Hesarin eilisessä j atän päivän lehdessä on pari kirjoitusta siitä, miks hemmetissä vaojen on oltava päällä iltamyöhään, aamuvarhaisella ja viikonloppuisin, silloin kun teillä ei liiku juuri kukaan. Samoin hölmöt ajoitukset, ellet ole anturin kohdalla ajoissa, et saa ollenkaan vihreää, vaan syntyy tilanne, että kaikille näytetään punaista jne jne.
Juuri tällaiset hölmöydet rassaavat ja aiheuttavat sen, että painetaan vanhoilal vihreillä, kun ei viittitä jäädä tyhjään risteykseen turhaantuneena ihmettelemään liikenneinsinöörin älyn tasoa.
punaista päin ?
21
1222
Vastaukset
- valot
Ei johdu "liikenneinsinööristä" punaisia päin ajaminen. Ei se sitä sun autoa aja.
Kyllä se on siinä ratin ja penkin välissä se syy. Autokoulun opit unohtuu suurelta osalta näköjään hyvin nopeasti. Ihmisistä on tullut välinpitämättömämpiä. Se mitä itse olen seurannut punaisia päin ajavien ajotapaa, olen huomannut ihmisten kiihdyttävän ennen risteystä, kun pitäisi hieman hiljentää. Risteystä lähestyttäessä pitää varautua valojen vaihtumiseen eli täytyy varautua pysähtymiseen ei kiihdyttämiseen.- Kukkahattutäti2
Kyllä minä jaksan ja ehdin odotella vihreää valoa sekä työajossa että työmatkoilla yöllä. Toiminnassa olevat liikennevalot hillitsevät nopeuksia öisin.
- ja vielä kerran
Kukkahattutäti2 kirjoitti:
Kyllä minä jaksan ja ehdin odotella vihreää valoa sekä työajossa että työmatkoilla yöllä. Toiminnassa olevat liikennevalot hillitsevät nopeuksia öisin.
...olet tyylillesi uskollinen, näköjään. Onnittelut. Valitettavasti en pysty jakamaan tuotq mielipidettä kanssasi. Sinunlaisista ihmisistä tuli Hitlerin aikana luotettavia keskitysleirivartijoita, he toteuttivat auktoriteettiuskoisina kaiken, mitä heille määrättiin ilman omaa harkintakykyä. Sori, tuli vähän pahasti sanottua, mutta näin se on.
- Kukkahattutäti2
ja vielä kerran kirjoitti:
...olet tyylillesi uskollinen, näköjään. Onnittelut. Valitettavasti en pysty jakamaan tuotq mielipidettä kanssasi. Sinunlaisista ihmisistä tuli Hitlerin aikana luotettavia keskitysleirivartijoita, he toteuttivat auktoriteettiuskoisina kaiken, mitä heille määrättiin ilman omaa harkintakykyä. Sori, tuli vähän pahasti sanottua, mutta näin se on.
Mielestäni ei tarvita omaan harkintaa, jos punainen valo palaa. Ei sulle tullut mieleen, että jotkut noudattavat liikennesääntöjä? Se ei tee minusta keskitysleirivartijaa.
Olen ajanut ammatikseni yli 30v ilman sakkoja, enkä aio niitä enää ottaa noin typerän rikkomuksen takia. - lapsia kuljettava äiti
ja vielä kerran kirjoitti:
...olet tyylillesi uskollinen, näköjään. Onnittelut. Valitettavasti en pysty jakamaan tuotq mielipidettä kanssasi. Sinunlaisista ihmisistä tuli Hitlerin aikana luotettavia keskitysleirivartijoita, he toteuttivat auktoriteettiuskoisina kaiken, mitä heille määrättiin ilman omaa harkintakykyä. Sori, tuli vähän pahasti sanottua, mutta näin se on.
Dille olet kun haukut sellaista, joka noudattaa liikennesääntöjä! Minäkään en aja punaisilla koskaan, haluan olla lapsilleni esimerkkinä.
- JooJoo
Lähden illalla töihin ja tossa 500 metrin päässä on valot jotka on vilkulla tai pimeenä vain ehkä sunnuntaina 22.15 - 23.07. Ei näy muita tielläliikkujia ja siinä sitä kökitään toista minuuttia tyhjässä risteyksessä. En aja läpi mutta kyllä vituttaa. Joku voi nyt jeesustella puolentoita minuutin lyhyydestä, mutta musta nää on niitä pieniä ärsyttäviä päivittäisiä asoita. Tähän ärsytykseen ei edes itse voi mitenkään vaikuttaa.
- yökyöpelix
Kukkahattutäti2 kirjoitti:
Mielestäni ei tarvita omaan harkintaa, jos punainen valo palaa. Ei sulle tullut mieleen, että jotkut noudattavat liikennesääntöjä? Se ei tee minusta keskitysleirivartijaa.
Olen ajanut ammatikseni yli 30v ilman sakkoja, enkä aio niitä enää ottaa noin typerän rikkomuksen takia.Valo-ohjaus yöllä vähän ajetuissa risteyksissä on vaarallista myös niille, jotka valoja noudattavat. Lisäksi mahdollisessa kolarissa on vaikea todistaa ajaneensa vihreällä,´etenkin kun vastapuolella (punaisia päin ajavilla) voi olla jopa samanhenkisiä todistajia kyydissä, ja itse voit olla yksin. Jos valot olisivat keltaisilla, olisi selvää kuka on syyllinen.
- lapset
lapsia kuljettava äiti kirjoitti:
Dille olet kun haukut sellaista, joka noudattaa liikennesääntöjä! Minäkään en aja punaisilla koskaan, haluan olla lapsilleni esimerkkinä.
...aina yöllä mukana kun sä ajat tyhjän kylän läpi ja seisot jokaisessa turhassa valossa, eiks niin? Me puhutaan erilaisista tilanteista, siksi nää keskustelut menee aina tasolle aidat ja aidanseipäät.
- valot pois
Suomen autoliikenteessä liikennevalot ovat monissa paikoissa päällä AIVAN TURHAAN suurimman osan vuorokaudesta, jolloin ne vain sotkevat ja häiritsevät vähäistä liikennettä.
Suomalainen yhteiskunta hiljenee vielä melko yhteneväisesti viimeistään n. klo 22. Muualla maailmassa liikenne on melko vilkasta kellon ympäri.
Myöskin sunnuntaiaamuisin saa ajella yksin ja lähes autioita katuja, mutta punavalot pätkivät letkeää etenemistä, kun pitää antaa tilaa sivukaduilta tuleville haamuautoille. Jokainen pysähdys teettää minuutin lisää matka-aikaa ja kuluttaa polttoainetta sekä hermoa.- Vastuuta mukaan
...normaalit väistämissäännöt? Kun liikennevalot laitetaan keltavilkulle, noudatetaan risteyksissä normaaleja väistämissäännöksiä. Osassa ristyksiä on kärkikolmioita, osassa taas väistetään oikealta tulevia. Liikennevalojen koko idea on helpottaa liikenteen sujumista silloin, kun autoja on paljon.
Niinpä liikennevalot voitaisiin ihan oikeasti kytkeä keltavilkulle klo 18-06 väliseksi ajaksi. Kyseisenä aikana niistä ei ole mitään hyötyä, vaan pelkkää vitutusta ja haittaa. Liikennevalojen kunnioituksellekin moinen muutos toisi upean ryhtiliikkeen. - vapaa ajattelija
Vastuuta mukaan kirjoitti:
...normaalit väistämissäännöt? Kun liikennevalot laitetaan keltavilkulle, noudatetaan risteyksissä normaaleja väistämissäännöksiä. Osassa ristyksiä on kärkikolmioita, osassa taas väistetään oikealta tulevia. Liikennevalojen koko idea on helpottaa liikenteen sujumista silloin, kun autoja on paljon.
Niinpä liikennevalot voitaisiin ihan oikeasti kytkeä keltavilkulle klo 18-06 väliseksi ajaksi. Kyseisenä aikana niistä ei ole mitään hyötyä, vaan pelkkää vitutusta ja haittaa. Liikennevalojen kunnioituksellekin moinen muutos toisi upean ryhtiliikkeen.Täälläkin maalaillaan aina kauhukuvia siitä millainen kaaos muka syntyy, jos liikennevaloja ei poltettaisi ympäri vuorokauden. Osataanhan sitä ajaa suurimmassa osassa risteyksiä 24/7 ilman valoja muutenkin. Miksi ei siis myös valo-ohjatuissa ?
Suomalaisiin on kyllä iskostettu ihan ihmeellisen sokea usko "korkeampien voimien" ja kontrollin kaikkivoipaisuuteen ja välttämättömyyteen. Väitän, että liikenteen keskimääräisen stressitason alentaminen tuo valtaisan parannuksen yleiseen liikennekäyttäytymiseen. Siksi sujuvuuden pitäisi olla liikenteensuunnittelun ohjenuora numero 1 aina ja kaikkialla ! - Adrena L.
vapaa ajattelija kirjoitti:
Täälläkin maalaillaan aina kauhukuvia siitä millainen kaaos muka syntyy, jos liikennevaloja ei poltettaisi ympäri vuorokauden. Osataanhan sitä ajaa suurimmassa osassa risteyksiä 24/7 ilman valoja muutenkin. Miksi ei siis myös valo-ohjatuissa ?
Suomalaisiin on kyllä iskostettu ihan ihmeellisen sokea usko "korkeampien voimien" ja kontrollin kaikkivoipaisuuteen ja välttämättömyyteen. Väitän, että liikenteen keskimääräisen stressitason alentaminen tuo valtaisan parannuksen yleiseen liikennekäyttäytymiseen. Siksi sujuvuuden pitäisi olla liikenteensuunnittelun ohjenuora numero 1 aina ja kaikkialla !Muualla maailmassa panostetaan huomattavasti kieltojen ja rajoitusten näkyvään perustelemiseen. Esim. Saksassa näkee usein selittäviä lisäkilpiä MIKSI joku rajoitus on juuri sillä kohtaa (Bei Nässe, etc...)
Amerikassa taas koko liikennemerkistö perustuu yllättävän suurelta osin selittävään verbaliikkaan, mm. risteyksistä löytyy seuraavanlaisia selitteitä / lisäohjeita:
- Do Not Block Intersection
- Yield
- Merge (Left / Right)
- Only
- No Right Turn On Red
- Bridges Freeze Before Roadway
- No Entry
- One Way
- Signal Ahead
Näillä on oikeasti ihan mieletön positiivinen vaikutus liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Miksi, oi miksi ei meillä osata tätäkän soveltaa ? - liikennevalot
Mukavempi ajaa kun ei tarvitse kuikuilla vasemmalle ja oikealle risteykseen ajaessa. Katsoo vaan sinne minne kääntyy ettei aja kenenkään päälle.
Valot on siis hyvä olla päällä, mutta lisää liikkeentunnistimia ja vihreää aaltoa kiitos. Ne vois oikeestaan muuten olla punaisella lopun aikaa. - Jaska2
vapaa ajattelija kirjoitti:
Täälläkin maalaillaan aina kauhukuvia siitä millainen kaaos muka syntyy, jos liikennevaloja ei poltettaisi ympäri vuorokauden. Osataanhan sitä ajaa suurimmassa osassa risteyksiä 24/7 ilman valoja muutenkin. Miksi ei siis myös valo-ohjatuissa ?
Suomalaisiin on kyllä iskostettu ihan ihmeellisen sokea usko "korkeampien voimien" ja kontrollin kaikkivoipaisuuteen ja välttämättömyyteen. Väitän, että liikenteen keskimääräisen stressitason alentaminen tuo valtaisan parannuksen yleiseen liikennekäyttäytymiseen. Siksi sujuvuuden pitäisi olla liikenteensuunnittelun ohjenuora numero 1 aina ja kaikkialla !Valoristeys on siitä ihmeellinen, että valojen ollessa vilkulla, ihmiset eivät enää osaa ajaa siitä. Useimmat ajavat ikäänkuin liikennemerkit eivät olisi voimassa. Tarkoitan tällä, että kärkikolmioiden merkitystä ei ymmärretä, kun valot ovat vilkulla. Aika moni kuvittelee, että kaikki suunnat ovat tasa-arvoisia, kun valot ovat vilkulla. Näinhän ei ole, jos risteyksessä on kolmioita, niinkuin usein on.
Yleensä kaikki sujuu hienosti, kun valot ovat toiminnassa. Kun valot laitetaan vilkulle, ei mikään enää toimi. Osa väistää kaikkia, osa menee kolmion takaa muiden eteen - loppujen lopuksi vain osa ymmärtää katsoa liikennemerkkejä ja ajaa sen mukaan. Lopputuloksena on kaaos ja kolareita.
Olen monta kertaa katsellut, kun jopa ammattilaiset (bussikuskit ja taksit) eivät osaa ajaa oikein. Mikä siinä on niin vaikeaa, viekö vilkkuva valo kaiken huomion ? - 22 22
Jaska2 kirjoitti:
Valoristeys on siitä ihmeellinen, että valojen ollessa vilkulla, ihmiset eivät enää osaa ajaa siitä. Useimmat ajavat ikäänkuin liikennemerkit eivät olisi voimassa. Tarkoitan tällä, että kärkikolmioiden merkitystä ei ymmärretä, kun valot ovat vilkulla. Aika moni kuvittelee, että kaikki suunnat ovat tasa-arvoisia, kun valot ovat vilkulla. Näinhän ei ole, jos risteyksessä on kolmioita, niinkuin usein on.
Yleensä kaikki sujuu hienosti, kun valot ovat toiminnassa. Kun valot laitetaan vilkulle, ei mikään enää toimi. Osa väistää kaikkia, osa menee kolmion takaa muiden eteen - loppujen lopuksi vain osa ymmärtää katsoa liikennemerkkejä ja ajaa sen mukaan. Lopputuloksena on kaaos ja kolareita.
Olen monta kertaa katsellut, kun jopa ammattilaiset (bussikuskit ja taksit) eivät osaa ajaa oikein. Mikä siinä on niin vaikeaa, viekö vilkkuva valo kaiken huomion ?Yllättäen virkamies taas puolustelee omiensa tekemisiä.
Sut on nähty. - niko
Adrena L. kirjoitti:
Muualla maailmassa panostetaan huomattavasti kieltojen ja rajoitusten näkyvään perustelemiseen. Esim. Saksassa näkee usein selittäviä lisäkilpiä MIKSI joku rajoitus on juuri sillä kohtaa (Bei Nässe, etc...)
Amerikassa taas koko liikennemerkistö perustuu yllättävän suurelta osin selittävään verbaliikkaan, mm. risteyksistä löytyy seuraavanlaisia selitteitä / lisäohjeita:
- Do Not Block Intersection
- Yield
- Merge (Left / Right)
- Only
- No Right Turn On Red
- Bridges Freeze Before Roadway
- No Entry
- One Way
- Signal Ahead
Näillä on oikeasti ihan mieletön positiivinen vaikutus liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Miksi, oi miksi ei meillä osata tätäkän soveltaa ?Itsekin erilaisissa liikennekulttuureissa mukana olleena voi vain todeta, että monissa muissa maissa liikenteen sujuvuus on ymmärretty, mutta valitettavasti Suomessa on saaneet sanavaltaa sellaiset ajokortittomat viherpiiperöt ym. joiden perustavoite on tehdä autoilusta mahdollisimman hankalaa ja he uskovat, että siten voidaan autoilun määrää vähentää. Näille me olemme antaneet valtaa, herää kysymys miksi? Oliskos se otettavissa takaisin seuraavissa vaaleissa?
Jokainen turha pysähdys (turha silloin kun siihen ei ole mitään näkyvää syytä) kuluttaa bensaa. Kaupungeissa on ruuhka-aikoina jopa vihreitä aaltoja, mutta muuna aikana voit joutua seisomaan jokaikisessä valossa. Miksi? Tämä on todellakin aivan turhaa polttoaineen tuhlausta.
Otetaanpa konkreettinen esimerkki:
Ajat kaupungissa 10 kilometrin matkan aikana jolloin valot ovat vilkuilla esim. hälytysajoneuvojen tulon vuoksi. Keskikulutus 10 l/100km. Sitten normaali tilanne, pysähdyksiä 12-14. Kulutus 14 l/100km. Huom. sama liikennetiheys! Kulut näistä liikennevaloista ovat siis 0,54 euroa, eli yli 3 mummonmarkkaa vain yhdellä ostosreissulla. Miksei tällaisellakaan argumentilla saa järkeä taottua noiden ääliöiden päähän?
- Vtu--Stna
Tuo on kipeän totta! Minkä vitun takia ne valot on toiminnassa yötäpäivää??!!! Sunnuntai-iltana siinä kymmenen maissa ajelin täällä Espoossa, eikä yksikään liikennevalo vilkuttanut keltaista. Todella turhauttavaa seistä punaisissa, kun risteyksessä ei kulje jalankulkijaa, ei autoa, ei mitään. Ja sitten ihmetellään kun liikennevalojen kunnioitus hiipuu!
Tämä haloslammaslandia haluaa vaan kyykyttää kaikilla tavoin. Kukkahattutädit ja varsinkin -sedät (joita tälläkin palstalla on paljon) lammasmaisesti määkivät lisää valoja ja lisää valvontaa.http://www.hel2.fi/liikenteenohjaus/kysymykset/perinteisetkysymykset.asp#Miksi liikennevalot ovat öisinkin toiminnassa
- Kukkahattutäti2
Kairakettu kirjoitti:
http://www.hel2.fi/liikenteenohjaus/kysymykset/perinteisetkysymykset.asp#Miksi liikennevalot ovat öisinkin toiminnassa
No niin, Kairaketun linkistä selviää, että yöllä toimiviin valoihin minä olen syytön nimimerkistäni huolimatta. Minä en niitä liikennevaloja tarvitse yöllä enkä päivällä, koska olen sitä mieltä, että ajaminen sujuu meiltä ammattikuljettajilta ilman valo-ohjaustakin. Tietysti pysähdyn punaisiin ja odottelen vihreän, mutta ei se tee minusta sen huonompaa kuljettajaa kuin punaisia päin ajavista.
Heti kun Helsingin keskustassa on joku risteys vilkulla, niin liikenne menee sekaisin, koska ihmiset eivät osaa ajaa ilman valo-ohjausta. Ei tiedetä ketä väistetään, minne saa kääntyä jne. Ja työkseen ajavat eivät turhaan mieti, vaan menevät heti, kun sopiva rako ilmaantuu. - niko
Kukkahattutäti2 kirjoitti:
No niin, Kairaketun linkistä selviää, että yöllä toimiviin valoihin minä olen syytön nimimerkistäni huolimatta. Minä en niitä liikennevaloja tarvitse yöllä enkä päivällä, koska olen sitä mieltä, että ajaminen sujuu meiltä ammattikuljettajilta ilman valo-ohjaustakin. Tietysti pysähdyn punaisiin ja odottelen vihreän, mutta ei se tee minusta sen huonompaa kuljettajaa kuin punaisia päin ajavista.
Heti kun Helsingin keskustassa on joku risteys vilkulla, niin liikenne menee sekaisin, koska ihmiset eivät osaa ajaa ilman valo-ohjausta. Ei tiedetä ketä väistetään, minne saa kääntyä jne. Ja työkseen ajavat eivät turhaan mieti, vaan menevät heti, kun sopiva rako ilmaantuu.Erot liikennetiheyksissä maan eri alueiden välillä ovat melkoiset. Siksi tällainen yleinen puhuminen jostakin liikenteeseen liittyvästä aiheesta menee jatkuvasti jankutukseksi, koska eri ihmiset peilaavat viestejä omaan ympäristöön. Tilanen Hesassa ei todellakaan ole sama kuin jossain maaseutakaupungissa.
Mutta tuon LM'n päätöksen tekstin näkeminen oli kyllä tietämystä lisäävä seikka, nyt ainakin tiedetään, missä se sylttytehdas sijaitsee. Koska päätös on uusi, sitä ei varmasti lähdetä muuttamaan kovin herkästi eikä ainakaan nykyisen ministerin toimesta. Siksiainoa ratkaisu on älykkäät liikennevalot. Täytyykin tehdä siitä valtuustoaloite paikallisella tasolla... - ei ole turvallista
Keu keu.. pikkasen ottaa poikaa pattiin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843