Totuutta vai mielenhallintaa?

Ajattelin avata jälleen keskustelua luopioista ja heidän (meidän) valheista.

Nyt kun netti on avautunut jo kohta kaikille Suomalaisillekin ihmisille niin tätäkin kanavaa kautta ovat saaneet informaatiota enemmän ihmisiä jehovan todistajuudesta kuin koskaan ennen, näin nopeasti.

Mikä siis estää järjestöä korjaamasta esimerkiksi täälläkin esille tuotuja "luopioiden valheita"?

Luulisihan totuutta julistavan tahon puolustavan varsin helposti omaa etuaan ja kenties tätä kautta saavan huomattavasti lisää lampaita laumaansa.

Siitä huolimatta kenelläkään ei tunnu olevan lääkkeitä oman totuutensa puolustamiseen, saatikka sen järjestelmälliseen tai johdonmukaiseen esille tuomiseen.

Järjestö on useita kertoja kieltänyt visusti käymättä lähelläkään tällaisia palstoja. Miksi? Kysynkin teiltä, että miksi ihmeessä? Järjestöllähän on totuus! Mikä ihme saa totuudellisen ja umpirehellisen järjestön kieltämään jäsentensä osallistumisen keskusteluihin kun sitä eniten kaivattaisiin?

Minkään totuuteen pyrkivän osapuolen ei luulisi todellakaan ainakaan kieltävän jäseniään puolustamasta uskoaan. Varsinkaan kun on kyse viattomien ihmisten tuominen lammaskatraaseen ja saavan sitä kautta ikuisen elämän. Sitähän juuri vt-järjestö ajaa takaa, mahdollisimman monen sielun pelastamista tulevaan uuteen maailmaan. Miksi sellainen on kuitenkin lähes tulkoon erottamisen uhalla kiellettyä näillä julkisilla kanavilla?

Sukulaiselleni kerran sanoinkin, että jos haluat tietää järjestöstä ja sen epärehellisyydestä niin kerron mielellään. Hän vastasi, että ei halua tietää missään nimessä mitään sellaista järjestöstä! Mistä tällainen sisäänpän kääntyneisyys mielestänne kertoo? Onko se tervettä?

Hän myös totesi, että jollei minulla ole mitään parempaa antaa tilalle niin ei siinäkään tapauksessa halua tietää mitään. Tuli sitten jälkeenpäin mieleen, että jos hänen vaimonsa olisi esimerkiksi pettänyt häntä (kuten vt-seura) niin haluaisikohan hän siinäkään tapauksessa asiasta tietää mitään jos minulla ei olisi antaa hänelle parempaa vaihtoehtoa vaimonsa tilalle?

Mitä luulette, onko järjestön mielenhallinnassa mitään järkeä?

9

704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku_Meilo

      >> Hän vastasi, että ei halua tietää missään nimessä mitään sellaista järjestöstä! Mistä tällainen sisäänpän kääntyneisyys mielestänne kertoo?

      Kertoo siitä, että ihminen on vietävissä, hänen sitä itse mieltämättä. Tällainen ristiriitainen ohje menee sellaiselle henkilölle täydestä:

      "Varokaamme siis luopioiden järkeilyjä. Päättäkäämme karttaa itsepetoksen kavalaa ansaa." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2004 sivu 20)

      Suurieleisesti forumeilla esitetään Vartiotorniseuran kestolauseita valheellisuudesta, mutta kun sitten esimerkkejä kysellään, niin eleet vaimenevat olemattomiin.

      Oma osansa on Vartiotorniseuran harkitulla sanavalinnalla, esimerkiksi näin:

      "Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana." (Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)

      Aivan aluksi ihmettelen, jos tuo ei ole keksittyä, niin miksi uutisen julkaisua ei täsmennetä? Sitä en lainkaan ihmettele, että tietämätöntä johdetaan harhaan, tuo Hitleriin viittaava toiminta kun tapahtui ennen toista maailmansotaa.

      Vartiotorniseura haluaa tuudittaa seuraajansa mielikuvaan, että kaikki on hyvin kun ja jos korvat ja silmät suljetaan:

      "Olisi virhe luulla, että meidän pitäisi kuunnella luopioita tai lukea, mitä he ovat kirjoittaneet, jotta voisimme kumota heidän väitteensä. Heidän vääristynyt, myrkyllinen ajattelunsa voi aiheuttaa hengellistä vahinkoa ja saastuttaa uskomme kuin nopeasti leviävä kuolio." (Vartiotorni 15.helmikuuta 2004 sivu 28)

      Tehokkain osoitus Vartiotorniseuran epärehellisyydestä ja valheellisuudesta on Vartiotorniseuran oma materiaali. Kyse on siis useimmin Vartiotorniseuran oman vääristyneen ja myrkyllisen ajattelun esilletuonnista. Ei siis ihme, että siitä kehotetaan pysymään erossa:

      "Puhe 'Varo petollisuutta' osoitti, että meidän on viisasta pitää luopioiden levittämiä vääristeltyjä tietoja, puolitotuuksia ja suoranaisia valheita kuin myrkkynä (Kolossalaisille 2:8)." (Vartiotorni 15. tammikuuta 2003 sivu 23)

      Ilmeisesti on parasta tukeutua ainoastaan Vartiotorniseuran vääristelyihin, puolitotuuksiin ja suoramaisiin valheisiin?

      • tönnöri

        Jt:n seuraamisesta ja puolusteluista tulee mieleen sananparsi:"tyhjät tynnörit kumisee eniten".
        Kun on tarjolla ainoastaan kapeakatseista ideologiaa ei tuloksena voi olla muuta puolustelutilanteessa kuin ärsyyntynyttä ärähtämistä ja toisten nimittelemistä.

        Tuolla toisilla sivuilla on "mormonien" palsta.Samaa toimintaa on sielläkin.Paniikinomaista puolustelua.Samaa puuhaavat adventistit.

        "Me,me ja me.Ainoat oikeat uskonnot".

      • Markku_Meilo
        tönnöri kirjoitti:

        >>Kun on tarjolla ainoastaan kapeakatseista ideologiaa ei tuloksena voi olla muuta puolustelutilanteessa kuin ärsyyntynyttä ärähtämistä ja toisten nimittelemistä.

        Totuuden monopolisointikisassa on kova meno ja mitä pienempi ryhmä, sitä ärhäkkäämmin toimitaan muiden näkemysten suhteen:

        http://www.theholdemans.com/Compare.htm

      • "Varokaamme siis luopioiden järkeilyjä. Päättäkäämme karttaa itsepetoksen kavalaa ansaa." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2004 sivu 20)

        Vt-seura jäljittelee tässä eittämättä maailman ensimmäisen valehtelijan viitoittamaa tietä. Antaa kuvan omasta totuudellisuudesta ja mustamaalaa siinä samalla kuitenkin aidot vilpittömät ihmiset, jotka ovat toisenlaisen totuuden asialla.

        >>Suurieleisesti forumeilla esitetään Vartiotorniseuran kestolauseita valheellisuudesta, mutta kun sitten esimerkkejä kysellään, niin eleet vaimenevat olemattomiin.

        Kuten jo totesitkin niin tuo sama linjahan jatkuu vt-seuran omissa julkaisuissa. Pistää aika-ajoin mietityttämään, että onko ihmismieli niin vietävissä, ettei tarvitse kuin yleisesti heittää joku kommentti ja täysin ilman perusteita niin se hyväksytään totuutena. No onneksi nykyaikana sentään valveituneita ihmisiä löytyy eivätkä kaikki allekirjoita vt:n valheita.

        >>"Olisi virhe luulla, että meidän pitäisi kuunnella luopioita tai lukea, mitä he ovat kirjoittaneet, jotta voisimme kumota heidän väitteensä.

        Niinpä niin. Osaakohan joku jt lukea tämän niinkuin sen tähän lainasin...?

        Oikein ketuttaa kun sukulaisenikin (useimmat) on niin vietävissä, etteivät ymmärrä vaikka mitä esittäisi.

        Olenkin tarkoituksella vielä jättänyt esittämästä vt-seuran YK -yhteyksiä. Siitä saa sitten tilaisuuden tullen suuremman vaikutuksen aikaan kun sen esittää oikeaan aikaan.

      • Markku_Meilo
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Pistää aika-ajoin mietityttämään, että onko ihmismieli niin vietävissä, ettei tarvitse kuin yleisesti heittää joku kommentti ja täysin ilman perusteita niin se hyväksytään totuutena.

        Konventtikokemukset ja ilman sen tarkempia viitteitä esitetyt lainaukset ja tapahtumat menevät perille, mutta kritiikkiä esittävien lainaama Vartiotorniseuran oma materiaali ei riitä todisteeksi.

    • mielenhallinnan kokenut

      >>Hän myös totesi, että jollei minulla ole mitään parempaa antaa tilalle niin ei siinäkään tapauksessa halua tietää mitään.

      • Markku_Meilo

        >>Tuossa on ehkä avain. Mielestäni JT:t tyypillisesti ajattelevat, että järjestö on epätäydellinen ja tekee joskus virheitä, mutta JT-usko on kuitenkin ylivoimaisesti lähinnä totuutta oleva uskonto.

        Mitä ilmeisimmin jokainen Ainoan Oikean Totuuden omaava on ylivoimaisesti lähinnä Ainoaa Oikeaa Totuutta.

        >>Tältä pohjalta on tavallaan loogista, että ei haluta kaivella järjestön virheitä, vaan luotetaan siihen, että "yksityiskohdat" tarkentuvat aikanaan.

        Omien mokien sijaan kaivellaan muiden virheiksi luokiteltuja asioita. Oma läävä pysyy silloin siistimpänä.

        >>Luonnollisesti tämä on juuri se tapa, millä JT-järjestö haluaakin todistajien ajattelevan.

        Ja samalla opettaa jehovantodistajien kuitenkin kaivavan Pupesta tällaisen omahyväisen ja ristiriitaisen näkemyksen:

        ”Useimmat uskonnot kyllä opettavat, että ihmisen ei pitäisi valehdella eikä varastaa ja niin edelleen. Mutta riittääkö se? Joisitko mielelläsi lasillisen myrkyllistä vettä, jos joku vakuuttaisi sinulle, että suurin osa siitä mitä juot on vettä?” (rs-Fi sivu 379)

      • >>Tuossa on ehkä avain. Mielestäni JT:t tyypillisesti ajattelevat, että järjestö on epätäydellinen ja tekee joskus virheitä, mutta JT-usko on kuitenkin ylivoimaisesti lähinnä totuutta oleva uskonto.

        Niinpä niin, vaan kuinka sen sitten saisi esitettyä täysin vt:n mielenhallinnan alaisena olevalle. Vaikka elämäntapansakaan ei ole likikään seuran viitoittamalla tiellä. Sitä kun koko elämänsä kuuntelee "totuutta", niin varsin vaikeaa on osoittaa mitään ilman toisen tahon omaa halua.

        Voi veljet kun itsekin olin niin täysin järjestön paukoissa vielä erotessanikin. Puolustin aina viimeiseen saakka totuuttani. Vaan onneksi täältä netistä öytyi tahoja, jotka veivät ajatukseni oikeille raiteille.

      • mielenhallinnan kokenut
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Tuossa on ehkä avain. Mielestäni JT:t tyypillisesti ajattelevat, että järjestö on epätäydellinen ja tekee joskus virheitä, mutta JT-usko on kuitenkin ylivoimaisesti lähinnä totuutta oleva uskonto.

        Niinpä niin, vaan kuinka sen sitten saisi esitettyä täysin vt:n mielenhallinnan alaisena olevalle. Vaikka elämäntapansakaan ei ole likikään seuran viitoittamalla tiellä. Sitä kun koko elämänsä kuuntelee "totuutta", niin varsin vaikeaa on osoittaa mitään ilman toisen tahon omaa halua.

        Voi veljet kun itsekin olin niin täysin järjestön paukoissa vielä erotessanikin. Puolustin aina viimeiseen saakka totuuttani. Vaan onneksi täältä netistä öytyi tahoja, jotka veivät ajatukseni oikeille raiteille.

        Asiat vaativat joskus aikansa. Jos ihminen on täydellisesti Vartiotornin mielenhallinnassa, on oikeastaan turha odottaa, että saisi mitään vastaväitteitä heti läpi.

        Mielenhallinnassa oleva ihminenkään ei silti ole hengellisesti kuurosokea. Hän kuulee vastaväitteet, vaikka yrittää torjua ne mielessään. Hän voi alkaa ajatella myöhemmin.

        Olen siis sitä mieltä, että mielenhallinnan uhrille kannattaa antaa ajattelemisen aihetta. Jokin ihan pieni konkreettinen asia silloin tällöin - eli Vartiotornin termein: pieni pisara luopioiden myrkkyä.

        Jos hän suostuu keskustelemaan kanssasi syvällisemmin, voit valita jonkin tietyn asian, jossa väität vastaan. Voit jopa korostetusti tuoda esille, että todellakin olet tässä asiassa täysin eri mieltä, ja haluat kertoa perustelusi. Tämä on uskoakseni hyvä tehokeino, kun et käytä sitä liian usein. Mielenhallinta tuskin heti murtuu, mutta hän voi muistaa keskustelunne myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3530
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3016
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      81
      2508
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2399
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      66
      2339
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      20
      2305
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      122
      2273
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1785
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1736
    Aihe