Katolinen kirkko ei ole Pietarin kirkko

teologiaa

KATOLINEN KIRKKO EI OLE PIETARIN KIRKKO

Katoliset papit väittävät että Rooman kirkon "ensimmäinen Paavi" olisi Apostoli Pietari. Heidän mukaansa Paavin kirkko olisi apostolisen seurakunnan perinteen jatkaja. He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, historiantutkimuksellisilla seikoilla, mm sillä että joidenkin apostolien uskotaan saarnanneen Roomassa. Mutta sekä Raamatun tuntemus että katolisen kirkon verinen historia antavat aiheen epäillä ettei katolinen kirkko olekaan seurakunta jonka vanhin Pietari oli.

Ei ole olemassa yhtäkään raamatullista todistetta siitä että Apostoli Pietarin seurakunta olisi ollut Roomassa. Pietarin ei Raamatussa kerrota edes käyneen Roomassa. Katolilaispappien satujen sijaan kannattaa mielummin tutkia Raamattua jossa kyllä kerrotaan missä Pietarin kirkko oli. Apostoli Pietarin vaikutusalue oli Juudean maakunta, ja erityisesti Jerusalem, jossa hän saarnasi evankeliumia juutalaisille.

Gal.2:7
minulle [Paavali] oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille - sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa

Gal.1:18
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi."

Keefas oli Pietarin kutsumanimi, tämä käy ilmi kohdasta Joh.1:42. Seurakunta jonka vanhin Pietari oli, sijaitsi siis Jerusalemissa. Voimme todeta että "Pyhän Pietarin kirkko" oli Jerusalemissa, ei Roomassa.

MIKÄ KAUPUNKI ON BABYLON JOHON PIETARI VIITTAA?

Pietari kirjoittaa (1.Piet5:13)

"Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin, ja minun poikani Markus."

Pietari saarnasi evankeliumia juutalaisille juudean maakunnassa ja Jerusalemissa. Pietari kutsuu kirjeessään Jerusalemia Babyloniaksi! Tämä ei ole viittaus muinaiseen babyloniin, sillä Pietarin ei missään ole kerrottu perustaneen seurakuntaa nykyisen Irakin alueelle. Babylonian muinainen valtakunta tuhoutui ja hävisi jo 2500 vuotta sitten. Se hajosi ja tilalle tuli eri hallitsijoita ja kulttuureja. Muinaisella Babylonilla on uusi symbolinen merkitys uudessa liitossa: se on ihmisoppien ja uskonnon sekoitus, ja siksi Pietari kutsui Jerusalemia Babyloniaksi. Se että Jerusalem on profetiaalinen Babylon käy yhä selvemmäksi jos vertaamme seuraavia kohtia:

Ilm.18:24
ja hänestä [Babylon] on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

Ja Jerusalemista on sanottu:

Matt.23:37
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt

Luuk. 11:49
'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat, että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti...

Tuo kaupunkin jota Pietari piti aikanaan Babylonina oli siis Jerusalem. Irak ja irakilaiset ovat yksi kansa muiden maailman kansojen joukossa. He eivät yksin, tai erityisesti ole mikään profetioiden Babylon, vaan Pietarinkin mukaan Babylon josta joissakin profetioissa puhutaan viittasi vanhaan Jerusalemiin.

http://www.picknowl.com.au/homepages/rlister/cath/cath2 .htm

1. Paul was converted about 37 A.D. He says in the first chapter of Galatians (Gal. 1:13-18) that after his conversion he went into Arabia, "then after three years I went up to Jerusalem to see Peter and abode with him 15 days." This takes us to 40 A.D. and Peter is still in Jerusalem.

2. Sometime during these days Peter made his missionary journey through the western part of Judea, to Lydda, to Joppa, to Caesarea, and back to Jerusalem (Acts 9, 10, 11 ).Then came the imprisonment under Herod Agrippa I and the miraculous deliverance by the angel of the Lord (Acts12). Peter then "went down from Judea to Caesarea and there ebode" (Acts 12:19). Hered Agrippa died not long after these events (Acts 12:20-23). Josephus says that the death of Agrippa occurred in the fourth year of the reign of Claudius. This would be about 45 A.D., and Peter is still in Palestine.

3. Paul writes in the second chapter of Galatians that 14 years after his first visit to Jerusalem to visit Simon Peter, he went again to see him, The first journey was 40 A.D., 14 years later brings us to 54 A.D., and Peter is still in Palestine.

Romans 1:13 shows that the Church at Rome was a Gentile church. At the Jerusalem conference (Gal. 2:9), it was agreed that Peter should go to the Jews and Paul to the Gentiles. The gospel ministry of Paul was motivated by a great principle which he clearly repeats in Romans 15:20: "Yea, so have I strived to preach the gospel, not where Christ was named, lest I should build upon another man's foundation."

0

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        263
        16822
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5414
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2560
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        2036
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1755
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        986
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        948
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        30
        861
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        43
        856
      Aihe