspäin“, kun taas he itse ovat onnellisia ja “menossa ylöspäin“.    

0

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        263
        16894
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5434
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2573
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        2051
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1758
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        992
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        952
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        31
        872
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        44
        869
      Aihe