Uusilta We-sivuiltani selviää hyvin, mitä tällä tarkoitan os. http://www.sanansaattaja.com
-Marko Lind-
Oppiläksyni maksanut koskien
2
96
Vastaukset
- on tosi.
Siunausta sinulle. Marko Lind.
Olisi hyvä ottaa mallia muidenkin.
On turha vääntää kättä opeista, ymmärtämättä sitä, että Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella ja Pyhä Henki on yksin se, mikä sanan mukaan tekee kaikessa ihmeitä. Evankeliumi ja risti vie perille. - ei mikä tahansa
Oppiriidoissa voi olla oikeassa tai väärässä.
Kyllä voi pysyä siinä ,minkä tietää oikeaksi.
Samoin voi pitää kantansa kun joutuu erioppisen kanssa joihinkin tilanteisiin toisen aloitteen kautta.
Oppiriitoihin haastaminen on sitten asia erikseen.
Vaikeaksi voi muodoostua sivustaseuraaminen silloin, kun väärää oppia käyttäen jotain lähimmäistä viedään kuin pässiä saunaan.
Tällöin voi olla paikallaan jopa tällaisen ihmisen valistaminenkin kertomalla ymmärettävällä tavalla miksi on jotain väärää tietyssä opissa.
Näinhän täälläkin tulee asioista eripura.
Lahkoilla on pyrkimys luoda ensin hyvä petollinen ystävyyssuhde henkilöihin joita kalastetaan lahkon riveihin.Täälläkin se piirre ilmenee.
Asia ei ole aivan yksinkertainen ratkaistavaksi.
Tämäkin erittäin asiallinen viesti koetaan joidenkin taholta mustamaalauksena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840